Väinämöisen Saaga osa 3

Väinämöinen oli suolammen reunalla harjoittelemassa runonlaulua ja kehittelemässä lauluihin opetuksia ja riimejä ja opettelemassa säestämään kanteletta lauluihinsa. Hän ajatteli opettaa niitä kansalleen aikanaan. Hän on kansansa hengellinen johtaja jonka opetuksia kuunnellaan ja noudatetaan oli tilanne mikä hyvänsä. Hän on Thuleen suojeluspyhimys jolla on paljon annettavaa ihmisille ja häntä tulisi kuulla ennen kuin tekee päätöksiä rakennuksista ja muusta. Hänen Sanansa ilmenee luonnossa ja elämässä ja näissä kirjoituksissa mitä olemme kirjoittaneet. Ja niin Väinämöinen soitti kannelta ja runonlauloi ylistyslauluja Jumalalle ja opetuksia kansalleen. Hän harjoitteli kovasti ja kova työhän palkitaan; myös opiskelu voi olla työtä. Ja niin hän sitten päätteli harjoitteluaan ja lähti samoamaan metsään kunnes yllättäin hän kuuli kaunista laulua ja hän meni katsomaan mistä se tulee ja mikä on niin Jumalaista mitä hän kuulee että voiko sellaista olla olemassa. Hän päätyi peltoaukiolle missä oli kuvan kaunis nainen joka lauloi sulosointujaan. Väinämöinen oli liikuttunut laulusta ja hän kysyi; kuka olet ja mitä laulat, en ole ennen kuullut niin kaunista ääntä kuin mitä sinä teet. Nainen vastasi; olen saamelainen ja minä joikaan Jumalamme kunniaksi kansani suojelemiseksi pahoilta ihmisiltä jotka tunnustavat väärää oppia ja johtaa kansaani harhaan demonisoiden joikumme ja rummutuksemme heidän pahuuden jumalan palvelukseksi, se ei ole totta, me emme usko siihen, se ei ole meidän uskomme vaan ihmisen valheita. Joikaan kansani siunaamikseksi. Hän varjelee minua ja sinua, kuten tiedätkin; sinä olet se Väinämöinen. Olen kuullut sinusta; karhut ovat kertoneet minulle sinusta. He kertoivat että sinä olet meidän Jumalamme siunaama tietäjä joka soittaa kanneltaan ja runolaulullaan opettaa kansojamme oikealla oppilla, ainoaa oppia mitä tulisi kuunnella. Me olemme Thulen kansaa ja me yhdymme ja sekoitumme yhdeksi maankansaksi muiden telluslaisten verikansojen yhteyteen kunnes veremme on yhtä ja maaperäämme yhteisellä vastuulla. Jumala antoi tämän kaiken meidän vastuulle ja meidän on siitä huolehdittava. Emme saa riistää tai sortaa muita omien halujemme tähden; tämän opetuksen on moni kansoistamme unohtanut kun heidät on johdettu harhaan, mutta sinä tiedät jo tämän, joten emme kerro siitä vielä tämän enempää. Se jääköön seuraavaan saagaan. Niin, minä olen Väinämöinen, oikein puhuit ja oikeaa opetusta annoit; mutta kysyn vielä että kuka oikein olet? Se jääköön salaisuudeksi toistaiseksi, nainen vastasi, ja katosi kuin savuna ilmaan. Eriskummallista, Väinämöinen totesi, ja otti savut piipustaan. Uskon että vielä tapaan tämän henkilön toisessa Saagassani, totesi Väinämöinen ja jatkoi matkaansa.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Ukon-Hiisi Ukon Joulu

Ukko Tuumasi vielä itsekseen miten joulua vietetään meidän keskuudessa. Joulupuu on meille hiisi-puu ja se koristellaan meidän uskoomme sopivin tavoin. Puuta voi kutsua hiiden-puuksi. Kuusi symboloi maailmanpuuta mitä pitää taivaankannen paikoillaan ja tähti sen latvassa pohjantähteä. Meidän uskomme perinne on se että joulun jälkeen hiisi-kuusen osilla lämmitetään sauna tai takka uutena vuotena jotta saataisiin siunaus ensivuodeksi. Hiisi-kuusen vartta, oksia ja neuloja säästetään pitkin vuotta ja aina silloin tällöin tarvittaessa nakataan saunanpesään tai takkaan muutama oksanpala tai havuja, jos tarvitaan siunausta tai neuvoa Hiisiltä tai tahtoo puhdistautua Hiisissä. Hiisi-Puun osia voidaan polttaa myös hiisin-päivinä. Rätinästä ja poksahtelusta ja niiden ajoituksista voi taitavat päätellä jotain, kaikille se ei aukea. Hiisi-puuta voidaan polttaa myös nuotiossa tai nakata Pyhään Tuleen; minkä voi sytyttää oikeastaan myös takkaan tai saunankiukaaseen tai vain nuotioon. Ei tarvitse mennä yleiseen hiisiin polttamaan pyhään-tuleen asioita, niitä voi tehdä myös yksityisesti. Yleinen hiisi on lähinnä henkisenyhteydenpaikka toisiin telluslaisiin. Oksia ja varsia voidaan myös liuottaa saunanveteen mistä heitetään löylyä. Kuusenoksia voi käyttää myös vihtana. Hiisi-Puu puhdistaa saunojan tai saunojat hiisissä puhtaaksi. Hiisin-Päivinä on myös hyvä käydä yhteissaunassa. Sekin kuuluu perinteisiin. Hiisi-puuta olisi myös hyvä säilyttää myös juhannuskokkoon. Me emme ryyppää juhannuksena tai joulun aikoihin, voimme ruokailun yhteydessä ottaa vähän olutta tai viiniä ja loppu illasta konjakkia pari lasillista mutta hyvin humalassa emme saa olla; se on häpeällistä. Voimakas humala on häpeä. Niin se on, tuumasi Ukko Odinille. Odin sanoi; tämä tulee ottaa käyttöön myös germaanien keskuudessa. Se totisesti on Pyhä Tapa, vain sanoisinko Hiisin-Tapa? Sanotaan että Hiisin-Tapa. Mutta Ukko, nyt minun on aika lähteä kertomaan opetustasi omalle kansalleni jolle sinä olet minut osoittanut; he ovat minulle uskollisia, ja minä Sinulle. Menen kertomaan tämän opetuksen heille että hekin ottaisivat oppia; koko Germania tulee tuntemaan tämän opetuksen ja saunoja tullaan rakentamaan; me ehkä myös poltamme kokoissa näitä hiisi-kuusia joillain alueilla mutta teemme pääosin niin kuin Sinä olet minulle ja koko ihmiskunnalle opettanut tämän kirjoituksen myötä. Tämä opetus tullaan tuntemaan Atlantilta Tyynellevaltamerelle, aina jäämereltä välimerelle mutta nyt minä menen; jäähyväisiin Ukko, me tapaamme vielä ja jään odottamaan Sinun opetustasi kuten myös Kansani. Kiitos. Ukko sanoi, ole hyvä ja näkemiin. Ja niin he hyvästelivät toisensa.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Sini-Vihreitä Lakeja ja Ohjelmia Osa 7

  1. Veteraanit ja kaupunkisotilas toiminnasta
    11.1 Perustettava veteraanien liitto ja annettava valtiontukea sille
    11.1.1 Toiminnassa terapiaa
    11.1.2 Alkoholi ja päihdekuntoutus
    11.1.3 Mille toiminnalle tai palvelulle vain tarve näissä asioissa.
    11.2 Kuntoutuskolhooseja maaseudulle missä eläintenpitoa ja viljelyä ja missä on keskustelu apua ja muuta kuntouttavaa toimintaa.
    11.3 Kaupunkisotilaat ylläpitävät veljestupia missä veteraanit voivat käydä syömässä ilmaisen ruuan päivittäin ja viettää aikaa siellä. Täällä myös palveluja saatavilla.
    11.4 Veteraaneille taloudellista tukea ja asunto järjestettävä jos mahdollista.
    11.5 Jos veteraanista tulee koditon niin heille oltava oma kuntoutuskoti missä voivat elää ja saavat tarvitsemansa avun ja ylläpidon.
    11.6 Lisää palveluja ja tutkimustyötä ja hoitomuotojen kehittämistä mille vain tarvetta.
  2. Energiatuotanto, fossiiliset ja autot
    12.1 Tutkittava, kehitettävä ja hyödynnettävä pienydinvoiman mahdollisuuksia. Voimalat sijoitettava alueille missä ei ole vaaraa pohjavesistöjen puhtaudelle ja turvallisuudelle.
    12.2 Tutkittava mitkä ovat järkeviä ja realistisia keinoja tuottaa päästötöntä sähköä mikä ei kuluta luontoa tai vahingoita ilmastoa, ja rahoitettava tämän tutkimusta.
    12.3 Tutkittava voiko tuulivoiman ja ydinvoiman yhdistelmää hyödyntää. Käsittääkseni tuulivoima tarvitsee ulkoista energiaa pyörimiseensä, voiko tämän energiantuotanto olla ydinvoimasta lähtöisin jolloin tuotantoa ja puhtautta maksimoitaisiin?
    12.4 Autojen tilavuus siviiliautoilijoilla korkeintaan 2.0 tilavuuksinen, ammatti, logistiikka tai hälytysajoneuvoissa suurempi.
  3. Kansalaistukijärjestöt ja kansalaistulo ja siihen oikeuttavat yhdistykset.
    13.1 Kodittomille omat kuntouskodit missä he saavat ruokaa, vettä, suojaa, lämpöä, suihkun ja pienen yksiön. Elämän perusedellytykset; taloudellista tukea he eivät saa niin kauan kuin eivät osallistu kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Mutta asumisyksikkö voi järjestää jotain pientä tekemistä mistä maksetaan rahallista korvausta. Verottaja ei puutu alle 150 euron rahallisiin palkkioihin kuukaudessa.
    13.3 Tukia saadakseen on osallistuttava johonkin yhteiskunnan toimintaan saadakseen taloudellista tukea. Työttömät ja toimeettomat eivät saa minkäänlaista taloudellista tukea puolen vuoden työttömänä olon jälkeen. Hänen tulee rahoittaa elämäänsä eri keinoin joko menemällä töihin, perustamalla yritys, menemällä kouluun tai osallistumalla vapaaehtoistyöhön; nämä asiat oikeuttavat taloudelliseen tukeen. Kansalaistuloon. Hän voi rahoittaa omaa elämäänsä myös yksityisten lähteiden kautta mutta valtion julkisista varoista heille ei makseta taloudellista tukea jos ovat työkykyisiä eivätkä ole aktiivisia yhteiskunnassa siten että se oikeuttaisi kansalaistuloon.
    13.4 Sairaille ja eläkeläisille maksetaan tukia kuten nykyisinkin.
    13.5 Jokaisella on oikeus osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin ja mennä töihin, kouluun, hyväntekeväisyystyöhön. Hyväntekeväisyystyöhön oltava helppoa päästä mukaan. Toimintaan osallistuttava vähintään kolme kertaa viikossa vähintään 10 tuntia jotta saa tukea elämäänsä. Tukia voidaan maksaa myös osallisuutensa pohjalta. Mitä ennemmän tekee, sitä enemmän saa.
    13.6 Kotivanhemman tuki. Henkilö joka jää huolehtimaan kodista ja lapsista, saa taloudellista tukea vanhemmuuteensa. Jos tahdomme että syntyvyys lähtee nousuun, on sen eteen tehtävä aidosti asioita eikä vain puhua kauniita sanoja ja valittaa ettei ihmisiä synny ja sitten otetaan turvapaikanhakijoita töihin ja sitten valitetaan siitäkin.
    13.7 Kansalaistuloon oikeuttava toiminta voi olla mitä tahansa yleishyödyillistä vapaaehtoistyötä mitä valtio tai kansalaisyhteiskunta tarjoaa, kuten esimerkiksi vanhusten kaveri joka käy tapaamassa yksinäisiä vanhuksia, osallistua luonnonsuojeluun, yleisten alueiden siisteydestä huolehtimiseen, käydä eläinsuojissa huolehtimassa eläimistä yms.
  4. Ihmiset vain valittavat ja marisevat eivätkä keksi mitään oikeita vaihtoehtoja vaan pitäytyvät omissa homehtuneissa mielipiteissä ja jankkaavat samoja asioita oman viiteryhmänsä kanssa.
  5. Suomen Telluslainen
Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Riimuja Menneisyydestä osa 22

21.07.2018
Palatakseni eiliseen, siihen kuinka kristinuskon vaikutus yhteiskunnassa on vaikuttanut minun elämääni, niin se, että jos kristinusko ei olisi levinnyt niin väkivaltaisesti eteenpäin ja ihmiskuntaan, niin eläisimme kovin erillaisessa maailmassa, jonka kautta minun elämäni olisi ollut erillainen, koska olisi ollut erillaiset, luonnolliset ja normaalit vaikutukset elämääni. Eläisimme rauhan ja rakkauden ymmärtäväisessä maailmassa. Maailmassa, jossa ihmiset ymmärtäisivät toisiaan paremmin ja siten vaikuttaisi paremmin, positiivisella tavalla yhteiskuntaan ja ihmisiin. Ensimmäinen teko, jonka tekisin, jos saisin johtaa maailmaa, niin olisi se, että lakkauttaisin kirkollisveron ja lakkauttaisin taloudellisen tuen kaikkiin uskonnollisiin yhteisöihin ja alkaisin veroittamaan heitä. Antaisin niiden kutistua ja vähentää heidän vaikutusvaltaansa yhteiskuntaan. Antaisin niiden kadota maailmasta ikuiseen unholaan. Kieltäisin myös sen, että papit ja muut uskonnolliset tahot eivät saisi käydä lastenkodeissa tai kouluissa pitämässä messuja ja aamunavauksia tai muita uskonnollisia juhlatilaisuuksia, joilla voitaisiin vaikuttaa lasten ajatusmaailmaan. Uskontoja opetettaisiin neutraalista näkökulmasta ja uskonnonopettaja ei saisi tunnustaa mitään tiettyä uskontoa, jotta hän ei suosisi yhtä uskontoa toisen sijaan eikä hän korottaisi yhtä uskontoa toisen yläpuolelle. Uskontoja tulisi opettaa objektiivisesti.
Nykyisen maailman suurin uhka on ihmisen luoma teollisuus ja teknologia ja maailma. Rahan hallitsema maailma. Se, että kuinka raha on este ja hidaste ja ongelma, tämä on kuultu moneen kertaan viime aikoina ja vuosina. Ihminen on suurin uhka ihmisille. Talous on suurin uhka ihmiselle. Nyt ei tule tekstiä tähän asiaan liittyen, sen verran kuitenkin, että uskon, että teknologia on myös ratkaisu tähän ongelmaan tai näihin ongelmiin joita nyt on maailmassa. Ja talouskin voisi olla ratkaisu näihin ongelmiin, jos vain saisimme käännettyä kestävän kehityksen voittoa tuottavaksi toiminnaksi. En tiedä miten se onnistuisi, en ole tutkinut talousasioita tai teknologia asioita oikeastaan ollenkaan. Tai no ongelma ei ole raha, vaan ihmiset, jotka hallitsevat rahaa. Ihmiset joilla on paljon rahaa. Hyvänä esimerkkinä on öljyteollisuus, jos heillä ei olisi niin paljon rahaa ja vaikutusvaltaa, niin meillä kaikilla voisi olla jo nyt sähköautot ja muita tuotteita joita ei tuotettaisi öljyllä. Logistiikkaa toimisi sähköllä, lentokoneet lentäisi sähköllä jne. En ole asiantuntija, kirjoitan vain päiväkirjaani ajatuksia.
Katsoin tänään videon, jossa henkilö kertoi siitä, miksi hän tahtoo edistää ilmastonmuutosta; hänen käsitys ja syy oli se, että hän ei tahtonut lastensa elävän kylmässä maailmassa. Hän ei ilmeisesti ymmärtänyt, että se tuhoaa luonnon, jonka seurauksena ruoka katoaa ennen pitkää. Mitä hänen lapsensa silloin syövät ja minkälaista ilmaa he hengittävät? En usko, että hän oli vakavissaan vaan että hän oli trolli vai miksi niitä nyt kutsutaan jotka provosoivat tai jotain?
Miksi ensin kehittyi dinosauruksia? Mistä se johtuu? Miksi ei heti kehittynyt kehittyneempiä olentoja? Voiko sen ajatella testieränä?
Sitä on vaikea uskoa, että olen joskus käyttänyt huumeita ja alkoholia. En ymmärrä sitä, että miksi olen käyttänyt? Miksi olen tehnyt niitä asioita joita olen tehnyt? Mistä se johtuu? No on tämä selvinpäin oleminen myös raskasta. Kaikkien näiden ajatusten kanssa olemista. Täytyy vain keksiä jotain tekemistä jonka avulla ei ajattelisi mitään, vaan saisi olla rauhassa ajatuksilta. Paljon ajatuksia mielessä. Naisia ja seksiä ajatellut, se olisi hyvä keino paeta todellisuutta välillä. Toinen on liikunta; juoksulenkit ja salilla käynti. Oikein hyviä harrastuksia.

Ajattelua ei tule lopettaa tai paeta vaan vaihtaa ajattelunkohteita; lukea tai jotain. Mennä eteenpäin eikä jumittaa samoja asioita päivästä toiseen.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Ukon-Hiisi; Hiisin-Päivä

Tämä kaikki on Ukon alustavaa pohdintaa ja tähän voi lisätä tai poistaa perinteitä tai tapoja.

Hiidan kokouksista

Hiida oli kokoontunut yhteen viettämään aikaa Hiisin-Päivänä ja he juhlistivat ja lauloivat yhdessä. Kannelta soitettiin ja rumpua lyötiin ja joikattiin ja hymistiin. Jotkut hokivat mantroja osa meditoi. Ja sitten tuli puheiden vuoro ja ihmiset puhuivat kaikenlaisista elämään ja maailmaan liittyvistä asioista. Mistä vain tahtoivat keskustella. Ihmiset joivat teetä tai kahvia tai mitä nyt sattuivat juomaan ja he kuuntelivat hiljaa muiden puheita ja sitten keskustelivat aiheista mistä oli puhuttu. Kannelta soitettiin taustalla ja keskusteltiin kaikista ajankohtaisista asioista ja hiidan tulevista aktiviteeteista ja kasvimaanhoidosta ja yhteiskunnallisista asioista. Keskusteltiin BerSerKer kamppailuseuran tulevasta toiminnasta. Ja sovittiin milloin mennään keräämään roskia tienvarsilta ja puistoista tai milloin mennään ennallistamaan jotain soita tai metsiä tai tekemään muuta hyväntekeväisyyttä. Kannel soi taustalla ja jonkinlaista laulamista Ukon ja Hiisin Kunniaksi. Myös muita soittimia soitettiin tai vain kuunneltiin joitain nauhoituksia tai kappaleita. Jotkut olivat polttaneet tai syöneet kannabista kuitenkin niin että olivat rauhallisia eivätkä täysin sekaisin. Sitten tuli aika syödä Hiisin-Päivän ruokailu, mitä kaikki olivat odottaneet. Tarjolla oli kukkoa, vuohea, kananmunia, maitotuotteita ja leivoksia. Myös kasvispohjaista ruokaa oli tarjolla mitä halukkaat saivat syödäkseen. Ruuat oli kasvatettu luontoa kunnioittaen ja luomuna. Tämä ei tietenkään lohduta eläimiä jotka oli teurastettu mutta he eivät kuolleet sillä heidän ylleen oli lausuttu loitsu; Hiisi Hiisille, liha ihmiselle. Vain Hiisin-päivinä sai syödä eläimiä ja vain lausumalla loitsu hänen ylleen jotta se kelpaisi hiisin-päivän ruokailuun. Osa käytti ruokajuomana olutta ja toinen viiniä. Ruokailun päätteeksi osa joi lasillisen konjakkia mutta änkyrä humalassa he eivät olleet, onhan voimakas humala häpeällistä, he olivat vain väsyneitä ja rentoutuneita. Ukko katseli tilannetta ja totesi mielessään että he ovat kunniakkaita ihmisiä vaikka juovatkin alkoholia ja syövät eläintä. He juovat mutteivat liikaa; he saavat juoda koska se ei aiheuta ongelmia heille tai saa tekemään mitään tyhmää. Se ei näyttele suurta roolia heidän elämässään joten he ovat saaneet siunaukseni asialleen. On hyvä että he ovat ymmärtäneet että aina kun juo alkoholia, tulee sen yhteydessä syödä jotain, tyhjään vatsaan ei saa juoda. Jokaista siemausta kohden on syötävä jotain kiinteää minkä huuhtoo juomallaan alas. Olisi myös hyvä jos he kehittelisivät perinneruokia ja hyödyntäisi maustamisessa paikallisia mausteita ja kasveja. Niin Ukko oli tuumannut ja opettanut ihmisille näistä asioista.
Ukko Tuumasi vielä itsekseen miten joulua vietetään meidän keskuudessa. Joulupuu on meille hiisi-puu ja se koristellaan meidän uskoomme sopivin tavoin. Puuta voi kutsua hiiden-puuksi. Kuusi symboloi maailmanpuuta mitä pitää taivaankannen paikoillaan ja tähti sen latvassa pohjantähteä. Meidän uskomme perinne on se että joulun jälkeen hiisi-kuusen osilla lämmitetään sauna tai takka uutena vuotena jotta saataisiin siunaus ensivuodeksi. Hiisi-kuusen vartta, oksia ja neuloja säästetään pitkin vuotta ja aina silloin tällöin tarvittaessa nakataan saunanpesään tai takkaan muutama oksanpala tai havuja, jos tarvitaan siunausta tai neuvoa Hiisiltä tai tahtoo puhdistautua Hiisissä. Hiisi-Puun osia voidaan polttaa myös hiisin-päivinä. Rätinästä ja poksahtelusta ja niiden ajoituksista voi taitavat päätellä jotain, kaikille se ei aukea. Hiisi-puuta voidaan polttaa myös nuotiossa tai nakata Pyhään Tuleen; minkä voi sytyttää oikeastaan myös takkaan tai saunankiukaaseen tai vain nuotioon. Ei tarvitse mennä yleiseen hiisiin polttamaan pyhään-tuleen asioita, niitä voi tehdä myös yksityisesti. Yleinen hiisi on lähinnä henkisenyhteydenpaikka toisiin telluslaisiin. Oksia ja varsia voidaan myös liuottaa saunanveteen mistä heitetään löylyä. Kuusenoksia voi käyttää myös vihtana. Hiisi-Puu puhdistaa saunojan tai saunojat hiisissä puhtaaksi. Hiisin-Päivinä on myös hyvä käydä yhteissaunassa. Sekin kuuluu perinteisiin. Hiisi-puuta olisi myös hyvä säilyttää myös juhannuskokkoon. Me emme ryyppää juhannuksena tai joulun aikoihin, voimme ruokailun yhteydessä ottaa vähän olutta tai viiniä ja loppu illasta konjakkia pari lasillista mutta hyvin humalassa emme saa olla; se on häpeällistä. Voimakas humala on häpeä. Niin se on, tuumasi Ukko Odinille. Odin sanoi; tämä tulee ottaa käyttöön myös germaanien keskuudessa. Se totisesti on Pyhä Tapa, vain sanoisinko Hiisin-Tapa? Sanotaan että Hiisin-Tapa. Mutta Ukko, nyt minun on aika lähteä kertomaan opetustasi omalle kansalleni jolle sinä olet minut osoittanut; he ovat minulle uskollisia, ja minä Sinulle. Menen kertomaan tämän opetuksen heille että hekin ottaisivat oppia; koko Germania tulee tuntemaan tämän opetuksen ja saunoja tullaan rakentamaan; me ehkä myös poltamme kokoissa näitä hiisi-kuusia joillain alueilla mutta teemme pääosin niin kuin Sinä olet minulle ja koko ihmiskunnalle opettanut tämän kirjoituksen myötä. Tämä opetus tullaan tuntemaan Atlantilta Tyynellevaltamerelle, aina jäämereltä välimerelle mutta nyt minä menen; jäähyväisiin Ukko, me tapaamme vielä ja jään odottamaan Sinun opetustasi kuten myös Kansani. Kiitos. Ukko sanoi, ole hyvä ja näkemiin. Ja niin he hyvästelivät toisensa.
Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Sini-Vihreä Kaupunki osa 1

Kun ryhdytään rakentamaan kansainvälistä suurkaupunkia, on se huomioitava jo kaupunkia perustaessa. Se on suunniteltava aidosti huoleellisesti, kuten kuinka isoja autotiet on yms. Esimerkiksi autoparkkihalleja tulee olla asuinalueiden yhteydessä, myös ydinkeskustassa ja tiiviillä asuinalueilla. Eli monikerroksinen autoparkkihalli. Tällä pyrittäisiin siihen ettei olisi autoja tienvarsilla. Kadut tulisi suunnitella joukkoliikenteelle ja ratikoille. Tulee olla kävelykauppakatuja missä ei siviililiikennettä tai linja-autoja. Kävelykatujen varrella lehtipuita ja muuta kasvillisuutta jolloin kauniit syksyt. Tulee muutenkin olla esteettisesti kauniita katuja ja rakennuksia. Jos kaupunginyhteydessä joki, niin sekin tulee hyödyntää jotenkin katukuvaan. Pyrkimys olla moderni ja arkkitehtisesti laadukas ja näyttävä kaupunki. Laadukkaita hotelleja ja jonkintasoisia hostelleja. Korkeat ja laadukkaat palvelut, kuten ravintolat ja oopperat, kaupunkiteatterit yms. Hyvät laiva, juna ja lentoliikenne yhteydet. Modernit ja laadukkaat lentokentät, juna-asemat ja satamat. Niistä oltava hyvät kulkuyhteydet, joka ratikoilla, metrolla tai linja-autoilla, tai kaikilla näillä, kaupungille. Niiden pääteasemien tulee olla lentokentän, juna-aseman tai sataman sisätiloissa lämpimässä jotta olisi mielyttävämpää ja mukavempaa. Huomioonotettu seikka. Huoleellinen ja perusteellinen.

Metron pääasemalta tulee mennä metroyhteydet eri kaupunginosiin, lentokentälle, juna-asemalle, satamaan. kaupunginosan pääteasemalta aseman sisällä linja-autoasema mistä kulku kaupunginosan eri osiin. Oma bussilinja kaupunginosan sisällä. Minimoida altistuminen kylmälle talvisin.

Poliisilaitoksen ja putkatilojen tulee olla niin suuret että se kestää voimakkaankin väestön ja rikollisuuden kasvun. Tämä on kriittinen asia suurkaupungin kehityksessä mitä ei sovi laimilyödä. Järjestys ja turvallisuus ennenkaikkea, ei kukaan tahdo turvattomaan kaupunkiin matkailemaan tai asumaan.

Tulee olla suuret puistoalueet, minkä yhteydessä koripallokenttiä, palstaviljelyä, jalkapallo kenttää, luistelukenttä yms.

Kaupunkien suunnittelussa olisi hyvä ottaa mallia Japanista, Kiinasta ja Yhdysvalloista, en tiedä Venäjän toiminnasta mutta sieltäkin voisi katsoa mallia. Samankaltainen ilmasto.

Henkinen Kulttuuri

Kansainväliset palvelut

Kansainvälisiä korkeakouluja, kampuksia, opiskelukaupunginosa.

Kansainvälisiä monikielisiä kirjastoja,

kansainvälisiä kulttuurikohteita,

kansainvälinen monikielinen kulttuuri, kansainvälisiä esityksiä, taidenäyttelyitä, klassisenmusiikin esityksiä, taitoluisteluita, baletti, ooppera ja teatteriesityksiä yms. muuta korkeakulttuuria. Kansainvälisiä esiintymisiä, kansainvälinen kaupunki, kansainväliset esitykset, kansainvälinen yleisö, kansainvälinen levy-yhtiö yms.

Kansainvälisiä kouluja ja oppitunteja. Vaatisin että ainakin sitä että lasten kotona puhuttu kieli olisi vaihtoehto kakkoskieleksi oppilaalle hänen tahtoessaan niin, esim venäläiselle venäjä, kurdille kurdi, romanille romani, saksalaiselle saksa, ihanille ruotsalaisille ruotsi ja niin edespäin.

Kaupunkisuunnitelun lisäosio mitä olen joskus kirjoitellut; minulla on näitä muistiinpanoja joka puolella joten voi tulla toistoa näissä asioissa.

Vielä se haave on kaupunginsuunnittelussa se että olisi kauppakävelykatujen alla parkkihalli minkä yhteydessä kauppakeskuksia, jotka osittai maanalla, mistä portaat tai hissi maantasalle. Pääsy myös kauppakeskuksiin ja sen kautta maan tasalle. Parkkihallin yhteydessä metro-asema. Linja-autopysäkkejä kauppakatujen reunoilla, myös maantasalla olevia autojenparkkihalleja. Jos kaupungissa joki, se tulee hyödyntää esteettisesti ja elämyksellisesti. Kaupungilla alkoholin myynti ja juonti kielto aamukuudesta iltakuuteen. Päihtyneet ja sekavat ihmiset tämän aikana viedään putkaan tai johonkin selvenemistilaan lakien rikkomisesta ja hoitoon ne jotka sinne kuuluvat. Kannabis olisi myös laillista tällaisessa kaupungissa. Olen miettinyt että tämä voisi olla vapaakaupunki missä olisi enemmän vapauksia kuin maan muissa kaupungeissa. Itse sijoittaisin tämän kaupungin Suomessa Turkuun koska sen sijainti on paras mahdollinen Suomessa. Se on jo iso kaupunki Suomen mittapuussa ja siitä voisi kehittää vielä suuremman pohjoisen valtakuntamme suurkaupungiksi tekemällä näitä vetovoimatekijöitä sen yhteyteen. Jäädään odottamaan vastauksia.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Sini-Vihreitä Ajatuksia osa Eläinvirasto

Eläinvirasto

Tähän kirjoitukseen tuli myös moraalisaarnaa ja mietittävää.

Tehtäviä
Ylläpitää qr-koodi sivustoja elintarvikkeissa
Ylläpitää ainoata laillista eläinten markkinasivustoa.
Ylläpitää villieläinyksikköä,
tukea ja ylläpitää löytöeläinkoteja ja muita vastaavia paikkoja.
Eläintenoikeuksien ja hyvinvoinnin valvominen.

Ja jos keksii jotain muuta toimintaa niin ei siitä haittakaan ole. Nämä on kehitys ehdotuksia. Ehdotus siitä mitä kaikkea toimintaa tällaisella virastolla olisi; onko virasto hyvä nimitys?

QR-koodi
Tulee löytyä kaikista eläinkunnantuotteita myydyistä tuotteista
Pakkauksessa tulee tulla ilmi mikä on tuotteen hiilijalanjälki ja vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon. Tähän voisi ottaa käyttöön myös värikoodi. Täytyy olla myös qr-koodi missä eritelty tietoja ja tiedot mistä värikoodit määriytyvät.
Tultava esiin kuinka paljon menee aikaa, energiaa, öljyä, päästöjä, rahaa, maataloustukia, työreserviä, rehua, vettä, eläimiä, maata, tuottaa yksi litra maitoa? Entä kuinka paljon menee edellä mainittuja asioita tuottaa yksi litra vettä? Näiden suhde tultava esiin. Myös hiilijalanjäljestä tulee olla tietoja qr-koodin takana.
Kuinka paljon menee aikaa, energiaa, öljyä, päästöjä, rahaa, maataloustukia, työreserviä, rehua, vettä, eläimiä, maata, tuottaa yksi kilo lihaa? Entä kuinka paljon yksi kilo papuja tai härkäpapuja tai soijaa. Näiden suhde tultava esiin. Myös hiilijalanjäljestä tietoja. Nämä tiedot löydyttävä qr-koodin takaa.
Jos näitä asioita vertaillaan niin miten kasvikunnantuotteet voisivat olla tuotannollisesti kalliimpia kuin eläinkunnantuotteet kun tuotanto on sen verran kevyempää? Mistä se johtuu? Maataloustuet? Samaan aikaan maksetaan kohtuu suuri summa maataloustukia että hinnat pysyvät alhaalla jotta joku saa maitoa ja juuston leivän päälle kun leikataan terveydenhuollosta, mielenterveyspalveluista ja kaikesta muusta. Olisi hyvä jos eläinkunnantuotteita kuluttavat maksaisivat itse omat ruokansa eikä maksattaisi maataloustukien kautta niitä koko väestöllä. Vai olenko väärässä? Mietin myös onko järkevää panostaa näin paljon resursseja ruuantuotantoon joka on vahingollista ja raskasta ympäristölle ja luonnolle? Puhumattakaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä mikä aiheutetaan tuotantoeläimille. On se niinkin että raha kasvaa kasveissa mitkä pellolla kasvavat.
Jäädään lukemaan lisää kirjallisuutta, jospa sieltä saisi vastauksia. Lisään vielä loppuun; ihmisiä ei ole liikaa vaan ihmisten elämäntapa on liikaa. Muutos lähtee yksilöstä ja hänen valinnoistaan. Valinnasta kantaa vastuu omasta elämästään ja sen valinnoista mikä vaikuttaa muihinkin ihmisiin ja ympäristöön. Olet vastuussa kaikesta siitä mikä sinun toiminnassasi vaikuttaa ulkopuolisiin ihmisiin, muihin eläimiin ja luontoon. Kantaa vastuu ihmisenä; mitä suurempi rooli sinulla on eläinkunnassa, sitä suurempi vastuu sinulla on. Me emme ole vastuussa Kiinasta ja sen toimista vaan omistamme. Emme voi vierittää omaa vastuutamme jonkun muun niskaan ja oikeuttaa väärin tekeminen sillä kun joku muu tekee väärin. Siinä on kyse itsekunniotuksesta; se että kunnioittaa itseään sen verran ettei tee väärin jos muut tekevät väärin. He eivät kunnioita itseään koska rikkovat itseään ja omaa kunniaansa vastaan. Jos joku polttaa talonsa, poltatko sinä omasi? Ja jos et, niin miksi? Polttihan sekin talonsa, mikset sinä niin tekisi?
Voisimme säästää näitä fossiilisia energiamuotoja johonkin missä niitä oikeasti tarvitaan eikä vain niinkin turhaan asiaan kuin mahdollistamaan joidenkin ihmisten nautinto, yltäkylläisyys, mässäily ja luulot milloin mistäkin. Kertakäyttökulttuuri mikä pohjautuu fossiilisiin polttoaineisiin ja tuotteisiin voi tulla esteeksi kehitykselle ja aiheuttaa massiivisia ongelmia tulevaisuudessa, tai no niitä ne aiheuttavat jo nyt ja sen tulisi muuttua. Tulisi kehittää etenkin mun ehdottamaa hampulla valmistettuja tuotteita kuten hamppupohjaista muovia ja pakkausmuovia, paperia, kangasta ja muita tuotteita mitkä maatuisivat koska olisivat valmistettu siihen tarkoitukseen.
Jos ruuantuotanto halvempaa ja sen voi tuottaa vähemmällä vaivalla, vähemmällä energialla, kevyemmällä tuotannolla, eli pienemmillä resursseilla, sen enemmän se tuottaa voittoa. Energiatehokasta tuotantoa. Sitä tulisi tavoitella. Palvella, huomioida elämää ja sen ehtoja. Kunnioittaa luontoa ja sen elämää ylläpitävää toimintaa sillä me olemme osa sitä; mitä tapahtuu luonnolle, ennenpitkää tapahtuu meille.
Tuotanto on kestämättömällä, luonnottomalla tasolla. Vai onko kanan tai sian luonnollinen elinympäristö tehtaassa? Mikä on sian, kanan, lampaan, naudan luonnollinen elinikä? Eläintensyönti voi olla luonnollista jossain määrin, mutta onko eläinten nykyisen kaltainen tuotanto ja kulutus luonnollista? Oliko luolamiehillä kuinka suuria maatiloja ja tehotuotanto laitoksia? jalostiko luolamiehet eläimet sairaiksi vain maksimoidakseen niiden tuotannon; ehkä he olisivat niin toimineet jos olisi ollut mahdollista kun nykyihminenkin on jo niin luonnoton. Mikä tässä nykyisessä toiminnassa on luonnollista? Onko luonnollista että syödään pitkin päivää joka suupalalla jotain mikä liittyy eläintuotantoon? Eikä syödä juuri ollenkaan kasvikunnantuotteita tai hedelmiä; luetaanko ne kasveiksi? En tiedä.

Ajatus harhautui moraalikysymyksiin mutta jatketaan

Villieläinyksikkö

Yksikön tarkoitus olisi auttaa luonnonvaraisia eläimiä ja lintuja yms.

Markkinapaikka

Ainoa sivusto minkä kautta saisi myydä tai lahjoittaa eläimiä toisille ihmisille.

Eläinrekisteri

Tämä on jo ilmeisesti ainakin alkumetreillä. Itse säätäisin lailla että vain rekisteröidyt lemmikkieläimet ovat laillisia, muut takavarikoidaan jos ei ole rekisterissä.

Eläintenoikeuksien valvonta ja niiden hyvinvoinnin valvonta.

Teettää tutkimuksia ja raportteja eläimiin liittyen.

Tukea ja rahoittaa eläintenlöytökoteja ja muita eläimiin liittyviä asioita.
Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Riimuja Menneisyydestä osa 21

20.07.2018
Täten todistan, että minä en usko kristinuskon jumalaan ja kiellän hänen olemassa olon. Hän ei ole olemassa minulle, enkä minä tee mitään hänen kunniakseen. Kaikki hyvät työni teen hyvyyden puolesta itseni takia ja itseni kunniaksi, en jumalan puolesta tai hänen kunniakseen. Kaikki pahat tekoni ovat johtuneet kristinuskon jumalasta, kristinuskon valta-asemasta ja vaikutusvallasta yhteiskuntaan, ja sen kautta elämääni ja ajatuksiini, jotka taas ovat vaikuttaneet tekoihini joko epäsuorasti tai suorasti.
Nyt ollaan alkuillassa, klo on jotain puoli kuusi nyt tällä hetkellä. Mietin tässä, että mihinhän tuo yksi toinen potilas on minua sekoittamassa. No, jätän huomiotta sen viestit, tulee kaveripyyntöjä joiltain ihmetyypeiltä. No, jätän nekin huomiotta, en tutustu epämääräiseen sakkiin, enkä lähde heidän kuvioihin mukaan mitenkään. Minulla on oma elämäni jota elän, enkä anna sen elämän avaimia kenellekkään muulle. Sen olen oppinut. Ja sen, että etten luota kenenkään; vain harvoihin.
Tahtoisin kovin rakastuta ja antaa ja saada osakseni rakkautta. Nyt miettinyt tänään yhtä hoitaja naista, joka kovasti kiinnostaisi minua. Hän on minua vanhempi nainen, viehättävä nainen. Tahtoisin koskea häneen ja tuntea hänen ihonsa minun ihoani vasten, tahtoisin makoilla sylikkäin hänen kanssaan ja suudella ja hyväillä hänen vartaloaan, mutten tiedä saanko rohkeutta tehdä aloitteen? Ja se että kelpaisinko minä hänelle. Olisiko se edes mahdollista vai onko tämä vain yksi pilvilinna muiden joukossa? Onko tämä van niitä ikuisia haaveita jotka eivät koskaan toteudu? En ole pelimies, en ainakaan tällä hetkellä.
Minun suhtautuminen seksiin on se, että kukin nussii ketä nussii, kunhan siinä on molempien täysin omasta vapaasta tahdosta tehty päätös. Muutoin se ei kuulu minulle tai muille kuka rakastelee tai harrastaa seksiä kenenkin kanssa vain tahtoo. Se että kieltää toisen olemisen kertoo epätasa-arvosta ja eriarvoistamisesta; ”olen parempi ja sinä alempi, sillä sinulla alempiarvoinen käytös tai halu, joka on luonnoton.” Sitten se porukka, joka pitää itseään parempana kuin muut, valittaa siitä kuinka heitä sorretaan ja kuinka he eivät ole tasa-arvossa muiden kanssa. Raamattukkin sanoo, että ”Se joka itsensä korottaa, hänet alennetaan.” Tässä myös kyseenalaistetaan toisen ihmisen ihmisarvo, tässä kieltämisessä, jossa puhutaan luonnottomista haluista ja käytöksestä.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Sini-Vihreitä Lakeja ja Ohjelmia osa 6

  1. Ruuantuotanto ja elintarvikkeet
    9.1 Mitä ekologisempi tuotanto, mitä paikallisempaa tuotantoa, sitä pienemmät verot tuotteella.
    9.2 Säädettävä laki niin että kauppojen on ostettava ensisijaisesti paikallista tuotantoa eli paikkakunnan sisältä, sitten maakunnan, sitten kansalliselta tasolta, sitten EU-alueen tuotantoa ja sen jälkeen EUn ulkopuolista tuotantoa. Suosittava paikallista, tämä huomioidaan myös verotuksessa tuotteiden hinnoissa. Kasvikunnantuotteet myös halvempia kuin eläinkunnantuotteet.
    9.3 Tulee rahoittaa tutkimustyötä minkä tavoite on kehittää mahdollisimman luonnollinen lannoitus viljelylle ja kasvimaan hoitamiseen sekä tarjottava sitä edulliseen hintaan tai ilmaiseksi, tai säätää lailla että ne ovat ainoat lailliset lannoitteet ja ravinteet mitä saa käyttää maataloudessa.
    9.4 Ihmisillä oikeus tietää mitä syövät, joten kaikkiin elintarvikkeisiin ja tuotteisiin asetettava qr-koodi mikä ohjaa sivulle missä käy ilmi tuotteiden vaikutukset ympäristöön ja mikä on sen hiilijalanjälki. Elintarvikkeissa käytävä ilmi paljon sen tuotanto on vaatinut vettä ja viljeltyä rehua ja niiden viljelypinta-alat jotta on saatu se tuote tuotettua ja tuotua kauppaan. Esimerkiksi eläinkunnan tuotteissa merkitään viljely-ala ja vesi mikä on mennyt rehun tuottamiseen, sitten kuinka paljon eläin on syönyt ja juonut nesteitä sen elinaikana ja onko annettu antibiootteja tai muita lääkeaineita eläimelle. Mitä on vaatinut että on saatu tuotettua eläinperäinen tuote; mikä on kilon tai litran hiilijalanjälki. Olisi oltava myös tieto millaisissa elinoloissa tuotantoeläin on elänyt ja onko ulkoillut vapaasti ja laiduntanut. On kerrottava myös pinta-alasta millä eläin on elänyt sekä tieto eläimen tai linnun elinpiiristä eli minkä kokoisella elinalueella lintu tai eläin on elänyt ja kuinka monen lajitoverin kanssa, sekä kerrottava minkä ikäiseksi ja mikä on luonnollinen elinikä. Eläinvirasto tekee laskelmat ja tutkivat asiat näiden suhteen. Tähän hiilijalanjälki asiaan voisi tehdä oman värikoodi luokittelun mistä kävisi ilmi tietoja värinperusteella. Tuotteen pakkauksessa olisi värikoodi mikä kertoisi minkä tasoinen tuote on kyseessä ympäristön ja hiilijalanjäljen perusteella. Sekä QR-koodi minkä kautta voi hakea lisää tietoa eläimistä ja heidän oloista, ympäristö vaikutuksista ja muusta. Eläinvirasto tekee nämä laskelmat ja tiedot. QR-koodia ylläpidetään eläinviraston toimesta eläintuotannon kohdalla. Nämä helpottaisivat ihmisiä tekemään paremmin eettisiä ja tiedostavampia valintoja kaupoissa kun ostavat tuotteita. QR-koodin takaa tultava ilmi kuinka paljon on vaatinut, työtä, energiaa, aikaa, rahaa, öljyä, lannoitteita, mitä lannoitteita, viljelypinta-alaa, laidunmaata, rehua ja vettä tuottaa yksi kilo lihaa tai yksi litra maitoa, vertailukohteena maidolle litra vettä. Lihalle kilo härkäpapua.
  2. Uskonto
    10.1 Kirkko ja valtio erotettava toisistaan.
    10.2 Jokaisella oikeus uskoonsa ja saada sen opetusta jossei se ole lainvastaista.
    Suomen Telluslainen
Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Sini-Vihreitä Lakeja ja Ohjelmia osa 5

  1. Maahanmuutto (turvapaikanhakijat, opiskelu, työnteko)
    Me emme ole Herra-rotu edes Suomessa; emme voi polkea toisten verikansojen oikeuksia ja kieltä hyväksymällä sen kotouttamisella; siinä asetetaan ihmiset eriarvoiseen asemaan; suomalainen määrää mitä kieltä ja mitä uskontoa henkilöt saavat edustaa, puhua ja harjoittaa; suomalaistaminen, eli kotouttaminen ei eroa ruotsalaisten tai venäläisten venäläistämisestä sortovuosina. Voimme vaatia että osaavat suomea niin että selviytyvät suomessa mutta muuten meidän tulee tarjota heille heidän kotikielensä kirjallisuutta sekä televisio-ohjelmia ja koulutusta.
    Jemeniläisiä tulee auttaa ja tuoda heidän tilannetta esiin Suomen valtamediassa ja eri tiedotusvälineissä.
  2. 8.1 Maahanmuuttajilla ja turvapaikanhakijoilla samat velvollisuudet kuin kanta-asukkailla.
    8.2 Maahanmuuttajalla ja pakolaisella kielenoppimisvelvollisuus; hänen tulee opiskella kieli mille on aikaa 3 vuotta, sitten hän voi pitää vuoden taukoa tahtoessaan ja sitten tulee hakeutua kouluun, töihin tai vapaaehtoistyöhön jotta saisi oleskeluluvan.
    8.3 Oleskeluluvan saadakseen turvapaikanhakijan tulee osallistua johonkin yhteiskunnan toimintaan saadakseen jäädä maahan. Hänen on tehtävä joko hyväntekeväisyyttä, opiskella tai palkkatyötä tai perustaa yritys.
    8.4 Töihin tai opiskelemaan Suomeen pääsee ilmoituksella ja toimittamalla työsopimuksen tai opiskelusopimuksen, vai mikä se on, maahanmuuttovirastoon; tähän työllisyys-, opiskelu maahanmuuttoon perustetaan oma osasto maahanmuutto virastoon mikä käsittelee vain työ ja opiskelu maahanmuuttoa jotta se olisi mahdollisimman tehokasta. opiskelulupa, työntekolupa.
    8.5 Lähetystöjen kautta voi pyrkiä hakemaan Suomeen töihin ja kouluun. Saa lainaksi matkustukseen tarvittavan rahallisen tuen minkä hän sitten aikanaan maksaa takaisin valtiolle.
    8.6 Kansalaispalvelus ainoa keino saada kansalaisuus ja täydet kansalaisoikeudet. Tulee osatta kieli ja käydä kansalaispalvelus. Opiskeluluvan saaneilta ei vaadita yhtä suurta Suomen kielentaitoa kuin kansalaisuutta hakevalta, kunhan vain kykenee toimimaan Suomessa jollain kielellä kuten englannilla. Kansalaisuuden saaminen edellyttää 5 vuoden verojen maksua palkkatyöstä tai yrityksen puolesta ja käymällä kansalaispalvelus, tai jotain tämän tapaista.
    8.7 Maahanmuuttajan tulee osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan saadakseen valtiolta taloudellista tukea, kuten kansaväestöön ja Suomessa syntyneenkin. Hänen tulee opiskella, tehdä töitä tai osallistua vapaaehtoistyöhön mistä maksetaan samoilla kriteereillä taloudellista tukea työhön osallistujalle kuin kantaväestöön kuuluvalle henkilölle. Toimeettomia ihmisiä ei tueta valtionkassasta.
    8.8 Pakolaiskeskukset, eli pakolaisille, jotka eivät ole työelämässä, koulussa tai muuten aktiivisia yhteiskunnassa, kohdellaan samoin kuin muitakin henkilöitä joilla ei ole kansalaisoikeuksia osanaan eikä sen puolesta ole oikeutta kansalaistukeen, niin heille on omat pakolaiskeskukset minne he muuttavat ja missä asuvat niin kauan kun menevät töihin, kouluun tai vapaaehtoistyöhön minkä kautta heille järjestetään elämiseen tarvittavat asiat ja ovat oikeutettuja kansalaistukeen. Asiassa hyödynnetään nykyisten kuntoutuskotien ideaa. Pakolaisille ei makseta taloudellista tukea vaan he saavat suojan, sähkön, lämmön, tiskialtaan, jääkaapin, uunin, hellan, ruuan, suihkun ja vessan omaan yksiöönsä. Ruokailu järjestetään asutuskeskuksen puolesta. Asumisyksikkö voi järjestää jotain aktiviteettia asukkaille jolloin he saavat rahallista korvausta aktiivisuudestaan. Pakolaiskeskuksissa apua on paremmin saatavilla kuin muutoin; he ovat avun ja turvan piirissä. Saavat tuen ja avun paremmin.
    8.9 Pakolaisleireille perustetaan toimipisteitä missä turvapaikanhakijat voivat hakea pääsyä Suomeen. Naiset, lapset, lapsiperheet sekä orvot katulapset etusijalla. Naiset, lapset, lapsiperheet ja orvot katulapset eivät usein lähde pitkille marsseille ja läpi maailman vaan sen ovat tehneet miehet, joten ne naiset ja lapset on saatava jollain keinolla pois sieltä sorron, tuhon, kärsimyksen ja kuoleman keskeltä; he ovat jo valmiiksi turvattomassa ja haavoittuvammassa asemassa kulttuurissaan mikä on miesten johtama, joten on meidän velvollisuus auttaa heitä. He saavat lainaan rahaa matkakuluihin millä matkustavat Suomeen. Heille annetaan lentoliput ja tarvittaessa he saavat mukaansa tulkin ja avustajan joka auttaa heitä matkustamaan turvallisesti Suomeen.
    8.10 Turvapaikanhakijoille perustettava kriisipiste ja vertaistukitoimintaa missä he voivat keskustella kokemuksistaan ja tukea toisiaan niiden asioiden suhteen. On myös tukihenkilöitä joiden puoleen he voivat kääntyä tarvittaessa.
    8.11 Turvapaikanhakijoilta otettava sormenjäljet, kasvokuvat ja DNA-näyte ja nämä tiedot ovat myös poliisin käytettävissä.
    8.12 Vanhat turvapaikanhakijat saatava helpommin turvapaikkalupa kuin nuorilla.
    8.13 Korkeakoulutus tulee kohdentaa etenkin siihen halukkaisiin pakolaisiin.
    8.14 Oleskelulupa edellyttää osallistumista kansalaisyhteiskunnan toimintaan, jos ei osallistu, ei saa oleskelulupaa; tätä tulee valvoa.
    8.15 Työpaikka tai opiselupaikka antaa automaattisesti oleskeluluvan Euroopassa. On myös mietittävä oleskelulupa nimityksen muuttamista kun he eivät vain oleskele vaan tekevät töitä tai opiskelevat.
  3. En tiedä mitä ajattelin silloin kun kirjoitin nämä ajatukset ylös. Ajatteluni on muuttunut näiden asioiden suhteen. Yksinkertaistunut ja realistisempi.
  4. Suomen Telluslainen.
Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti