Tulee olla lukioita missä seuraavia painotuksia, sivistys-kulttuuri painotteisia, matemaattis-tiedepainotteisia, musiikkilukio, kulttuurilukio, taidelukio, urheilulukio, filosofia/kirjallisuus lukio, kristillinen lukio, islamilainenlukio, tiedelukio. Näiden on tarkoitus luoda uutta kulttuuria eri aloille.
Kristillisessä lukiossa opetetaan Raamattua, katolilaista uskoa, ortodoksista uskoa, protestanttista uskoa, on ikonin maalauskursseja, rukousnauhasta opetusta, eri kirkkokuntien perinteiden, tapojen ja juhlapäivien syvällistä opetusta. Tämän tarkoitus luoda uutta kristillistä kulttuuria Kalevalan valtakuntaan missä kirkon johto on kalevalaisen kansan käsissä eikä venäläisten, saksalaisten, roomalaisten tai Yhdysvaltojen käsissä.
Urheilulukioiden välille muodostetaan urheilusarjoja missä he matkaavat ja ottelevat eri urheilulajeissa eri seuroja vastaan. Tämä voisi kasvattaa urheilulajien tasoa entisestään.
Filosofian lukioissa opetetaan eri Filosofisten koulukuntien opetusta ja ajattelua, kuten stoalaisuus, logiikka ja ne muut filosofista mitä en osaa nimetä. Tämä on yleisesti hyväksi yhteiskunnalle ja koko ihmiskunnalle.
Islamilaisessa lukiossa opetetaan kaikista islamin suuntauksista oppilaille ja niiden perinteistä. Tämän idea kehittää islamilaista kulttuuria.
Musiikki lukiossa musiikkia eri puolilta maailmaa mahdollisimman monilla eri instrumenteilla ja laululla, ooppera, klassinen, pop,tä rap yms.
Taidelukioissa taiteista eri puolilta maailmaa kuten Aasia, Amerikka, Afrikka, eurooppa.tiedelukiossa
Tiedelukiossa opiskellaan tieteistä, kuten tähtitiede, biologia, fysiikka, kemia, ydinvoima ja matematiikasta.
Nämä muutokset vaatisivat myös ylä-asteen opintojen muokkaamista sekä vaikuttaisi myös yliopistojen opetus sisältöön. Tulisi olla myös ne tietyt perusteet mitä opetetaan kaikissa lukioissa kuten yhteiskuntaoppi, matematiikka, taloudellinen sijoittaminen ja muita aiheita mitä en nyt saa mieleeni. Jonnekkin olen ne kirjoittanut jo.
Suomen Telluslainen