07.02.2019
Se millä on alku, on myös loppu.
Kesti ikuisuuden että synnyn tänne ja kuolemani jälkeen odottaa toinen ikuisuus; siis olkaamme ja nauttikaamme tästä hetkellisestä elämästä mahdollisimman paljon. Mutta kohtuudella silloinkin jottemme kärsisi ja aiheuttaisi kärsimystä muille; muillakin ihmisillä ja eläimillä on sama kohtalo kuin meilläkin. Elämä on todellakin kuin tähdenlento; kaunis ja hetkessä ohi; aika jolloin voi esittää toiveensa. Toteutumisesta ei sitten tiedetä mitään. Kaikki on aikalailla omissa käsissämme mutta kaipa se korkeampi voimakin jotain tekee meidän hyväksi; kunnia Hänelle jolle se kuuluu. Materia; eli kehomme molekyylit ovat ikuisia ja siten ruumiimme on ikuisesti olemassa mutta eri muodossa kuin mitä se nyt on; se hajoaa ja leviää monille eri tahoille ja osa-alueille; osa imeytyy kukkiin, osa imeytyy hyönteisiin; hyönteisistä ne leviävät hyönteisiä syöville eliöille, vaikka linnuille ja linnut sitten päätyvät muiden petojen ruuaksi. Ne menevät osaksi luonnonkiertokulkua; äsken kuvailin vain pelkistetysti ja raa`asti luonnonkiertokulkua koska en nyt jaksa kirjoittaa tyhjentävästi. Mutta entäpä tietoisuutemme? Olen ajatellut että mielemme jossa piilee tietoisuutemme on kuin energialamppu josta virran loputtua häviää valo koska energian tulo loppuu ja ehtyy; tämä valo on tietoisuutemme ja virran loputtua se sammuu eikä se katoa vaan se sammuu. Miettikää kuinka ainutlaatuista ja kertaluontoista ja uniikkia on tämä nykyinen elämämme? Miettikää kuinka kallisarvoista tämä hetkemme täällä on. Sitä ei suoda monille, vain harvoille; näin ymmärrätte myös kuoleman arvon. Miettikää kaikkia vaistojanne ja aistejanne; miettikää kuinka tärkeitä ne ovat elämällänne. Mitään muuta teillä ei ole. Palataksemme elämään; meidän on mietittävä tarkoin mitä haluamme elämältämme ja mietittävä millä tavoin voisi saavuttaa ne asiat joita tahdomme olevan elämissämme. Mitä tahdomme kokea? Miten tahdomme elää? Missä tahdomme elää? Ketä me olemme? Kuka minä olen? Näitä tämän kaltaisia asioita on mietittävä; itsetutkiskelun kautta opimme sen, että mitä tahdomme itsellemme ja elämällemme ja miten tahdomme sen elää. Elämme tätä yhtä ainoaa todeksi havaittua elämäämme; kyllä, tästä voi olla montaa eri mieltä mutta itse tiedän olevani olemassa täällä nyt tässä hetkessä jossa kirjoitan tätä lausettaa huonolla kieliopillisella menestyksellä, mutta silti kirjoitan ja olen olemassa; en tiedä miten määrittelisin tämän mutta ainakin koen tätä hetkeä tässä jossakin missä lie ja olen elossa, ehkä vain hetkisen mutta olen elossa, elämäni on vain suurta hupia ja naurua mutta silti olen olemassa. No ei, keksin tuon äskeisen päästä; en tiedä mistään mitään ja olen tyytyväinen siihen, tiedän että olen olemassa mutten sitä missä olen olemassa; sitä kutsutaan maailmankaikkeudeksi ja käsittääkseni olemme sen sisällä olemassa; olen olemassa. Olen vähän sairastellut viimeaikoina, mutta menossa parempaan suuntaan.
Pitää huolta itsestään niin elämä ei ole kärsimys näytelmä; se on valinta, ei kohtalo. Kyllä, joitain asioita on kärsittävä mutta itse päättää sen kuinka kauan; käy toimeen asian suhteen ja antaa ajankulua ja kärsimys on ohitse; tai sitten hyväksyy sen asian ja elää sen asian kanssa; opettelee elämään asian kanssa. Kaikki on hyvin pitkälle omissa käsissä ja päätettävissä, kunhan vain on valveutunut henkisesti ja ymmärtää elämästä enemmän eikä vain selviydy elämästä; selviytyessä ei ajattele mitään vaan kärsii ja pyrkii vain selviytymään ja elämään ymmärtämättä elämästä sen enempiä tai itseä tai ylipäätään mitään; ei ajattele mitään, vaan tekee ja selviytyy päivästä toiseen. Itselleni annettiin paska lapsuus ja huonot vanhemmat, ehkä rakastavat, mutta huonot, ja tämän seurauksena itse päädyin tälle selviytymisen tielle mikä jatkui kauan. liian kauan ja liian monen ajattelemattoman elämän ja vuoden suhteen. Vasta nyt melkein 30 vuotiaana olen selvillä omasta elämästäni vaikka vielä tunnen vihaa vanhempiani kohtaan kokemistani asioista joiden seurauksena jouduin hoitoon ja menetin mielenterveyteni. Kärsin useita vuosia tietämättä miksi ja vain selviydyin enkä tiennyt mitä teen vaan vain tein. Näiden kaikkien asioiden suhteen olen ollut huono veli, poika, veljenpoika ja muuta; asiaa ei helpottanut se että meitä syrjittiin kaveripiireissä. En koskaan saanut hyväksyntää enkä sitä enään kaipaa tai tarvitse; selviän ilmankin mutta olisi kai se hyvä kokemus sekin. Hyväksynnän hakeminen on vähän kuin alistumista; ”Hyväksyvätkö he minut” Sitä tarvitaan ja sitä ei tarvita. Tunne että kuuluu porukkaan. Tunne ettei ole yksin. Tunne että tulee huomioiduksi ja kuulluksi.
Mitä väliä sillä on missä me olemme, kun kuitenkin me olemme; mutta antaa heidän pohtia näitäkin asioita jos tahtovat; emme voi sanoa että et saa ajatella; se ei ole mitenkään kehittävää tai rakentavaa. Mutta ollaan vain olemassa me miten tahdomme ja nauttikaamme maallisista nautinnoista ja elämästä kun kerran täällä olemme. Mutta tässäkin on se tasapainon asia; ei kultainen keskitie vaan tasapaino asioiden välillä; ei saa ottaa liikaa vaan sopivasti ja siitäkin tulee antaa takaisin jotain, jotta tasapaino säilyisi. Ja elämä mielekkäänä.
Suomen Telluslainen