Väinämöinen oli suolammen reunalla harjoittelemassa runonlaulua ja kehittelemässä lauluihin opetuksia ja riimejä ja opettelemassa säestämään kanteletta lauluihinsa. Hän ajatteli opettaa niitä kansalleen aikanaan. Hän on kansansa hengellinen johtaja jonka opetuksia kuunnellaan ja noudatetaan oli tilanne mikä hyvänsä. Hän on Thuleen suojeluspyhimys jolla on paljon annettavaa ihmisille ja häntä tulisi kuulla ennen kuin tekee päätöksiä rakennuksista ja muusta. Hänen Sanansa ilmenee luonnossa ja elämässä ja näissä kirjoituksissa mitä olemme kirjoittaneet. Ja niin Väinämöinen soitti kannelta ja runonlauloi ylistyslauluja Jumalalle ja opetuksia kansalleen. Hän harjoitteli kovasti ja kova työhän palkitaan; myös opiskelu voi olla työtä. Ja niin hän sitten päätteli harjoitteluaan ja lähti samoamaan metsään kunnes yllättäin hän kuuli kaunista laulua ja hän meni katsomaan mistä se tulee ja mikä on niin Jumalaista mitä hän kuulee että voiko sellaista olla olemassa. Hän päätyi peltoaukiolle missä oli kuvan kaunis nainen joka lauloi sulosointujaan. Väinämöinen oli liikuttunut laulusta ja hän kysyi; kuka olet ja mitä laulat, en ole ennen kuullut niin kaunista ääntä kuin mitä sinä teet. Nainen vastasi; olen saamelainen ja minä joikaan Jumalamme kunniaksi kansani suojelemiseksi pahoilta ihmisiltä jotka tunnustavat väärää oppia ja johtaa kansaani harhaan demonisoiden joikumme ja rummutuksemme heidän pahuuden jumalan palvelukseksi, se ei ole totta, me emme usko siihen, se ei ole meidän uskomme vaan ihmisen valheita. Joikaan kansani siunaamikseksi. Hän varjelee minua ja sinua, kuten tiedätkin; sinä olet se Väinämöinen. Olen kuullut sinusta; karhut ovat kertoneet minulle sinusta. He kertoivat että sinä olet meidän Jumalamme siunaama tietäjä joka soittaa kanneltaan ja runolaulullaan opettaa kansojamme oikealla oppilla, ainoaa oppia mitä tulisi kuunnella. Me olemme Thulen kansaa ja me yhdymme ja sekoitumme yhdeksi maankansaksi muiden telluslaisten verikansojen yhteyteen kunnes veremme on yhtä ja maaperäämme yhteisellä vastuulla. Jumala antoi tämän kaiken meidän vastuulle ja meidän on siitä huolehdittava. Emme saa riistää tai sortaa muita omien halujemme tähden; tämän opetuksen on moni kansoistamme unohtanut kun heidät on johdettu harhaan, mutta sinä tiedät jo tämän, joten emme kerro siitä vielä tämän enempää. Se jääköön seuraavaan saagaan. Niin, minä olen Väinämöinen, oikein puhuit ja oikeaa opetusta annoit; mutta kysyn vielä että kuka oikein olet? Se jääköön salaisuudeksi toistaiseksi, nainen vastasi, ja katosi kuin savuna ilmaan. Eriskummallista, Väinämöinen totesi, ja otti savut piipustaan. Uskon että vielä tapaan tämän henkilön toisessa Saagassani, totesi Väinämöinen ja jatkoi matkaansa.
Suomen Telluslainen