Väinämöinen makasi vuoteellaan huoneessaan missä oli riimukankaat lakana ja muita uskomme pyhiä symboleja joka puolella huonetta ja muisti että minähän se olin joka antoi Jaakobin uskon opetuksen Raamattuun mikä toimii siltana meidän ja Raamatun välille. Se onkin yksi meidän uskomme opeista.
Huomenna on uusi päivä,
Kestä vielä tämä
Ja odota
Mielenkiinnolla
Mitä huominen
Tuo
Tullessaan
Ei ole syytä
Surra murehtia
Elämä jatkuu
Kuu nousee
Kuu laskee
Uusi päivä koittaa
Sen lupaan.
Se oli pieni sanaleikki minkä mieleni pyöritteli ja leipoi mutta palataan seuraavaan kun kerron tätä päiväkirjaani teidän luettavaksi. Voisimme puhua ennemmin elinarvosta ja elämänarvosta eikä ihmisarvosta. Ihmisessä itsessään ei ole arvoa ellei hänen elämänsä ole arvokas. Sekä sosiaalinen arvo, yhteisölle tuotu arvo. Usein saat sitä mitä annat. Ja se usein tuo arvon elämään. Olla elävä osa yhteisöä. Tehdä hyvää, tekemällä hyvää ympäröit itsesi hyvällä. Elämän pienet ilot, ovat suuret kun niitä on monta. Kun teet jotain arvokasta, ympäröit itsesi arvokkailla asioilla sinulle. Päivä on huomennakin ja on aika olla ylevä ja uljas. Pyhittää päivänsä hyvillä töillä. Muutos on usein hidas mutta lopputulos palkitsee. Lopussa kiitos seisoo joko ihmisten tai viimeistään Jumalten edessä, voi toki myös olla että sekä että, niin Telluksella kuin Tuonelassa. On kuitenkin muistettava että Ihmiset luovat asioista ongelmia enkä minä ole poikkeus siinä. Mun mieli miettii jotain ja kun se kohtaa konfliktin se tunnistaa sen ongelmaksi mihin tulee reagoida tai puolustaa tai ratkaista. Olisi kysyttävä, mikä minussa kokee tällä tavalla tämän asian? Onko minut opetettu kokemaan tämä asia tällä tavalla? Ja miksi? Mitä sillä tavoitellaan? Konfliktin aiheuttaa ristiriita todellisuuden ja arvomaailmani välillä. Arvoilla on väliä mutten määrittele niitä, en minä eikä muut. Minä en myöskään määrittele ihmisten ihmisarvoa vaan se jääköön uskontomme ja viisaittemme asiaksi. Meillä ei ole pappeja vaan viisaita jotka johtavat yhteisöjämme. He käyvät yleistä keskustelua asioistamme. Koko konkkaronkka käy keskustelua yhdessä viisaiden kanssa eri asioista. Me järjestämme keskusteluryhmiä missä keskustellaan eri asioista. Tälle keskusteluryhmälle on oma tilansa temppelissämme. Ja Meidän tulee pohtia että jos elämä on kärsimystä, mistä se johtuu? Mistä se kertoo? Miksi on kärsimystä? Täytyykö siitä päästä eroon? Miten siihen tulee suhtautua? Miten siitä pääsee eroon jos tarvitsee päästä eroon? Miten saavuttaa ilo, onni, hyvä elämä ja rakkaus? Ylipäätään meidän tulee pohtia mistä näkökulmasta keskitymme maailman näkemään, mihin keskitymme? Näemmekö vain huonot ja pahat puolet vaiko vain hyvät puolet vaiko molemmat? Tiedostamme hyvän ja pahan ja elämme niiden mukaisesti. Tarjoammeko lohtua ja annamme vastauksia vai mitä teemme? Ja lähteä näiden kysymysten pohjalta luomaan omaamme eikä lueta mitä jotkut roomalaiset on kirjoitellut, tai mitä joku saksalainen tai ruotsalainen tai Buddha on kirjoitellut ja keksiä omia ratkaisuja ja vastauksia. Tämä aihe voisi olla yksi riimu kirjoitusten aihe ja sitä täydentää opetus saagoilla missä kuvaillaan ja kerrotaan jonkun ihmisen, eläimen, Jumalan kokemuksia, miten hän suhtautui, miten hän selätti vaikeudet, minkä ajatus prosessin hän kävi lävitseen, mitä se toi lisää hänen elämään. Ymmärsin myös jokin aika sitten kuinka järjetöntä on väitellä ateismista ja uskosta. Eikö ihmiset vain voisi hyväksyä toisensa ajatuksineen? ”Minulta puuttuu usko” ”et usko oikein, jumala tai jumalat on olemassa etkä saa ajatella muuta vaan sinun tulee uskoa kuin minä!” Sama toisinpäin. Tämä on täydellistä narsistista hulluutta. Toinen on elämänneuvojat jotka vain sanovat miten toisten tulisi elää ja korostaa omia asioitaan, uskoaan tai muita arvoja. Jääköön kirjoitukseni tältä iltaa tähän. Ukko totesi ja ryhtyi juomaan oolong teetä.
Suomen Telluslainen