Mä kannatan sitä että me otamme uskonnon ytimen ja ongelmat ja luomme niiden pohjalta ihan uutta opetusta eikä vain toistella papukaijana jonkun saksalaisen kirjoituksia tai tiibetiläisen opetuksia ja tarjotaan uusia ratkaisuja niiden havaitsemiin ongelmiin mihin he tarjoavat vastauksia ja ratkaisuja. Meidän tulee pohtia että jos elämä on kärsimystä, mistä se johtuu? Mistä se kertoo? Miksi on kärsimystä? Täytyykö siitä päästä eroon? Miten siihen tulee suhtautua? Miten siitä pääsee eroon jos tarvitsee päästä eroon? Miten saavuttaa ilo, onni, hyvä elämä ja rakkaus? Ylipäätään meidän tulee pohtia mistä näkökulmasta keskitymme maailman näkemään, mihin keskitymme? Näemmekö vain huonot ja pahat puolet vaiko vain hyvät puolet vaiko molemmat? Tiedostamme hyvän ja pahan ja elämme niiden mukaisesti. Tarjoammeko lohtua ja annamme vastauksia vai mitä teemme? Ja lähteä näiden kysymysten pohjalta luomaan omaamme eikä lueta mitä joku roomalaiset on kirjoitellut, mitä joku Buddha on kirjoitellut ja keksiä omia ratkaisuja ja vastauksia. Tämä aihe voisi olla yksi riimu kirjoitusten aihe ja sitä täydentää opetus saagoilla missä kuvaillaan ja kerrotaan jonkun ihmisen, eläimen, Jumalan kokemuksia, miten hän suhtautui, miten hän selätti vaikeudet, minkä ajatus prosessin hän kävi lävitseen, mitä se toi lisää hänen elämään. Ihmiset luovat asioista ongelmia enkä minä ole poikkeus siinä. Mun mieli miettii jotain ja kun se kohtaa konfliktin se tunnistaa sen ongelmaksi mihin tulee reagoida tai puolustaa tai ratkaista. Ja meidän tulee pohtia ratkaisuja niihin asioihin ja keskustella niistä toistemme kanssa sekä analysoida asioita jotka näyttäytyvät ongelmina ja konflikteina. Konflikti viittaa arvomaailman vastaiseen kokemukseen. Asia on vastoin omaa arvomaailmaa muuten se ei olisi konflikti.
Suomen Telluslainen