Riimu Aseista

Ne henkilöt jotka ovat käyneet armeijan, on mieleltään terveitä eikä ole rikollista menneisyyttä tulisi saada ostaa ja pitää halluussaan käsiasetta myös julkisilla alueilla kunhan se ei ole näkyvästi esillä. Heillä tulisi olla omistusoikeuden todistava kortti mukana jolla voi todistaa poliisille laillisuuden. Heillä tulee myös olla oikeus käyttää sitä jos joutuvat sellaiseen tilanteeseen kuten tullessaan ryöstetyksi tai jos joku uhkaa väkivallalla. Konnat saa aseensa laittomilta marketeista joten miksi ei anneta lakia noudattaville terveille ihmisille käsiaseita haltuun? Konnat miettisivät pari kertaa mitä tekevät kun ei tiedä kellä ase. Myös sekin hyöty että jos terroristi tekee iskun niin hyvässä lykyssä paikalla ase mies joka ampuu terroristin. Olen myös harkinnut että pakenevaa rikollista saa ampua kun se pyrkii pakoon. Myös muuhun rikollisuuteen saisi normi siviili puuttua tarvittaessa asein ja ampuen. Näissä tilanteissa lakia ja järjestystä puolustava ei saisi mitään seuraamuksia, ehkä mitalin. Aktiivinen reserviläinen saa omistaa palvelusasetta vastaavia aseita ja pitää niitä halluussaan kotonaan, ja jos häntä tullaan ryöstämään tai hänen kotiinsa tunkeudutaan; hän saa ampua tunkeutujan, myös jos tunkeutuja pakenee.

Tulisi olla armeijan ylläpitämiä sotilasampumaratoja minne aikuinen armeijan käynyt voi mennä lastensa tai alaikäisten sukulaisten kanssa ampumaan konekivääreillä sekä muilla sotilasaseilla. Valvova upseeri analysoi millä aseilla henkilöt voivat ampua sekä ohjeistaa heitä siinä. Alueella tulee olla aseellinen valvonta näistä syistä. Maaseudulla voisi olla omat sotilasharjoittelut ja ampumarata. Kylässä tai kunnassa voisi olla omia sotilaallisia rakenteita ja infraa. Olisi joku upseeri jolla päätäntävalta muihin sotilashenkilöihin sen kunnan tai kylän alueella. He voisivat joka kuukausi kokoontua ampumaharjoitteluun mutta myös sen ulkopuolella saisi käydä harjoittelemassa. Henkilöillä voisi olla sotilasaseita halluussa sekä pistooleja. Kaupungeissa tulisi kuulua maanpuolustus järjestöön, reserviin tai kaupunkisotilastoimintaan mikä oikeuttaa sotilasaseiden halluussapidon.

Kuka tahansa armeijan käynyt, mieleltään terve ja lainkuulijainen kansalainen saisi omistaa käsiaseen ja kantaa sitä julkisilla alueilla kunhan se ei ole esillä näkyvästi.

Alaikäiset saavat käsitellä ja ampua aikuisen omistamilla sotilasaseilla heidän valvonnan alaisena. Heitä saa opettaa käsittelemään aseita ja niiden kulttuuria.

Tulisi olla armeijan ylläpitämiä sotilasampumaratoja minne aikuinen armeijan käynyt voi mennä lastensa tai alaikäisten sukulaisten kanssa ampumaan konekivääreillä sekä muilla sotilasaseilla. Valvova upseeri analysoi millä aseilla henkilöt voivat ampua sekä ohjeistaa heitä siinä. Alueella tulee olla aseellinen valvonta näistä syistä.

On outoa että konna saa tehdä rikoksia julkisesti mutta lakia ja järjestystä ei saisi valvoa.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: ajatuksia, Elämänfilosofia, Elämännuora, Elämänoppi, Eurooppa, ideat, Infra, järki, Kannus, kansalaisoikeudet, Kaupunkisotilas, kulttuuri, Kunniakulttuuri, lainsäädäntö, laki, Maailmankuva, Oppi, Pohjoinenvaltakunta, riimu, Rikos, Rikosllisuus, Säännöt, Suomi, Telluslaisuus, Uskonto, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Riimu sielun kiertokulusta

Jälleen syntymisoppi tai ajatus.

Samat sielut syntyvät tiettyjen sukupolvien välein MidGårdiin. Eli sinä voit olla jonkin esi-isäsi tai äitisi sielu joka on syntynyt tänne uudelleen kunnes löydät täyttymyksen ja pääset Tuonelaan. On luotu tietty määrä sieluja jotka käyvät tätä kiertokulkua. Myös Tuonelaan syntynyt voi palata tähän maailmaan. Voisi myös ajatella että Esivanhempiesi henki elää sinussa ja antaa ajatuksia ja opetusta. Geenit on peritty joiden kautta esivanhempamme ja heidän usko ja arvot elää meissä. Me kuitenkin myös vaikutamme geeneihin mitä meillä on ja se riippuu uskosta ja tiedoista ja taidoista. Voi myös poiketa kaavasta ja elää erillisen elämän kuin vanhemmat tai esivanhemmat. Jokaisella oikeus tehdä omat valinnat. Olet kuitenkin joiltain osin esivanhempiesi lopputulos.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: ajatuksia, Elämänfilosofia, Elämänoppi, ideat, järki, Kiertokulku, Maailmankuva, Oppi, riimu, Sadut, Telluslaisuus, Totuus, Usko, uskonriimut, Uskonto | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Poem or something

Many dead life buried alive,

Still flowering from the ashes,

And the bones,

Rising towards blood moon,

Touching the burning sky,

Flames alive reaching the night sky,

Burning moon,

Hell fire from heaven

Burning my skin alive

Bells ringing, peace coming

Silent scream drowned under the flames

I found my monster inside, darkness surround,

Till the inner flame starts to shine.

Legacy of death.

Truth buried six feet underground

Only to find shame left behind

Sorrow alive in mind

Secret buried in the heart

Skin upside down

End of the line,

Standing alone,

Waiting.

Hate dead inside

Found the real strength

Right from the soul

Soldier of gods

Warriors of light

But is it to late for me to go

Live my life?

Where is my home?

My family, my life?

Unknown future,

Bloody past,

Who em I?

Do I Deserve to live a life?

To feel better and alive?

To be free?

To love?

Dept paid, but is it enough?

Am I really alive?

Darkness once again surrounds my mind,

In the darkness of night I feel alive.

I’m the darkness of night,

Moon on the sky,

The beauty escapes

In the light of morning star

Which Covers the sky

Hides the beauty of night.

Let it be the end,

End of the night,

Now I’m alive,

Once again in the night

I find myself in the sky

Smiling to shinie stars

God please be alive,

Exict in my heart

May the peace come

And find you once again.

Once again buried alive

Flowers on the grave, hate rises inside,

The betray,

Silent grave,

Stone alone,

Just to remember grief and pain

Sorrow

The one will someday pay

Is this is my name?

Revenge.

Blood stones

May show the future,

Will I find the joy?

The silence? The peace of mind?

My heart buried under ground

Soul left with the joy,

May I find you?

Tell what it feels

When love is left behind

Buried underground

Do you realize what you have done?

To us, to family?

Is it too late to turn around and left all behind?

Find joy in life?

Your children sake?

Let the holy water wash the pain away,

Words from the book for your life

Teachings of your God

Keys to heart

Realize and see the beauty of your life,

Escape your own hell before the else

Let the love fulfill your sins

And let go of hate and grief

Don’t let darkness and sorrow swallow you alive

To pull you down, underground

It time to rise N shine

Like million dreams

Thousand morning stars

Buried in the darkness,

Still shines more than million other stars

I see now

Where you going once n for all,

Whispers in the night

Holy ghost, is it really you?

Suomen Telluslainen.

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Hiljaisuuden Jooga

Hiljaisuuden Jooga tehdään kolmesti päivässä. Ensimmäinen tehdään aamulla tai aamupäivällä ja se on aamuaurinko, aurinkosarja (Surya Namaskar) Toinen on päiväntervehdys mikä tehdään päivällä ja yksi tehdään illalla tai illansuussa ja sen nimi on illankutsu, kutsutaan myös kuun sarjaksi (Chandra Namaskar)En tiedä päivän tervehdyksen sarjaa ja uskon ettei se voi olla pitkä sillä ihmiset yleensä päivällä töissä joten sen pitäisi mahtua ruokatauolla tai vastaavaan, ellei yhteiskunta kuule kutsua ja luo aikaa tälle päivä sarjalle. Ainakin jokin näistä olisi hyvä tehdä päivittäin. Mutta jos et tee niin et tee. Voi tehdä myös taikka ja näitä jooga ja taiji juttuja voi kehittää uusia pohjoismaisia ja Telluslaisia variaatioita ja nimetä liikkeitä ja liikesarjoja uusiksi.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: ajatuksia, Elämänoppi, ideat, kulttuuri, Oppi, Telluslaisuus, Uskonto | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Riimu Päihteistä

Seuraavat alkoholijuomat ovat sallittuja, mutta vain niille joille siitä ei koidu liiallista haittoja tai jotka eivät ole alkoholisteja ja alkoholia saa juoda vain ruuan yhteydessä. Voitte juoda oluita, viskiä, konjakkia, jägermeisteria, punssia ja viinejä joko rypäleistä, viinimarjoista/herukoista tai muista marjoista ja hedelmistä. Idea ei ole päihtyä voimakkaasti sillä liiallinen päihtyminen on häpeäksi. Älkääkä aloittako alkoholin kulutusta aamulla ja juoko koko päivää vaan sopivasti iltapäivästä kun olette huolehtineet elämän asioista, kokanneet, pyykänneet, siivonneet yms. Älkääkä juoko koko yötä vaan lopettakaa ajoissa ettei tule ylilyöntejä.Seuraavia päihteitä saatte käyttää jos niistä ei tule ongelmaa ja saatte käyttää niitä vain henkiseen kasvuun, hyvinvointiin, luovuuteen ja terapiaan. Seuraavat, LSA, khat, kannabis sativa, taikasienet, LSD, meskaliini ja Ayahuasca.Jos alkoholi tai päihteet tuottaa ongelmia, on niiden käyttö lopetettava.Lääkkeitä saatte käyttää lääkkeinä ja jos lääkäri niitä määrää niin silloin niitä on käytettävä eikä pullikoida vastaan.Käyttäkää arjessa joko kahvia, teetä, matea tai olkaa ilman.Kirjoitan Jumalaisia sääntöjä mitkä takaavat hyvän elämän.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Elämännuora, järki, Kannus, kulttuuri, Kunniakulttuuri, lainsäädäntö, laki, Maailmankuva, Oppi, Pohjoinenvaltakunta, riimu, Säännöt, Telluslaisuus, Usko, uskonriimut, Uskonto, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Talouskasvun Juuri

On koko Suomen kansan vastuulla saada rahaa tähän maahan ja tehdä sitä lisää. Se ei ole hallituksen tai valtion vaan kansan vastuulla. Valtio voi siinä avustaa mutta kansa tekee sen työn, niin työntekijät kuin yrittäjät. Niin taiteilijat kuin näyttelijät tai muusikot. Kahvion pitäjät, pizzeriat, turismi yms. Hallitus tai valtio ei luo työpaikkoja, vain kohdistaa rahoja ja veroja ja voi tukea yritysten perustamisessa, auttaa ja avustaa, mahdollistaa. Ja Kansa on se joka perustaa yritykset ja tekee työn ja elättää itsensä ja maksaa veronsa. Asioita ei tuoda sinulle vaan sinä luot ne. Jeesus ei pelasta sinua, valtio ei pelasta sinua ja perhettäsi siltä helvetiltä minkä olet luonut vaan sinä itse. Sinä itse pelastat itsesi, perheesi, heimosi ja kansasi. Vain vasemmistolainen ajattelu uskoo valtio vetoiseen valtioon ja vastuuttaa kaiken valtion tehtäväksi ja me vain noukkisimme sen hedelmät tekemättä mitään sen eteen odottaen suurta pelastusta näissä lopun ajoissa missä vain odotetaan pelastusta. Ihmisten tulee herätä vasemmistolais kristillisestä ajattelusta ja laajentaa teollisuuttaan ja monipuolistaa talouttaan ja markkinoitaan. Mutta kopla vartioi valtaansa ja kitkee väärin ajattelua ja uskoa ja pyrkii vaientamaan.

Jeesus ei pelasta sinun työpaikkoja, rahojasi tai muita maailmallisia asioita, ehkä sielusi mutta siihen se jää. Kehottihan hän sinut jättämään kaiken seuratakseen häntä, joten miten se sinun rahasi ja työpaikkasi pelastaisi? Ja ehkä hän ajaa kärsimykseen ja köyhyyteen jotta ymmärrät millä todellista merkitystä ja jotta voit tuntea kuinka vahva olet. Tosin en tunne roomalaista Raamattua Rooman kirjaa niin hyvin että voisin julistaa tämän sen oppien mukaiseksi mutta opetankin omaani.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Riimu Turismista

Turisteille automaattisesti ilmainen bussikortti lomansa ajaksi siihen kaupunkiin mihin menee lomailemaan. Matkanjärjestäjä voisi järjestää opastettuja pyöräily retkiä joko maantie pyörillä tai normaaleilla. Eri pituisia ja eri teemaisia retkiä. Kansallispuistot ja lähiluonto. Hotelleista löydyttävä kuntosali tai ilmainen kuntosalikortti hotellin ulkopuoliselle kuntosalille. Keittiö missä hapanjuureen leivottuja leipiä, pirtelöitä yms. Laadukkaat ruoka ainekset, mieluiten luomu sekä gluteeniton ja vegaaninen vaihtoehto. Liha, maito ja muut tuotteet kotimaisia. Aamupalalla kaura tai ruispuuroa, hampunsiemeniä ja marjoja kahvin ja teen kanssa. Aina kun siivooja käynyt siivoamassa huoneen, sinne jätetään Fazerin suklaalevy sängylle tai yöpöydälle. Hotellista löydyttävä pieni kirjasto missä eri kielisiä kirjoja. Myös suomalaisten kirjailijoiden kirjoja käännettynä eri kielille, kuten Kalevala, Remes, Minna Canth yms. Kirjoja myös myytäisiin. Turisteille eri teema matkoja kuten luonto, kansallispuisto, kulttuuri, taide, museo, kahviot, ravintolat, pyöräily, arkkitehtuuri, saunominen.

Hotellihuoneet sisustettu perinteisillä suomalaisilla tavaroilla kuten räsymatoilla, voi olla himmeliä, talvisin tulee olla villasukkia saatavilla tai myynnissä jossain hotellin omassa kaupassa. Tai kannus kaupassa missä myydään kulttuurituotteita. Joka kerroksessa voisi olla lounge missä tuolit ja pöydät, ehkä teetä ja kahvia tarjolla. Samovaari ja suomalaisia kahvi ja tee laatuja kuten kolme sinettiä ja sergejefin teetä. Matkailijan idea on tulla kokemaan suomalaisuutta, sitä miten suomalaiset elävät ja jos kadotamme suomalaisen identiteetin tai olemuksen tai elämänmuodon ei meillä ole mitään millä erottua muista eikä mitään mikä vetäisi puoleensa. Meidän tulee pysyä kummallisina suomalaisina joista lasketaan leikkiä ja jopa pilkataan mutta me emme ota sitä vakavasti. Tämän kansallisen identiteetin tuhoaminen aiheuttaa nuorille mielenterveys ja päihdeongelmia. Vedän myös alkuperäisen kansanuskon tuhoamisen osaksi ongelmien syitä.

Hotellihuoneessa tulee olla kahvinkeitin, kahvia, säädettävä vedenkeitin ja teetä. Ja vesihana ja  kuppeja. Vessa ja suihku. Tee olisi suomalaisten tee-talojen kuten 3 sinetin teen tai sergejefin teetä, mieluiten venäläistyyppistä teetä. Se on hyvää sellaisenaan, suosittelen. Loungesta tulee löytyä samovaari missä teetä ja joitain itse leivottuja keksejä, kasvijuomaa ja sokeria. Hotellin aamu ja iltapala ilmaisia tai hyvin halpoja, puuro ja leipä tuskin kovin kallista. Höysteistä voisi maksaa jotain mutta puuro, marjat ja kahvi/tee ilmaisia. Iltapala leipä ja vaikka croisantit ilmaisia. Voi ostaa myös muuta syötävää kuten panini yms Kylmäpuristettuja marjamehuja oltava tarjolla, esim kaskein. Siitä voisi jotain pyytää. Lounas ja päivällinen pitäisi erikseen ostaa ellei ole maksanut matkan yhteydessä täyspalvelusta. Hotelli voi myös suositella ravintoloita kaupungilta. Idea kuitenkin on että raha löytäisi myös muualle yhteiskuntaan kuin hotelliin. Eikä idea ole lypsää matkailijaa köyhäksi vaan saada hyvä matka kokemus jotta tulee uudelleen ja suosittelee muille maata jotta saadaan lisää rahaa maahan. Meidän tulee nähdä se suurempi kokonaisuus kun me kaikki hyödymme turismista ettei ajateltaisi vain että maksimaaliset voitot vain minulle vaan nähdä se kokonaisuus että se turisti tuo ne rahat ja maksaa verot mitkä hyödyttävät kaikkia suomalaisia. Tämän tähden kohdeltava hyvin matkailijoita yleisesti. Nähdä Suomen hyöty ja ajatella sitä ja ottaa se huomioon.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: ajatuksia, Elämänfilosofia, Elämännuora, ideat, järki, kansalaispalvelus, kestäväkehitys, kulttuuri, Kunniakulttuuri, Matkailu, Oppi, Pohjoinenvaltakunta, retkeily, riimu, Saarna, Suomi, Teemerkki, Unelma, Yhteiskunta, Yritys | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Hotelleista

Hotelleista löydyttävä kuntosali tai ilmainen kuntosalikortti hotellin ulkopuoliselle kuntosalille. Keittiö missä hapanjuureen leivottuja leipiä, pirtelöitä yms. Laadukkaat ruoka ainekset, mieluiten luomu sekä gluteeniton ja vegaaninen vaihtoehto. Liha, maito ja muut tuotteet kotimaisia. Aamupalalla kaura tai ruispuuroa, hampunsiemeniä ja marjoja kahvin ja teen kanssa. Aina kun siivooja käynyt siivoamassa huoneen, sinne jätetään Fazerin suklaalevy sängylle tai yöpöydälle. Hotellista löydyttävä pieni kirjasto missä eri kielisiä kirjoja. Myös suomalaisten kirjailijoiden kirjoja käännettynä eri kielille, kuten Kalevala, Remes, Minna Canth yms. Kirjoja myös myytäisiin. Turisteille eri teema matkoja kuten luonto, kansallispuisto, kulttuuri, taide, museo, kahviot, ravintolat, pyöräily, arkkitehtuuri, saunominen.Hotellihuoneet sisustettu perinteisillä suomalaisilla tavaroilla kuten räsymatoilla, voi olla himmeli, talvisin tulee olla villasukkia saatavilla tai myynnissä jossain hotellin omassa kaupassa. Joka kerroksessa voisi olla lounge missä tuolit ja pöydät, ehkä teetä ja kahvia tarjolla. Matkailijan idea on tulla kokemaan suomalaisuutta, sitä miten suomalaiset elävät ja jos kadotamme suomalaisen identiteetin tai olemuksen tai elämänmuodon ei meillä ole mitään millä erottua muista eikä mitään mikä vetäisi puoleensa. Meidän tulee pysyä kummallisia suomalaisina joista lasketaan leikkiä ja jopa pilkataan mutta me emme ota sitä vakavasti. Tämän kansallisen identiteetin tuhoaminen aiheuttaa nuorille mielenterveys ja päihdeongelma. Vedän myös alkuperäisuskon tuhoamisen osaksi ongelmien syiksi. Suomi on tietäjä kansaa.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Rakennuspalikat Pilvilinnat Sampo

Minun uskomukset ja minulle annetut opetukset ovat tiilejä millä rakennetaan linna, linnoitus tai temppeli. Uskomme on linnoitus tai linna tai temppeli riippuen siitä mitä aihetta opetus käsittelee. Ajatukset ovat tiiliä millä rakennamme rakennuksen, pilvilinnan. Jos ajatus käsittelee sotilastoimintaa niin sillä rakennetaan linnoitusta, jos uskoa niin temppeliä, jos yhteiskuntaa niin silloin yhteiskuntaa, jos hallintoa ja lakia niin linnaa mikä luo muurit ympärille suojaksi eli järjestyksen ja lain. Ajatukset ja opetukset ovat rakennusmateriaalia millä rakennetaan pilvilinnoja, yhteiskunta rakenteita.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: ajatuksia, Elämänfilosofia, ideat, Infra, järki, kulttuuri, kulttuuritilat, lainsäädäntö, laki, Maailmankuva, Oppi, Pohjoinenvaltakunta, riimu, Telluslaisuus, Totuus, Usko, Uskonto, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Pyhäkkö

Pyhäkkö rukoushuoneessa tulee olla pieni kirjahylly minne voi viedä uskonnollista ja filosofista kirjallisuutta ja mistä voi ottaa kirjoja itselleen. Tulee olla alttari missä suitsukkeen ja kynttilän polton mahdollisuus. Penkkejä missä istua. Tilan tulee olla hiljainen pyhä huone missä ei mekasteta. Rakennusta voisi kutsua pyhäksi huoneeksi. Se ei olisi minkään tietyn kirkon tai suuntauksen rakennus vaan tämä olisi sen kolmannen tahon omistama joka ei ota kantaa opillisiin asioihin vaan siellä voisi käydä kuka tahtoo. Tulisi olla samovaari ja vesipiste ja joitain kertakäyttö hamppupohjaisia kuppeja. Voisi järjestää myös pienimuotoisia tilaisuuksia mutta pääkäyttö hiljentymisessä, rukouksessa ja hartaudessa. Voisi olla joku pappi välillä saatavilla joka ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn oppiin tai suuntaukseen. Tai voisi perustaa jonkun uuden ammatin tämän yhteyteen.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: ajatuksia, ideat, Infra, järki, kokoustilat, kulttuuri, kulttuurikeskus, Pohjoinenvaltakunta, riimu, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti