Versio 1
Ukko sanoi kuinka hän pimeydessä, olemattomuudessa, oli ja hän totesi että tänne on luotava jotain ja hän loi kaksi lähdettä, tulen ja magman ja veden ja jään lähteet. Vesi ja Magma syntyivät lähteissään mitkä vyöryivät Odinin Silmän ympärille ja loi siitä alkuplaneetan ytimen. Toisesta lähteestä virtasi vettä ja toisesta magmaa Odinin Silmän ympärille ja ne muodostivat yhdessä planeetan. Sitten lähteet ryhtyivät pyörimään Odinin Silmän ympärillä kuin kutoen toisen lähteen valuttaen vettä ja toinen lähde valutti magmaa. Niistä muodostui alkuplaneetta, minne syntyivät aikanaan jumalat, ihmiset, jätit, kääpiöt; he olivat Ukon Luomia; He aikoinaan rakensivat maat ja taivaat, ja ihmiset, jätit ja muut loivat mitä loivat. Kun lähteet oli luotu Ukko totesi että tämä pimeys tarvitsee valon mutta sitä ennen on tehtävä asioita. Ukko siis loihti alkuplaneetan ja loi sinne aikanaan elämänäidin, Iron. Iro oli ensimmäinen luotu elämänmuoto, ilman äitiä, ei ole elämää. Iro tuli raskaaksi ja synnytti Väinämöisen saunassa joka kasvoi nopeasti aikuiseksi mieheksi. Alkuun planeetta oli vain pimeydessä vellova kivipallo missä ei ollut elämää, ei ollut aurinkoa, ei kuuta, ei mitään. Ukko sanoi Väinämöiselle että ota kiviä lähteestä ja hae vettä hämeen katumajärveltä ja laita ne kivet kiukaalle ja nakkaa löylyä katumajärven vedellä ja loihdi loitsuja niiden ylle ja minä toteutan sinun toiveesi. Pyydät vain. Ukko sanoi että sinun tulee luoda aurinko ja kuu. Sitten sinun täytyy luoda eri planeetat sinne. Ukko antoi Väinämöiselle munia ja sanoi Väinämöiselle että laita nämä munat saunan kiukaalle ja lausu niiden ylle loitsu jotta saisit seuraa itsellesi. Nämä on Huhu-huuhkaijan taianomaisia munia ja niistä syntyy kaikenlaisia asioita mutta sinä luot niiden ympärille maata ja luot niistä planeettoja samoin kuin minä loin tämän alkuplaneetan minkä pinnalla sinä nyt elät. Täällä on myös lohikäärmeen muna mistä tulee aurinko. Selvä, sanoi Väinämöinen, Miten teen sen? Kysyi Väinämöinen. Ukko vastasi; ota nämä munat ja kivet ja laita ne kiukaalle ja heitä niiden päälle vettä ja lausu loitsuja jotta niistä syntyisi eri planeettoja, aurinko ja kuu. (Tästä on lähtöisin loitsukivien alku; Murikka, saunakivi, loitsukivi on henkilökohtainen kivi mikä laitetaan kiukaalle minkä jälkeen sen päälle heitetään vettä ja heitättäessä lausutaan loitsuja, kiitoksia, rukouksia ja muita asioita. Siinä kivessä elää sinun haltijasi ja hamingja. Saunakivet ovat Loitsukiviä. Taikakiviä minkä avulla voi pyrkiä taikomaan; Saunakivi, taikakivi, loitsukivi, tai haltijakivi, hamingjakivi; Murikka minkä päälle nakataan vettä ja toivotaan/loihditaan/rukoustetaan jumalille ja esitetään eri pyyntöjä Ukolle ja jumalille ja etenkin omalle haltijalle, omalle hamingjalle. Murikka jätetään saunomisen päätteeksi vielä kiukaalle ja pesään lisätään puita jotta kivi saa vielä omat löylynsä. Tämä lisää saunakiven omistajan hyvää onnea aina seuraavaan saunakertaan saakka; se tuo siunauksia mukanaan. Se siunaa sinua, sinun haltijaa ja sinun hamingjaasi) Takaisin tarinan pariin. Ja niin Väinämöinen teki ja hän heitti yhden munan päälle vettä ja lausui loitsuja; Nouse sinä taivahalle, kuutamoksi ihmiselle, MidGårdin varjelukseksi, aikojen kertojiksi. Nosta ja laske vedet, tuo niihin liikettä. Anna aikatauluja ihmispoloille, jotain mietittäväksi, jotta tietävät elävänsä tässä ajassa, minkä nyt luomme, tietävät kuunkulun mitä voivat sitten mitata aikojaan ja sillä määritellää elämäänsä, järjestää yhteiskuntansa toimintaa. Toiselle kivelle hän lauloi, oi sinä lohikäärmeen muna, Lukinpyörä, nouse sinä aurinkohon kaiken näkeväksi silmäksi taivahalle, Planeettojen keskelle aurinkokunnan sydämmeksi, kaikkeutemme pyörittäjäksi, tukipisteeksi aurinkokunnan tukipilariksi; Sinä annat valon, loiston, lämmön ja elämän, annat kaiken kasvaa ja kukoistaa. Sinä olet valonkantaja, valontuoja, Lughinpyörä, mikä taivahalla pyörii; Sinun merkkiisi me uskomme. Sitten Väinämöinen ryhtyi luomaan jumalia Ja muita olioita ja niin Väinämöinen ryhtyi loihtimaan. Väinämöinen nakkasi vettä kiukaalle missä oli kiviä ja hän loihti niihin elämää ja voimaa kunnes ne olivat valmiita. Niistä syntyi eri olentoja, jumalia, jättejä, kääpiöitä, muita olioita ja eri maailmoja. Väinämöinen ilahtui seurasta ja he saunoivat jonkin aikaa kunnes totesivat että tarvitsemme enemmän eläviä olentoja ja planeettoja, joten jumalat ottivat alkuplaneetasta maata ja vettä ja loivat niistä omat maailmansa kunnes Väinämöisen neuvomana yhdistivät eri maailmat yhdeksi maailmaksi, yhdeksi planeetaksi muodostaen MidGårdin. Oli myös muita maailmoja MidGårdin ulkopuolella. Mutta nyt kerromme osan tämän aurinkokunnan synnystä ja tästä maailmasta, MidGårdista. Jumalat yhdessä asuttivat omilla kansoillaan MidGårdin ja he loivat omat alkuihmiset sinne omin keinoin. ukko Väinämöinen loi MidGårdin muiden jumalten kanssa yhteistyössä. MidGård luotiin monien jumalien kanssa yhdistämällä heidän kansansa ja maansa, planeettansa, alkuplaneetasta tälle planeetalle mikä on MidGård. MidGårdissa yhdistyy monet eri kansat ja heidän maansa. Ne taottiin yhteen eri mantereiksi ja sinne asettuivat jumalien eri kansat. MidGård on monien eri kansojen ja monien eri olentojen sekä monien eri maanosien yhdistelmä mitä jumalat yhdistivät yhdeksi planeetaksi.
Suomen Telluslainen.