Väinämöinen oli lähtenyt länteen päin laivallaan koska Ukko oli ilmoittanut että sinne täytyi lähteä nyt. Matkalla oli kova myrsky ja välillä tyyntä. Moni toveri oli lentänyt veteen ja hukkunut ja he näkivät myös krakenin mutta hän ei tehnyt mitään sillä kertaan. Siitä Väinämöinen matkatovereineen oli tyytyväinen. He eivät olisi olleet valmiita taisteluille. Ukko oli ohjannut Väinämöisen laivaa kohti länttä. Koska myrskysi niin Väinämöinen tiesi että matkalla oli Ukon siunaus ja oli vain rohkeasti jatkettava. Eihän hän tahtonut päätyä olemattomuuteen matkallaan. Matkaa kesti muutaman päivän kunnes hän viimein saapui maahan. Hän ei tiennyt minne, vain jonnekkin länteen päin meren poikki. Tämä oli hänen ensimmäisiä kertoja matkata tänne päin. Hän tiesi vain missä on pohjoinen kun oli pohjantähteä, taivaannaulaa seurannut matkatessaan. Hän tiesi että oli edelleen Midgårdissa muttei missä siellä. Moni oli menettänyt henkensä reissuillaan mutta Väinämöinen ei ollut siitä välittänyt vaan oli silti matkannut eteenpäin. Niin kova oli hänen luottonsa ja uskonsa Ukkoon ja Ahtiin. Hän 9 ystävänsä kanssa oli selvinnyt merestä ja sen vaaroista mutta nyt heidän tiensä erkani hetkeksi ja Väinämöinen lähti omille teilleen; pysykää täällä kunnes tulen; perustakaa leiri ja metsästäkää ruokaa ja kerätkää marjoja ja sieniä. Ja niin Hän samosi jonkin aikaa metsässä kunnes yllättäin hän näki jonkin kummun. Hän tuumasi, tuo on varmaan hautakumpu? Menen tutkimaan lähemmin. Sitten hän näki jonkin puisen rakennelman. Kyllä, se on hautakammio kuten päättelin, Menenpäs sinne sisään, jos sieltä löytyisi jotain arvokasta mikä minun on tarkoitus löytää. Haudassa oli riimuin kirjoitettua tekstiä seinillä ja eri symboleja ja joitain maalauksia. Yggdrasil tai maailmanpuu tai hakaristejä, aurinkopyöriä ja muita symboleja. Seinässä oli kirjoitus riimuilla. Siinä luki: Tässä makaa Germanian ikiaikainen kuningas ja sen perustaja. Sen kansan henkinen kantaisä joka laittoi kaiken sen alulleen mikä loi Germanian ja sen kansanhengen. Vielä kerran hän tulee jäämään kansansa hallitsijaksi eikä poistu vasta kuin aikojen lopussa. Hauta-arkun kannessa oli musta-aurinko ja sen alla teksti; Odin. Väinämöinen yritti siirtää hauta-arkkua jotta näkisi sen sisään että mitä siellä on muttei saanut sitä liikutettua. Hän päätteli että on jokin loitsu jossain minkä avulla saan sen auki ja näen sisälle. Hän ryhtyi tutkimaan tekstien kirjoituksia; ne olivat osittain hämähäkin seitin peitossa ja hän pyyhki niitä sivuun pyytäen hämähäkeiltä anteeksi mutta ei ne enään niissä eläneet vaan olivat jo aikoja sitten tällaiset paikat hylänneet. Hän luki seinän tekstejä kunnes huomasi jonkin tekstin ja hän tulkitsi sen loitsuksi millä kutsutaan hautakammioiden henkiä esiin. Siinä luki riimuin että vain se joka osaa lukea tämän loitsun, voi kutsua kammion hengen esiin paljastamaan salaisuutensa ja sen miksi on edelleen vankina Midgårdissa. Siinä luki myös että varo, se kelle loitsu ja kammion henki ole tarkoitettu, kuolee koska häiritsee kuolleita turhaan ja hän vie häiritsijän hengen. Väinämöinen ymmärsi että on luettava loitsu jotta saisi hengen esiin; hän oli varma että Ukko oli lähettänyt hänet juuri tähän hautakammioon tapaamaan tätä henkeä joka täällä eli. Hän luki loitsun ja henki nousi hauta-arkusta kannen lävitse ja hän kysyi kuka on saapunut hänen hautaansa häiritsemään hänen ikiunta kunnes oikea mies saapuu luokseen. Hän kertoi että on vuosisatoja ellei jopa vuosituhansia odottanut että oikea mies tulisi ja hän pääsisi Valhallaan viettämään aikaa soturiensa luokse valmistautumaan viimeiseen taisteluun Midgårdissa.
Väinämöinen vastasi; olen Ukko ylijumalan tietäjä, shamaani ja Druidi; Ukko Väinämöinen, kuka sinä olet? Henki vastasi; minä olen sinä; sinä synnyt minuun Tuonelan jälkeen. Sinä tuot henkeeni Usko voiman ja Ukon Väen. Olen Odin, olen Sinä. Sinusta syntyy Germanian kuningas ja sen käskynhaltija; henkinen kuningas ja opettaja. Me perustamme Germanian ja Midgårdin. Me olemme Ukkosen Kansaa. Me tulemme johtamaan kansamme suureen taisteluun pahuuden voimia vastaan suojellaksemme kansaamme, sen kulttuuria, perinteitä ja alkuperäistä uskoa, tarinoita, satuja, meidän uskoamme. Ukkosen uskoa. Nyt pahuuden voimat ovat päässeet Thulean perille saakka ja Midgård on tuhottu satujen tasolle. He ovat saattaneet kansamme harhaan ja häpeään harhaopeillaan ja johtaneet kansamme sortoon ja kadotukseen. He eivät ymmärrä miten olla ja elää. Vain heidän oma kansansa elää heidän oppiensa mukaisesti, mutta meidän kansamme, jonka oppi tuhottiin, ovat hukassa. Antaa harhaoppisten elää heidän oppiensa mukaisesti jos he antavat meidän elää meidän oppiemme mukaisesti. Heidän asiat eivät kuulu meille eikä meidän heille. Elleivät he aiheuta suurta tuhoa, hävitystä ja uhkaa elämälle, meille ja muille eläimille. Kaikki heistä ei ole heidän kansaa vaan meille uskollisia ja heitä me tarvitsemme. Moni kansamme jäsen on eksynyt poliittisiin liikkeisiin, rikollispiireihin, terroristiryhmiin ja muihin uskontoihin. Mutta he palaavat luoksemme kun vain kuulevat sanamme ja opetuksemme. Kun he ymmärtävät uskomme ja sen opetukset minkä me heille annamme. Tämä on torven puhallus kadonnelle kansalle; on aika järjestäytyä ja yhdistyä. Tämä on kutsu; tämä on kohtalo.
Väinämöinen sanoi; nyt tiedän miksi Ukko ylijumala lähetti minut tänne. Hän tahtoi että tulen keskustelemaan sinun kanssasi jotta tietäisin enemmän kohtalostani. Henki vastasi; Pian syön soturieni kanssa Valhallassa ja astelen Tuonelan ikimetsien polkuja soturieni kanssa ja valmistaudumme viimeiseen taisteluun; taistelu on ihmisten välinen mutta me olemme hengessä mukana johtamassa kansaamme oppiemme mukaisesti. Sinä johdat kansojamme hengessä oppiesi voimalla. Jos ihmiset noudattavat sinun oppejasi, he voivat voittaa minkä tahansa taistelun mihin ryhtyvät. Tietojesi voimalta he löytävät Totuutensa ja syynsä elämälle ja sen minkä vuoksi taistella. Sinä näytät Germanialle ja sen kansoille ja koko Midgårdille suunnan, kuten minäkin kerran tein. Nyt saat avata hautani kun tiedän että oikea mies on paikalla. Ainoa jolla on oikeus ja haltijoiden ja Ukon lupaus johtaa kansojamme uuteen aikakauteen. Väinämöinen siirsi hauta-arkun kantta. Kannen alla oli raato jonka päässä oli kullalla ja jalokivin koristettu kypärä minkä sivuilla oli hakaristit ja edessä slaavilainen aurinkopyörä, koristeellinen viitta ja symbolein koristeltu miekka. Miekan ja Kultaisen kypärän nähdessään hän totesi; Tunnenkin näitä symboleja. Tämä aurinkopyörä on minun merkkini; Ukko Väinämöisen, Ukko ylijumalan, Ukkosen Kansan merkki; Ukkosen merkki kuvastaa liittoa Ukon Kanssa. Kaikkien niiden kansojen joukossa on minun kansaani seassa joissa tunnetaan aurinkopyörä; se on minun merkkini ja Ukko on ne aikoinaan heille ilmoittanut jotta tuntisivat aikoinaan kenen kansaan kuuluvat. Heihin valtani ulottuu. Aurinkopyörä ja sen erivariaatiot ovat Minun Merkkini; Ukko Väinämöisen Pyhä Jumalainen Merkki. Ne luotiin aikojen alussa ja tuotiin näiden kansojen tietoon jotka kuuluvat Minun kansoihini. Slaaveilla on erityisasema sillä heillä on oma variaationsa aurinkopyörästä, Minun Merkistäni. Joka ottaa sen vastaan, on kannuksen kansaa. Aurinkopyörä on tietäjän merkki. Se kuvastaa liittoa ja rakkautta Ukko ylijumalaa kohtaan; se on Ukkosen merkki ja kuvastaa meidän liittoamme Ukkoon. Ihmisen Ja Ukon liittoa. Miekan terän yläosassa oli valknut mikä symboloi niitä hyveitä mitä ihminen tarvitsee elääkseen kunniakasta kannuksia lisäävää elämää. Niiden hyveiden mukainen elämä, lisää kannuksia kun elää ja toimii niiden mukaisesti. Kannus toimii karmanlain tavoin; hyvät teot lisäävät, pahat teot poistavat niitä. Ne hyveet kertovat minkä mukaisesti elää kunniakasta elämää. Miekan tupen päässä oli hakaristi upotettu miekankäsisijan sisään tupen päähän; se oli läpimenevä reikä minkä sisään oli upotettu kultainen hakaristi. Hakaristi kuvasti rakkautta, uskollisuutta ja kunnioitusta eri telluslaisia-kansoja kohtaan. Se kuvasti henkistä sidettä, henkistä yhteyttä eri verikansojen telluslaisten välillä. Rakkautta ja lojaaliutta ja uhrautuvaisuutta telluslaisuutta ja sen eri verikansoja kohtaan. Rakkautta Telluslaisuutta kohtaan. Sen symbolin filosofia oli; Veri on yhtä ja maaperä yhteistä; vaikkemme sitä omista, vaan se omistaa meidät, me elämme sille. Hakaristi kuvasti telluslaisten kansojen keskinäistä liittoa toisiinsa. Tupenpäässä oli karhunpää ja se kuvasti Berserkereitä ja valtaa heitä kohtaan minkä miekka toi; jolla on tämä miekka, johtaa Berserkereitä ja he ovat sen haltijalle kuuliaisia ja uskollisia; he suojelevat koko telluslaista yhteisöä ja sen eri kansoja ja hiidoja; he ovat heidän keskuudestaan valitut soturit jotka suojelevat yhteisöjämme. Miekan käsiosan ja terän väliosassa oli Ukon Kannus mikä esti käden päätymistä terään, sen symboliikkaa voitte itse miettiä. Ukon Kannuksen risteyskohdassa oli slaavilainen aurinkopyörä. Miekka symboloi voimaa ja valtaa kaikkia edellä mainittuja asioita ja kansoja kohtaan, ja niitä kannuksia kohtaan mitä edellä mainitut asiat symboloivat. Tämä miekka oli kuninkaan, käskynhaltijan Kannus, mikä kantoi kaikkia edellä mainittuja asioita ja toi kaiken vallan niiden ylle.
Tämä oli hieno lahja jonka minulle annoit ja tiedot mitä kerroit, on siis kohtaloni, ja minä hyväksyn sen, jos se on Ukko ylijumalan, Meidän Jumalamme tahto; Hän päättää puolestani. sanoi Väinämöinen; onko sinulla muuta asiaa? Voitko kertoa milloin tämä tapahtuu? Mitä kaikkea tulee tapahtumaan? Tulee tapahtumaan kaikenlaista mutta kerron niistä myöhemmin kun tapaamme; Henki sanoi; ota miekka, viitta, kypärä ja kolikkopussi mikä on raatoni alla, ota ne ja vie ne mukanasi, tulet tarvitsemaan niitä niin kuin kansammekin tulee tarvitsemaan niitä; mieluummin hukumme miekkaan kuin alistumme sortoon ja vääryyteen. Sanoi henki, Ota myös maahisten kutoma viitta mikä kestää aikaa ja tuo salaisia jumalaisia voimia sinulle; se antaa sinulle viisautta ja auttaa sinua muuttamaan muotoasi jolloin voit kadota tarvittaessa. Se myös symboloi minun ja sinun liittoasi ja sitä että me olemme yhtä. Maahiset kutoivat viitan hampusta, se on kestävä ja pyhä kasvi mistä ainoastaan saa kunniakkaita vaatteita luotua ja kudottua. Viitta on jokaisella omanlaisensa joka niitä tahtoo pitää, pitkäköön; druideilla on juhlamenoissa ja tilaisuuksissa viitta ja sitä yhdessä pitää kultainensolmio tai pinssi mikä pitää viittaa yhdessä kaulankohdalla. Solmio voi olla kuviollinen tai ilmakuviota. Viitassa on myös huppu. Viittoja pidetään eri tapahtumissa ja palvontamenoissa päällä. Joillain se on musta joillain vaalea; se riippuu tilaisuudesta. Solmiopinssissä on omat symbolinsa tapahtumasta riippuen kuten valknut ja muut symbolit. Thor takoi tämän miekan minkä annan nyt sinulle. Kanna sitä kunnialla, se on kannuksesi. Viitasta ja miekasta te kuninkaanne tunnistatte. Henki Sanoi. Miekassa oli tupen ja terän risteyskohdassa slaavilainen aurinkopyörä ja Ukon kannus käden ja terän välisellä alueella luoden tupen ja terän erottavan kohdan suojaten kättä niin ettei käsi lipsahda terään. Slaavilainen aurinkopyörä oli Ukon kannuksen koukkujen keskikohdalla. Tupenpäässä oli karhunpää ja käsisijassa oli läpimenevä reikä minkä sisään upotettu hakaristi. Slaavilainen aurinkopyörä symboloi liittoa slaavien kanssa ja Ukon kannus suomalaisia ja ennenkaikkea Ukkoa, karhunpää kuvasti Berserkereitä ja karhunvoimaa, aurinkopyörä maailman kaikkia kansoja joiden keskuudessa aurinkopyörä on tunnettu ja hakaristi symboloi näiden kansojen rakkautta toisiaan kohtaan; rakkautta kansoja kohtaan; ei yhtä verikansaa vaan koko telluskuntaa kohtaan. Miekka symboloi kaikkien verikansojen yhteyttä; yhteistä verta ja yhteistä maata Midgårdia. Miekan tuppi oli musta ja sen päässä ollut hakaristi ja sen reikä kultainen ja karhunpää oli pronssisia; Ukon kannus oli pronssinen. Terä oli oikeaa rautaa ja miekka oli myös tappava tarvittaessa. Miekka symboloi valtaa näitä kaikkia kansoja kohtaan. Ukko Väinämöinen totesi, suurin on valta, onko lie ansaittu? Olenko minä suuri kuningas? Tai olenko sellaiseen valmis? Hän mietti; kunnes muisti; Jos Jumala Suo, insallah. Jos Jumala tahtoo, niin otan sen vastaan, ja Nyt Ukko tahtoi antaa minulle tämän tiedon ja nämä asiat; pian olen kansojemme kuningas, jos Jumala niin tahtoo, niin minä teen niin. Tämä on totisesti minun Kannuksieni Merkki; Kannuksen Merkki. Muistakaa, aurinkopyörä, on minun kannukseni Merkki. Ukko Väinämöisen Merkki.
Suomen Telluslainen