Väinämöisen Saaga Kuolemanjälkeisestä
Ukki Väinämöinen, Ihmisten ja Jumalien luoja ryhtyi kirjoittamaan.
Ukki Väinämöinen ja Yeshua keskustelevat kuoleman jälkeisestä elämästä ja sen tapahtumista. Ukki Väinämöinen kertoo mitä tietoa hänellä on asiasta annettu. He ovat Joulukekrin aikaan ulkona ja paistavat nuotiolla kekripataa mikä myös Ukonpatana tunnetaan ja he juovat teetä ja keskustelevat nuotion loimutessa. Ukon vaimo Akka on valmistanut Akantukin, mikä tunnetaan Jouluhalkona nykymaailmassa. On Pyhiä Pullia mitkä ovat punajuurella jatkettuja falafel pullia, heillä on myös hummusta ja muita herkkuja mitä Akka on valmistanut Yeshuan vaimon Marian kanssa. Kekripullat ovat yksi Jouluruuista ja heillä on joulukuusi tuvassa minkä alle on joululahjat jätetty aikuisille ja lapsille. Joulukuusi symboloi pakanoille maailmanpuuta, joulupallot taas eri planeettoja ja maailmoja mitkä maailmanpuu yhdistää toisiinsa. Maailmanpuu on Yktrazil. Joulutähti kuusen latvassa symboloi taivaannaulaa mikä pitää taivaan paikallaan ja minkä ympäri kaikki pyörii. Maailmanpuu taas pitää taivaankannen paikoillaan korkeuksissaan. Kristityillä on taas eri käsitykset tästä joulupuusta ja omat käsitykset muista joulun teemoista ja se on heidän asiansa, se ei kuulu meille. Meillä on meidän tapamme. Kunnioitetaan toistemme tapoja juhlia joulua eikä riidellä kuka omistaa joulun tai muut juhlapäivät ja minkä takia niitä juhlitaan, ne vaihtelevat eri ihmisillä. Joillekkin joulukuusi on vain joulun symboli mikä kuuluu jouluun eikä heillä ole mitään uskonnollista syytä joulukuuselle tai lahjojen antamiselle. Sekin on oikea tapa uskoa ja viettää joulua. Meille se on Joulukekri, jolloin syödään joulupukkia eli kekripataa mikä valmistettu pukista eli uros vuohesta ja Akantukkia ja monia muita hyviä ruokia mitä tahdomme syödä jouluisin. Joulukekrin aikaan saa syödä lihaa ja muita eläinkunnantuotteita. Mutta tahtoessaan voi elää vegaanisesti myös joulun aikoihin jos ei tahdo kuolemalla juhlistaa Kekriä. Kekrin aikaan eläinten henki matkaa Tuonelaan kun lausuu lauseen, henki Jumalille, liha Ihmisille. Tähän Ukki päätti johdantonsa ja Tämän jälkeen Yeshua kysyi Ukilta että miten selitämme kuoleman jälkeisen ja sen miten ihminen syntyi tänne ja miten ennen kun olioilla oli tieto Jumalista, niin miten heille kävi? Entä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Minä en tiedä, joten tiedätkö sinä suurena Tietäjänä Ukki että mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Olen toki kuollut ja herätetty henkiin mutten tiedä miten se on tapahtunut. Ukki Väinämöinen vastasi että Vastauksia on monia tarjottu, mutta onko yksikään lie totta? Vai onko kaikki oikeassa jossain? Ehkä, sen tiedän että Ihmistä ei luotu Jumalaksi tai Jumalan kuvaksi vaan ihminen kutsuttiin jumalien toimesta erilleen muusta luomakunnasta, mitä ei edes luotu vaan mikä kehittyi evoluution oppien mukaisesti. Jumalamme katsoi että elämä kehittyy maapallolla Tellukselle ja Hän päätti kutsua ihmistä luokseen jolloin ihminen lähti kasvamaan kohti Jumalia ja usko syntyi tämän kutsumuksen kautta; kutsumus loi uskon ja Jumalat antoivat uskon ihmisille, uskon yliluonnolliseen, sekä tiedon heistä; ja tämä on se kutsumus mikä lähti johtamaan evoluutiota ihmisen osalta lähemmäs Jumalia ja Jumaluutta. Usko minkä Kutsumus loi johdattavat ihmiset ja muun elämän evoluutiota kohti Jumalia ja Tuonelaa. Kutsumus on uskossa kasvaminen kohti Jumalaisuutta. Se voi olla työn kautta, harrastuksen kautta tai muuta kautta kasvuna kohti Jumaluutta. Usko Jumalaan ja kasvaminen kutsumuksessa kohti Jumaluutta johtaa ihmisen elämää ja evoluutiota mitä johtaa kutsumus. Jokaisella on oma kutsumuksensa eikä vanhemmat voi sitä lastensa tai muiden puolesta päättää. Tähän liittyy myös sielunkirjan mikä jätetään jälkipolville. Kehitä itseäsi jotta jälkipolvellesi periytyisi hyvä sielunkirja. Geenit DNA. Tavoittele Jumalaisuutta työssäsi ja teoissasi. Matkaa kohti suuruutta, kasva uskossasi kohti Jumaluutta. Uskossamme kaikki pelastuu lopulta, vain eri aikoihin. Kukaan ei jää ikuiseen kärsimykseen. Menneisyyden oliot eivät jää paitsi pelastuksesta koska he kasvavat ja muuttuvat ajan myötä eteenpäin kehittyen yhä korkeammalle tasolle kunnes syntyvät Jumalan kaltaisiksi minkä seurauksena heidät pelastetaan Tuonelaan minne he syntyvät uudelleen ja uudelleen kunnes toisin tahtovat. Menneisyyden oliot eivät ole joutuneet kadotukseen tai helvettiin vaan he ovat syntyneet tänne uudelleen kunnes toteuttavat tehtävänsä ja syntyvät uudelleen Tuonelaan. Myös muun eläimen muodossa kuin ihminen voi pelastua. Ei ole pakko olla ihmismuodossa jotta pelastuisi. Jumala on viisas, Armollinen.
Ukki Väinämöinen lisäsi että ja koska me emme ole tämän maailman ja elämän syy vaan sillä on merkitystä mitä jää tänne meidän jälkeemme, joten meidän pidettävä huolta siitä mitä tänne jää meidän jälkeemme. Elämässä ei ole kyse meistä sillä me tulemme kuolemaan, merkitys ja syy on siinä mitä tänne jää meidän jälkeemme ja meidän tulee huolehtia siitä että tänne jää elämän edellytykset ja hyvinvoiva ihmis ja muu eläinkunta. Me emme saa tuhota ihmiskunnan ja muun eläinkunnan tulevaisuutta omilla pinnallisilla haluillamme. Se luonnon ja metsien tuhoaminen on lopetettava ja otettava huomioon muita elämänmuotoja eikä vain korottaa ihmistä tärkeimmäksi tai ainoaksi lajiksi millä on merkitystä, se on tie tuhoon ja perikatoon mikä tuhoaa myös ihmisen. Onko se hyvä ja jalo tie mitä kulkea? Onko se sinun kuvasi? tai tehtäväsi? Hylkää tällainen tie ja ryhdy rakentamaan hyvää tulevaisuutta kaikille, niin ihmiselle kuin muillekkin eläimille. Mutta kuka kuulee? Kuka uskoo?
Tahdon lisätä täsmennyksen että on kolme paikkaa kuolemanjälkeen, on kiirastuli, Tellus ja Tuonela, taivasten valtakunta. Pahuudesta päätyy joksikin aikaan kiirastulen tuleen kärsimään kunnes syntyy tänne uudelleen ja saa uuden mahdollisuuden. Elämä ilman elämäntehtävänsä, intohimonsa löytämistä ja toteuttamista eikä tee pahaa vaan elää kunnollisen elämän niin syntyy tähän maailmaan uudelleen ja saa uuden mahdollisuuden. Tuonelaan taivasten valtakuntiin paratiisiin pääsee toteuttaen itseään ja intohimoaan ja Täyttäen elämäntehtävänsä. Kukaan ei elä ikuisuutta helvetissä. Ei edes Hitler eikä Putin tai Stalin. Jumala on suuri ja armahtava. Muistakaa että Jos elämäsi on helvetti ja kestät sen ja elät kunniakkaasti, olet ansainnut paratiisin ja taivaspaikan kuoltuasi koska et luovuttanut pahuudelle tehden itse väärin. Helvetin pelko on se millä he hallitsevat teitä ja uhkailevat helvetillä jotta tottelisitte heitä, samalla he väittävät Jumalaansa armoolliseksi ja rakkaudeksi vaikka heidän mukaan Jumala on työntämässä ihmiset helvetin tulee ikuisuudeksi jos ei usko kuin he; Se on höpö höpö saatanan puheita, ei Jumalan tai Jumalien vaan itsensä saatanan puheita ja opetuksia. Tietäkää että he tahtovat viedä vallan teiltä jotta saisivat valtaa teitä kohtaan. Minun pyrkimys on antaa tieto teille jotta valta olisi teillä. Tieto on valtaa, niin ne sanovat. Minä annan valtani pois. Minä annan Tietoni pois vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi vaatimatta mitään takaisin, ja niin sen tuleekin olla.
Niin ja toinen keino hallita ihmisiä on erottaa heidän eri näkemyksiin toistensa kanssa ja ajaa heidät toinen toistaan vastaan ja etenkin, Yeshua sanoi Juuri yksijumalaisuus on se kiila mikä on lyöty kansojemme välille roomalaisten toimesta jotta hajaantuisimme omiin blokkeihin ja ryhmiin. Jotta syntyisi eripuraa ja Jotta nousimme toisiamme vastaan ja he saisivat vallan kun me taistelisimme keskenämme jostain naurettavasta Kolminaisuudesta ja muusta. Antaa heidän riidellä, me uskomme omiin asioihimme emmekä ryhdy heidän sairaaseen manipulointiin ja psykologiseen peliin. Emme usko heitä, heidän sanoja, heidän uskoaan vaan uskomme omaamme; Minun merkkini, Minun nimeni Pohjolan kansoille on Kristi, Yeshua ja Minuun uskova Kantaa kaulassaa Kristiä, minkä roomalaiset demonisoivat suden ristiksi vaikka se on Minun merkkini, Minun Pyhä Symboli ja jumalainen koru mikä toimii uskon todistuksena ja osoituksena Minun ja teidän välillänne, Se on Minun Kannukseni. Minä en ole ainoa Jumala enkä Jumalan tai Jumalien ainoa poika, vaan yksi Jumalista ja yksi Jumalien Pojista. Minun kauttani voi pelastua jos niin tahtoo mutta Tuonelaan on monta Tietä ja Pyhiä Yksinäisiä Polkuja mitkä on Pyhitetty meidän nimeemme. Teidän tulee miettiä tahdotteko elää monijumalaisten uskoanne suvaitsevien keskuudessa vaiko vihamielisessä ympäristössä missä teidän uskoanne ei suvaita vaan teitä vainottaisiin uskostanne. Me uskomme teidän Jumalaan mutta se ei ole meidän mielestä ainoa Jumala vaan yksi Jumalista, ja me kunnioitamme sitä uskoa. Toivomme vain samaa kunnioitusta meidän uskoamme kohtaan. On huomioitava tämä opetus minkä Sinä Ukki meille opetit ja minkä Minä nyt opetan eteenpäin, ja se menee näin. Tämä on monijumalaisen oppeja. Se on teidän Jumalan tahto että uskotte siihen uskontoon ja Jumalaan mihin uskotte ja meidän muiden tulee kunnioitaa sitä sillä se on Jumalan Tahto. Se on juuri näin kuin opetat Yeshua, Ukki Väinämöinen sanoi ja toisti että teidän tulee toivottaa ennemmin Jumalasi Siunausta kuin Jumalan siunausta sillä emme välttämättä tiedä toisen Jumalaa joten meidän tulee se huomioida. Sekä teidän tulee ajatella siten että se on teidän Jumalanne tahto että uskotte siihen Jumalaan mihin uskotte ja meidän tulee kunnioittaa sitä ilman että pyrimme käännyttämään heitä vastoin heidän tahtoaan, sillä se on Jumalan tai Jumalien tahto että henkilö uskoo miten uskoo. Ja on myös Jumalan tahto vaihtaa uskoaan. Jos henkilö kysyy uskosta, on se osoitus että Jumala tahtoo teidän kertovan uskostamme heille. On Jumalan tahto että he kysyvät uskosta ja että te kerrotte teidän uskostanne. Tähän on hyvä Päättää Ukko sanoi ja otti savut piipusta ja otti siemauksen teetä ja katsoi ikkunasta ulos missä oli kokko palamassa ja hän totesi että on aika Joulukekrille ja Joulupata on pian valmista. Saaga päättyy tänään tähän. Meillä ei ole saarnoja vaan saagoja mitä luemme tilaisuuksissamme, jaamme myös omia ajatuksia saagojen luvun yhteydessä.
Suomen Telluslainen