Telluslaista Kulttuuria, Avioliitosta ja Parisuhteista
Telluslaisissa perheissä lasten parisuhteista ja ihmissuhteista keskustellaan avoimesti. Henkilöiden hyvistä ja huonoista puolista. Tytöt puhuvat äitiensä kanssa intiimit asiat ja isät poikiensa kanssa. Perheen sisäisiä asioita ei puhuta ulkopuolelle. Tai kerrota heidän keskinäisiä keskusteluja eri ihmisistä. Vanhemmat eivät saa puuttua lastensa seksuaaliseen elämään mitenkään tai vaatia neitsyyttä tai muuta vastaavaa. Perheen kodin omistus on sekä miehen että naisen nimissä ja heidän yhteisomistuksessa. Lapset tehdään mieluiten 18-25 vuotiaana. Lapset muuttavat kotoaan 16 vuotiaana omaan asuntoon opiskelukampukselle ja aloittavat oman elämänsä. Heille maksetaan kansalaistuloa millä he rahoittavat oman elämänsä kampuksella maksaen vuokran, puhelinlaskut, muut ruuat kuin koulussa tarjoiltavan lounaan. He myös maksavat puhelin laskut ja sähkölaskut itse. Kampuksella on hyvä opetella itsenäistä elämää turvatussa ympäristössä.
Kotivanhempi huolehtii raha asiat; tulee olla yhteinen talousraha missä on yhteiset rahat millä maksetaan laskut ja ruuat. Kumppani ei saa päättää pitääkö kumppani yhteyttä omaan perheeseensä tai sukuunsa. Jos näin toimitaan, on velvollisuus erota välittömästi. Vanhemmat erotessaan ei saa mustamaalata toista vanhempaa lapsilleen jos lapsilla on terve suhde toiseen vanhempaansa eikä se ole haitallista lapselle. Jos kumppani on väkivaltainen niin sanallisesti kuin fyysisesti, on tämä henkilö pahoinpideltävä porukassa, oli hän kuka hyvänsä.
Isovanhemmat voivat asua samassa taloudessa lapsensa perheen kanssa mutta rakennuksen tulee olla sellainen että se aidosti on mahdollista, kuten oma puoli isovanhemmille missä heille makuutilat ja tupa missä voivat viettää eläkepäiviään. He myös voivat vahtia lapsia ja opettaa heille elämän tuomaa viisautta ja viihdyttää lapsia ja lapset isovanhempiaan. Mutta heille tulee antaa myös rauhaa. Eikä tämä asumisjärjestely ole pakollinen vaikka se olisi hyvä asia. Tietenkin asian voi järjestää myös siten että isovanhemmilla oma mökki pihapiirissä missä he elävät elämäänsä.
Telluslaiset eivät ammu raketteja minään päivänä vuodesta. Uutena vuotena syödään hyvin ja poltetaan joulukuuset kokossa.
Telluslainen hää seremonia.
Voi ottaa vaikutteita eri uskonnoista ja kulttuureista.
Häälahja on raha mikä annetaan kirjekuoressa parille. Sama nimenanto juhlassa. Sekä nuoren valmistuessa koulusta. Hänelle annetaan rahaa valmistujaisissa.
Hääjuhlissa, valmistujaisissa tai nimenanto juhlissa ei nautita alkoholia mutta teetä, kahvia, matea ja vettä. Sen jälkeinen tilaisuus missä on läsnä vain aikuiset voi jonkun oluen ja konjakki tai jägermeister paukun juoda. Ja sekin ruokailun yhteydessä. Telluslaiset nauttivat alkoholia vain ja ainoastaan ruokailun yhteydessä. Muu juominen on merkki rappiosta ja moraalittomuudesta.
Kun vieraillaan naapurissa tai tulee käymään muita ihmisiä, tulee rakennuksessa olla erillinen vierailijoiden tupa missä heitä kestitetään. Samassa tilassa voi olla myös ruokailutila. Myös vieras vessa tulee olla. Eli perusteet, tulee olla lämmin eteinen mistä pääsy vieras vessaan ja vierastupaan. Vierastuvan tulee sijaita siten että keittiössä voi asioida ja hakea ruokaa vierastupaan. Vierastupa toimii myös ruokailutilana. Sitten on erikseen perhetupa ja perheelle omat vessat siten että ne ovat syrjässä yksityisyyden vuoksi. Toisessa kerroksessa on toinen perhetupa ja makuuhuoneet. Kellarissa varastotiloja ja ehkä kodinhoito huone ja kangashuone missä peitot ja lakanat, kausivaatteet ja säilykkeiden säilytys tilat. Sauna- ja suihku on ykköskerroksessa perhetuvan, keittiön ja vierastuvan ohella. Sauna ja suihku on seinän ja käytävän takana perhetuvasta minne on oma lukittu ovensa mikä takaa yksityisyyden. On loukkaavaa pyytää katsomaan muuta taloa ja vaatia sinne pääsyä. Siitä näette kuka on kunnioitettava ja kuka ei. Kenen kanssa olla tekemisissä ja kenen ei.
Telluslaiset vanhemmat eivät saa päättää lastensa tulevasta ammatista tai koulutuksesta tai harrastuksista vaan niiden tulee olla lapsen oma päätös. Vanhemmat eivät myöskään päätä lapsensa uskosta vaan hän päättää siitä itse. Lapsi kyllä tietää mitä uskoa vanhemmat tai vanhempi on ja hän viettää meidän uskomme juhlapyhiä mutta kun hän täyttää 16 vuotta hän saa päättää itse asioistaan. Vanhemmat eivät saa liikaa kontrolloida lapsen ajatuksia ja elämää, mutta myös kuria on pidettävä. Ura, työ, koulutus ja uskon asioista tulee myös keskustella nuoren kanssa avoimesti muttei saa sanella ehtoja sille. Jokaisella oma mieli mitä tulee kunnioittaa. Rikollisuutta ei kuitenkaan tule kunnioittaa mutta siitäkin täytyy voida keskustella avoimesti ja rehellisesti. Sanon kuitenkin sen että kamppailu-urheilusta on lähinnä vain hyötyä kaikilla muillakin elämän osa-alueilla kuin kamppailu-urheilussa.
Lapsia täytyy opettaa pitämään huolta itsestään. Tämä on Telluslaisen kasvatuksen ydin. Hänen annetaan itse siivota huoneensa ja pestä pyykkinsä tietyn iän jälkeen, viimeistään ylä-asteelle siirryttäessä. Näitä ei tehdä hänen puolestaan, ja jos hän ei tee sitä oma aloitteisesti, hänet käsketään siihen, sitten kun hän menee ammattikouluun tai lukioon hänen odotetaan muuttavan opiskeluasuntolaan itsenäiseen elämään.
Naiset ja miehet saavat molemmat mennä töihin ja opiskella miten tahtovat ja tätä odotetaan heiltä viimeistään kun lapset siirtyvät päiväkotiin. Vanhemmuudessa auttavat myös isovanhemmat jos he asuvat samassa rakennuksessa tai pihapiirissä. He ottavat roolia lasten lasten kasvatuksessa. Voivat muunmuassa viedä päiväkotiin tai kouluun ja vahtia jos vanhemmat tahtovat lähteä käymään jossain tai muuten vain huolehtia lapsen lapsistaan. He myös keskustelevat lastensa ja lastenlasten kanssa asioista. Jaettu taakka, kevyempi taakka.
Jos kumppanisi tahtoo sinun muuttuvan, on se merkki siitä ettei hän ole sinua varten sillä et kelpaa omana itsenäsi. Jos hän vaatii muutosta, ota ja lähde. Tietenkin jos suhteessa niin viikonloppu illat vietetään kotona eikä lähdetä juhlimaan kavereiden kanssa vaan suhdetta kunnioitetaan ja kumppaniaan arvostetaan.
Jos isovamhemmat asuvat samassa taloudessa on heille oltava puutarha ja mahdollinen taideharrastus tai kutominen turvattava. Heillä on myös oma eläke raha millä voivat ostaa tarvittavia asioita sekä osallistua talouden yhteiseen talouskassaan oman vaatimattoman panoksensa.
Suomen Telluslainen