Itse kannustaisin ja ohjaisin poikia, ja miksei tyttöjäkin, joilla taipumusta tappeluun ja väkivaltaan niin taistelulajien pariin missä voivat oppia suhtautumista väkivaltaan ja tutustuvat itseensä. Mutta samalla uskon siihen etten minä sanele kaikkea miten olla, elää ja uskoa. Voin tietenkin ehdottaa kun lapsi ei välttämättä tiedä mitä kaikkea olemassa ja mikä kaikki mahdollista ja mitä voi harrastaa yms Tietenkin keskustelu auttaa tutustumaan omaan lapseen ja samalla hän tutustuu itseensä kun häneltä kyselee mitä hän ajattelee ja kokee joten keskustelua lasten kanssa. Se on tärkeää. Ei vain sitä että minä sanele ja sinä kuuntelet ja tottelet. Kamppailulajit myös opettaa itseluottamusta, itsekunnioitusta, itsekuria, muiden kunnioitusta ja sitä ettei pelkää väkivalta tilanteita ja tämä on hyväksi koko yhteiskunnalle ja Suomen puolustusvoimille ja sen kautta koko natolle. PS suosittelen kamppailulajeja myös muillekin kuin väkivaltaan taipuville. Hyvä osata puolustautua muuttuvassa maailmassa. Tulisi harkita myös armeijalle nuorisotoimintaa tämän yhteyteen tai erikseen.Armeijan nuorisotoiminta.Voi hakeutua 16-vuotiaana tai sinä vuonna kun täyttää 16 -vuotta palvelukseen. Iltapäivä ja viikonloppu toimintaa. Opetellaan purkamaan ja kasaamaan sekä ampumaan aseilla. On ilmaista kamppailulaji koulutusta. Liikutaan luonnossa ja opetellaan erä taitoja, hiihdetään, marssitaan ja käydään airsoftaamassa armeijan varusteilla. Tästä jotain etua oikeassa palveluksessa.
Lapsille tulee opettaa että saa tulla sotkua jos myös siivoaa jälkensä.
Suomen Telluslainen