Kirjoituksia Sini-Vihreästä Kaupungista, esimerkki vaikka Turusta.
Moderni suuri lentokenttä missä tuubihotelli, joita on ainakin aasiassa, eli nukkumisputki minkä sisään voi mennä nukkumaan ja lepäämään. Tulee olla myös hotelli missä huoneet yms. Lentokentän sisällä metroasema tai linja-autoasema tai ratikka-aseman mikä vie kaupungille. Lentokentän yhteydessä suuri monikerroksinen parkkihalli.
Suurirautatieasema missä paikat vähintään kuudelle junalle, eli kuusi laituria. Suora rata-yhteys Poriin, Tampereelle ja Helsinkiin.
Suursatama minne mahtuu monta suurta risteilyalusta ja muita aluksia.
Pari-kolme kansainvälistä yliopistoa ja korkeakouluja ja niihin liittyviä tutkimuskeskuksia ja laboratorioita. Kauppakouluja tjs. Kansainvälinen osaaminen. Monikielistä koulutusta. Ei vain suomenkielistä.
Suuria viheralueita ja puistoja; laaja asuinalue minkä sisällä metsäisiä puistoja.
Kansainvälistä koulutusta. Kokeilu missä lapsille omat koulut joissa pääopetuskieli olisi jokin toinen kieli kuin suomi, suomea opetettaisiin toisena kielenä.
Sivistys, opiskelu, tutkimus ja talouskeskus.
Eli tämmöiset parannusehdotukset tai hankkeet.
Turku on Suomen ovi muualle Länteen.
- Turkuun tulee rakentaa moderni nykyaikainen suuri lentokenttä, minkä sisätiloissa linja-auto asema jotta olisi lämpimässä odottamassa linja-autoa tai sitten olisi metron tai ratikan pääteasema lentokentän sisällä.
- Junaraiteet suoraan Helsinki, Pori ja Tampere.
- Satamaa laajennettava ja lisättävä yhteyksiä Tukholmaan, Puolaan, Saksaan ja Tanskaan. Myös satamassa oltava metron, ratikan tai linja-auton pääteasema mikä sijaitsee sisätiloissa.
- Kouluissa opetetaan vähemmistökieliä oppiaineina mihin voi osallistua halukkaat.
- Uusi suuri poliisiasema ja putkatilat.
- Kaupunkeja suunnitellessa otettava käyttöön suuria parkkihalleja minne saa autoja pysäköityä. Nämä sijaitsevat keskustojen reunoilla.
- Opiskelupääkaupunki, monta eri korkeakoulua; panostettava kansainvälistymiseen sekä koulutukseen.
- Kaupunkisuunnittelussa ensisijainen suunnittelu on joukkoliikenteellä.
- Kävelykauppakatuja; eli keskustoissa ei autoliikennettä vaan vain kävelykatuja. Hälytysajoneuvojen kulkeminen huomioitava.
- Mietittävä myös Kannabiksen laillistaminen alueellisesti tässä kaupungissa.
- Sini-Vihreä Telluslainen