Saamenmaa ja Kirjainsymbolit

Lapin maakuntia voisi olla käsivarren Lappi ja saamenlappi, eli Suomi neidon pää ja sen pääkaupunki maakuntakeskus olisi Inari minne tulisi pyrkiä muodostamaan pieni saamelainen yliopisto. Oppia he hakisivat alkuun Suomesta ja muualta maailmasta. Sinne tulisi myös perustaa suurempi sairaala ja Inarin läheisyyteen avaruus kaukoputki asema. En tiedä onko jo. Siellä voisi opiskella tähtitiedettä ja tutkia taivasta. Tosin revontulet voi tuottaa ongelmia. Sitten tulisi olla yliopistossa saamenkielien tutkimus ja kehitys laitos mikä tutkisi sitä ja loisi sanoja ja muita kieleen liittyviä asioita. He voivat keskenään sopia koulutuslinjat ja alat ja se tapahtuisi saameksi niillä saamen kielillä joita tahtovat. Käsivarteen myös laajempia sairaala palveluja ja muita palveluja. Vedetään puoleen ruotsin ja norjan saamelaisia. Heillä tulisi olla oikeus myös Suomen terveydenhuoltoon ja kaksois kansalaisia tai kansalaisia. Palvelut voi lisätä väestönkasvua alueella. Lappi tulisi jakaa ainakin kolmeen maakuntaan eli Lappi, käsivarren Lappi ja Saamenlappi eli Inarin alue. Käsivarren lappi voisi sisältää myös olkapään ja pää Saamenlappi hartiat jolloin etelä-lapin alue kutistuisi pienemmäksi jolloin pienempi maa-alue hallittavissa. Näihin kaikkiin maakuntiin omat poliisilaitokset, putkat, vankilat, koulut ja sauraalat ja lentokentät. Tähän kehitykseen menisi jonkin aikaa että ne saisi muodostettua ja että ne olisi mahdollisia. Paikallisilta tulisi kysyä tahtooko ne sitä ja ovatko valmiita siihen ja mitä ovat valmiita tekemään sen eteen. Saamenlapin yliopiston tarkoitus olisi kasvattaa, tallentaa ja kehittää saamelaista sivistystä, filosofiaa, elämäntapaa, uskontoa, ajattelutapaa ja identiteettiä. En välitä vallanpitäjien pelkoja itsenäisyys pyrkimyksistä ja nationalismista. Ainoa huolenaiheena saamen itsenäistymisestä olisi Venäjä ja sen mahdollinen halu valloittaa Saamen maa-alueet itselleen. Saamenlapille voisi antaa kuitenkin autonomiaa enemmän kuten veronkanto oikeus mikä olisi maakunnilla muutenkin olemassa uudessa järjestelmässä. Oikeastaan jos Inarista pyrittäisiin luomaan saamelaisten yleispääkaupunki mikä toimisi päätähtenä minne sitten oikeasti laajat sairaalapalvelut, mielenterveystyö, yliopisto, kouluja, sivistystä, filosofiaa, kulttuuria, joiku, saamelaisten eduskunta. Käsivarren Lapissa suppeammat mutta kohtuulliset palvelut mistä lähetettäisiin vaativampaan hoitoon Inariin jos tarve ja muuta vastaavaa. Vastuutettaisiin saamelaisia itseään hoitamaan asiansa ja mahdollistettaisiin se. Inarissa voisi käydä hoidossa myös Norjan puolelta, Ruotsista ja Venäjältä. Saamelaiset saattaisivat tämän myötä, ainakin nuoret, muuttaa Inariin mutten tiedä tämän osa-alueen nykyistä tilannetta. Kunhan esitän arvojani mihin uskon. Lisää Saamenlapista. Pyrkimys olisi luoda Inarista Saamenmaa hallintokeskus missä olisi yleissaamen eduskunta minne voisi hakea kuka tahansa saamenkielinen mistä tahansa maasta, myös ruotsalaiset, norjalaiset, venäläiset ja suomalaiset. Ehto olisi jonkin saamenkielen osaaminen. Suomalaiset ja suomenkieliset suomalaiset saisivat myös osallistua vaaleihin ja päästä Saamenmaa maakunnan eduskuntaan sillä olemme vapaa demokratia missä ei erotella ja syrjitä ja kaikilla joilla kansalaisuus on oikeutettu asettua ehdolle ja toimia kansanedustajana. He joilla ei ole kansalaisuutta ei voi olla kansanedustajia sillä he eivät ole kansalaisia. Heitä syrjimme kansalaisuuden perusteella. Jokin taso on oltava. Takas saameen. Saamenmaalla pääopetuskieli voisi olla joku saamenkielistä mutta Suomi olisi kakkoskieli. Saamenkielisten tulee saada kansalaisuus kielensä perusteella jolloin voivat asettua ehdolle saameneduskuntaan. Voi olla myös kaksois kansalainen. Porsaanreikiä on oltava. Se voisi olla myös siten että olisi erikseen yleissaamelainen eduskunta mikä olisi vain saamenkielisille ja sitten olisi maakunta eduskunta missä päätetään eri asioista. Ei, kyllä heillä tulee olla käytännön valtaa kielensä perusteella. Se olisi hyvin tärkeää että olisi tällainen kulttuurillinen, sivistyksellinen ja kielellinen alue heille missä heidän mieluinen sivistys kukoistaisi yliopistotasolla. Olisi oman kielisiä kirjoja, lehtiä, filosofiaa, identiteetti, kulttuuri, joiku, lapinrumpu kulttuuri. Voisi mennä jopa siihen että he kirjoittasivat sitä Oodinille annetulla riimukirjoituksella kun voisivat muokata sen omaan kielensä ja mieleensä sopivaksi. Tietenkin sehän voi olla vaikka lapinrummuissa oleviin symboleihin perustuvaa. Kuten poronsarvista muotoiltu, poro, tähtitaivaan merkkejä tai kaikkea näitä sekaisin tai jotain ihan muuta. Tietenkin saamenkielen, kirjoituksen, lipun, kulttuurin, filosofian sopiminen voisi vaatia sen yleissaamelaisen eduskunnan missä olisi edustettuna saamenkielisten joka puolelta maailmaa. Uskonnollisesti tulisi olla neutraali jotta kaikki sopisi mukaan eikä mikään usko, aate taiVakaamus olisi muiden yläpuolella oli se kuinka suosittua tahansa eikö se etenkään saa tukahduttaa tai vaientaa muita maailmankatsomuksia. Kirjoitus asioihin takaisin. Mietin että yksi saamenkielinen kirjoitussymboli voisi olla poronsarvien siluetista muotoiltu kirjain, suora tikku mistä kaksi viivaa yläviistoon, toinen kirjoitusmerkit alaviistoon toiselle puolelle. Yksi lapinrumpu, eli ympyrä missä risti sisällä. Toisessa ympyrässä viivat sivuille mutta ne ei kohtaa keskellä, toinen olisi ympyrä missä neljä pistettä sisäkulmissa, Yksi puoli ympyrä mistä sojottaa viivat ulospäin kolmesta kohdasta ja toisessa sisäänpäin päistä. Yksi symboli puoli ympyrä missä viivat päistä yhteydessä toisiinsa suoralla viivalla ja viiva poikki koko symbolista. Yksi merkki olisi kuun sirppi missä väkänen oikeassa kulmassa. Puoliympyrässä voisi olla toisessa kolme viivaa ulkokehään siten että yhdet päistä vinoon ja yksi viiva keskikohdasta. Toisessa puoliympyrässä kaksi ja ne keskemmällä. Sitten näille tulisi keksiä omat äännearvot. Nämä vain ehdotuksia ja vain muutama merkki ehdotus. Ne kirjoitusmerkit ja niiden pohjat olisi hyvä löytyä heidän omasta kulttuurista ja sen symboliikasta ja niistä muotoiltu uudelleen. Se olisi iso työ mutta jollekin pieni tai ainakin mielenkiintoinen. Nämä on vain ajatuksia siitä että mikä kaikki on mahdollista ja että voi luoda jotain uutta mitä ei vielä ole, ja mikä ehkä joskus oli.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa