Saagan ja Riimujen Idea ja Periaate
Saagat ovat tarinoita Jumalista ja muista tahoista. Saaga on eepos mikä käsittelee joitain tarinoita mihin voi liittyä eri Jumalia ja muita hahmoja ja ne voi käväistä muissa saagoissa esiintymässä ja sitten tarina jatkuu sen hahmon osalta omassa saagassa. Hän vain osallistui toisen hahmon saagan kohtaukseen ja jatkoi omaansa omassa saagassaan missä oli mukana myös muita henkilöitä muista saagoista. Saaga vain ristesi muiden saagoja. Voi olla samoja kohtauksia eri henkilöiden henkilökohtaisissa saagoissa mistä ne sitten erittyy omiksi tarinoiksi. Vaikka kulkukauppiaalla jolta ostetaan jossain saagassa jotain. Täysin sivullinen sivuhahmo mutta hänelle kehittyy oma saaga ja hän onkin jokin suurmies omassa saagassaan mutta esiintyi toisessa saagassa vain kauppiaana ja poistui tarinasta vähäpätöisenä hahmona yms. Saman tarinan henkilöillä samoja väkohtauksia mutta myös omia saagoja.
Myös eläimillä voi olla omia saagoja.
Riimut taas ovat opetuksia mitä on opittu saagoista tai muista tarinoista, opetuksista, asioista.
Suomen Telluslainen