Riimut Vankilasta, Vankeudesta ja Lainsäädännöstä

Pieni alustava ajatuskokooma minun arvomaailmastani ja arvoistani aiheeseen liittyen. Näitä ajatuksia minulle on annettu.

Vankiloista, lainsäädännöstä ja rangaistuksista.

Edelleen, tulisi perustaa kolme uutta korkeanturvallisuusluokan vankiloita joissa jokaisessa on vähintään 500 vankipaikkaa, eli tulisi yhteensä vähintään 1500 uutta korkeanturvaluokan vankilan vankipaikkaa. Tämän lisäksi tulisi rakentaa myös muita vankiloita ja laitoksia sekä laajentaa joitain jo nykyisin olemassa olevia vankiloita ja laitoksia. Lainsäädännöllä pyrittäisiin laskemaan sitä ettei ole niin paljon vankeusrangaistuksia mikä kuormittaisi vankiloiden kapasiteettia. Myös valtionmielisairaaloiden toimintaa tulisi muokata ja luoda niille oma lainsäädäntö. Näistä joskus enemmän.

Vankilat tulee suunnitella työntekijöiden turvallisuus edellä; tulee olla omat tilat papille ja imaamille ja muille. Vartijoiden valvontayksiköt ja toimistot sekä kameravalvonta. Tulee löytyä rukoustila tai jokin ryhmätila missä henkilöt voivat kokoontua viettämään aikaa jonkin tapahtuman mukaisesti.
Muslimeille tulee ilmoittaa missä päin on Mekka jotta voivat rukoilla oikeaan suuntaan rukoillessaan. On otettava huomioon järjen ja mahdollisuuksien rajoissa heidän ja muiden uskontojen uskomuksia ja perinteitä ja tapoja, kuten Ramadan, myös kristiyillä on tietyt ruokavalio asiat, mitkä tulee huomioida, mutta uskon niiden tulevan huomioiduksi kuten muslimien tavat ruokavalion suhteen ovat samankaltaisia, kuten ei sianlihaa, ja jotkut kieltäytyvät katkaravuista.
Vankilan käytävillä tulee olla ylätasanne missä yksi tai useampi aseistettu vartija voi kulkea ilman kosketusta vankien käyttämälle käytävälle, mikä on vartijan kulkuväylän alapuolella verkkoaidan takana, sivulla ja alla, missä muut vartijat voivat johtaa vankien kulkua eri tiloihin. Vartijoilla voi olla halluussaan ase, mutta vain niillä, jotka eivät ole kosketuksissa vankeihin jotteivat he voi pyrkiä viemään asetta vartijalta, vartijoille omat tasanteet mistä valvovat laitoksen ulkoilua sekä käytäviä, kuten edellisessä kirjoitettu. Vartijoita koskemaan sama lainsuoja kuin poliisia tai muita viranomaisia. Myös psykiatrisissa sairaaloissa toimivat hoitajat, lääkärit ja muu henkilökunta saman lainsuojan piiriin.
Valtionmielisairaalat luokitellaan uudeksi laitostyypiksi millä oma lainsäädäntönsä. Valtionmielisairaala ei olisi enään sairaala, muttei myöskään vankila, vaan sille kehitetään oma laitostyyppi mitä koskee oma lainsäädäntö.
Vankilasta tulee löytyä vieroitushoito-osasto missä määrätään korvaushoitoa ja järjestetään ADHD-tutkimuksia ja sen pohjalta määrätään lääkitystä. Myös muita diagnooseja voidaan tutkia ja tarjoamaan niihin omaa lääkettä.
Uusista vankiloista tulee löytyä myös psykiatrinen osasto.
Joillain osastoilla sellistä tulee löytyä minijääkaappi, televisio, kirjahylly/taso, tuoli ja pöytä. Vesihana, suihku ja vessa sekä tietenkin sänky. Tilan tulee olla riittävän iso siihen että he voivat tehdä punnerruksia ja vatsalihasliikkeitä sellissä. Joillain osastoilla ei ole kuin kirjoja saatavilla. Ei nuuskaa, ei tupakkaa, ei mitään eri vapauksia vaan vain sisäpihaulkoilu.
Vankiloiden ruokavalioon sellainen muutos että kalaa, kanaa ja lihaa on kerran viikossa yhdellä aterialla kerrallaan. Tiistaina kalaa, Torstaina kanaa ja lauantaina punaista lihaa, muina päivinä on kasvisruokaa. Punaisen lihan päivänä lihan tulee olla nautaa, lammasta, vuohea tai riistaa sillä muslimit eivät saa syödä kinkkua, joten lihan tulee olla jotain muuta kuin sikaa tai villisikaa. Kanttiinissa tulee olla maitotuotteita ja leipää ostettavissa. Myös leivoksia, kuten pullaa ja keksejä. Mitkä nyt ovat soveliaita vankilaan. Teetä, kahvia ja matea. Tulee myös löytyä pressopannu ja lämpötilaa säädettävä vedenkeitin. Laadukasta hammastahnaa. Pieni luksus vankeuden keskellä voi olla rauhoittava vaikutus ainakin joihinkin, ja itsehän he tuotteensa maksavat, vaikka valtionrahoilla elävätkin. Luksus koskee vain kunniakkaasti käyttäyneitä vankeja eikä samat palvelut ole joka osastolla.
Kuntosalilla on vain omankehonpainon kuntoilulaitteet ja aerobisetlaitteet kuten kuntopyörät, sekä ulkoilupihalla on oman kehonpainonlaitteet kuten dippiteline ja leuanvetotanko, niitä tulee olla useampi käytössä.
Vankeudesta voi vapautua korkeintaan 2/3 osalla siten että kun tuomiota on jäljellä 1/3 voi hakea avotaloon, missä henkilö suorittaa lopputuomionsa siten että tuomio on suoritettu täydelleen. Vankeustuomiot muutetaan siten että törkeissä rikoksissa tuomio on aina elinkautinen mutta siten että on eri ajat milloin voi pyrkiä ehdonalaiseen.
On harkittava sellaista että vapautumisen lähestyessä henkilöltä kysytään minne hän tahtoo muuttaa päästessään vankilasta, jotta ne vangit jotka tahtovat muuttaa elämänsä suuntaa, voivat muuttaa toiselle paikkakunnalle kuin sille mistä on lähtöisin. Tähän tulisi järjestää joitain kunnan ylläpitämiä yhteisöjä missä henkilö voi tutustua ex-vankeihin yms.
Vankeusrangaistuksen voi pienemmissä rikoksissa hakea suorittamaan armeijaan minne voidaan perustaa omia joukkoyksikköjä heille. Vankeuden voi suorittaa myös työpalveluksena. Nykyiset ehdonalaiset lakkautetaan ja henkilö suorittaa aina kansalaistyönä yhteiskuntapalveluksena tuomionsa. Minimi on puolivuotta, ei katso henkilön yhteiskunnallista asemaa eikä tuomiota lyhennetä, minimi tuomio kaikessa on aina vähintään puolivuotta yhteiskuntapalvelua ja sakot päälle. Tai voisi olla myös niin että olisi sakkorangaistuksia millä voisi myös korvata yhteiskuntapalveluksen. On parkki, liikennesääntö ja pienten määrien halluussapidosta sakkorangaistukset ilman yhteiskuntapalvelusta. Myös joistain muista rikoksista. Jos tahtoo korvata yhteiskuntapalveluksen rahalla niin sakko on vähintään viidestä tuhannesta eurosta ylöspäin tuomion pituuden mukaisesti.
Vankiloilla tulee olla asuntoloita vieraileville sukulaisille ja ystäville jotka vierailevat vangin luona ja sen tulee olla ilmaista muutaman päivän. Ruuat ja muun he joutuvat hommaamaan itse. Tulee olla asialliset perhetilat, missä tavata lapsiaan ja muita sukulaisia. Rakennuksen tulisi mieluiten olla oma rakennus vankila-alueella missä voi käydä tapaamassa kumppania, sukuaan ja perhettään. Tulee olla tarjolla jotain ruokaa mitä he voivat kokata yhdessä. Pizzaa, kebabbia ja muuta. Vankilan henkilökunta tilaa ne vankilan toimesta. Tulee olla kahvia, teetä, matea ja limukkaa tarjolla. Myös ulkoilu mahdollisuus vierailutilojen yhteydessä, pieni patio missä pöytä ja tuolit, hiekkalaatikko ja leluja lapsille. Vierailutila voisi olla jokin itsenäinen rakennus/omakotitalo vankilan suljetulla alueella missä vanki ja hänen perhe voi oleilla vierailuajan.
Vankien virikkeiksi on tarjottava maalausta, joitain musiikkisoittimia ja tietokone millä voi kirjoittaa kirjaa tai vastaavaa. Koneen oltava niin vanha tai deaktivoitu siten ettei sillä ole minkäänlaista mahdollisuutta mennä internettiin. Nämä edut tulee käytöksen ja muun perusteella, on tietty osasto missä nämä edut saatavilla. Oltava saatavilla musiikkilevyjä, kuten klassista, rockabillyä, stoner rokkia, reggaeta, iskelmää, poppia, rokkia, metallismusiikkia yms. ja kirjoja, kirjojen tulee olla filosofiaa, stoalaista filosofiaa ja muuta filosofiaa, psykologiaa ja psykoanalyysiä, politiikkaa, Suomen Historiaa, toisesta maailmansodasta kirjallisuutta, biologiasta, lajien synty, ateismista, syventäviä kirjoja kristinuskosta, islamista, buddhalaisuudesta sekä juutalaisuudesta. Klassikko romaaneja ja muita kirjoja. Dekkareita ja fantasiakirjallisuutta, koraani, raamattu, talmud, hadith-kokoelma, eli profeetta Muhammedin elämänkerta; Buddhalaisia pyhiä kirjoja ja rastafarismista ja pastafarismista ja kaikkia näitä kirjoja tulee olla monia kappaleita saatavilla monilla eri kielillä mitä on edustettuna maassamme. Sivistys kuuluu kaikille, niin vangeille kuin eri kielisille.
Päihdelainsäädäntö muuttuisi siten että amfetamiini, subutex, suboxone, lsd, mdma ja tietyt huumaavat lääkkeet ovat dekriminalisoituja tiettyihin määriin saakka, jolloin poliisi ei saa takavarikoida niitä, kuin dekriminalisoidun määrän yli menevän osuuden; loput täytyy jättää henkiön omaan haltuun. Ylimenevistä määristä tulee sakko sen mukaisesti. Jos henkilö käyttäytyy hankalasti tai sekavasti, voidaan henkilö ottaa kiinni ja viedä putkaan. Päihteet laitetaan henkilön tavaroihin, mitkä hän saa takaisin päästyään putkasta. Ainakin fentanyyli, tutkimuskemikaalit, mdpv, lakka, kokaiini, metamfetamiini, heroiini takavarikoidaan aina kaikki ja siitä tulee aina vankeusrangaistus, mikä kestää vähintään yhden vuoden eikä siitä voi päästä ehdonalaisella vaan tuomio on aina ehdoton vankeustuomio; henkilö voi hakeutua vieroitushoito-osastolle jos paikkoja vapaana. Tai tähän tarkoitukseen perustettava omat vankilat minne nämä vuoden tuomion saaneet voidaan sijoittaa, se on suljettu vankila mistä ei ole pääsyä lomille tai vapaille vaan se vuosi ollaan vähintään vankeudessa; on eri tason osastoja joilla omat tarkoituksensa. Vierailut järjestetään vain sellaisessa huoneessa missä vanki tapaa vierailijan plexin takaa eivätkä he voi olla kosketuksissa toisiinsa. Vieroitusosasto, missä korvaushoitoa, kuntoutusosasto ja sitten pois pääsy osasto missä järjestellään asioita siihen että on valmis vapautumaan. Khat, taikasienet, meskaliinikaktukset, salvia, lsa-siemenet, kannabis ja ayahuasca dekriminalisoitaisiin kaikissa määrissä. Päihtyneenä ei saa ajaa autoa tai aiheuttaa muuta häiriötä aamukuuden ja iltapäivä viiden välillä. Tällöin viedään putkaan aina. Kannabiksen osto, myynti, käyttö ja halluussapito laillista Turussa, muussa maassa dekriminalisoitua, muiden päihteiden luokituksen mukaisesti. Tupakka, nuuska ja nikotiinipussit tulee laillistaa ja sijoittaa omiin kauppoihinsa myyntiin. Vankiloissa saa myydä, ostaa, halluussapitää ja käyttää nuuskaa ja nikotiinipusseja. Tupakointi selleissä kielletään ja korvataan nuuskalla ja nikotiinipusseilla. Ulkoilussa vangit voivat tupakoida. Nuuska laillistettaisiin myös muualla kuin vankiloissa.
Vankeusrangaistusten alustavat pituudet törkeistä rikoksista
Törkeä huumausainerikos on elinkautinen mistä aikaisintaan voi anoa ehdonalaiseen 15 vuoden jälkeen, 10 vuoden kohdalla voi hakea avotaloon.
Törkeä pahoinpitely, elinkautinen mistä voi hakea ehdonalaiseen aikaisintaan 10 vuoden jälkeen ja avotaloon kun on istuttu 2/3 osaa tuomiosta.
Törkeä raiskaus, elinkautinen mistä voi hakea ehdonalaiseen aikaisintaan 10 vuoden jälkeen ja avotaloon kun on lusittu 2/3 osaa tuomiosta.
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tai raiskaus on elinkautinen mistä mahdollista hakea ehdonalaiseen aikaisintaan 10 vuoden jälkeen, avotaloon aikaisintaan kun tuomiosta suoritettu 2/3 osaa, minkä ehtona lääkitys sairaisiin taipumuksiinsa.
Törkeä petos on elinkautinen mistä mahdollista hakea aikaisintaan 10 vuoden jälkeen, avotaloon kun 2/3 osaa lusittu.
Taposta tulee elinkautinen mistä mahdollista vapautua aikaisintaan 12 vuoden jälkeen, mistä voi anoa avotaloon aikaisintaan kun on suoritettu 2/3 osaa tuomiosta.
Murhasta tulee elinkautinen mistä mahdollista hakea ehdonalaiseen 16 vuoden jälkeen, mistä voi hakea avotaloon suoritettuaan 3/4 osaa, missä suorittaa lopputuomion kokonaisuudessaan ellei tee jotain tuhmaa.
Terroririkoksista jokainen rikos käsitellään yhtenä rikoksena jolloin jokaisesta tuomiosta tehdään yhdistelmätuomio, jolloin esimerkiksi tuomitaan 2 murhasta terroristisessa tarkoituksessa, henkilö tuomitaan molemmista murhista erikseen, jolloin tuomio voi venyä kahdeksi peräkkäiseksi elinkautiseksi, eli 32 vuoteen.
Kaikissa näissä tuomioissa ehtona avotalolle on nuhteettomuus ja asiallinen ja kunniakas käytös niin henkilökuntaa kuin muita vankeja kohtaan, jos et aiheuta ongelmia, on siitä etuja. Ja kaikki tuomiot suoritetaan täysimittaisesti, vaikka pääsisi avotaloon, ei pääse aikaisemmin pois tuomiolta vaan tuomio suoritetaan täysimittaisesti loppuun asti avotalossa. On myös harkittava että kaikista rikoksista voi hakea ehdonalaiseen 25 vuoden tuomion jälkeen. Esimerkiksi terroririkolliset voivat hakea ehdonalaiseen 25 vuoden jälkeen, tai moninkertaiset murhamiehet ja naiset voivat hakea 25 vuoden jälkeen ehdonalaiseen, eli maksimi ehdoton olisi 25 vuotta minkä jälkeen voi hakea ehdonalaiseen ja avotaloon. Kaikissa tuomioissa voi hakea avotaloon 20 vuoden jälkeen ja vapauteen 25 vuoden jälkeen.
Rikosoikeudellinen vastuu lasketaan 10-vuoteen törkeissä rikoksissa ja tähän tarkoitukseen perustetaan erillinen vankilakoulukoti mistä henkilö voi vapautua aikaisintaan kun täyttää 18-vuotta. Jos teko murha, se lisää tuomion pituutta sen mukaisesti. Tietenkin nuori-ikä alentava seikka. Tulee harkoita sitä että vanki voi hakeutua ammattikouluun tai lukioon aiemmin, jos käyttäytyy kunnollisesti ja kunniakkaasti mutta hänellä on pantajalassa ja hän on ehdonalaisessa 18-vuoden jälkeen 5 vuotta. Tänä aikana tehdyt rikokset tietää vankeustuomiota. Tämä rikosoikeudellisen vastuun alentaminen koskisi henkirikoksia ja muita väkivaltarikoksia. Eli 10- vuotias voidaan tuomita murhasta tai taposta vankeuteen mistä hän voi vapautua aikasintaan 18 vuotta täytettyään minkä jälkeen tulee panta tuomio ja ehdonalainen mistä hän voi vapautua aikaisintaan 18 vuotiaana jos on tuomittu 10 vuotiaana. Tuomio olisi aina vähintään 8- vuotta nuorena tehtynä rikoksena. Tämä koskisi vakavia väkivaltarikoksia, kuten törkeää pahoinpitelyä, tappoa tai murhaa. Jos henkilö syyllistyy pantarangaistuksen aikana rikoksiin, hänet toimitetaan vankilaan mistä voi vapautua aikaisintaan 25- vuotiaana.
Jatketaan tästä myöhemmin. Olen ajatukseni ilmaissut.
Suomen Suurruhtinas; todellinen sankari.
Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa