25.03.2019
Muutaman päivän tauon jälkeen kirjoitan jälleen jotain pientä. Ajatuksia ei ole nyt ollut kovin kauheasti telluslaisuutta ja filosofiaa ja muuta ajatellen, mutta eihän niitä saa liikaakaan olla. Tai no miten sen nyt näkee ja miten kukin itse tahtoo. Itse tahtoisin ajatella kovin enemmän mutta toisaalta on hyvä saada rauhaa ajatuksiltakin välillä. Nyt käydessäni kävelyllä minulle tuli seuraavia ajatuksia koskien telluslaisuutta; Telluslaisuuden perimmäinen ajatus on kehittää ihmistä paremmaksi luomalla kilpailua kehittymisestä ja suojata siten ihmisyyttä kehittämällä ihmisyyttä. Tulee tehdä itsestään hyödyllinen jotta nauttisi yhteisön suosiota ja kunnioitusta. Näenkin telluslaiset ihmisyyden suojelijoina.
Jokainen johtaja on joskus ollut alamainen. Jokainen opettaja on joskus ollut oppilas. Jokainen vastaus on vaatinut kysymyksen.
28.03.2019
Tulisi elää elämä josta jäisi jotain muisteltavaa myöhempään elämään ja jotta olisi jotain mitä kertoa lapsille ja muille ihmisille; tulisi elää elämää täyteisesti. En ole nyt kirjoitellut vähään aikaan kun ei ole tullut mitään mieleeni mistä voisi kirjoittaa jotain; olen saanut olla rauhassa ajatuksiltani. Nyt olen hoitokodissa kuntoutumassa laitoksesta jotten laitostuisi niin paljoa ja jotta kuntoutuisin laitostumisesta jota on jo jollain asteella tapahtunut. Olen myös havainnut että minulla on köyhä itseilmaisu jota tahtoisin kehittää hiukan, vähän saivarrella ja elävöittää kirjoitustani. En tahdo tönkköä luettelemoistamista kirjoitusta ja itseilmaisua vaan elävää tekstiä; elämän tulee näkyä kirjoituksessa, elävää kirjoitusta josta ilmenee oma persoonallisuus ja luonteen laatu: mietin että tämän johdosta minun tulee ehkä aloitan taas käymään lukiot ensi syksynä, mutta sitä ennen minun tulee kehittää itseäni näiden asioiden johdosta ja puolesta, en tiedä mikä sanamuoto olisi hyvä tähän lauseeseen; no, kokemus sen tuo esiin. Minulla oli oikein hyvä äidinkielenopettaja iltalukiossa mutten löytänyt aikaa enkä keskittymistä opintoihin. Sairaala ei kuitenkaan ole niin hyvä paikka opiskelulle. Se sopisi paremmin käytäväksi täällä kuntoutuskodissa jossa on aikaa enemmän opiskeluun, mutta mieleni on aika temppuileva vielä tällä hetkellä että se tekee mitä se haluaa tehdä, eikä sitä mitä minä tahtoisin tehdä; itsekuria tulee kehittää, kuten myös ilmaisua; ilman niitä emme voi odottaa elämältäni mitään.
Olen elänyt hyvin yksinäistä elämää jossa en ole voinut tai kyennyt luottamaan kehenkään. On vain yhden käden sormin laskettavissa ne ihmiset joihin olen luottanut ja joita ikävöin välillä ja joiden kanssa tahtoisin viettää aikaa vielä nykyäänkin. Nuoruudessa minulla ei ole ollut kavereita, vaan ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt aikaani, ja joiden kanssa olen jakanut yhteiset mielenkiinnonkohteet, mitkä ovat vaihdellet ajan mukana ja sen hetkisten mielenkiinnonkohteiden mukaan ja sen hetkisten tavoitteiden mukaan. Ihmiset ovat olleet vain työkaluja joita olen tarvinnut asioiden edistämiseksi. En oikeastaan ole manipuloinut tai tehnyt tietoisesti näitä asioita. Olen rehellisesti ja vilpittömästi neuvonut ihmisiä ajattelematta omaa hyötyäni asioissa joissa olen ohjannut ja neuvonut ihmisiä. On ollut heidän omissa käsissään se että ovatko he kuunnelleet minun neuvojani asioista. Olen ollut uskollinen ystävä niitä ihmisiä kohtaan jotka ovat sen jotenkin ansainnneet ja olen ajatellut heidän parastaan silloisessa elämäntilanteessa jossa olen elänyt heidän kanssaan. Ihmisiä yhdistää jokin asia jonka he jakavat toisten ihmisten kesken. Ihmisiä yhdistää mielenkiinnon kohteet jotka he toisten ihmisten kanssa. Yhteisöä yhdistää jokin asia joka pitää heitä yhdessä ja yhdistää heitä. Tämä asia ylläpitää heidän luomaansa yhteisöä- nämä mielenkiinnon kohteet ja jaettu kohtalo pitää yhteisöä koossa. Sosiaalinen verkosto. Aivan perinteistä ja yleisesti tiedossa olevia näkemyksiä jotka eivät ole mitenkään erityisen vaarallista paljastettaviksi.
Minkä tähden ihminen tekee asioita? Saavuttaakseen jotain? Tahtooko hän kunnioitusta ja arvostusta jonka mielestään ansaitsisi? Mikä ajaa ihmistä eteenpäin? Tahtooko ihminen tunnustusta? Liittyykö tämä itsetuntoon ja minä kuvaan? Luoko ihminen itse itsestään sellaisen kuin luo? Ja jos on alkukantaisten viettien hallitsemana ja vain reagoi ympäristöön niin luoko se ihmisestä sellaisen kuin ihminen on?
Tulee olla nöyrä ja vaatimaton eikä ylpeilevä ja luksustelija.
Suomen Telluslainen