Riimut Menneisyydestä osa 107

03.05.2019
Älkää tulko kaltaisekseni, vaan tulkaa siksi mitä te jo olette. En opeta että teidän tulisi tulla joksikin muuksi kuin omaksi itseksenne. Hyväksykää itsenne sellaisena kuin olette.
Telluslaisessa yhteisössä jokainen jäsen tekee oman tehtävänsä yhteisön eteen; työttömät ja syrjäytyneet toimivat sotilaina, jonka perimmäinen tarkoitus on yhteisön suojeleminen; tämä toiminta voi käydä myös työstä. Jokainen tekee oman työnsä yhteisön eteen; he jotka käyvät töissä, antavat rahaa yhteisön eritoimintojen rahoittamiseen; yhteisö on riippuvainen sen jäsenten tuloista, mutta kaikkea ei saa viedä heiltä; he ovat tehneet työn sen rahan tai palkkion eteen jonka he saavat, joten heidän tulee saada pitää suurinosa tuloista itsellään ja rahoittaa omaa elämäänsä sen turvin. Me emme voi viedä muiden ihmisten rahoja tai suurta osaa niistä vain sen tähden että he ovat osa tätä meidän yhteisöä. Vapaa-ehtoisesti voi maksaa enemmän, jos niin tahtoo omasta vapaasta tahdosta. Jokainen jäsen osallistuu yhteisön eritoimintoihin eritavoin; omalle elämälle sopivissa rajoissa. Jokainen jäsen on myös yhteisön sotilas; telluslaiset ovat kaupunkisotilaita; aktiivisotilaat ovat työttömät ja muut henikilöt jotka eivät käy palkkatöissä; heillä on palvelusvelvollisuus.
Jokaisella kansallisuudella on oma yhteisön kansallinen johtoneuvosto joka päättää kansallisesti miten asiat hoidetaan heidän maassaan ja kansan parissa; he huolehtivat laki asiat ja kaiken sellaisen joka koskee heidän kansallisuuden asioita; he kuitenkin vastaavat suurelle kansainväliselle neuvokselle asioista ja ovat heidän alaisiaan ja toteuttavat viimekädessä heidän tahtoaan ja he voivat vaikuttaa kansallisten neuvostojen päätöksiin ja mitätöidä niitä; muttei täysin mielivaltaisesti; heidän tulee järjestää äänestys asioista; tähän voi kuitenkin kulua aikaa sillä kansainvälisen neuvoston jäsenten tulee saada samat tiedot asiasta kuin muutkin; mahdollisimman kattavat tiedot jotta saadaan reilu ja rehellinen ja hyvä päätös joka palvelee telluslaista yhteisöä parhaiten; on otettava myös samoja käytäntöjä eri kansallisuuksista ja yhtenäistää yhteisöjen sääntöjä ja lakia ja tapoja; on kuitenkin säilytettävä kansalliset erityispiirteet ja tavat ja kulttuuri jotta emme tuhoa aikaisempia kulttuureita eri maista ja kansoista; mutta selvät epäoikeudenmukaiset tavat ja piirteet poistetaan, kuten naisten hunnuttaminen ja muut eri uskontojen tavat jotka ovat haitallisia ja edustavat puhtaasti eriuskontojen uskonnollisia tapoja; me emme ole samassa uskossa heidän kanssaan, joten me emme noudata heidän uskonnollisia tapoja. Kansainvälinen neuvosto koostuu jokaisesta kansallisuudesta joilla on yksi edustaja kansainvälisessä neuvoksessa ja jokaisella kansallisuudella on yksi ääni, jotta kukaan ei saa suurta enemmistöä äänestyksessä jotta isommat kansallisuudet eivät jyrää pienempiä kansoja; jotta tasa-arvo toteutuisi parhaiten; jokaisen ääni olisi saatava kuulumaan. Me emme suosi ketään; telluslaiset ovat keskenään tasa-arvossa eikä ketään suosita toisen edelle. Me kuitenkin päätämme maailman tulevaisuuden ja sen suuntaviivat. Tällä hetkellä vahvin ja voimakkain päättää muidenkin asioista ilman sen suurempaa syytä kuin että he ovat vahvempia ja voimakkaampia. Jokaisella telluslaisella on velvollisuus tarvittaessa puolustaa yhteisöä ja sen jäseniä uhkilta ja vaaroilta ja pyrittävä suojelemaan yhteisöä kaikinkeinoin. Jos joku uhkaa yhteisöä sotatoimilla, yhteisön tulee taistella sitä vastaan kaikin keinoin. Myös yksittäisiä jäseniä on suojeltava ulkopuolisilta ´tahoilta kaikinkeinoin; laki asiat ja rikokset me selvitämme omissa tuomioistuimissa emmekä vie rikkeitä ja rikoksia kristillisiin tai islamilaisiin tai minkään muiden eriuskontojen käsiteltäväksi, vaan selvitämme ne itse omin keinoin ja tavoin. Voimme toimittaa henkilöitä vankeuteen ja antaa sakkoja ja muuta, vakavat rikkeet kuten pedofilia asiat toimitetaan yhteisömme ulkopuolisiin tuomioistuimiin ja heidät tullaan tuomitsemaan kuten muutkin ihmiset, he joutuvat yhteisön ulkopuolelle sillä heihin ei voi enään luottaa kun he käyvät yhteisön heikoimpien yksilöiden kimppuun, mitä emme hyväksy emmekä suvaitse.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa