Riimut Menneistä osa 119

Menin takaisin uudempiin kirjoituksiin mihin aiemmin olin jäänyt kun aloin julkaisemaan vanhempia kirjoituksia joiden aiempaa julkaisua en ole muistanut tehdä. Mutta nyt taas uutta vanhaa mihin olen nyt lisännyt kommentteja nykyisistä ajatuksista asioihin liittyen.

24.05.2019
Tahtoisin hänet itselleni ja tahtoisin olla hänelle se oikea.
Onko sillä merkitystä miten tämän elämän elää kunhan elää sen oman tahtonsa mukaisesti? Kuljetko laveaa, jo kuljettua tietä, vaiko omia polkujasi luoden omasta elämästäsi seikkaiilun?
Naisten tunteilla ei saa leikkiä vaan ne on otettava vakavasti ja huomioon.
25.05.2019
En tiedä olenko jo kirjoittanut tästä tänne mutta kirjoitan nyt uudelleen: Jos jumala on antanut moraalin meille niin miten tämä sopii yhteen vapaan tahdon kanssa, sillä ainakaan minulla itselläni ei ole halua tai tarvetta tehdä joitain asioita joita jotkut muut tekevät, joten onko minulla vapaata tahtoa koska minulta puuttuu tahto tehdä joitain asioita mitä jotkut tekevät?
Onko ihminen niin ylimielinen että tarvitsee jumalaisen syyn olemassa ololleen? Tarve toteuttaa omalla elämällään jumalan tahtoa. Ihmisellä on halu ja tahto oikeuttaa oma elämänsä ja antaa sille suuri syy, jonka vuoksi olla olemassa. Hän tahtoo myös nähdä merkkejä eri asioista ja tapahtumista ja etsiä niistä piilomerkityksiä jotka liittyvät heidän asioihinsa. Ihminen näkee ja ymmärtää miten tahtoo ja pitää niitä sitten viesteinä jumalalta ja jeesukselta tai krishnalta vai mitä kaikkia näitä jumalia nyt on. Ihminen huomaa ne merkit sillä ihminen etsii niitä, eli ihminen on siinä mielentilassa, että uskoo sen vastauksen tulevan vastaan. Eli hän tietää odottaa jotain tiettyä asiaa ja näkee sitten jotain jonka hän selittää olevan vastaus jumalalta kysymykseen jonka hän esitti rukouksen tai jonkin yhteydessä. Näkee ja ymmärtää mitä tahtoo nähdä ja ymmärtää. Nämä kokemukset, jotka he kokevat johdatukseksi ja vastauksiksi, tukevat heidän uskoaan, vaikka kyse on vain maallisista sattumuksista.
Nykyisin 17.5 Ajattelen niin että on oltava itseään suurempi syy elämälleen; ainakin itse koen niin etten ole niin itsekäs että elämäni syyksi riittäisi minä itse, tahdon jonkin suuremman syyn kuin oma itseni elämälleni. Jokin mille omistautua. En usko sen kertovan ylimielisyydestä vaan juuri epäitsekkyydestä kun ei elä vain itselleen. Asioita voi tarkastella monesta eri suunnasta.
Kaikessa on kyse sinusta itsestäsi, ei jeesuksesta tai jumalasta vaan sinusta itsestäsi. He ottavat sinun oman tahtosi ja sen mistä elämässä on kyse ja korvaavat sen jeesuksella ja jumalalla, jotka alentavat ja pelottelevat sinua kaikin mahdollisin keinoin. Olet arvoton ilman jeesusta, vain jeesuksella on merkitystä; näin he opettavat. Ottavat sinun elämäsi, identiteettisi ja tiesi ja kaiken mikä liittyy sinuun ja korvaavat sen jeesuksella. He opettavat että on arvoton ja syyllinen ja kaikin puolin paha olento; onko tämä sitä jumalan rakkautta josta kaikki niin puhuvat? He opettavat että jeesus rakastaa sinua ehdoitta, paitsi jos et usko tähän, silloin joudut helvettiin kärsimään ikuisiksi ajoiksi, tämä on heidän mielestään ehdotonta rakkautta. En tiedä mistä he repivät näitä asioita mutta väärässä he ovat kaikessa.
Nyt, 17.5 Ajattelen tämän käytännön ja tavan olevan hyvä asia. Tämä opetus raamatussa on hyvä, jotkut ovat arvottomia ja haitallisia ihmisiä ilman jeesustaan. Enkä enään kannata näin itsekästä ajattelua mitä tuohon aikaan.
Uskovaiset ovat ihan sairaita, he uskovat jumalaan ja raamattuun tai koraaniin tai muihin uskonnollisiin kirjoihin; he ovat sairaita yksilöitä. Uskonto on sairautta. Minä kuva vääristyy, alkaa näkemään kaikenalaisia merkkejä ja näkee tapahtumissa piilomerkityksiä jotka heidän mielestään on merkkejä jumalalta ja vastauksia ihmisten rukouksiin. He myös hylkäävät kaikki todisteet joita todellisuudesta on tehty ja jotka todistavat tiettyjen asioiden totuudellisuutta ja nojaavat vain näihin raamatullisiin asioihin joista ei ole todisteita. He myös voivat käyttäytyä agressiivisesti jos heidän uskontoaan saatetaan totuuden valoon ja kyseenalaistetaan; sillä valhe ei totuutta kestä ja pimeys ei valoa kestä vaan se väistyy valon tieltä. Sitten näemme totuuden. Uskonto on tarttuvaa mielensairautta, joka estää ihmiskuntaa kehittymästä parempaan suuntaan. Uskonto on kehityksen jarru ja hidaste. Uskonto saa ihmiset vihaisiksi ja vihaamaan toisia ihmisiä. He uskovat järkeen vain silloin kun se palvelee heidän uskoaan; he uskovat faktoihin vain silloin kun se sopii yhteen heidän käsitysten kanssa. He uskovat valikoiden, he uskovat myös valikoiden heidän omaan pyhään kirjaansa; tuo opetus on hyvä joten uskon siihen mutta tuo on huono joten en usko siihen. He uskottelevat itselleen asioita.
Usko on lähinnä harmitonta vaikka sen nimissä onkin suuria hirmutöitä tehty. Uskonto on myös tuonut järjestystä ja rauhaa sekä tuonut armon armottomille ja viisauden ja totuuden järjettömille, jotka ilman uskoaan, voisivat olla vaaraksi ihmiskunnalle ja muille eläimille.
Kristinuskoon keksittiin helvetti sillä kukaan ei palvoisi ´sen luonteista jumalaa ilman pelotetta.
Anna itsesi hajota ja elä suru läpi; se, jos mikä, on vahvuutta. Vahvuutta kohdata asia.
Jos kunnioitus on joistain asioista kiinni ja että sen voi menettää jonkin takia, niin onko tällä heidän kunnioituksella mitään merkitystä joiden silmissä kunnioituksen voi menettää?
17.5 On merkitystä sillä jos käyttäytyy häpeällisesti; menettää kunniansa. Miksi tulisi kunnioittaa jotakuta joka käyttäytyy kunniattomasti ja häpeällisesti?
Totuus on jotain sellaista joka tuhoaa kaiken ja vapauttaa kaiken. Vapauttaa meidät valheen totuudesta. Valhe kuolee ja jälleensynnytään totuudessa.
Painovoima vetää puoleensa vain niitä asioita joilla on massa. Asioiden tiheys määrittelee kohteen massan? Mikä tämä asia on joka vetää puoleensa kaikkia näitä maapallolla olevia asioita? Mikä on sellainen voima joka vetää kaikkia puoleensa? Kaikkia eri materiaaleja; vetääkö se puoleensa vain niitä asioita jotka koostuvat energiasta ja hiukkasista? Jos maapallon sisin voi vetää puoleensa mitä tahansa, voidaanko valmistaa magneettia joka vetää puoleensa kaikkia asioita? Mistä tämä energia magneetti koostuisi; mitä materiaa se olisi ja mitä se tekisi, mikä saisi sen vetämään puoleensa asioita?
Jotkut ihmiset ovat sellaisia että he kuvittelevat että heidän mielipiteensä on niin tärkeä että se olisi otettava huomioon. Monella ihmisellä laitoksissa on tällainen harhaluulo itsestään. Esiintyvät kuin jumalina tuomiten ja armahtaen ihmisiä. Vaikka todellisuudessa heidän puheillaan ja tuomioillaan ja armahduksillaan ei ole mitään merkitystä kenenkään elämässä; me ajattelemme vain että onpas idiootteja kun kuvittelevat itsestään liikoja. Heille olisi tarpeen syvä itsetutkiskelu.
Minulla on pakottava tarve nähdä hänet; se turhauttaa suuresti etten näe häntä. Mutta voin haaveilla ja kuvitella hänet, tuntea hänen tuoksunsa, miltä tuntuisi koskettaa häntä, kokea hänen ihonsa minua vasten. Taidan olla ihastunut tai rakastunut. Hän tulee aikaajoin mieleeni. Ehkä saan hetken rauhan kunnes hän saapuu jälleen luokseni ajatuksissani tahtomattani ja ajatus hänestä saa minut hymyilemään ja iloitsemaan. Saan hänestä hyvän tunteen.
Valtio on vain tarpeeton instituutio (tai miksi sitä voisi kutsua?) joka vie vallan kansalta ja antaa ymmärtää että se on välttämätön asia kansalle, ihmisille. He sanovat että heidän valta on välttämätöntä asia ihmisille. Heidän valta meitä kohtaan, on heidän mielestään välttämätöntä ja tarpeellista. On tietenkin huomioitava organisointi ja asioiden järjestely ja asian koossa pitäminen, tulee olla joku jolla on valtaa jossain määrin.
17.5 Valtio on hyvä olla olemassa. En tiedosta tai muista enään mistä tällainen ajatus on lähtenyt aluilleen. Ehkä se oli sitä lapsekasta ylimielisyyttä ja luuloa että minä tiedän paremmin.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa