09.04.2019
Miksi muiden ihmisten olisi pitänyt kokea samat asiat kuin sinun? Ja mikä siinä on että tarvitsee väheksyä muiden kärsimyksiä ja elämän kokemuksia?
Uskonnot tuottavat kärsimystä koska ne kieltävät ihmisiä olemasta sellaisia kuin he ovat. Tämä varmaan liittyy vallankäyttöön ja siihen, että tahdotaan aiheuttaa identiteettikriisi henkilölle, jotta hänet saataisiin alistettua.
Elävän olion tietoisuus ohjaa evoluutiota? Mutta miten kasvit? Onko kasveilla tietoisuus?
Mikä on totta ja mikä ei ole totta? Kuka on minä? Mikä asia on minä;; mikä tekee minut? Mikä on osa minua? Kuuntele itseäsi; älä vain toista sitä, mitä tiedät; tee tiedosta oman näköistäsi; kuuntele itseäsi. Ole aito oma itsesi; älä puristu muiden muottiin.
17.04.2019
En ole kirjoitellut joihinkin aikoihin, ei ole jaksanut kirjoitella. Tai no olen kirjoitellut, mutten ole jaksanut kirjoitella tietokoneelle. Nyt päätin tempaista ja kirjoitella hiukan. Tai no sain inspiraation tästä lauseesta joka tuli miettiessäni mieleeni: ”Voiko itsensä löytää itsensä ulkopuolelta?” Kuka minä olen ja kuka sinä olet? Kukkuluuruu. Se piileskelee siellä kiven juuressa vaiko peräti alla. Tee sovinto itsesi kanssa ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, tai lauseen muoto jota itse käytän; hyväksy itsesi sellaisena kuin ilmenet. Itse en tunne itseäni ja olen elänyt suuressa itsekieltäämyksessä enkä ole hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen (vaikea hyväksyä kun ei tiedä mitä hyväksyä) mutta muutama päivä sitten hyväksyin itseni sellaisena kuin olen vaikken tiennyt mitä hyväksyn. En tiedä vieläkään.
Paljon kirjoja luettavana vaan ei aikaa tai jaksamista tai jotain niiden lukemiseksi. Myös vanha lausunto; ei ehdi lukea kaikkia niitä kirjoja jotka tahtoisi lukea.
Identiteeti murenee ja katoaa tomuna tuuleen ja menevät sinne minne ne kuuluvatkin.
Jos et tunne ja hyväksy itseäsi voitko saavuttaa ja löytää onnea? Voitko rakastaa itseäsi ja elämääsi?
Suomen Telluslainen