Riimuja Menneisyydestä osa 7

Päivämäärä 2.6.2018 Lauantai

Mietin tuossa taas näitä uskonasioita, sitä kuinka kristinusko levittää sanomaansa eteenpäin peitellen sen koulutukseen ja siten se esitetään hyvyydellä, eli ajatellaan että hehän tekevät vain hyvää työtä ja kouluttavat köyhien kehitysmaiden lapsia ja ihmisiä, hehän tekevät vain hyvää. Tähän meidän tulisi puuttua kovin käsin. Meidän ateistien ja pakanojen tulisi levittää sanomaamme köyhiin maihin ja kilpailla lasten koulutuksen suhteen kristittyjen kanssa, jotteivat he olisi vain kristillisten koulujen ja lähetyssaarnaajien opetettavana ja varassa, he saastuttavat näiden viattomien ihmisten mielen ja sielun. Ilman kristillisyyttä he ovat puhtaita ja viattomia, vailla vikaa. Tehden vilpittömästi hyvää. En niin pidä kristinuskosta tai islamista tai juutalaisuudesta, tai no, juutalaiset pitäköön uskontonsa, eipä se minua haittaa, sehän on heidän oma uskontonsa enkä minä tahdo tuhota heidän juuriaan, heidän kansansa itsensä kehittämää uskontoaan. En vain hyväksy tätä uskontoa joka on pakotettu meidän kansallemme, ja meidän kansoillemme, sitä minä en hyväksy, että meidän kansoja johdetaan harhaan omilta juuriltaan, en hyväksy sitä kuinka meidän uskontomme ja meidän perinteemme on korvattu ja tuhottu tällä kyseisellä uskonnolla. Koen suurta raivon tunnetta tämän asian suhteen kyseistä uskontoa ja siihen uskovia kohtaan. He eivät ymmärrä että heitä johdetaan harhaan. Juutalaisetkaan eivät hyväksy kristinuskoa, eli olisiko meidänkin kansojen aika miettiä uudemman kerran tätä uskontoa ja sen vaikutusta meidän kansaamme, ja jos silti tahtoo uskoa siihen niin pitäköön sen omana tietonaan ilman että sotkee muita ihmisiä siihen mukaan. Tämä ja nämä uskon asiat ovat minulle kipupiste mutta onneksi on tiede, biologia ja Darwin, Darwin kirjoitti minun elämänkatomukseni, koen että tiede on eurooppalainen uskonto ja elämänkatsomus. Kreikassa kehitettiin filosofia joka on myös osa eurooppalaista elämänkatsomusta, nämä tiede ja eurooppalainen filosofiat ja sen eri suuntaukset ovat mielestäni alkuperäisiä eurooppalaisia uskontoja ja elämänkatsomuksia. Myös Unabomberin manifesti ”Teollinen yhteiskunta ja sen tulevaisuus” ovat vaikuttaneet minun ajatteluuni suuresti, tahdon lukea aiheesta enemmän. En muista nyt kuka oli se kirjoittaja joka oli taas vaikuttanut unabomberin ajatteluun aikoinaan. Olen myös ajatellut että syväekologia on osa minun ajatusmaailmaani. Eli tehdään yhteenveto: Mielestäni biologia on alkuperäinen eurooppalainen elämänkatsomus. Tieteen tulisi määritellä ihmiskunnan elämäntavan täysin, ilman poikkeuksia, mutta me emme saa lähteä sille tielle että tuhoaisimme heikompia koska luonnossakin heikompi katoaa vahvemman tieltä, se ei ole sivistynyttä toimintaa, eikä hyväksyttyä. Nyt teetä. Ja eikun jatketaan, pieni opetustuokin nyt; eli Biologia nimenomaan tutkii elämää ja sen monimuotoisuutta ja kaikkea sitä mikä on elossa ja osa elämää. Sana biologia on johdettu sanoista bios ja logia eli joka suomennetaan oppi elämästä. Eli sopii hyvin ajatukseen että biologia on elämänkatsomus. Mutta jatketaan myöhemmin, ei jaksa pohtia nyt näitä asioita.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa