17.10.2018
Siitä on aikaa kun viimeksi olen tätä kirjoitellut. Olen kirjoittanut aikaisemminkin mitä edellinen päiväys kertoo, mutta olen kirjoitellut siis viime kirjoitukset viimeksi päivätystä päivästä lähtien tähän päivään päättyen. Nyt sitten taas kirjoittelen. Tuli mieleeni, että kirkon tulisi olla avoin eikä tuomita ketään, jos he tahtovat säilyä maailmassa. Heidän tulisi ottaa pakolaisia avosylin vastaan sillä muuten joku toinen tekee sen, mutta kuka? Sitä en tiedä, varmaan äärijihadistit, mitä sillä nyt edes tarkoitetaan.
18.10.2018
Kirosanattaa suuresti se, kuinka nämä kristityt sekaantuu muiden ihmisten elämään, ja se kuinka ne toteuttaa sitä sanan levittämistä. He puolipakolla pakottava ihmiset kääntymään heidän uskoonsa. En hyväksy sitä, että poliittisin keinoin ajetaan yhden uskonnon asioita eteenpäin. Sitä minä en suvaitse, oli se sitten kristinusko tai islam tai juutalaisuus.
Miettinyt, että minun tulee kirjoittaa lapsuudestani jotain tänne. Koen, että minun tulee kertoa taustoistani ja elämästäni teille, jotta tuntisitte minut, syyni ja ajatteluni. Olen alkoholistin lapsi joka on jäänyt huomiotta lapsena. Olen saanut, sanottaisiinko, että vapaan kasvatuksen. Ei ole opetettu asioita eikä ole annettu sen pahemmin huolta tai tukea keneltäkään. Muistan kuinka lapsena pakenimme äidinpuolen mummon luokse isän ja hänen kaveriensa juopottelua. Äiti ja minä pakenimme. En muista, että oliko pikkusiskoni syntynyt vielä silloin, kun näitä asioita tapahtui. Äitini on sellainen tapaus, että hän uskottelee itselleen asioita ja peittelee ja valehtelee asioita joita on tapahtunut. Ilmeisesti hän häpeää näitä asioita niin syvästi. No, se on hänen valintansa. Muistan kerrankin kun tein leipiä lapsena itselleni ja isäni päätti syödä niitä, kun sitten sanoin vastaan niin sain tukkapöllyä ja huutoa osakseni. Hän oli hyvin äkkipikainen ja impulsiivinen ihminen, välillä mielivaltainen ja väkivaltainen. Käsitin asian niin että kaikki oli minun syytäni jne. Minä olin syyllinen ja ansainnut kaiken sen. Näin minä olen sen käsittänyt ilmeisesti, tai olen kokenut sen näin. Tästä on seurannut henkisiä ongelmia ja vaikeuksia luottaa muihin ihmisiin. Myös pelko on ollut vahvoilla elämässäni, joka kantaa juurensa lapsuuteen. Olen kokenut niin sanoin kuvaamattoman traumaattisia tapahtumia elämässäni, että en voi sitä sanoin kuvailla. En ole saanut lapsena tai nuorena tukea vaan päinvastoin, haukkumista ja solvaamista ja muuta vanhemmiltani. Ei tukea tai mitään, vaan haukkumista ja vähättelyä. Ovat he ostelleet tavaroita, mutta muuten en ole saanut mitään. Heidän puolustukseksi voi sanoa sen, että he ovat olleet niin nuoria kun saivat minut, että se puolustaa heitä. He eivät ole tienneet mihin ryhtyivät. Ja sekin, että minkälaisen kasvatuksen he itse ovat saaneet aikoinaan. Olisin kaivannut enemmän sitä yhdessä tekemistä ja ajanviettoa ja läsnäoloa ja tukea vanhemmiltani.
Suomen Telluslainen