Riimuja Menneisyydestä Osa 26

2.8.2018
Tämä muslimien, juutalaisten ja kristittyjen jumala vaikuttaa kovin epävarmalta itsestään. On pakko rukoilla ja muistaa häntä joka päivä. Hän kuulostaa egoistiselta ja epäoikeudenmukaiselta hirviöltä. Se teidän jumalanne on minulle; hän on hirviö ja häneen uskovat, ovat susia lampaiden vaatteissa, hirviöitä. Petoja. Mutta on muistettava, että heitä on johdettu harhaan, ja että meidän tulee sääliä ja auttaa heitä. Mutta on pidettävä huolta siitä, etteivät he hyväksikäytä meitä. Me emme ole heidän palvelijoitaan tai heidän alaisiaan. Me emme palvo ja rukoile heitä, ellei se ole pakkotilanne, jotta säilyisimme elossa. Me voimme valehdella ja pettää heitä, mutta emme itseämme, sydämmissämme me tiedämme uskovamme, kuten uskomme. Se on merkityksetöntä, mitä he ajattelevat meistä. Antaa heidän luulla ja uskoa, mitä he tahtovat uskoa. Me voimme vannoa mitä tahansa kenelle tahansa, mutta se ei muuta meitä mihinkään suuntaan. Me olemme millaisia olemme. Sisimmässämme me pysymme uskollisina meille. Ennen kaikkea, me olemme sotilaita, telluslaisia sotilaita, uskon sotilaita, me sodimme maailman ja ihmiskunnan puolesta. Me olemme oikeamielisia ja hyväntahtoisia valloittajia ja hallitsijoita. Lempeitä ja armollisia, tarvittaessa ankaria.
Kaiken maallisen elämän isä, on taivaan isä, isä aurinko. Ja kaiken elämän äiti, on äiti maa, Tellus. Täten, me kaikki elämä maapallolla, kodissamme, olemme sukua toisillemme- Kaikki on lähtöisin yhdestä, kaikki eläimet, kalat, äyriäiset, liskot jne. ovat lähtöisin yhdestä ja samasta alkuperästä, yhdestä alkuisästä ja -äidistä. Alkueliöstä, josta kehittyi kaikki elämä satojen, ellei jopa tuhansien miljoonien vuosien aikana.

Suomen Telluslainen

ps- Huomenna kirjoitusta arjalaisista arkistoista.

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa