09.07.2018
En näe mitään järkeä siinä, että me pidätämme sairaita ihmisiä ja rankaisemme heitä sairaudestaan. Sama kuin heittäisi alkoholistit vankilaan alkoholismistaan. Kukaan ei tee niin, tai vaadi niin, mutta silti me teemme niin toisille ihmisille. Kaikki ymmärtävät alkoholistia, mutteivat narkomaania, vaikka molemmat kärsivät samankaltaisesta sairaudesta. Sairaudesta jota kutsutaan riippuvuudeksi. Meidän tulisi ennemmin perustaa katkaisuhoitolaitoksia, jonne rikoksia tekevät narkomaanit ja alkoholistit vietäisiin hoitoon. Hoito kestäisi luonnollisesti vähintään kaksi tai kolme vuotta.
Meidän tulisi poistaa tietyn uskonnon opiskelu yliopistoissamme ja jättää teologia ja muu heidän omalle kontolleen; kouluttakoon itse omat hengelliset johtajansa ja ohjaajat. On lopetettava yhden uskonnon suosiminen ja sille ei saa antaa minkäänlaista valtaa poliittisissa asioissa; he ovat uskonto johon kaikki eivät usko, joten voisiko sille antaa mitään valtaa mihinkään, samaa voisi soveltaa myös poliittisiin puolueisiin ja ideologeihin. Koulut on pidettävä puhtaina politiikasta sekä uskonnosta, ja niitä tulee opettaa objektiivisesti. Me emme saa suosia tiettyjä uskontoja muiden yläpuolelle, vaan niiden tulee olla tasa-arvoisesti edustettuina.
Meidän tulee ystävystä ihmisten kanssa olemalla heille ystävällisiä, olivat he sitten muslimeja, kristittyjä tai muita ihmisiä; pyritään keskittymään yhdistäviin tekijöihin eikä vain erottaviin tekijöihin.
Meidän tulee kasvattaa lapsemme sietämään kyseenalaistamista sekä autettava heitä kehittämään väittelytaitoja ja sitä etteivät he mene väkivaltaiseksi kun joku on erimieltä, vaan heidät tulee kasvattaa kestämään väittelyä ja erimielisiä ihmisiä. Se, että joku on erimieltä, ei tarkoita sitä, että hänen kimppuunsa olisi hyökättävä.
Tulipa mieleeni se, että onko se tasa-arvoista, että tietty uskonto määrittelee sen, mikä on uskonto ja mikä ei ole uskonto? Ja minkälainen valta annetaan sille että jokin tietty uskonto määrittelee sen, mikä on uskonto ja mikä ei. Voimmeko odottaa tasaveroista kohtelua? Emme. Se on kuin kieltäisi uskon; kuin sanoisi, en usko että uskot tällä tavalla.
Maailmankaikkeus ei ole tullut mistään; se on vain ollut. Se on voinut olla eri energiamuodossa, mutta se on aina ollut tässä maailmankaikkeudessa. Jatketaan tästä ehkä myöhemmin jotain.
On merkityksetöntä missä on, kun vain on.
Elämä palvelee elämää. Elämä vain mukautui näihin olosuhteisiin jotta eläisi. Tätä paikkaa ei luotu elämälle, vaan elämä luotiin tähän paikkaan, elämä sopeutui näihin olosuhteisiin. Miksi tietyt olosuhteet ovat otollisia elämälle? Miksi on olemassa sellaiset olosuhteet joissa elämän on mahdollista kehittyä? Elämä hyötyy kaikesta, ei luotu elämää varten tätä paikkaa vaan elämä syntyi tänne. tämä paikka ei luonut elämää, eikä elämä luonut tätä paikkaa. Elämä hyötyy elämästä.
Me emme saisi myrkyttää ympäristöä, kasveja tai hyönteisiä, sillä ne vaikuttavat myös muihinkin elämänmuotoihin kuin niitä vastaan joita vastaan ne on kehitetty. Meidän tulisi antaa luonnon itsensä huolehtia luonnosta. Me emme saa toimia luontoa vastaan, vaan yhteistyössä luonnon kanssa.
Suomen Telluslainen