07.07.2018
Universumi, maailmankaikkeus, on äiti maan, isä auringon, ja heidän lapsensa elämän kotikunta ja maapallo on meidän kotimme. Maailmankaikkeus on kuin metsä tai viidakko ja planeetta maa suojaisa kotimme, joka suojelee meitä. Vaikka maailmankaikkeus on kotimme, on se myös kadotus. Kadotus on kotimme, mutta me tutustumme kokoajan enemmän ja enemmän tähän kadotukseen ja se paljastuu aina vain enemmän ja enemmän. Tämä aurinkokunta on meidän kotimme, kotipihamme, josta me tulemme vielä vierailemaan metsässä eli aurinkokuntamme ulkopuolella. Mutta se vaatii yhteistyötä, koko ihmiskunnan yhteistyötä.
Auringonkiertokulku ja maapallon kiertokulku ja luonnonilmiöt määrittelevät meidän juhlapyhämme ja jaksottavat kalenterimme ja elämämme. Ne määrittelevät elämäämme, on talvi, on kevät, on kesä, on syksy. Me jaamme vuoden neljään ajanjaksoon, Talvi, kevät, kesä ja syksy. Jokainen näistä koostuu tietyistä päivistä, talvi on pisin ajanjakso näin meillä täällä Suomessa. Mutta kuinka monta päivää määrällisesti on talvessa, keväässä, kesässä ja syksyssä? Jos olisi mahdollista meillä ei olisi laskettuja päiviä, vaan vuoden ajat laskettaisiin vain sään mukaan. Tässä on perustukset uudellen ajanlaskulle miten vuodenkiertoa lasketaan.
Ei jumalaa ole olemassa, siis sitä näkymätöntä abrahamilaisen uskontokunnan jumalaa. sillä en usko, että sellainen jumala, jos siis olisi olemassa, niin en usko, että hän olisi niin piittaamaton ihmisten elämästä ja ihmisistä kuin mitä hän olisi, jos hän olisi olemassa. Jos jumala välittäisi ihmisistä, ei tapahtuisi näitä asioita, joita maailmassa tapahtuu. En usko, että on korkeampaa voimaa olemassa, ainakaan sellaista joka välittäisi ihmisistä. Ja jos sellainen on, niin en tule palvomaan häntä, sillä hän on piittaamaton minua kohtaan, joten miksi minun pitäisi välittää hänestä? Jos en merkitse hänelle mitään, niin miksi hänen pitäisi merkitä minulle jotain? Aurinko ja luontoäiti sentään ylläpitää minun elämääni joka päivä ja kokoajan. Ihmisten tärkeys jumalan silmissä on kyseenalaista, jos ihminen olisi niin tärkeä jumalalle kuin raamatut ja koraanit ja muut väittävät, niin miksi jumala on niin piittaamaton ihmisistä, jos ihminen on niin tärkeä ja ainutlaatuinen olento kuin esimerkiksi raamattu antaa kuvan, niin miksi jumala ei esittäydy ihmisille?
Tulipa mieleeni kuinka näen rukoilun kristillisenä, tai no, abrahamilaisuskontojen perinteinä. Mutta en jaksa tänään miettiä näitä asioita. Tänään edellisen osaston omahoitajani kävi luonani keskustelemassa kanssani. Oli mukava nähdä häntä ja keskustella hänen kanssaan. Kuunnellut tänään suomalaista kansan musiikkia sekä lukenut pakanuudesta, etenkin suomen pakanuudesta. Mietti nyt myös haikeana sitä kuinka venäjä on valloittanut suomalais-ugrilaiset maa-alueet ja sortanut sen kansat, tai no mistä minä sen tiedän onko ne sorrettuja vai ei, pitää tutkia asiaa myöhemmin.
Se on mielenkiintoista kuinka uskovaiset joutuvat selittelemään sitä, että mikä on heidän jumalansa ja missä heidän jumalansa ilmenee. Onko raamatussa tai koraanissa puhetta tällaisesta ilmoittamisesta? Ja mistä ihmiset voivat tietää, että joku pappi tai muu tietää mistä puhuu? Onko se kiinni siitä kuinka se tuntuu oikealta? Eikö raamattu tai koraani anna riittävästi tietoa siitä, mikä on jumala ja mihin jumala liittyy vaan häneen uskovien tulee selitellä ja keksiä päästä sitä, että mikä on jumalaa ja jumalasta ja mikä ei jumalasta. Mistä loppupeleissä he tietävät sen miten asia on? Monissa asioissa he puhuvat kuinka vain yksin jumala tietää, tässähän on todella paljon spekuloitavaa tässä asiassa. Kuka tahanasa voi keksiä mitä tahansa ja sanoa että tämä on jumalasta ja tämä ei. Tämä on jumalasta koska se miellyttää minua, tuntuu olevan monien ajatuksena näissä asioissa. Näitä ajatuksia tuli mieleeni kun luen nyt tällä hetkellä sellaista kirjaa kuin jihad ja terrori, kirj. Atte Kaleva. Ollut ilmeisesti jihadistien panttivankeina vaimonsa kanssa.
Suomen Telluslainen