Riimuja Menneisyydestä osa 13

4.7.2018

klo.15:51 

Meditoidessani tuli mieleeni se, että on oltava ystävällinen ja kiltti toisille ihmisille. Ystävällisyys ja kiltteys ovat puhtaita tekoja, tai se tekee teosta puhtaan ettei ole mitään taka-ajatusta sen suhteen, että on kiltti tai että tekee jotain hyvää. Ei tee sitä minkään palkkion tai rangaistuksen takia, vaan tekee ne omasta vilpittömästä tahdostaan. Ne on tultava luonnostaan. Ja kyllähän ne tuntuvat hyviltä tunteilta kun tekee jonkun toisen iloiseksi tai jopa peräti onnelliseksi hetkeksi eli siinä on se palkkiokin; hyvä teko itsessään on palkkio hyvästä teosta. Ystävällisyys taas palkitaan ystävillä, ei huono palkkio. Saat sitä mitä kylvät.
Meidän tulisi auttaa riippuvaisia ihmisiä antamalla heille heidän riippuvuutta aiheuttavaa ainetta, jotta he voisivat olla osana toimivaa yhteiskuntaa, eikä sen ulkopuolella yhteiskuntaa vastaan. Voisimme aloittaa Opiumin tuottamisen subutex, heroiini ja muille opiaatteille riippuvaisille ihmisille. Meidän tulisi perustaa klinikoita, joista narkomaanit saisivat heidän riippuvuutta aiheuttavaa ainettaan. Näin me saisimme rikollisuuden kitkettyä ja rikostilastot alas, kun narkomaanien ei tarvitsisi tehdä rikoksia elääkseen; he voisivat osallistua yhteiskunnan toimintaan mukaan ja tehdä töitä kuten kuka tahansa muu tässä yhteiskunnassa. Poliisille jäisi aikaa tehdä muita töitä. Ja tämä toisi säästöjä yhteiskunnalle, kun ei tarvittaisiin niin paljon poliiseja, koska rikollisuutta olisi vähemmän. Veisimme näin myös rahat järjestäytyneeltä rikollisuudelta, kun heidän tuotteitaan ei kukaan ostaisi.
Maailmasta saa ottaa tarpeisiinsa, mutta jotain on myös annettava takaisin. Tämä on tasapainon luomista ja maailma ei ole tasapainossa, vaan epätasapainossa, jonka seurauksena ympäristö tuhoutuu ja saastuu ja ennenkaikkea köyhtyy; ihminen vain ottaa ja ottaa ja siten tuhoaa tasapainon, joka aiheuttaa ympäristön ja luonnon tuhoutumisen, ja joka köyhdyttää maailmaa, ja aiheuttaa sukupuuttoa. Meidän on tervehdittyttävä maailma ja ihmiskunta; meidän tulee poistaa myrkyt sen elimistöstä. Myrkkyä ovat tietämättömyys, ymmärtämättömyys ja piittamattomuus. Ne myrkyttävät maailmaa, ymmärtämättömyys siitä mitä tekee, ei tiedä mitä tekee ja siitä että ei välitä, ei piittaa siitä mitä tekee ja mitä se aiheuttaa. Ihmisen kunnia ja arvo tulisi määritellä näiden asioiden pohjalta. Poliittinen päätäntä pitäisi tapahtua näiden arvojen pohjalta eikä ideologisten arvojen pohjalta, joita kaikki eivät jaa keskenään. He, jotka eivät tahdo ymmärtää, tietää tai välitä, ei tulisi olla mitään sijaa poliittiseen työhön, eikä hänelle tulisi antaa mitään päätäntävaltaa mihinkään. Ei edes itseensä. Ne myrkyttävät elämänpuuta; meidän tulee tervehdyttää elämänpuu; elämänpuu on sairas, me olemme sairaita. Elämänpuu kuolee, me kuolemme. Elämänkivijalka on ilma, vesi ja maa, aurinko, pimeys. Elämän edellytykset. Nykyisen kaltaisen elämän edellytykset, edellytykset jonka varaan nykyinen elämä on kehittynyt. klo on nyt 18:38 ja minä lähden ulos.
kello on nyt 19.47 ja kävin ulkoilemassa. Huomasin, että minusta oli mukavaa laittaa iltapala eilen ja siten osallistua yhteisömme yhteiseen toimintaan, olen kantanut korteni kekoon tällä osastolla ensimmäistä kertaan. Yhteisöllinen tekeminen, jonkun puolesta tekeminen tuo merkityksen myös omaan elämään. Merkitä jollekkin jotain ja vaikuttaa johonkin jotenkin. Hyvällä tavalla. Tuottaa toisille hyvää mieltä. Pyytteetön tekeminen. Olemalla kiltti ja ystävällinen ihmisille ja itselleen. Nyt rentoutumista ja iltalääkkeiden ja iltapalan odottelua, karjalanpiirakoita ja munavoita, hyvää on, takaan sen.

Nämä ovat menneisyydessä kirjoittamiani ajatuksia, sen tahdon tuoda esiin. En välttämättä jaa niitä enään, eli en välttämättä ole samaa mieltä menneisyyden itseni kanssa.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa