21.01.2019
Ihmisten ei tule kieltää itseään vaan hyväksyä itsensä jotta voisi olla tasapainossa itsensä kanssa. Jokaisen osa-alueen on oltava tasapainossa toistensa kanssa. Esimerkiksi seksuaalisuuden on oltava tasapainossa tai se voi tuottaa ongelmia, henkisiä ongelmia, jonka seurauksena seksuaalisuuden osa-alue on epätasapainossa jonka seurauksena voi syntyä epä-tasapainoa ja ihminen voi alkaa oireilemaan. Näin voimme päätellä sen suhteen miten vaikka tiukan uskonnolliset käsitykset johtavat itsekieltäämykseen ja sitten se johtaa pahoihin tekoihin koska ihminen on epätasapainossa. Ihmisille annetaan näiden uskontojen varjolla epäterveellisiä tapoja ja uskomuksia jotka johtavat ihmisen kärsimykseen ja epätasapainoon omassa elämässään jolloin he keskittyvät niihin; synteisiinsä ja kärsimykseensä, jolloin hänellä on ongelmia mitä miettiä jottei mieti niitä asioita joilla todellista merkitystä. Tämä jotta heitä voitaisiin hallita kun he miettivät vain omia ongelmia mitkä valtijas on heille asettanut, jottei heistä muodostu uhkaa hallitsijoille. Jotta hallitsijoilla olisi valta heitä kohtaan. Myydään kuvaa että luonnollisuus on syntisyyttä ja syntiä ja paha asia mihin keskityttävä. Meidän ei tule tukahduttaa omia halujamme ja tarpeitamme vaan ne tulee purkaa muilla keinoin kuin väkivallan kautta. Tämä on yksi alue suuressa ahdistuksessa. Meidän tulee hyväksyä itsemme sellaisina kuin olemme; muuten me kärsimme. Meidän tulee hyväksyä itsemme sellaisena kuin olemme; muuten me kiellämme itseämme joka aiheuttaa kärsimystä meille itsellemme. Täten ei ole järkevää kieltää itseämme jos tahdomme voida hyvin ja olla hyvinvoivia; tulee olla sujut itsensä kanssa ja hyväksyä totuus itsestään edes itselleen. Kun teet tämän, et niin välitä siitä, että mitä muut sinusta ajattelevat eivätkä he voi satuttaa sinua niin pahasti menemällä henkilökohtaisuuksiin kun itse tiedät parhaiten; näin olet myös askeleen lähempänä vapautta sekä itsenäistä olemista joka ei ole riippuvainen muiden mielipiteistä: näin olet askeleen lähempänä elämistä vapaana sekä itsellesi elämistä. He myös tekevät sitä että sanovat että elämme lopunaikoja ja se vaikuttaa siten että tämä tämän hetkinen kärsimys loppuu pian ja että tämän hetken kärsimys on jumalan tahto ja että pian jumala tulee ja pelastaa, jolloin meidän on vain kestettävä tämän hetken kärsimystä koska pian se päättyy kun jumala saapuu; tämäkin sen tähden että ihmisistä ei muodostuisi uhkaa hallitsijoille ja heidän päätöksilleen; että on kärsittävä heidän päätökset. Kaikki selitetään syntisyydellä ja että on kestettävä vielä hetki minkä jälkeen koittaa hyvät ja taivaalliset olot ja jumala tulee ottamaan uskovat luokseen; kärsikää vielä hetki!
Suomen Telluslainen