24.12.2018
Ollessani joulupöydässä täällä Vanhassa Vaasassa, he lukivat jouluevankeliumin, jokin luukkaan evankeliumi se oli, niin aloin miettimään siinä, että aikuiset ihmiset lukevat vakavana ruokapöydässä satuja ja vielä uskovat siihen vakaasti todeten sen lopussa, että aamen. Vielä 2000-luvulla nämä ihmiset todella aidosti uskovat Jeesukseen. Itse en ymmärrä tätä uskoa; miksi ihminen uskoo; sitä minä usein pohdin näiden asioiden yhteydessä. En voi kuin ihmetellä tätä asiaa. Onko maailma niin paha heidän mielestään, että tarvitaan jokin usko siihen, että kuoleman jälkeen kaikki on hyvin ja paremmin. Miten voi olla tällaisia ihmisiä olemassa? Mielestäni elämä on hyvä ja mukava asia. En ymmärrä. Onko heillä niin pahoja asenneongelmia vai mikä siinä on, että tarvitaan jokin ulkopuolinen asia, jotta voi olla sinut elämänsä ja itsensä kanssa? Eivätkö he osaa olla onnellisia ilman? Kuvittelevatko he elämänsä niin huonoksi ja pahaksi jne?
Jumala on heidän mukaansa kaikkivaltias ja siten kaikki tapahtuu jumalan tahdosta. Eli jumala laittaa ihmiset tekemään syntiä, jonka seurauksena hän lähettää heidät helvettiin. Eli hän itse laittaa ihmisen helvettiin riippumatta ihmisen omasta vapaasta tahdosta, jota hänellä ei ole, sillä jumala on kaikkivaltias ja kaikki tapahtuu hänen tahdostaan. Hän ei anna mahdollisuutta parannukseen tai mihinkään, vaan hän on jo ennen henkilön syntymää päättänyt, että tämä henkilö, joka syntyy tuolloin ja tällöin, joutuu helvettiin; sama se minkälainen hän on; ei, vaan hän on sellainen kuin minkälaiseksi jumala on hänet luonut; jumala loi hänet helvettiin joutuvaksi. Jumalanne on joka tapauksessa tuominnut ihmiset helvettiin jo omien tekojensa seurauksena; hän loi hyvän ja pahan tiedonpuun, vaikka tiesi, mitä se aiheuttaa ihmisille ja mitä tapahtuisi ihmisille. Eli voisi ajatella, että hän tahtoi, että ihmiset joutuisivat helvettiin ja kadotukseen. Onko se jumala sitten oikeasti rakkaus? Ketä hän rakastaa? Hän tiesi kuka kokee mitäkin ja kuka tekee mitäkin ja hän hyväksyi sen tapahtuvan, hän antoi sen tapahtua ja hän tahtoi sen tapahtuvan. Nyt kävelylle.
Valheen henki johtaa seurakuntia; he muka saavat pyhän hengen johdatusta vaikka todellisuudessa valheen henki, saatana, ohjaa ja johdattelee heitä. Miksi muuten ne profetiat ja muu johtaisivat harhaan? eli miten muuten ne saisivat alkunsa valheesta, jonka kertoo se, että kuinka he eivät puhu totta profetoidessaan ja puhuessaan kieliä ja henkien ottaessa heistä vallan. He ovat riivattuja, saatanan alamaisia. He eivät ymmärrä kuinka vakavista asioista tässä on kyse, vai uskovatko he että jumala valehtelisi? Jumalako johdattaisi harhaan? He kohauttavat hartioitaan ja totetavat, että jumalan tiet ovat tuntemattomat, vaikka todellisuudessa saatanan henki on ottanut heistä vallan, sen tähden he eivät suhtaudu vakavasti tähän asiaan vaan vähätelevät näitä asioita. On hyvä luottaa jumalaan, mutta saatanaa ei saa vähätellä, hänelläkin on valtaa asioihin. Näkeehän sen kuinka riivattuja nämä uskovat ovat näissä kokouksissaan; täysin selvästi riivattuja ihmisiä. Ja mitä meidän tulisi ajatella näistä ihmeparantamisista? Miksi nämä pastorit ja papeiksi itsensä kokevat ihmiset eivät suorita ihmetekojaan sairaaloissa? Eikö heillä silloin ole oikeasti ihmevoimia, joilla parantaa ihmisiä? Mitä tämä silloin olisi? Se olisi valhetta ja onko jumala valhetta? Toivoisin, että nämä papit ja pastorit myöntäisivät itse sen, että ovat olleet epärehellisiä näiden asioiden johdosta, vetoan heidän omatuntoonsa ja heidän rakkauteen totuutta kohtaan. Tunnustakaa syntinne, sillä tämä on sitä pyhän hengen pilkkaa, se on sitä, kuinka pyhän hengen johdatusta pidetään pilkkana; Ja sen on sitä kuinka pyhää henkeä käytetään valheen edistämiseen, se on pyhän hengen pilkkaa ja siihen te olette syyllistyneet. Rukoilkaa ja katukaa ja ehkä jumalakin teille antaa anteeksi, kun ette ennen tienneet mitä on pyhän hengen pilkka, nyt tiedätte, parantakaa tapanne tai joudutte kadotukseen. Sillä mitataan teille ja lopussa katsotaan mitä vaaka näyttää. Sitten me näemme minne te päädytte kun teidän tekonne mitataan vaa’alla. Jokainen tekonne ja ajatuksenne punnitaan. Tehän te tässä vastaatte teoistanne ja niiden mukaan teille mitataan ja sen mukaan teidät tuomitaan; kukin saa mitä ansaitsee. Sillä teillekkin mitataan, sillä teille mitataan ja katsotaan mitä vaaka näyttää. Minä en ole pilkannut pyhää henkeä, oletko sinä?
Meidän tulee käsitellä näitä asioita hienovaraisesti sillä nämä ihmiset ovat herkkiä. Ei auta tuomitseminen vaan ymmärtäminen.
Suomen Telluslainen