Riimuja Menneistä osa 46

17.11.2018
Meidän tulee olla vieraanvaraisia pakolaisille ja heidän tulee olla asiallisia ja ystävällisiä meitä kohtaan, jotka autamme heitä hädän hetkellä.
25.11.2018
Meidän tulee pohtia siten, että mikä palvelee ihmiskunnan tahtoa parhaiten pidemmällä aikavälillä. Mikä asia edistää ikuisen ihmiskunnan ajatusta? On pohdittava luonnon säästämistä ja sen käyttöä. Meidän tulee olla kuin viisas ihminen, joka kylvää siemenet alku kesästä, jotta voisi nauttia sen sadosta syksyllä, ja jonka turvin myös eletään talvella. On ajateltava viisaasti ja pitkäjänteisesti. Raha ei ole syy toimia sillä tavoin, että kaadetaan puut maantasalle ja tuhotaan ympäristö, jotta saisimme tänään muutaman roposen. Todellisuudessa luonnon tuhoaminen tulee todella paljon kalliimmaksi ihmiskunnalle ja ihmisille, kuin se hetkellinen hyöty, jonka saamme välittömästi nyt heti; ei ole viisasta ajatella lyhyellä aikavälillä näitä asioita, tai ylipäätään mitään asioita; on ymmärrettävä, se että on myös tulevaisuus, ja se, että me vaikutamme siihen, että minkälainen se tulevaisuus on; ja siihen me vaikutamme tämän hetken päätöksillämme ja teoillamme. Jos jatkamme samaan tapaan niin pian joudumme maksamaan mitä ihmeellisimmistä asioista kun kaikki kaupallisetetaan ja alistetaan kapitalismin ikeeseen, tai ainakin tämän nykyisen, alkukantaisen, monopolikapitalismin ikeen alle. Itsestään selvät asiat tulevat olemaan kaupallisia tulevaisuudessa, jos jatkamme tällä tiellä. Tahdotteko tuhota elinolosuhteet vain hetkellisellä hyödyllä? Se on idioottimaista. Myös se oli idioottimaista, kun ihmiset lopettivat säästämisen ja alkoivat kuluttamaan entistä enemmän. Siihen loppui tulevaisuuden suunnittelu ja alkoi kaikenlaiset muoti-ilmiöt ja muut. Ei siinä mitään; jokainen tehköön mitä tykkää, mutta se, että sallisimme heidän luonnon ja elinolosuhteiden tuhoamisen, niin sitä, me emme voi hyväksyä tai sallia, vaan sille on tehtävä piste. Meidän tulee tehdä mahdottomaksi luonnon tuhoaminen säätelemällä ja asettamalla selkeitä rajoja yrityksille, jotka vaikuttavat suuresti yhteiskunnan olemukseen ja sen tapahtumiin. Yrityksillä tulee olla suurempi vastuu asioista tämän johdosta. Meidän tulisi pyrkiä muuttamaan kulutustottumuksia ja sitä, mitä kaikkea on mahdollista ostaa. Meidän tulisi korvata muovi ja kertakäyttötuotteet, uusiutuvilla tuotteilla, jotka maatuvat. Tämä tulisi olla kriteeri uudelle tuotannolle. Me emme voi elää vain katsomalla rahallista hintalappua; sen hinta on liian suuri, luonnon luomien elinolosuhteiden, elämälle suotuisten tekijöiden hinta on liian suuri makstettavaksi. He luokittelevat kaikelle hinnan, niillekkin asioille joita ei voi mitata rahassa. Se, että katsomme yritysten menettämille voitoille tuottamia tappioita; maksaa liikaa luonnolle ja siten tulevaisuuden ihmiskunnalle. Meidän ei tule olla yritysten kavereita, vaan enemmänkin vanhempia, jotka huolehtivat siitä, että on elämälle suotuisia olosuhteita. Yritykset kyllä sopeutuvat, ja jos eivät, niin ei ole tarkoitettu, että ne selviytyvät. Eli ne ovat silloin kantamattomia ja niiden on annettava romahtaa. Uusia tulee kyllä tilalle. Meidän tulee myös estää suuryritysten muodostamien monopolien kehittyminen, siihen loppuu vapaakilpailu markkinoilla.
Tämä jatkuva kuluttaminen on se ongelma ja se on rakenneongelma. Se on kapitalismin perusrakenne ja se on se joka tuhoaa, tai ainakin edistää luonnon ja ympäristön tuhoutumista. On myös muistettava, että ympäristönkantokyky on rajallinen. Se, että ihmiset ostavat jatkuvasti jotain, tarkoittaa sitä, että on tuotettava kokoajan lisää jotain, jota ostetaan, joka johtaa luonnonvarojen käyttöön, jotka ovat rajalliset. Jotkin tuotteet, kuten ruoka, on uusiutuvaa, mutta silläkin on hintansa, maaperän köyhtyminen ja metsien hakkaaminen, viljelysmaan tieltä. Kapitalismin rakenne mahdollistaa ja edistää maailman tuhoutumista. Mutta en usko, että ratkaisu olisi kommunismi tai sosialismi. En edes tiedä paljon näistä, mutta esimerkiksi neuvostoliitto tuhosi tehokkaasti ympäristöä. Mietin, että ei ole sellaista ideologiaa tai aatetta olemassa, jossa ei olisi jotain vialla tai joka ei tuhoaisi ympäristöä ja elämän edellytyksiä. Minun aatteeni on ikuinen elämä, ja jos mahdollista, ikuinen ihmiskunta, joka matkailee jonain päivänä avaruudessa; tämä on kunnianhimoinen ajatus, ja tuskin tulen näkemään tällaisa omana elinaikanani, mutta toivon, että tekoni ja elämäni edistäisi ja mahdollistaisi tällaisen asian toteutumisen. Jos ei muuta, niin ainakin, että ihmiskunta eläisi tällä pyöreällä, pallonmuotoisella, planeetalla ikuisesti. Tai ainakin niin kauan kuin se on mahdollista, siten, miten ei tuhota luontoa ja sen suomia elämänedellytyksiä. ihmiskunnan on tehtävä tarkkaa itsetutkiskelua siitä, että mitä ihminen todella tahtoo elämältä. Ihmisten tulisi pysähtyä ja miettiä, että mitä minä todella tahdon elämältäni? Mikä on järkevää toimintaa? Mitä kannattaa tavoitella? Miten voin saavuttaa tavoitteeni? Itselleni tulee se mieleen, että ainoa järkevä asia tehdä, on taata elämän edellytykset tuleville jälkipolville, ja että ainoa järki tälle olisi se, että minä lisääntyisin, ja sen jälkeen mahdollistaisin ja valmistaisin tästä paikasta ja yhteiskunnasta ja sivilisaatiosta paremman paikan elää jälkipolville. Siis, että järkevää olisi se, että tekisimme maailmasta paremman paikan elää jälkipolville. Koen, että tämä olisi myös viisasta. Viisasta olisi suojella ympäristöä ja luontoa sekä muuttaa yhteiskuntarakenteita elämää palveleviksi. Kaikkinainen ympäristön saastuttaminen ja tuhoaminen olisi tehtävä hyvin vaikeaksi ellei mahdottomaksi; tämä onnistuisi vaihtamalla rakennusmateriaaleja uusiutuviin sekä maatuviin tuotteisiin kieltämällä kaikki sellainen, joka ei maadu tai jota ei voi uusiokäyttää. Tuotteiden tulisi olla sellaisia, että ei olisi sinänsä mitenkään haitallista heittää sitä pulloa tai pilliä tai pussia metsään tai mereen. Eli tehdä mahdottomaksi ympäristöntuhoaminen ja saastuttaminen; ihminen on tyhmä ja idiootti ja varmasti saastuttaa ja muuta, jos se on mahdollista, oman laiskuuden ja hetkellisen mukavuutensa puolesta. Kapitalismin perusidea on se, kuten varmaan myös kaikilla muillakin markkinaideoilla ja talousasioilla, että vähästä pitää saada paljon ja että aina on saatava enemmän; tämä päätelmä on se asia, joka tuhoaa maailmaa. Ihmiskunta on valjastettu rahalle ja markkinoille, ja raha ja markkinat ovat riippuvaisia rajallisista luonnonvaroista; tässä ei ole mielestäni järkeä jos ajattelemme pidemmällä aikavälillä. Etenkin jos pohdimme asioita kestävällä kehityksellä ja ihmiskunnan tulevaisuudella. Uskon, että tähän luonnontuhoamiseen ja hyödyntämiseen, vaikuttaa se asia, että kristinuskossa, ja varmaan myös monissa muissa uskonnoissa, opetetaan, että jumala on luonut luonnon ihmistä varten, ihmistä ja ihmisen hyödyntämistä varten. Tämä ajatusmalli on suoraan raamatusta. Ihminen on luonnonhuipulla ja kaikki on luotu ihmistä varten ja siten ihmisen on hyödynnettävä luontoa kaikin tavoin, koska kaikki se, on luotu ihmiselle. Onhan ihminen jumalankuva ja luonnonyläpuolella, jota varten kaikki on luotu. Totuushan tässä asiassa on se, että ihminen kehittyi hyötymään kaikesta. Meidän tulisi olla vähemmän itsekkäitä ja ajateltava muitakin ihmisiä kuin vain itseämme ja tähän meitä kehoitetaan järjestelmän puolesta. Syötetään ajatusta siitä, kuinka ainutlaatuisia ja erikoisia me olemme, me me ja me, Minä, minä ja minä. Tämä saa meidät itsekeskeisiksi, joka taas aiheuttaa itsekkyyttä, joka taas mahdollistaa kaikenlaisen muun pahan ja vahingollisen ihmiskunnalle ja ennenkaikkea meille itsellemme. Meille samaan aikaan syötetään sitä kuinka ainutlaatuisia me olemme, ja samalla syötetään ajatusta siitä, että minkälaisia meidän tulisi olla. Ja sitä, että kuinka meidän tulisi käyttäytyä ja miten ajatella ja mitä ajatella. Huomiomme kiinnitetään jatkuvasti johonkin sellaiseen, millä ei todellisuudessa ole mitään merkitystä. Mutta kukin tehköön mitä tahtoo.
Oletteko miettineet, sitä, että jos tuote olisi sellainen, että sen todellinen käyttöikä olisi vähemmän, niin niitä ostettaisiin enemmän; eli jos tuottaisimme maatuvia tuotteita, niin se lisäisi ihmisten kuluttamista sekä tuotteita tulisi tuottaa enemmän.
Meidän tulisi muuttaa yhteiskuntarakenteita sillä tavalla, että ne eivät laskisi tai haittaisi nykyistä elämäntapaa. Niinkin pienet asiat kuin pillien ja kertakäyttötuotteiden valmistaminen maatuvilla materiaaleille, kuten kannabiksesta, voisi tehdä suuren muutoksen maailmaan. Öljyn korvaaminen sähköllä, joka tuotetaan kestävästi, en sitten tiedä onko se, se ydinvoima vaiko tuulivoima, järkevää, en ole niin perehtynyt tällä hetkellä näihin asioihin niin en tiedä. Myös olisi kehitettävä sähkömoottoreita lentokoneisiin, jotka ilmeisesti saastuttavat ympäristöä paljon kun ne toimivat öljyllä.
Meidän tulisi pohtia kaupunkisotilasyksiköiden perustamista, jossa työttömät palvelisivat silloin, kun ovat työttöminä eivätkä tee mitään muuta työtä. Kaupunkisotilaaksi päätyisi puolenvuoden työttömyyden sekä opiskelun päättymisen jälkeen. Näistä voisi vapautua vain menemällä vapaaehtoistyöhön, opiskeluun tai töihin tai joutumalla johonkin laitokseen elämään. Mielisairaille, tulisi perustaa omat kuntoutusyksikkönsä ja tekemisensä. Siviilipalvelus ja totaalikieltäytyjille tulisi myös perustaa omat ryhmänsä, joissa he voisivat tehdä hyväntekeväisyyttä ja palvella yhteiskuntaa jotenkin. He voisivat mm. siivota ympäristöä esimerkiksi moottoritienreunoja, puistoja ja muita tällaisia tekemisiä. He voisivat myös tehdä lumitöitä talvisin talomiehenapulaisena tai jotain vastaavaa.
Näissä ympäristökysymyksissä, on täysin idioottimaista väittää, että meillä pienempänä valtiona ja kansana olisi pienempi vastuu ympäristöstä kuin suuremmilla valtoilla, koska meidän saastuttaminen on vähäisempää prosentuaalisisesti, siis siten, että meidän maailmanlaajuinen prosenttiosuus kaiken maailman saatuttamisesta on niin pieni. Tässä tulee taas esiin se mukavuudenhalua ja sen tuoma laiskuus ja idioottimaisuus. Onko meillä jokin erityinen lupa tähän saastuttamiseen. Onko järkeä tuhota oma elinympäristö vain sen tähden, että joku on niin tyhmä, että tuhoaa oman elinympäristön, tulisiko meidän ottaa siitä mallia ja myös tuhota meidän ympäristömme? Yhtälailla me sitä luontoa turmelemme. Me emme ole mikään kuningasrotu jolla on lupa tehdä mitä haluaa milloin haluaa ja miten haluaa.
Tämä monopolin muodostuminen on kansan kannalta ikävää sillä se pieni osa väestöstä saa suu
Rikkaat johtavat köyhiä.
Meidän tulee antaa pienyrityksille enemmän tukea siten, että he saisivat tukusta samaan hintaan tuotteita, mitä suuremmatkin yritykset. Näin saamme monimuotoisemmat markkinat, jossa on tervettä, kovaa, kilpailua asiakkaista. Tämä myös parantaa palvelujen laatua. Muutos näkyisi myös katukuvassa kun perustettaisiin kahviloita ja leipomoita ja muita yksityisiä pieniä kauppoja ja muita liikkeitä. Tämä monipuolistaisi niin markkinoita kuin katukuvaakin. Monopolissa markkinat ovat yksipuoleisia sekä yhteiskunta on riippuvainen yhdestä yrityksestä, joka antaa sille suuremman vallan kuin muille yrityksille. Tämä pienyritysten suosiminen tasa-arvoistaa yhteiskuntaa ja varallisuus jakautuu tasaisemmin yhteiskuntaan kun on pienyrityksiä eikä monopoleja. Tämä monopoli johtaa harvainvaltaan jolloin koko muu maailma, tai maa, palvelee heidän tahtoaan ja tuottaa heille rahaa. Tämä johtuu siitä kun rahat keskittyvät vain harvoille ihmisille, jotka lobbaavat ja lahjovat päättäjiä ja valtioita, ajamaan heidän etuaan. He saavat tällä toimintatavalla suuren vallan itselleen, jota ei saisi antaa yhdellekkään ihmiselle. Saatikka sitten ihmisen keksimälle jumalalle. Meidän tulisi pienentää pienyritysten veroja, sekä muuttaa tukunhintoja heitä auttaviksi ja palveliviksi. Tämä monopoli asemaan pääseminen yhteiskunnassa, johtaa siihen, että markkinat ovat riippuvaisempia suuryrityksistä, joka taas johtaa siihen, että yritys voi uhkailla itselleen paremmat edut, uhkaamalla vetää yrityksen toiminta pois maasta ja maksaa muualle veronsa ja muut etunsa. Tähän painostukseen me emme saa alistua. Muuttakkoon ulkomaille, mutta liiketoimintaa te ette silloin tässä maassa sen jälkeen harjoita. Meilläkin on valta heihin. Me voimme tehdä yritysten toiminnasta hyvin hankalaa.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa