Riimuja Kamppailulajeista

Olen viimeaikoina saanut tämän kaltaista ajatusta mielestäni.

Kamppailu urheilua tulisi tukea ja kisoissa joissa voitetaan pronssia, niin saa valtiolta palkkiota 100 000 euroa, hopeasta 250 000 euroa ja kullasta 500 000 euroa. Nämä palkkiot ulkomaan kisoista. Sekä tulee antaa valtion myöntämä ansiomerkki ja kutsu linnunjuhliin jos sellaisia vielä valtaan tulomme myötä järjestetään. Ehkä jossain toisessa muodossa. Tulisi olla myös valtion pitämiä kisoja joissa rahallisia palkkioita. Tämä houkuttelisi nuoria lajin pariin entisestään ja nostaisi tasoa. Sekä jotkut nuoret saisivat kanavoitua turhautumistaan terveen urheilun parissa.

Kouluissa tulee olla liikuntatunneille tarjolla vaihtoehtona kamppailulaji harrastuksia. Ei ole pakko pelata jääkiekkoa tai jalkapalloa tai muita joukkuelajeja, vaikka niiden tarkoitus taitaakin olla yhdistävätekijänä toimiminen.

Olen myös harkinnut sitä että kamppailuharrastuksissa tulisi olla jokin valtiontukiohjelma harrastajille jotta saataisiin lisää harrastajia alalle. Kuten tulevassa järjestelmässä mikä meille on annettu, niin Kansalaistuloon oikeuttaisi kamppailuharrastus mutta sen tulisi olla aktiivista ja tavoitteellista. Olen miettinyt myös shakki harrastuksen tukemista jotenkin. 

Sini-Vihreä Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa