Riimuja 1
Paikallista hiidaa hallinnoi kansantalo. Kansantalot hallinnoivat kansantupia. Hiida ja kansantuvat ovat vastuussa alueen kansantalolle. Hiidat ovat paikallisten yhteisöjemme nimityksiä, kuin seurakunta joissain uskonnoissa. Hiidoilla kansantuvat joissa omat kirjastot ja seurahuoneet. Kansantalolla suurempi kirjasto, seurahuone, hallinto ja hiisi. On kansantalo ja paikallisella pienemmällä hiidalla kansantupa vaikka paikallisessa kaupunginosassa.
Riimuja 2
Meidän yhteisössä, hiidassa, alkoholilla päihtyminen on kiellettyä. Voi juoda konjakkia silloin tällöin lasillisen kun rentoutuu. Viiniä silloin tällöin lasillisen pari ruokailun yhteydessä. Sama oluen kanssa; vain ruokailun yhteydessä. Jos päihtyy vahvemmin on mentävä nukkumaan pää selväksi. Alkoholi on sallittua vain ruokailun yhteydessä ja ruuan tulee olla se pääasia siinä tilanteessa. Ja sitäkin mieluiten vain kerran pari viikossa että ottaa ruokailun yhteydessä alkoholia. Jos ei voi olla juomatta, on hakeuduttava hoitoon ja lopetettava kokonaan alkoholinkäyttö.
Riimuja 3
Meidän hiidan elämäntapa. Me emme päihdy vahvasti. Me emme menetä itsehallintaa tai muistia. Me ostamme jalometalleja, jalokiviä, maata ja metsää. Me urheilemme ja syömme enimmäkseen kasvispohjaista ruokaa, eläinkunnan tuotteita vain kerran viikossa hiidan kokoontuessa yhteen. Silloin syömme joko luomu-kukkoa, luomu-nautaa, luomu-kananmunia tai luomu-vuohia. Osallistumme reservin toimintaan ja omistamme aseita ja harjoittelemme niiden käyttöä jotta voimme puolustaa kansaamme missä elämme. Luemme kirjoja ja opiskelemme. Ostamme yhteisön jäsentemme, eli hiidan jäsenten, eli hiisin kansan valmistamia koruja, veistoksia, maalauksia, kirjoja ja musiikkia ja tuemme muutakin kulttuurissamme tuotettavia palveluja ja tuotteita. Triathloniin olisi hyvä osallistua ainakin kerran elämässä sekä vaeltaa ja patikoida, sekä osallistua maaseutukommuunin toimintaan joka tuottaa kulttuuria ja ruokaa. Kaikkien ei ole pakko tehdä kaikkea tätä mitä olemme kirjoittaneet.
Riimuja 4
Hiidalla vastuuhenkilö joka vastuussa siitä että muut tietävät vastuunsa ja hänelle ollaan vastuussa. Kaikkien tulee kantaa vastuunsa. Hiidan neuvoston äänestävät hiidan jäsenten kesken.
Riimuja 5
Hiidalla yhteisomaisuutta ja toisia tuetaan taloudellisesti. Ensisijainen vastuu kuitenkin ihmisellä itsellään. Yhteisön etu ensisijainen. Ihmisten tulee palvella hiidaa, ei yksilöitä. Väliaikaisesti voidaan auttaa taloudellisesti tai ostaa uusia vaatteita tai ruokaa. Hiida ostaa harrastusvälineitä jäsenilleen yhteiskäyttöön. Pääasiallinen tuki on ruuan ja asumisen järjestäminen. Jos henkilö vähävarainen, hän voi mennä hiidaan syömään ruokaa ja säästää siinä.
Riimuja 6
Tienatkaa hiidan ulkopuolelta ja käyttäkää ne hiidan jäsenten tuotteisiin tai palveluihin. Maksakaa valtiolle mikä valtiolle kuuluu.
Jätetään tähän tällä kertaa. On toisia aiheita mihin sekaannun seuraavaksi. Hiisi voisi olla yksi aihe.
Suomen Telluslainen