Riimuja Hiidasta osa 1

Riimuja 1

Meidän on perustettava kommuuneja maaseudulle minne vetäydytään kasvattamaan kasvisruokaa ja kirjoittamaan ja lukemaan kirjoja ja muita kulttuurituotteita. Siellä olisi päihteidenkäyttökielto, tai jotenkin hallittua ja vain vegaanista ruokaa. Se toimisi myös taiteilijaresidenssinä. Sauna, höyrysauna, ateljee yms. Suuri pihapuutarha ja kasvimaata, vaahteroita. Tai jotain vastaavaa. Nämä kommuunit toimisivat yhteisömme kulttuurikeskuksina ja elintarvikkeiden tuotantopaikkoina. Kaupunkihiidat rahoittaisivat kommuunin toimintaa ostamalla maaseutukommuunilta ruuat ja muuta palvelua. Samalla he voisivat lomailla kommuunissa.

Riimu 1 yhteenveto

Maaseudun kommuunit, voisi nimetä vaikka kolhooseiksi tai residensseiksi, olisi ruuantuotanto ja kulttuurikeskus. Kaupunkihiidat ylläpitävät kauppoja missä myydään Hiidan jäsenten tuotteita ja rahat menevät yhdistyksen kassaan.

Riimuja 2

Hiidalla maaseudulla omistusta, asuinrakennus, piharakennus, Hiisi-pyhäkkö, peltoa, kasvimaata, mehiläisiä ja joitain eläimiä ja muita tarvittavia rakennuksia ja asioita. Kaupunkilaishiidat rahoittava maaseudun kommuunien toimintaa varojensa mukaisesti ja antavat tarvittaessa aikaansa ja työpanostaan käyttöön sadonkorjuun ja muun tarpeen mukaisesti.

Riimuja 3

Hiidalla oma tuuantuotanto sillä kasvit ja eläimet täytyy kasvattaa tietyllä tavalla ja eläimet tulee teurastaa tietyllä tavalla ja niiden täytyy elää tietyllä tavalla tiettyyn ikään ja vain tiettyjä rotuja ja eläimiä. Permakulttuuri, ekologia, luomu.

Riimuja 4

Tienataan rahaa Hiidan ulkopuolella ja käytetään ne hiidanjäsenten tuotteisiin ja palveluihin. Tämä kasvattaa yhteisömme ja sen jäsenten varallisuutta. Paikallisella Hiidalla on yhteinen kassa minne rahat sijoitetaan. Yhteisö päättää itse mihin rahat käytetään. Sen täytyy kuitenkin liittyä Hiidan toimintaan ja sen kehittämiseen, vahvistamiseen ja kasvattamiseen. On myös tehtävä niin että yhteisömme ostaisivat maata ja metsää omistukseensa minne perustettaisiin näitä maaseutukommuuneja. Metsät jätettäisiin luonnontilaan ja pellot hyödynnettäisiin kestävällä tavalla kasvattamalla kasveja joista hyötyä maaperälle, ilmastolle ja yhteiskunnalle. Olisi myös hyvä ostaa jalometalleja ja jalokiviä yhteisön omistukseen. Niitä tulee säilyttää pankeissa tai jossain kassakaapeissa tai jossain hyvinvartioiduissa paikoissa. Jos maassanne jossa elätte, on mahdollista omistaa aseita, omistakaa niitä ja huolehtikaa niistä hyvin ja käykää säännöllisesti ampumassa.

Riimuja 5

Hiidoilla omat paikallisyhdistykset jotka myyvät omia tuotteitaan ja rahat kerääntyvät yhdistykselle. Rahoilla ostetaan hiidan tuottajien tuotteita mitä sitten myydään yhdistyksen sivulla tai konkreettisessa kaupassa. Hiidan omaisuus on yhteisön omaisuutta ja Hiidan neuvosto päättävät niiden käytöstä. Voisi tietenkin ohjeistaa että rahat menevät kansantalon, hiisi-pyhäkköjen ja seurahuoneen rahoittamiseen. Kansantalossa on hiisi ja seurahuone. Myös keskusjärjestölle tulee maksaa osuutensa.

Riimujen yhteenveto

Hiida tuottaa ruuan, Hiida rahoittaa Hiidan yhteisruokailut. Hiidan omaisuus on yhteistä minkä käytöstä he yhdessä päättävät. Ne tulee kuitenkin kohdentaa, kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, eli rahoitetaan hiidan toimintaa, kansantaloja missä kirjasto, hiisi, seurahuone ja toimistotilat. Kahvit, matet, rooibokset, teet ja muu vastaava tarjotaan. Alkoholille ja päihteille kielto.

Vieläkin selvemmin perusteet.

Hiidoilla omat paikallis-yhdistykset jotka myyvät hiidan ja kommuunien tuotteita ja rahat kerääntyvät paikalliselle yhdistykselle. Rahoilla ostetaan Hiidan tuottajien tuotteita, mitä myydään yhdistyksen nettikaupassa tai kivijalkamyymälässä. Rahoja käytetään myös jalometallien, jalokivien sekä metsien ja maan ostamiseen. Hiidan omaisuus on yhteisön omaisuutta ja hiidan neuvosto ja jäsenet päättävät niiden käytöstä.

Jätetään tähän. On vielä yksi aihe mikä käsittelee tätä Hiida-kysymystä. Hiidalla tarkoitamme uskomme paikallista yhteisöä ja sen jäseniä.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa