14.11.2020 Lauantai-iltana ennen nukkumaan menoa noin kello kahdeksan.
Löydä itsesi ja löydät paikkasi ihmiskunnassa ja maailmassa.
Ymmärsin myös että ihmisiä ei kiinnosta minä.
Minä olen totuus minusta.
Mietin, että voisin kirjoittaa aina vuorokaudenajan ja kellonajan ja ehkä myös paikan päivämäärän yhteyteen milloin on tullut kirjoitettua, tätä voisi sitten hyödyntää tutkimuksissa, että milloin olen tuottavimmallani.
15.11.2020 Illalla kello kahdeksen aktiivisen päivän jälkeen
Kyllä se niin on että leijonat eivät välitä rotista. Vielä vähemmän myyristä.
Olen ajatellut että keskityn telluslaisuuteen ja kehittelen sen hallintoa ja johtamisrakenteita. Unohdan politiikan siinä mielessä että pyrkisin politiikkaan mukaan.
Tiemme vie kuolemaan, sitä ennen meidän on elettävä.
Minulla on sellainen vaiva että saan päähäni jonkin pakkomielteen esim. ostaa jokin vaate tai jotain muuta ja en saa sitä mielestäni pois; nyt kävelyllä käydessäni totesin itselleni että niitä uusia vaatteita, joita tahdon, tulee vastaan uudelleen. Tulee uusia vaatteita, tulee uusia naisia, tulee uusia rakkauksia; tulee uusia mielenkiinnonkohteita ja haluja ja tahtoja, ja myös rakkauksia. Tulee uusia naisia ja vanhat unohtuvat. Mielenkiinnonkohteet vaihtuvat ja kaikki on väliaikaista, kuten Buddha totesi joskus. Tämä tieto helpottaa sekä saa myös ymmärtämään tämän hetken tärkeyden. Tähän kun lisäämme ajatuksen memento mori; muista että kuolet.
Joskus se, että uskoo itseensä ja seisoo omin jaloin yksinään muita vastaan, vetoaa enemmän massoihin kuin heidän myötäily ja mielistely. Sellaista tahoa voidaan kunnioittaa ja arvostaa enemmän kuin muita; ja jos tällainen henkilö on vielä oikeassa asioissa niin hänen arvonsa ja kunniansa kasvaa entisestään. Ihmiset ajattelevat että tuo on vahva johtaja joka oikeasti uskoo asiaansa ja tekee asioita eikä pelkää kritiikkiä ja pitää omien puolta. On johtaja, johtaa, ei hallitse.
Oikeudet on tärkeämpiä kuin haitallinen tasa-arvo. Tasa-arvo tulee ansaita; on haitallista tasa-arvoa, vaskeetonta tai vasteetonta(mikä se sana on? sanotaan että ansaitsematonta tasa-arvoa, minkä saa vain olemalla tietynlainen; se, että se ansaitaan vain henkilöön liittyvällä ominaisuudella tai piirteellä; sukupuolella, seksuaalisella suuntaumuksella tai ihonvärillä.
Puolustaa ihmisoikeuksia, eläintenoikeuksia ja sananvapautta uskontoja vastaan.
Ylimielisyyteen ei ole varaa sillä se saa aliarvioimaan vastapuolen tekemisen ja yliarvioimaan oman tekemisen. Tai ajattelun.
Kirjoitin twitteriin seuraavan twiitin; Aikoinaan ensirakkauden päättymisen jälkeen, en päässyt surusta eroon vasta silloin kun eräänä päivänä tajusin, että jos hän olisi ollut minulle se oikea, niin silloin olisimme vielä yhdessä. Nyt ollut ihastumisia ja muuta, mutta olen ymmärtänyt sen, että niitä ihastuksia tulee ja menee. Haluja tulee ja menee; ei niihin kannata tarrautua ja jäädä roikkumaan. Pääsee helpommalla kun päästää irti ekä ota vakavasti kuin vasta sitten kun siihen on syytä. Tämä pätee oikeastaan kaikkiin asioihin, ajatuksiin, tunteisiin. Viha, rakkaus, himo, halu, pelko, katkeruus jne. Ei niistä ole haittaa kuin itselle ja omalle elämänlaadulle. Mutta kukin tekee omat valinnat ja elää niiden mukaan. Nämä ajatukset ovat tuttuja kreikkalaisesta stoalaisuudesta sekä itämaisesta buddhalaisuudesta. Mutta kysymys on siinä, että tekeekö viisauksien tietäminen viisaaksi vai/ja niiden soveltaminen? Vai onko se henkilö, joka keksi idean, viisas, ja minä tyhmä, joka vain kertoi keksijän idean eteenpäin? Mikä on minun ansiotani?
Suomen Telluslainen