22.11.2019
Eilen tuli mieleeni se kuinka vanhempieni vähättely on saanut minut ajattelemaan etten kelpaa mihinkään enkä ole kykenevä tekemään mitään enkä kelpaa mihinkään, vaan että olen pettymys ja tuotan vain pettymyksen. Tämä ilmenee siinä, etten tahdo parisuhteisiin tai muihinkaan ihmissuhteisiin, sillä ajattelen alitajuisesti niin, etten kelpaa ja tuotan pettymyksen kuitenkin. He ovat mitätöineet ja tuhonneet itsetuntoni ja estäneet sen kehityksen. Sen seurauksena olen menettänyt järkeni. Sitten kun tähän yhtälöön lisää sen, että miten muut ihmiset ovat kohdelleet minua, niin en ihmettele sitä, että olen joutunut laitoksiin. Syy ei ole täysin henkilössä vaan ihminen on kokemustensa summa. Henkilö vain reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Esimerkiksi jos kasvatat agressiivisen koiran, koirasta tulee agressiivinen. Näistä asioista voi vapautua erillaisilla elämänkokemuksilla ja teoilla ja ajatuksilla; ne muokkaavat ihmistä ja ihmisiä. Meidän kaltaisilla ihmisillä ei ole kasvatuksesta johtuen itsekunnioitusta, itseluottamusta, itsearvostusta tai mitään tuollaista, joten me päädymme vankiloihin ja laitoksiin. Me emme tee mitä me haluamme, vaan me selviydymme. Sitä joutuu sylkykupiksi kun ei arvosta tai luota itseensä, ja nämä asiat pohjustetaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Tai no, mistä minä tiedän kun en ole psykologi, mutta tällaisia ajatuksia olen saanut miettiessäni elämääni ja sen kokemuksia. Se on se tuki, kannustus ja läsnäolo mistä on jäänyt paitsi. Ihan normaali tasapainoinen arkielämä olisi ollut ihan hyvä. Ehkä ois jäänyt vankila ja muut laitokset koettua eikä olisi tullut käytettyä päihteitä. Mutta tämäkin on spekulointia miltä on katkaistava siivet saman tien, se myrkyttää tämän hetken missä nyt elämme. Vasta tässä kolmekymppisenä alkanut tajuamaan näitä asioita ja herännyt elämään. Hyväksynnän saaminen ja hyväksyminen on jäänyt kokematta lapsuudessa ja aikuisiässä. Itsensä hyväksyminen on myös koettava. Tämä on sitä heitteille jätetyn sielun ja mielenmaisemaa. Vaikken kristilliseen sielu käsitykseen uskokkaan. Nyt menee paremmin kuin koskaan ennen, kiitos vankilan ja muiden laitosten. Jos olisin katkera, olisin katkera itselleni mutta samalla muistaisin minkälainen lapsuus minulle annettiin ihmisten toimesta. Katkera itselle ja vanhemmille siitä minkälaiseksi he minut kasvattivat. Nämä kokemukset eivät oikeuta minun tekojani, mutta ne selittävät niitä osittain. Sama homma monella muulla rikollisella, tai no sanotaan ennemmin että rikokseen syyllistyneelle. Ihminen ei ole vain se rikos minkä hän on tehnyt.
Vasta viimepäivinä olen alkanut ajattelemaan että en ole arvoton paska ja että kykenen tekemään asioita, että pystyn tekemään asioita.
Jos pidät itseäsi jonkilaisena tai jonain, asetat itsellesi rajat.
Sinussa on kaikki se mitä se vaatii, ja se vaatii sinulta kaiken.
On tehtävä päätöksiä; mitä tahdon elämältä= Mitä teen elämälläni?
Pimeyden lapsille, pimeys on valo.
Nykymusiikki; kuka matkii parhaiten?
Juhlistakaa lahjoilla ja kokoilla ja tulipesillä kesäpäiväntasausta ja talvipäivänseisausta.
Suomen Telluslainen