Riimu 184

12.11.2019
Kristityt eivät tee muuta kuin omi ja varasta asioita ja omaksuvat ne sitten omaan uskontoonsa ja uskoonsa. Tämän tähden en arvosta kristinuskoa tai kristittyjä. He omivat muun muassa kansallisuuden; mikä on minulle oikeastaan ihan sama; olen maailmankansalainen; telluslainen; kotimaani on Tellus. Pitäkää luonnottomat ja taannuttavat kansallismielenne ja kansallisuutenne; minä olen maailmankansalainen. Tämänkin raamattu on ominut muista filosofioista. Kristinuskossa on hyviä arvoja, mutta ne ovat peräisin eri filosofioista ja uskonnoista; mikä tekee niistä hyviä, koska ne eivät ole alunperin kristillisiä. Mutta on siellä niitä huonojakin asioita joiden turvin he ovat aina sortamassa, vähättelemässä ja varastamassa käsitteitä itselleen; he ovat loisia. Muistan tässä jokin aika sitten kun katsoin dokumenttia Venäjästä kun kaksi entistä ystävystä matkailivat Venäjällä, niin se toinen nainen kysyi papilta, että voiko olla venäläinen vaikkei olisi ortodoksi? Hän vastasi ettei voi olla: tällaista sortoa, vähättelyä ja tuomitsemista ja käsitteiden omimista; en voi hyväksyä tällaista ajattelua. Tällä logiikalla minä en ole suomalainen; vaikka mielestäni kansallisvaltiot ovat luonnottomia ja vain esivaihde maailmankansaan ja yhteen maailman valtaan, niin koen jollain asteella olevani suomalainen, vaikka se onkin luonnoton ja keinotekoinen käsite, kuten kaikki kansallisuudet ja kulttuurit. En tiedä tunnenko olevani suomalainen tai mitään muutakaan sellaista; en tiedä koenko yhteenkuuluvuutta Suomeen tai suomalaisuuteen; en tiedä onko suomalaisuutta edes olemassa, ja onko olemassa vain kristillisyyttä, mitä väitetään suomalaisuudeksi? Vai onko kansallisuus filosofinen käsite ja ilmenee jokaiselle omalla tavallaan? Kun kaikki aatteet ja uskomukset riisutaan, niin jäljelle jäät vain sinä itse; ei uskonto, ei kansallisuus, ei aate, vaan vain sinä itse. Ei ole muuta kuin sinä. Et ole kristitty, et ole suomalainen, et ole eurooppalainen, vaan sinä olet sinä itse. Sinä, joka olet oman itsesi tie, totuus ja elämä. Kaikki mikä tulee ulkoa käsin vaikuttaa sisimpään; eli olet vain omaksunut joitain arvoja ja uskomuksia osaksi itseäsi. Mutta ne eivät ole sinä, vaikka niin haluaisit; ole oma itsesi, vain siten voit saavuttaa onnen elämässäsi eikä se silloin ole hataralla pohjalla. Se ei vaadi ulkopuolista vahvistusta koska se tulee sisimmästäsi; se olet sinä, sinä olet sinä. Ulkopuolinen voi löytää osan itseään ulkopuolelta, mutta vain, koska ne löytyvät myös toisen ihmisen sisimmästä; ihmiset ovat samankaltaisia. Kansallisvaltiot ovat olennaisia hallinnolliselta kannalta, mutta meillä on jo hyvät työkalut yhdistää maailma yhden valtion alaisuuteen tai yhdistävyyteen. Meillä on kansainvälisiä sopimuksia ja niistä kumpuavia arvoja, joiden varaan voimme perustaa valtion. Näiden neuvostojen luonnetta on muutettava; kansallisvaltiot on kitkettävä ja kansallisvaltioiden toimintaa on supistettava. Tietyt valtiot ja muutkin valtiot tukevat kansallismielisiä tahoja, jotta saisivat heikennettyä ja erottaa eurooppaa, jottei eurooppa yhdistyisi ja jottei siitä tulisi uusi supervalta maailmaan; ulkomaat näkevätkin Euroopan Unionin uhkana; valta tasapainon horjuttajana ja tätä vastaan he taistelevat, vaikka näennäisesti ovatkin ystävänä ja kauppakumppanina; tosin ihmiset ovat erillaisia ja siten emme voi tehdä tällaista yleistystä; emme voi tuomita kaikkia ihmisiä pahoiksi ja vihollisiksi vain joidenkin yksilöiden perusteella; perusjärkikin tämän sanoo.
Silloin itsetunto on terveellä pohjalla kun se tulee sisimmästään ja epäterve silloin kun se tulee ulkopuolelta; vahva ja itsenäinen itsetunto tulee sisimmästä, ei ulkopuolelta. Terve itsetunto tulee sisimmästä ei ulkopuolelta, se olisi liian riippuvainen ja heikko, jos se tulisi ulkopuolelta. Itsetuntosi rieppuisi milloin kenenkin ihmisen tai tapauksen ollessa kyseessä. Anna itsellesi tilaa kasvaa, anna itsellesi aikaa; kastele ja varjele sitä ja anna sen kukkia. Ole sinä itse. Se vaatii aikaa, mutta lopussa se palkitsee, sillä sekin aika tulee, kun kaikki päättyy. Aikaa ei ole hukattavaksi. Kasva itsessäsi, kulje tietäsi ja anna itsesi kasvaa; älä kasva uskossa, vaan itsessäsi; kasva itseksesi. Kasva ihmisenä; älä uskossa. Kasva hengessä kaiken maallisen yläpuolelle.
Terve ja vahva itsetunto saavutetaan itsensätuntemisella; itsetunnolla. Tuntee itsensä.
Tehdään hyvää hyvän vuoksi, ei itsemme vuoksi; tämä tekee meistä hyviä.
On myönnettävä, että on olemassa hyviäkin kristittyjä tai muslimeja. emme voi yleistää.
Meidät opetetaan näkemään maailma kristillisten arvojen ja maailmankatsomuksen kautta, sillä kulttuurimme, missä elämme, on kristillinen, ja siten se on enemmän puheenaiheena keskuudessamme kuin muut uskonnot. Myös kritiitikin osalta. Esimerkiksi sana pakana, on kristillistä alkuperää, ja meille opetetaan, että kaikki, mikä ei ole kristillistä, on pakanallista, ja siten myös pahaa, mikä ei pidä paikkaansa.
Se, että pitää itseään syntisenä, antaa joillekkin oikeuden tehdä pahoja asioita. Tai näin he ajattelevat.
Rentouta mielesi; ymmärrä ettei ajatuksilla ole merkitystä. Älä takerru niihin; irrottaudu niistä. Huomaa, että mielesi on täynnä kokoajan. On kokoajan jotain muistettavaa, jotain ajattelemisen aihetta ja muuta tällaista; niillä ei ole merkitystä; rentoudu ja rauhoita mielesi; rentouta mielesi, rentoudu mielessäsi. Mieli tarvitsee rentoutumista, kuten muukin keho. Kaikki muu, kuin se, mitä teen tällä hetkellä, on merkityksetöntä.
14.11.2019
Raamattu ja koraani ja muut aabrahamilaiset uskonnot ja niiden haarat, ovat jumalan pilkkaa. Meidät on huijattu ajattelemaan, että jumalasta puhuessamme, tarkoitetaan raamatun, koraanin tai muiden abrahamilaisten uskontojen jumalaa. He ovat omineet sanan jumala ja ladanneet sen pahaksi. Raamatut ja muut abrahamilaiset uskot ovat jumalan pilkkaa. Ihminen on eksytyttänyt itsensä totuudesta ja palvelevat kuolemaa.

Palvellaan me elämää.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa