19.10.2019
Se, minkä Engels ja Marx ennustivat kommunistisessa manifestissa, tapahtuu tällä hetkellä. Ihmiset valjastetaan orjuuteen nostamalla elinkustannuksia ja laskemalla tuloja; ihmiset ovat olemassa vain kuluttajina, jotka palvelevat markkinoita. Mutta ei ne kommunistit sen parempia ole; he tahtovat orjuutta ihmiset veroilla. Heille kaikille ihminen on valtiota varten, tai no kapitalisteilla ihminen on yrityksiä ja markkinoita varten.
Sisimmässämme ei ole jumala, vaan me itse, meidän voimamme, meidän väkemme. Kun ymmärrät tämän, löydät todellisen sisäisen voimasi.
Maailmassa ei ole jumalaa, se vain on.
21.10.2019
Vapaus on mielentila. Vapaus on antaa itsensä ajatella ja tuntea tunteita eikä kieltää niitä. Olet vapaa, jos teet itsestäsi vapaan.
Meidän tulee asentaa valvontakameroita kaupunkeihin kadunkulmiin ja muualle, jotta viranomaiset voivat valvoa tehokkaammin ihmisten turvallisuutta, sekä se, että on mahdollista joutua kameroiden vaikutuksesta kiinni rikoksista ja tämä vähentää rikollisuutta.
Kaverin kanssa käydessä keskustelimme tuli mielenkiintoinen ajatus häneltä. Hän sanoi, että kuoltuamme emme mene taivaaseen tai helvettiin vaan Tuonelaan odottamaan jälleen syntymistä tähän maailmaan missä nyt elämme. Itsekkin uskon tällä tavalla. Tai se kuulostaa loogiselta. Tavallaan kuoleminen on välivaihe ja syntyminen on palautumista tähän maailmaan, ja kuoleminen on menemistä toiseen maailmaan, missä sitten eletään, kunnes synnytään tänne uudelleen.
Mieleeni tuli tässä eräs päivä sellainen käsite kuin kärsimyksen kehä. Se on kuin karmanlaki, tai no ei ole vaan se on sitä että kärsimys kasaantuu ihmisen mielessä noidankehässä, jolloin kärsimyksen aiheet kiertävät mielessä uudelleen ja uudelleen tullen aina uudelleen mieleen; tämä tuottaa kärsimystä ja siitä on vaikea irrottautua enkä oikeastaan tiedä miten. Itse kärsin tästä ja se tuottaa minulle kärsimystä. Kaikki ne epäonnistumiset, virheet, teot ja puheet pyörivät ympyrää kehässä ja tuovat ne aina uudelleen ja uudelleen mieleen. Uskon, että aika parantaa tämän asian ja asiat unohtuvat kunhan niihin ei kiinnitä huomiota tai reagoi niihin. Buddhalaiset opettavat sitä ettei anna asioiden vaikuttaa itseensä ja kristityt taas puhuvat anteeksiannosta, mitä tosin opetetaan myös buddhalaisuudessa. Anteeksianto käsite on ilmeisesti siitä lähtöisin, että ihmiset eivät kantaisi kaunaa ja kostaisi toisilleen kaikista asioista ja että antaisivat anteeksi naapurikansojen pahat teot. Voi liittyä myös kunniaväkivallan kitkemiseen, mikä on hyvä asia, siis se, että ei ole kunniaväkivaltaa, koska se on kunniatonta. Mutta kunnianloukkaus tulee olla rangaistavaa ja viranomaiset pitävät huolen rangaistuksesta. Kunniaan liitän henkilöön itseensä liittyvän kunnian, ei ole suvun, heimon, klaanin tai perheen kunniaa, vaan on vain yksilöiden oma kunnia, mistä he pitävät huolensa eikä sekaannu muiden kunniaan millään tavalla; kunnia on kuin karma, se liittää itseensä kaikenlaisia asioita, maine on karmanlakien alamainen, siis maine toimii samoin menetelmin ja laein miten käsitetään karmanlain toimiminen; maine kerää tiettyä merkitystä itseensä ja muodostuu sen mukaisesti. Meidän maineemme muodostuu meidän teoistamme. Me itse luomme meidän maineemme; me luomme sen meidän tekojemme mukaisesti.
Kaikki toimii kehässä; On ajatustenkehä ja on tekojenkehä. Nämä määrittelevät sen mitä olemme ja minkälainen maineemme on. Nämä vaikuttavat meihin; ne luovat meidät sellaiseíksi ihmisiksi kuin olemme ja ne muodostavat maineemme. Julkiset teot luovat maineemme; mutta joskus raja julkisen ja yksityisen välillä on harmaa. Yksityisestä voi tulla julkinen; varjele siis mainettasi ja tee puhtaita tekoja puhtain sydämmin, niin ei ole mitään salattavaa tai salailtavaa. Teoillasi varjelet mainettaisi parhaiten; tee oikein ja sinulla ei ole mitään pelättävää tai varjeltavaa.
Suuri laki; minä olen.
Ajatuksemme, tai ainakin joillain meistä, ajatukset kulkevat kehässä, ne menevät ja tulevat, kunnes tulevat jälleen takaisin. En tiedä miten sen saisi käännettyä niin, että tulisi onnen ja hyvinvoinninkehä, jolloin kiinnittäisi huomiota hyviin ja onnea lisääviä ajatuksia ja ne pyörisivät kehässä mielessä.
Leipokaa ylijääneestä jouluriisipuurosta karjalanpiirakoita joulun jälkeisiksi päiviksi; ottakaa karjalanpiirakat jouluperinteeksi.
Älä aseta elämääsi ja onneasi riippuvaiseksi ulkopuolisista seikoista, vaan turvaudu itseesi ja omiin tekoihisi. Tee minkä voit tehdä asian toteutumisen eteen.
Opettakaa lapsillenne hyödyllisiä taitoja, kuten talonremontointia ja rakentamista, metsästystä, ruokakasvien kasvattamista.
Meillä tulee olla pieniä telluslaisia seurahuoneita kortteleissa ja katujen varrella, missä on saatavilla teetä ja leivoksia pieneen hintaan ja mistä löytyy lautapelejä. Se on eräänlainen teehuone, mutta se on telluslainen seurahuone, minne ihmiset uskontoon tai ikään katsomatta voi mennä viettämään aikaa; julistaminen on kiellettyä siellä.
Me olemme sotilaita sillä on olemassa ihmisiä, jotka tahtovat satuttaa meitä vain sen tähden, että olemme mitä olemme. Jotkut ovat valmiita käyttämään meitä kohtaan väkivaltaa; joten meidän on kyettävä puolustautumaan heitä vastaan. Se joka sanoo meidän olevan pasifisteja, ei pidä paikkaansa ja julistaa väärää sanomaa, eikä hän ole silloin telluslainen. On tietenkin rauhan aika, emmekä tahdo sotaa, mutta olemme siihenkin valmiita ja valmistaudumme siihen. Kaikki on sotilastoimintaa; niin tämä sanallinen kuin sitten asein tapahtuva sota. Ei ole olemassa rauhaa; sota on käynnissä kokoajan, ja mekin olemme osallisia siinä sodassa. On tehtävä päätöksiä; luovutanko vaiko sodinko? Propaganda on sotaa ihmisten mielistä. Uskonto on sotaa ihmisten sieluista; mikä on propagandaa. Uskonto tekee kaikenlaisia väittämiä ja väittää asioita, mutta he eivät voi todistaa mitään siitä, mitä he sanovat ja opettavat; he väittävät olevansa täysin varmoja jostain asioista, mutta he eivät kykene todistamaan mitään mitä he väittävät, ja ovat täysin varmoja siitä, että he ovat oikeassa. Ja että uskovat totuuteen.
Suomen Telluslainen