Riimu 147

08.08.2019
Narkomaaneille ja alkoholisteille omat kerrostalot missä he voivat elää. Tilat olisivat lähinnä huoneita joissa lömmitys sekä vesihana, josta tulee puhdasta vettä.
Uskonnot pelaavat ihmisten toiveilla, haaveilla unelmilla, peloilla ja sillä kokonaisuudella mikä tekee ihmisestä ihmisen.
Totuus on, me emme tiedä totuutta.
Ei muistella mennyttä syytellen, vaan katsotaan tulevaisuuteen yhdessä. Mennyt on mennyttä ja tulevaisuus tulevaisuutta. On aika aloittaa nollapisteestä ja luottamusta on pyrittävä rakentamaan. Siinä ei paljoa leikitä kun aletaan miettimään kuka on oikeassa missäkin kun tulevaisuutta ei ole olemassa kenellekään. Se on ihan merkityksetöntä kuka on oikeassa; se vaalii vain jonkun egoa ja sitä tunnetta, että hän tuntee olevansa oikeassa. ”Olen oikeassa koska kannatan tätä2″ Olen parempi koska ajattelen tällä tavalla” Te olette lukossa päänne sisällä ja se on haitallista koko maailmalle. Joten siirtykää ja antakaa muiden johtaa. Te kaikki olette oikeassa ja väärässä; te olette idiootteja. Ajattelette vain omaa etuanne. Sitä te teette. meidän tulee pohtia tätä asiaa sitten joskus. Ei tulisi keskittyä erottaviin tekijöihin vaan yhdistäviin tekijöihin. Me elämme täällä yhdessä toisiamme varten.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa