Me voimme kasata oman uuden testamentin eli Yešuan saagan niistä kertomuksista ja opetuksista mitkä Rooman yksijumalainen kopla jätti valitsematta nykyiseen Raamattuun ja luoda uutta opetusta sen pohjalta. Voimme myös kirjoittaa omia uskontunnustuksia ja muita kirjoituksia mitkä sitten liitetään meidän Raamattuun ja voimme jättää sieltä pois mitä vain haluamme. Voimme sanoa toimivamme Jumalten ohjauksessa ja kirjoitamme Jumalaisen totuuden näistä asioista. Tai niin ainakin tahdomme uskoa tekevämme. Voimme myös menetellä siten että kiitämme Raamattuun kaikki evankeliumit ja muut kirjoitukset mitkä on kirjoitettu Yešuasta ja mitkä on jätetty Rooman versiosta pois. Ja sitten tästä ja näistä kirjoituksista kirjoitetaan riimuja. Nämä uskontoja käsitteleviä riimuja kutsutaan uskonriinuiksi ja niille tulee olla oma riimunsa tai riimusidonnalla luotu symboli missä on vielä jokaiselle uskolle oma riimunsa ja sillä vielä tarvittaessa alariinunsa mitkä luokittelee alaryhmät jotta saa haettua täsmällisemmin kirjoitusten sisältöjä. Näihinkin voi jättää avoimet kysymykset jos sellaisia muodostuu jolloin muut voivat vastata niihin ja tarjota omaa vastaustaan. Tämä on minun kulttuurityötäni totuuden ja ihmisoikeuksien ja luonnon oikeuksien ja uskonnon ja sivistyksen ja sivilisaation puolesta. Tämä kirjoittelu ja ideointi siis.
Viimeisimmät kommentit
Ei kommentteja.