Riimu 229 Järki Empatia Liikunta

24.11.2020 päivällä työpäivän jälkeen
Jumala sanoi; omatunto olkoon tuomarisi.
Eläimet eivät toivo ihmiselle pahaa, toisin kuin toiset ihmiset.
Se, millä ympäröit itsesi, tulee sinuksi. Huomasin tämän kun olin twitterissä ja uutissivuni on täynnä maahanmuutto, islam ja eu-vastaista toimintaa, joten se on pyrkinyt muokkaamaan minun elämänkatsomustani vieraaksi itselleni.
Sen hetkiset olosuhteet ja tiedot määrittelevät sen hetkisen totuuden?
25.11.2020
Voimaharjoittelu ilman voimaa, voi olla haastavaa -Tuntematon
Kun puolustan oikeuksiani, puolustan samalla sinun oikeuksiasi.
Olen havainnut ristiriitaisuuksia elämäkatsomuksestani tai ajatuksissani. Tosin mietin, että olenko vain taitekohdassa? Olenko henkisessä murroksessa? Olenko kasvamassa toisenlaisiin arvoihin vai mistä on kyse? Uskon siihen, että ihmisen tulee ensisijaisesti auttaa itse itseään ja kantaa itse vastuu omasta elämästään. Mutta kuinka pitkälle tätä voi soveltaa jottei olisi täysin sydämmetön? Pyrin toimimaan omantunnon mukaan, mutta myös järjen mukaan; tulee tietää, mitä ei voisi hyväksyä ja mitä ei saisi tehdä ja mitä ei saa tehdä. On mietittävä minkä kautta elää? Järjen vaiko empatian? On kuunneltava omatuntoa, jotta elämänlaatu pysyisi hyvänä, koska jos joutuu elämään katumuksen kanssa, se ei ole hyvää elämänlaatua. Ainakaan minusta. On mielestäni järkevää kuunnella omatuntoa jotta elämänlaatu pysyisi hyvänä, koska on järkevää, että elämänlaatu olisi hyvä eikä tuottaisi vahinkoa itselle. Mutta se ei tarkoita järjetöntä empatiaa, missä kärsitään kaikesta ja kaikkien puolesta.
Joka päivä on syytä aloittaa vähintään kymmnelellä etunojapunnerruksella, kahdellakymmenellä vatsalihasliikkeellä ja kahdella selkälihasliikkeellä. Sitten pestä hampaat ja sitten lähteä juoksulenkille. Herätys olisi siinä neljän-viiden aikoihin aamuyöstä.
Joskus selitys miksi, ei ole oikeutus sille, mitä on tehnyt. Tämän kautta voi löytää armon itseään kohtaan. Olen tehnyt jonkin syyn takia jotenkin, mutta se syy, miksi olen tehnyt jotain, ei ole oikeutus sille, mitä olen tehnyt. Selitys miksi.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Riimu 228 Stoalaisia Perusteita Ja Muuta

20.11.2020
Miten pitkälle voimme vaikuttaa ulkopuolisiin asioihimme? Voimmeko vain vaikuttaa reaktioomme asiaan tai tapahtumaan? Jos ulkoinen maailma menee omia menojaan, niin emmekö me ihmiset voi vaikuttaa siihen mitenkään? Jos me pystymme vaikuttamaan ulkopuoliseen maailmaan, niin eikö se tarkoita sitä, että tapahtumat eivät ole ihmisestä riippumattomia itsenäisiä tapahtumia vaan ne tapahtuu ihmisen vaikutuksesta? Jos taas tapahtumat ovat ihmisestä riippumattomia tapahtumia, niin eikö se tarkoita sitä, että ei ole vapaata tahtoa? Tapahtuuko ulkoiset asiat ihmisestä riippumatta? Kuinka paljon ihmiset vaikuttavat toisten elämiin, ja onko ihmisellä vapaata tahtoa? Jos ihminen ottaa vaikutteita ulkopuolelta, niin valitseeko hän itse vaikuttimensa, vai oppiiko hän ne alitajuisesti? Se muistui mieleen että filosofit puhuivat omaksi ottamisesta; tarkoittaako tämä sitä, että ihminen ottaa haltuun jonkin asian ja vaikuttaa sillä asioiden kulkuun? Ihminen vaikuttaa maailmaan, maailma vaikuttaa ihmisiin; Ihmisen reaktioon, vaikuttaa siihen että tilanteeseen tulisi reagoida? Tuoko se tapahtuma tai ilmiö velvollisuuden puuttua tai vaikuttaa asiaan mikä ja mitä tapahtuu?
21.11.2020 iltapäivä klo 16.30
Mietin ja kartoitin tilannettani tässä paperille. Kirjoitin tämän hetkisen elämän ja taloudellisen tilanteen. Olen köyhä ja asun laitoksessa. Kirjoittelen täällä näitä juttuja tänne. Niin aloin sitten pohtimaan että miten saisin nostettua elintasoani, eli taloudellista elintasoa, kun sitten huomasin, että miten mittaan elämänrikkautta, rahalla vaiko elämällä ja elämänkokemuksilla. Raha ei ole varma onnenmittari, mutta kyllä se helpottaa. Mutta kyse oli hyvästä oivalluksesta, elämä ei ole vain rahaa eikä se kerro kaikkea. On myös muunkaltaisia rikkauksia. Mittaatko onnellisuuttasi rahalla? Onko elämäsi rikas vai oletko vain taloudellisesti rikas? Tulee tietää mihin rahat käyttää.
Väärän sanan sanomisen pelko; ei uskalla tuoda omaa aitoa mielipidettä esiin, koska ihmiset suhtautuisivat siihen sillä tavoin että he kääntyisivät sinua vastaan. Pelkää että yhteisö hylkää tai että yhteisö ei hyväksy jäsenekseen. Pelkää sitä, että yhteisö kääntyisi sinua vastaan. Moni vaikenee tämän tähden. Pelkävät sitä että ihmiset kääntyisivät häntä vastaan. Laumavietti? Ketä tässä tarvitsee kumarrella? Yksittäin kenties vain jumalia, mutta kunnioittavatko hekään alamaisia?
22.11.2o2o Illasta
Aloin kirjoittamaan puhtaaksi minun näkemystäni sairaalasta ja sen tulevaisuudesta.
23.11.2020
Edellyttääkö vapaus tasa-arvoa? Toteutuuko vapaus eriarvoisessa yhteiskunnassa? Kenen vapaus?

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

Ajatuksia Kekristä

Kekrin perinteisiin kuuluisi kekripata, mikä voi olla liha, kala, kana, kasvis, vegepata, mikä vain itselleen sopii. Mielessä on ollut myös ajatus siitä että arkikekri olisi joka viikko ja sitten olisi suurempia kekrejä, Ukonkekri, Akankekri, Pekonkekri, Marraskekri, joulukekri, kevätKekri, AhdinKekri, TapionKekri yms. Kekri olisi yleisnimitys Pyhälle päivälle tai ajanjaksolle. Ja kekrissä olisi jokin perinne, kuten pataruoka, leivoksia, saunomista, yhdessä vietetty aika, kokoontuminen, ruokailu, yhteislaulu, tanssi, puheita, vainajien muistopäivä yms. AhdinKekrissä syötäisiin vedeneläviä, TapionKekrissä metsäneläviä, syys/sadonkorjuu kekrissä taas viljelyksiä ja kasvimaan satoa ja juhlittaisiin kesän päättymistä ja syksyä ja talvenalkua. Talvenkekri/Joulunkekri, keväänkekri, KesänKekri. Näiden lisäksi olisi jumaluuksien Kekrit, Akan ja Ukon naimisiin meno kekri keväisin jolloin luonto ryhtyy heräilemään henkiin. KeväänKekrissä, syntymäkekrissä Ukko ja Akka luovat elämän ja siitä liitosta syntyy kesä ja tätä juhlistetaan keväisin Syntykekrissä. Jne jne syyskekrin ja muutenkin suurempien kekrien aikaan voisi olla niin että ravintolat ja muut tahot tarjoavat ilmaista ruokaa ihmisille. Tai ainakin meidän uskomme ravintolat, sekä meillä on omat soppatykit missä tarjoamme ilmaista ruokaa ihmisille torilla kekrien aikaan. Meidän uskomme soppatykit olisivat joka viikkoisessa kekrissä tarjoamassa ilmaista ruokaa toreilla ihmisille

On myös oltava kamppailupäiviä/tilaisuuksia jolloin jäsenet ottelevat eri lajeissa keskenään. 

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Riimu 227 Jumalasta Maailmantilanne

19.11.2020 Iltapäivällä kello viidenaikoihin
Löytääksesi paikkasi maailmasta, löydä itsesi. En tiedä tällä hetkellä miten löytäisi itsensä. Kerron jos saan tietää.
Löytääksesi paikkasi maailmassa, tulee sinun löytää itsesi; löytääksesi itsesi, sinun tulee astua tielle sisimpääsi.
Jos sinulla on vapaa tahto, niin onko Jumala silloin kaikkivaltias? Jos sinulla on vapaa tahto, niin onko Jumala silloin kaikkitietävä? Jos Jumala tietää valintasi, niin onko sinulla vapaa tahto, vai onko kaikki jo päätetty ennalta? Jos Jumala loi kaiken ja laittoi kaiken alulle ja että hän on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, niin hän tiesi, että mitä hänen luomisestaan seuraa; mitä kukin tekee jne. Hän tiesi, että jos luon tästä tällaisen, niin siellä tapahtuu tällä tavalla. Jos jumala ei tiennyt mitä luo, niin silloin hän ei ole kaikkitietävä, ja jos hän ei ole kaikkitietävä, hän ei ole kaikkivaltias. Jumalan tulee olla kaikkitietävä, jotta olisi kaikkivaltias, sillä ilman sitä, hän ei tietäisi mitä on olemassa; jos hän ei tietäisi mitä on olemassa, niin miten hän voisi hallita kaikkea, jos ei tietäisi, mitä on olemassa? Jumala käsite joissain uskonnoissa ei voi pitää paikkaansa. Miten hallita, jos ei tiedä mitä hallita. Jos taas Jumala on kaikkivaltias ja kaikkitietävä eikä ihmisellä ole vapaata tahtoa ja helvetti on totta ja että sinne lähetetään ihmisiä, niin silloin Jumala on jo ennaltamäärännyt ketkä sinne joutuvat, eikä he itse omin teoin voi siihen vaikuttaa. Eli Jumala loi ihmisen, jotta voisi lähettää hänet helvettiin. Onko tämä oikeudenmukaista ja hyvyyttä? Meidän telluslaisten Jumala ei lähetä ketään helvettiin, vaan ihminen syntyy niin usein tähän maailmaan, että hän elää sellaisen elämän, minkä seurauksena hän pääsee paratiisiin. Hän on armollinen, niin kuin meidänkin tulee olla.
Miten Jumala on kaikkitietävä? Jumala tietää kaiken mitä on olemassa. Mitään ei ole hänen tietämyksen ulkopuolella. Hän tietää, miten on, mitä on, miksi on. Me tiedämme vain sen, mitä on olemassa lähiympäristössämme. Minkä aistimme aisteillamme. Tunnemme vain pienenosan siitä, mitä on olemassa.
Miten Jumala on kaikkivaltias? En tällä hetkellä tiedä.
Ollakseen kaikkivaltias, on oltava kaikkitietävä.
Miten erottelemme ihmiset, jotka ovat ansainneet korkean elintason, ja kuka pienen; tai ylipäätään, kuka on ansainnut elämän ja kuka ei? Miten teemme tämän jaottelun? Tilanne alkaa olemaan tukala maapallolla, vaikka eihän sitä voi tietää varmaksi tai että mistä se johtuu. Eläimiä. ihminen mukaan laskettuna, on liikaa; maapallon kantokyky ei kestä näitä määriä. Ilmeisesti kasvisruokavaliolla ja eläinteollisuuden hallitulla alasajolla tai pienentämisellä, olisi joitain hyötyjä. Meidän tulisi jotenkin erotella ihmiset hyväksyttyihin ja ei-hyväksyttyihin; en tiedä mitä saa pitäisi käyttää. Ihmisen tulisi ansaita elintasonsa ja ettei se olisi itsestäänselvyys. Tämä tietenkin jo toteutuu rahalla mitattuna; mutta entä henkinen mittaus? Tai toisaalta voi olla että on hyvä olla vähemmän älykkäitä ihmisiä mukana tekemässä työtä mitä muut eivät tekisi? Mistä tiedämme että aines on oikeasti hyödyllistä ja hyväksi ihmiskunnalle? On oltava johtajia ja on oltava seuraajia. Oikeastaan järjestelmä missä elämme, on hyvä. Miten saisimme vastarinnan tuhottua? Miten saisimme jaoteltua ihmiset länsimaissa sekä kehitysmaissa henkilöihin, joista on meille hyötyä ja jotka hyödyttävät meitä, ja heihin, joista hyödytään.
Kehitysavut ovat pieni hinta siitä miten länsimaat hyötyvät kehitysmaista ja muista köyhistä maista. En sano että se hyötyminen olisi väärin, enkä sano sitä, että heille tulisi antaa kehitysapua, enkä sano sitä, että tulisi ottaa vastaan pakolaisia. Tiedän miten kuvio menee enkä koe syyllisyyttä siitä. Nukun yöni hyvin ja näen hyviä unia vaikka tiedän mikä on näiden ihmisten kohtalo. Välitän vain lähipiirissä olevista ihmisistä. Johtajamme tekevät hyvää työtä ja mahdollistavat hyvällä työllään tämän elintason täällä. Tämä menettely on hyvä. Miettikää kuinka suurella nopeudella maapallo tuhoutuisi, jos näin ei meneteltäisi. Jos ruokkisimme kaikki ja auttaisimme kaikkia ja nostaisimme kaikkien elintasoa, tasa-arvon mukaisesti, maailma tuhoutuisi entistä nopeammin, tasa-arvo on vaaraksi koko maapallolle. Tasa-arvo on uhka koko ihmiskunnalle.

17.10.2024 Nykyisin ajattelen että ihmisiä tai eläimiä ei liikaa, vaan ihmisten elämäntapa on liikaa. Toisaalta tuotantoeläimiä on liikaa, mutta se on sidottu ihmisten elämäntapaan.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Ajatus Syntyvyydestä

Syntyvyydestä
Jos teet lapsen 20 vuotiaana, on hän jo 20 kun täytät 40 vuotta ja olet vapaa vastuista ja voit elää loppuelämän itsellesi ja voit käyttää palkkasi itseesi, matkailla ja muuta kun on enemmän ikää ja ymmärrystä elämästä. Eikö palkka myös ole korkeimmillaan tuossa 40 vuoden ikävuoden paikkeilla? Ehkä osaa nauttiakkin siitä toisella tavalla. Kaukaa viisas. Jos kasvattanut hyvin niin on jo oma lompakko mitä käyttävät ja ehkä on jo lapsen lapsiakin. Ja ehkä lapsen lapset käyvät hoidossa sinun luonasi. Eikä pidä miettiä heidän asioita kun ovat töissä ja muuta. Ja töihin ja kouluun pääsee jo kun lapsi ryhtyy käymään päiväkodissa eli kun olet 25-30. Tavallaan lapset on alta pois eikä tule hidasteita uralle kun lapset on jo tehty toisin kuin jos tahtoisit tehdä lapsia esim 30 vuotiaana, jolloin ura tavallaan tyssää kun lapset/lapsi on hoidettava ja kasvatettava, ja lapset ovat 20 vuotiaita kun itse on 50 vuotta. Meidän uskossamme lapset muuttavat omilleen 16-vuotiaina opiskeluasuntoon tai jonnekkin. 

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Alustavia Ajatuksia Turismista ja Kulttuurista

Sini-Vihreä Kulttuuri ja Turismi

  1. Koska kulttuuri houkuttelee turismia niin kulttuuria on tuettava ja tehtävä myös muita hankkeita jotta turismi kasvaisi.
  2. Varsinaiset rahalliset kulttuurituet lakkautettava mutta ne on saatettava verovapaiksi tuloista sekä olisi ilmainen ylläpito ooppera, baletti, teatterin ja taidennäyttely tiloille. En tiedä miten se nykyään on järjestetty. Tai sitten verotus olisi vain vuokran maksu tiloista ja sen ylläpidosta, siivous yms. muuta ei rahastettaisi tai verotettaisi. Ideaali olisi se että verovapaus seuraaville kulttuurialoille; ooppera, teatteri, baletti, taidemaalarit, veistäjät, kirjailijat.
  3. Meidän tulisi turismin parantamiseksi laskea hotellien hintoja vaikka verovapaudella, tai ainakin suurilla helpotuksilla jotta huoneiden hinnat laskevat jotta turismi kasvaa ja matkailijoita tulisi maahan kun halvat hotellit ja osa hotellien ruuista, kuten aamupala, kahvi tai tee ja päiväruoka tai iltapala olisi ilmaisia. Turistit käyttävät ulkomaista rahaa kulttuuriin, kahvioihin, ravintoloihin, kannabikseen ja muihin asioihin maamme sisällä joten asuminen ja ruoka on pieniä hintoja siitä. Kannabiksen laillistaminen ja kulttuuri elämän elvyttäminen voisi houkutella ihmisiä maahamme matkailemaan. On tietenkin huomioitava laskettelukeskukset ja lapin matkailu mikä tuottaa jo rahaa, mutta tarvitsemme turismia myös muille alueille. Olisi harkittava myös maaseudulle kartanohotelleja luonnon siimeksessä ja talviurheilu yms. Mitä ihmiset nyt tahtovat tehdä maassamme, niin siihen on kannustettava.
  4. Kahviloita, leipomoja ja ravintoloita; kulttuuri rientoja; katujen kehitys ja viihtyisyyden kehittäminen. Kävelykauppakatuja missä puita ja muita kasveja runsaasti. Kävelykaduilla paljon tuoleja missä istua. Hienot kävelykadut, Viihtyisiä ja siistejä. Hyvin hoidettu jätehuolto, ja juhlapäivinä kaunis koristelut kaupungeilla.
  5. Jääkiekkoon tulisi satsata lisää rahaa uusien jäähallien rakentamiseen.
  6. Perustettava Kahvioita tai ravintoloita joissa musiikkitila missä järjestetään musiikki esityksiä. Ei ole alkoholia tai muitakaan päihteitä saatavilla. Sinne mennään selvinpäin kuuntelemaan musiikki esityksiä tai runoesiintymisiä; jotain viihdettä.
  7. Suomi tarvitsee Suomalaisia ratkaisuja jotta erottuisimme muista maista, mikä houkuttelisi ihmisiä maahamme.
  8. Tähtäisin tietenkin matkailun Turkuun ja kehittäisin sen kulttuuria ja muita asioita jotka vaikuttavat turismiin.
  9. Sini-Vihreä Telluslainen
Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Manifesti Taloudesta ja Vaikeista Ajoista

Sini-Vihreä Manifesti Työttömyydestä, köyhyydestä, Taloudesta ja Vaikeista Ajoista.

Meidän vallan aikana työttömyys tulee kasvamaan kun irtisanomme ja lakkautamme tukia eri tahoille mitkä johtavat irtisanomisiin. Todennäköisesti monia yrityksiä, medioita ja yhdistyksiä menee konkurssiin ja niitä lakkautetaan. Kansan tulee itse olla valmis rahoittamaan näitä toimijoita jos tahtovat niiden pysyvän elossa. Mutta me myös tarjoamme irtisanoutuneille tai irtisanotuille ja muille tahoille ilmaisen koulutuksen ja yrityksen perustamiskursseja ja annamme niille valtion takaamia lainoja. Tilanne on se että joko teemme hallitun alas ajo tai hallitsematon jolloin vain selviydytään tehden vain sen mikä on mahdollista. Tai sitten otamme taakan kannettavaksi ja teemme ratkaisuja joiden perusteella voimme välttää pahimman mahdollisen. Että olisi toivoa. Jotta talous kasvaisi tulevaisuudessa paremmin kuin hallitsematon lama joka ei ole millään tasolla meidän hallinnassa, ja voi johtaa siihen että ulkopuoliset tahot ottaisivat taloutemme hallintaan. Suvanto kestäisi jonkin aikaan kun sijoitukset ja uudistukset ryhtyisivät puremaan yhteiskuntaan. Emme tiedä onko velkaantuminen tahallista vai ei siten että kansainväliset organisaatiot ja EU saisi Suomen entistä tiukempaan kontrolliin mikä tarkoittaisi sitä että heillä olisi valta meihin, emmekä tiedä sitä onko päättäjämme EUn vaiko kansamme ja sen talouden, markkinoiden, pääoman asialla mitä tietenkin on monia. Me emme tiedä tietääkö he mitä he tekevät. Vaikeat ajat ja ehkä vuosi kymmen tai kaksi voi olla velkaisia ja tukalia aikoja mutta se helpottaa ajan myötä. Tässä ei ole kyse meistä vaan Suomesta ja sen tulevaisuudesta, me luomme tulevaisuutemme. Olemme valmiita maksamaan vuosikymmeniä vapaaehtoisesti otettuja lainoja kuten teimme neuvostoliitollekkin sorakorvauksia maksaessa. Sama on nyt edessämme mutta muista syistä. Vaikeista ajoista huolimatta meidän tulee pitää huolta toisistamme. Ja valtion tulee ylläpitää armeijaa, poliisia, oikeuslaitosta, vankilat, terveydenhoitoa, väestönkasvu/vanhemmuustulo, perus, lukio ja ammattikoulut, eläkkeet, kansalaistulon, sairausrahat ja uudelleen järjestäytynyt Lotta Järjestö. Meillä tulee olla soppatykit joka päivä tukalimpina aikoina nälkää näkeville ja kodittomille, että he saavat edes kerran päivässä lämpimän ruuan.  Suomi Tarvitsee Suomalaisia Ratkaisuja. Meidän muutama ehdotus on pyrkiä luomaan hampusta uutta kangasta mitä suosittaisiin vaatteiden ja kankaiden tuotannossa, mitä sitten myytäisiin ulkomaille. Myös vessapaperit ja talouspaperit tulisi pyrkiä tuottamaan hampusta sillä metsät ja niiden monimuotoisuus on arvokkaampaa kuin se että puut vedettäisiin vessanpöntöstä alas, mieluummin käytämme siihen hamppu paperia kuin puista tuotettu paperi. Koskee myös muita kertakäyttötuotteita kuten sanomalehtiä ja muuta. Tämä vaatii suuria panostuksia kun perustamme suuria tehtaita missä tuotetaan hamppukangasta ja paperia, se olisi osa meidän sijoituksista Suomeen, kansaamme, jotta saisimme Suomen suunnan käännettyä ja talouden kasvuun. Meidän tulee myös sijoittaa rahaa härkäpavun tuotantoon ja jalostustyöhön. Tulee rahoittaa tilanpitäjien uusien kalustojen hankkiminen härkäpavun tuotantoon, sekä perustaa suurempia tehtaita missä härkäpapua käsitellään ja jalostetaan kauppatavaraksi. Ennenkaikkea meidän tulee pyrkiä luomaan kunnolliset sisämarkkinat jotta raha jäisi maahamme; meidän tulee tuottaa enemmän kuin tuoda maahan. Sitä ei tietenkään tule täysin lakkauttaa mutta tulisi olla jotain, mikä pitäisi rahan maassamme ja kasvattaisi markkinoitamme. Tällaisia voi jo toki ollakkin mutta tarvitsemme sitä suuremmassa mittakaavassa, sekä on mietittävä saisimmeko tuotettua esimerkiksi kansainvälisen suurpankin maahamme. Nämä ovat ehdotuksia miten voisimme parantaa talouttamme; nämä olisi vain osa niistä suuremmista hankkeista mihin ryhtyisimme parantaaksemme työllisyyttä ja markkinoitamme; tuon hampun ja härkäpavun tuotannon esiin myös sen tähden sillä ne ovat osa vihreitä hankkeitamme. Uskomme vihreiden arvojen olevan tulevaisuutta ja valttikortti tulevaisuuden maailmassa ja sen markkinoilla. Eettisyys ja vihreät arvot. Ja ennen kaikkea me Olemme ympäristöpuolue. Sini-Vihreitä.

Suomi Tarvitsee Suomalaisia Ratkaisuja

Sini-Vihreä Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Alustavia Ajatuksia Vankiloista

  1. Jokaisessa vankilassa oltava saatavilla filosofisia teoksia, etenkin stoalaista filosofiaa useita teoksia useita painoksia. Sekä psykoanalyysista kirjallisuutta.

2. Vankiloissa oltava säädettäviä vedenkeittimiä sekä monia eri teelaatuja ja teesihtejä. Myös pressopannuja oltava mahdollista ostaa sekä laajalla skaalalla eri kahvilaatuja. Nämä oltava niille jotka eivät muodosta uhkaa itselle tai muille.

3. Vankiloissa myös nuuskan myynti lailliseksi kun nuuska on laillistettu Suomessa.

4. Vankilassa osastolla oltava myös suurempi parveke missä häkkiverkko jotta kokee ulkoilmaa sekä tuulen ja auringonvalon kasvoilla, mutta siinä on häkkiverkko esteenä ettei pääse pakoon. Tänne yleinen tai rajoitettu pääsy. Parveketta videokuvattaisiin.

5. Tulisi olla myös suurempia pihoja missä nurmi ja hiekkakehä missä lenkkeillä sekä kehonpainon kuntopiste missä leuanveto ja dippiteline. Vankiloissa ei kuntosaleja missä voimaharjoittelu mahdollista vaan liikunta keskittyisi oman kehonpainon ja aerobiseen liikuntaan.

6. Selleissä vangilla voisi olla pienijääkaappi, tietenkin pultattuna seinän sisään.

7. Vankiloissa oltava vieroitushoito osasto missä saa vieroitushoitoa sille päihteelle mistä on riippuvainen; korvaushoito. Tältä osastolta pääsee kuntoutusosastolle. ADHD -vangeille tarjottava lääkettä sairauteensa, oli se sitten lääkeamfetamiinia tai jotain muuta. Vieroitushoito osasto on suljetuimpia osastoja vankilassa. Vain kirjeitä eikä tapaamisia osaston ulkopuolisten tahojen kanssa. Vankiloihin videopuhelin tapaamismahdollisuuksia.

8. Ilmaisia laadukkaita ikeniä ja hampaita hoitavia hammastahnoja saataville.

9. On harkittava voitaisiinko ihmisiä työllistää suoraan vankiloista. Tarjota työpaikka jotta voisi vapautua aiemmin? Kun teemme infran kehitystä niin työntekijöitä tarvitaan. Tietenkin mietittävä mielekkyyttä sen suhteen että joku voisi kokea vangit etuoikeutetuksi kun suosittaisiin. 

10. Tietyistä rikoksista ja vankeusrangaistuksista mahdollisuus hakeutua sotilaspalvelukseen suorittamaan tuomionsa. Se kestäisi kaksi vuotta. Tälle perustettava omat yksiköt ja palvelusmuoto, mutta kuri olisi sotilaallista.

11. Rakennettava pari kolme uutta eristysvankilaa, mihin katsotaan mallia Yhdysvalloista ja Venäjältä.

12. Vanginvartijoiden palkkaa nostettava sekä asetettava lainsuojelun piiriin. Jos käy vartijan kimppuun töissä tai vapaalla, tuomio on aina torkeästä pahoinpitelystä sekä se toimisi kovennus perusteena. Vartijoita koskisi sama laki kuin poliisia ja muita viranomaisia.

13. Vankiloissa kerran viikossa punaista lihaa, kerran kalaa, kerran kanaa.

Suomen Telluslainen Sini-Vihreä

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , | Jätä kommentti

Suomen Ratkaisu

Suomi tarvitsee suomalaisia ratkaisuja, ei ulkomaisia.

Meidän tulee löytää talvisodan henki, sisu, muuttaaksemme valtiomme suuntaa. Se vaatii myönnytyksiä kaikilta osapuolilta. Tässä ei ole kyse meistä itsestämme vaan siitä miten saamme käännettyä maamme suuntaa mikä on tällä hetkellä menossa kohti tuhoa. Valtio on köyhä niin hengessä kuin taloudellisesti. Viimeinen vahva johtaja oli kai Kekkonen. Tai omalla tavallaan Ahtisaari, suurmies Suomen mittakaavassa, suuren hengen mies. Nykyisin on jotain pikkuisia pukumiehiä jotka ajavat oman ryhmänsä etua, ei valtion ja sen kansan etua. Eivätkä he kulje järjen ja viisauden tietä. Mutta kansa ei välttämättä tiedä mikä sille on parhaaksi ja vastustavat muutoksia. Tulehtunut keskustelu ilmapiiri ja vänkyröinti ja vastakkainasettelu meihin ja heihin. Siitä on Suomi 2024 tehty ja se johtaa koko kansan ja yhteiskunnan tuhoon. Ympäristöpuolue miettii pitäisikö moniavioiset avioliitot sallia vaiko ei ja sanovat olevansa edellä, no ainakin siinä mielessä että juuret ovat unohtuneet ja on menty maailman mukaan. Yhtä hukassa kuin muutkin puolueet. Meidän tulisi korjata ja uudistaa ihan yhteiskunnan perusinfra ja muuttaa koko järjestelmän perustuksia mille tämä järjestelmä on perustettu; tässä kai syy nykyiseen touhuun ja menoon kun kaikki on jonkun taskussa, muttei järjen ja viisauden taskussa, vaan ahneuden ja typeryyden taskussa. Sanon suoraan että meidän tulisi ottaa muutama kymmenen miljardia lainaa ja tehtävä tarvittavat muutokset jotta tulevaisuuden jälkipolvet hyötyisivät siitä, kuten Kiina aikoinaan teki, siinäkin kansassa elää Sisun henki. Kukaan ei tule pelastamaan meitä vaan meidän itse on se tehtävä. Suomi tarvitsee Suomalaisia ratkaisuja. Voimme vaipua lamaan, velkoihin ja kehitysmaaksi tahtomattamme, tai sitten tehdä tylyn päätöksen ja velkaantua vapaaehtoisesti sijoittaen ne rahat siten että ne aikoinaan hyödyttävät tulevia polvia, tulevia sukupolvia, jotta tulevilla sukupolvilla olisi mahdollista elää raikkaassa ja rikkaassa hyvinvointi valtiossa. Meidän ja joitain tulevia sukupolvia maksaisivat sen hinnan kovalla työllä mutta jonain päivänä olisi rikas hyvinvointivaltio. Tiedä vaikka jo meidän omana elinaikana. Kiitos.

Lisään vielä että en ole omalla puolellani vaan olen oikeuden, järjen ja viisauden puolella ja uskon näiden asioiden johtavan hyviin asioihin. Kyse ei ole minusta vaan siitä mikä on oikein, mikä on viisasta, mikä on järkevää. Kyse ei ole minusta tai muista ihmisistä vaan siitä, mikä on oikein, mikä on hyvää, mikä on järkevää, mikä on viisasta, siitä on kyse. 

Suomen Sini-Vihreä Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Sini-Vihreitä Riimuja

Sini-Vihreä Manifesti
Elämän puolesta

Meidän tulee perustaa uusi vihreä liike joka ajaa eteenpäin luonnon ja ympäristön asiaa eikä vasemmiston asioita vaan vain luonnon asiaa kaiken muun kustannuksella. Ympäristö, luonto, on se minkä sisällä kaikki elämä elää. Tavoitteemme on tehdä ajatusten vallankumous ja tästä meidän puolueessa on kyseessä. Se määrittelee kaikkea tekemistämme. Ideoiden vallankumouksesta millä määrittelemme maailmaa uudelleen meidän asiaamme palvelevaksi. Meitä jotka kavahdamme vasemmistoa, emme voi äänestää tai kannattaa vihreitä heidän punaisten arvojensa pohjalta; elämä mitä vasemmisto tarjoaa täydessä mitassaan, ei ole elämisen arvoista. Oikealla taas on kristilliset arvot valloillaan, minkä etuaseman tahdomme purkaa. Ja toisaalta emme tahdo kieltää maahanmuuttoa, vaan tahdomme kehittää sitä eteenpäin ja edistää hyödyllistä maahanmuuttoa. Käsittäkää se miten tahdotte. Puolueemme tahtoo ajaa eteenpäin ja edistää uskonnottomuutta ja ateismin asiaa, mutta ei vasemmistolaisia arvoja. Ateismi ei ole vasemmistolaisten omistama asia tai arvo. Vasemmisto ja vihreät ovat omineet tiettyjä arvoja yksityisasiakseen mutta heillä on nimenomaan vasemmiston taakka takanaan, mikä tekee hallaa kehitykselle ja asioiden todelliselle edistymiselle. Me emme usko nykyisten puolueiden ajavan todellisia asioita vaan riitelevät jostain millä ei ole merkitystä. He pyrkivät soluttautumaan joukkoomme väkeään ajamaan meitä erilleen. Se joka jakaa jokaisen ohjelman puolue-ohjelmastamme ja on niistä samaa mieltä, voi liittyä mukaan. Me emme tingi tai muuta niitä ihmisten mielipiteiden vuoksi; jos olet meitä ja meidän asioita vastaan, et kuulu joukkoomme. Me emme tahdo joukkoomme vasemmistolaisia tai kristittyjä. Me näemme ne kärsimyksen, hävityksen, taantumuksen ja tuhon aatteina. Vasemmistolaisuus toimii myös vihreää siirtymää vastaan koska he ovat sitoneet sen vasemmistolaisiin arvoihin ja osaksi heidän identiteettiään. Mutta on ympäristösuojelijoita niin kuin me, jotka vastustamme henkeen ja vereen punaisia arvoja. Tasa-arvo on rasite mikä työntää ihmisiä pois vihreistä arvoista. Meille on selvää ketkä kuuluvat joukkoomme ja ketkä eivät. Me emme ole joka puolueen puolue, emmekä joka ihmisen puolue, emmekä koko kansan puolue, vaan luonnon ja ympäristön, järjen ja viisauden puolue. Meidän arvomme pohjautuvat syväekologiaan, permakulttuuriin, luomuun, luonnonsuojeluun, eläintenoikeuksiin ja moniin muihin asioihin mitä edistämme, ne on luokiteltu loppussa kohta kohdalta. Me olemme pohjimmiltaan ympäristöpuolue, mutta enemmän kehityspuolue. Me emme ole puhdas ympäristöpuolue siinä mielessä että ajaisimme vain ympäristön asiaa; vaan meillä on kokonainen uusi järjestelmä mitä edistämme ja minkä tahdomme ottaa käyttöön Suomessa, EUssa, maailmassa. Järjestelmämme on toki kehitetty luontoasuojelevaksi oikeuspuolueeksi luonnonehdoilla, mutta me edistämme myös sivistyksen levittämistä sillä uskomme ajatusten voimaan. Sanoilla vaikutat itseesi, muihin, maailmaan. Valitse sanasi tarkkaan, sen rajoissa mikä on totta. Ole rehellinen ja puhu totta; rehellisyys on arvomme, nöyryys on arvomme. Ennen kaikkea me olemme oikeudenmukaisuuden puolue. Me uskomme siihen puolueemme toiminnan perusarvoon että jokaisella tulee olla oikeus ansaita samoja oikeuksia kuin muutkin ihmiset, ja oikeudet määrittelevät sinun yhteiskunta-asemasi, kansalaisasemasi. Tämä on perusta luokkayhteiskunnallisiin ajatuksiimme. Näemme luokat kätevinä keinoina ilmaista mihin yhteiskuntaryhmään henkilö kuuluu. Se tuo selkeyttä. Emme usko että luokkayhteiskunta on katteeton minkä kehitykselle ei olisi tarvetta vaan se on kehittynyt tarpeeseen. Me emme tavoittele tasa-arvoista yhteiskuntaa vaan sitä että jokaisella on oikeus pyrkiä ansaitsemaan samoja oikeuksia kuin muillakin. He joilla on samat oikeudet, heillä on samat oikeudet. Yhteiskuntajärjestelmämme minkä olemme kehittäneet, tunnetaan meidän keskuudessamme Sampona suomalaista alkuperäisuskontoa, aitoa ja todellista kansanuskoamme mukaillen. Sen kunniaksi olemme sen nimenneet Sammoksi; sillä puolueemme on suomalaista alkuperää, mutta suomalaisuus on meille vain yksi kansanryhmä maailmassa, eikä sen etuoikeutetumpi kuin muutkaan. Meidän tulee olla suomalaisia kansainvälistyvässä maailmassa. Näemme Suomen osana EUta, NATOa ja muuta maailmaa, mitä pyrimme muuttamaan meidän tahtomme mukaiseksi ja edistää omia asioitamme ja järkeä siellä minne menemme. Me emme tahdo sulkea ja eristää Suomea muusta maailmasta ja erota NATOsta tai EUsta vaan tahdomme olla osa näitä kansanyhteisöjä ja pyrkiä niiden kautta vaikuttamaan suurempiin maa-alueisiin ja kansoihin. Me emme pyri seuraamaan muun maailman esimerkkiä vaan pyrimme johtamaan muuta maailmaa ja vihreää siirtymää ja ajamaan oikeudenmukaisuuden mallia joka puolella maailmaa. Seuraamme järkeä ja mukaudumme tietämiemme faktojen pohjalta omia asioitamme ja ne vaikuttavat meidän päätöksiin sekä toimintaamme. Me emme selittele vaan hyväksymme asiat sellaisina kuin ne ilmenevät emmekä vaikene niistä, kuten nykyisen maahanmuutto politiikan ansioista ja ongelmista. Me pyrimme muuttamaan tätä linjausta siten että maahamme ei pääse sellaiset ihmiset, jotka eivät tuo mitään uutta tai tarpeellista maahamme. Jos joku on rikollinen, häntä kohdellaan kuin rikollista, oli hän lähtöisin mistä vain, millä statuksella vain. Me kannatamme etnistä tilastointia ja profilointia. Jos ulkomaalaistaustainen, tai mitä taustaa tahansa, hänen etnisistä piirteistään voidaan uutisoida vapaasti. Me emme välitä siitä, kutsutaanko meitä rasisteiksi vai ei, se on aina asianesittäjän mielipide ja hänellä on siihen oikeus. Ajattelemme että vapaus ei tule yksin tai että vain meitä miellyttävät piirtet ovat hyväksyttyjä vaan ajattelemme että muillakin on oikeus vapauteen ja mielipiteen vapauteen vaikka heidän mielipiteensä ei miellyttäisi meitä; vapaus ei tule yksin; se on myös muilla ihmisillä, ei vain meillä. Tästä pääsemmekin päihdepolitiikkaamme, siihen että meidän mielestämme kannabiksen käyttö, osto ja myynti tulee vapauttaa Turussa ja dekriminalisoida muualla Suomessa. Myös päihdyttävät siemenet, sienet, kaktukset ja kasvit tulee dekriminalisoida. Jos et tahdo käyttää kannabista tai muita päihteitä, älä käytä, ja jos käyttämisesi on ongelma, hakeudu hoitoon. Tupakan ja nuuskan myynti siirrettäisiin tupakka ja alkoholikauppoihin. Me emme kannata vapaata alkoholikauppaa mitä tehtäisiin missä kaupassa tahansa; me emme kannata alkoholin vapaata käyttöä, vaan tahdomme sijoittaa sen ravintoloihin ja alkoholia myyviin erillisiin kauppoihin, eli sama politiikka kuin tupakalla ja nuuskalla; on harkittava onko tupakan, nuuskan ja alkoholin myynti samoissa kaupoissa. Me kannatamme nuuskan laillistamista sekä nikotiinipussien myynnin laillistamista 16-vuotta täyttäneille. Tahdomme myös ajaa eteenpäin sitä asiaa että 16-vuotiaat saisivat osta kakkosoluen vahvuisia alkoholituotteita ja käyttää niitä vapaasti niinä aikoina julkisilla alueilla kuin on määritelty, tai milloin haluaa yksityisesti.
Maahanmuuton politiikka olisi sitä että kuka tahansa joka tahtoo tulla opiskelemaan, tekemään palkkatyötä tai yrittämään, saa tulla maahamme opiskelemaan, tekemään työtä ja yrittämään. Jos henkilö suorittaa korkeakoulututkinnon, hän saa tahtoessaan kansalaisuuden, ellei ilmene seikkoja mitkä estävät sen. Viiden vuoden palkka tai yritysverojen maksamisen jälkeen voisi hakea kansalaisuutta, ellei ilmene seikkoa mitkä estävät sen. Kansalaisuuden saamisen jälkeen henkilöä koskevat samat velvollisuudet kuin muitakin kansalaisia. Henkilö voi ottaa maahamme lähiperheensä; eli kumppaninsa ja mahdolliset lapsensa jos sellaisia on. Työperäisessä maahanmuutossa on otettava huomioon se että henkilöllä tulee olla oikeus olla jonkin aikaan työtön ja saada olla maassamme. Jos henkilö tehtailee rikoksia, hänet tuomitaan lakien mukaisesti ja tuomion suorittamisen jälkeen, hänet karkoitetaan minne vain mahdollista. Meidän tulee perustaa palautuskeskuksia, mitkä ovat suljettuja laitoksia, minne karkoitetut sijoitetaan siksi aikaan kunnes hänet voidaan karkoittaa. Täällä voidaan viettää tarvittaessa kymmeniävuosia. Humanitääristä maahanmuuttoa otetaan kiintiön mukaisesti. Mutta Ukrainalaiset ja Venäläiset, jotka tahtovat paeta Venäjän hirmuhallintoa, saavat turvapaikan ja heitä koskevat samat velvollisuudet kuin kansalaisiakin, jotta saisivat olla maassamme, eli heidän tulee olla aktiivisia yhteiskunnassa; kukaan ei ole vapaamatkustaja. Heille tulee myös tarjota tarvittavaa tukea ja apua. Vastaanottokeskukset muutetaan suljetuiksi laitoksiksi minne turvapaikanhakija sijoitetaan hakemuksen käsittelyn ajaksi; jos myönteinen päätös niin siitä jatketaan sen ehdon täyttävien menetelmien mukaisesti; jos henkilö saa kielteisen päätöksen, tai valehtelee hakemuksessa, päätös hylätään ja henkilö siirretään palautuskeskukseen, mikä on myös suljettu laitos. Tavoittemme on kohottaa maahanmuuton tasoa ja laatua paremmaksi. Ne jotka aidosti tahtovat olla osa yhteiskuntaamme ja mukana siinä, saavat olla maassa ja heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti, jos taas ei tahdo olla maassaamme, eikä sopeutua missään määrin, niin sitten heitä kohdellaan sen mukaisesti. He jotka tulevat maahamme töihin, kouluun, yrittämään, saavat lähiperheensä mukaansa ja heidän lapsilleen tarjotaan kotikieli oppitunteja, eli he saavat opiskella yhtenä oppiaineena kotonaan vanhempiensa tai sukulaistensa kanssa puhuttua kieltä; tai sitten jotain ihan mitä tahansa muuta kieltä, mitä on tarjolla. Pakkoruotsi vaihtuu tähän kolmoskieleen, mitä voidaan kutsua joidenkin perheissä kotikieleksi. Oppilaalla on velvollisuus valita kolmaskieli suomen ja englannin lisäksi mitä hän opiskelee. Kirjastojen tietokirjallisuuden ja uskonnollisen ja poliittisen ja filosofisen kirjallisuuden kielivalikoimaa tulee laajentaa niiden vähemmistöjen mukaisesti joita elää maassamme. Heilläkin tulee olla oikeus sivistykseen mitä maamme voi tarjota. Tahdomme ajatella asiasta siten että tämä tieto vaikuttaa heidän ajatusmaailmaansa positiivisesti kun he tietävät enemmän, sekä he vaikuttavat tämän kautta myös kotimaihinsa ja omaan kansanryhmäänsä, kun heillä on tietoa paremmasta. On myös harkittava tukemalla heidän omakielisiä sanomalehtiä ja internetin uutispalveluja, millä he kommunikoivat ja jakavat tietoa. En näe merkitystä sillä millä kielellä henkilö operoi suomen lisäksi. Me emme pyri sulauttamaan henkilöitä persoonottamana massana osaksi meidän kulttuuriamme, vaan otamme huomioon heidän kieltään ja kulttuuriaan jossain määrin. Kannatamme myös armeijan sotilaspalveluksen avaamista NATO-maiden kansalaisille ja kansainvälisten joukko-osastojen avaamista NATO-maiden kansalaisille, eli olisi englanninkielinen joukko-osasto, minne niin suomalaiset, kuin ulkomaiset ihmiset voisivat hakeutua, palveluskieli olisi englanti. On harkittava myös muiden kielisten joukko-osastojen palveluksen avaamista, eli nämä ulkomaiset sotilaat, suorittaisivat Suomen asepalveluksen. Olemme nyt osa suurempaa sotilasjärjestöä, joten en näe ongelmaa siinä että myös osaa Suomen armeijasta avattaisiin ulkomaisille NATO-maiden kansalaisille. Se lisäisi meidän sotilasvahvuutta. Tämä loisi tärkeitä sotilaallisia kontakteja toisiin maihin ainakin henkilökohtaisella tasolla. Ulkomainen henkilö joka on suorittanut asepalveluksemme, saisi tahtoessaan kansalaisuuden. Kaikki nämä maahanmuutto asiat ja kansainvälistämis hankkeet loisivat tärkeitä kansainvälisiä kontakteja mistä maamme voisi hyötyä.
Maahamme saisi tulla myös lomailemaan.
Me pyrimme purkamaan valtionkirkon valta-aseman ja pyrimme suojelemaan pakanallisia pyhiä paikkoja ja muuttamaan niiden nimet uusiksi nimiksi; näitä paikkoja on muunmuassa Pirunpellot, Pirunkirkot ja monet muut alkuperäisen kansanuskomme pyhien paikkojen nimiä mitkä on kirkon toimesta demonisoitu ja häpäisty. Näitä voitaisiin nimetä hiidenkirnuiksi, hiidenkirkoiksi ja vastaavilla nimillä. Paikallinen alkuperäisen kansanuskon henkilöt voisivat nämä nimetä uudelleen, sekä tähän tehtävään perustetaan jokin uusi virka, sekä me suojelemme nämä pyhät paikat siten, että sinne ei saa viedä muiden uskontojen kuin alkuperäisuskomme symboleja; esimerkiksi ristejä ei saa pystyttää näille alueille. Risti saa olla kaulassa, tatuointina, kotipihassa tai kirkossa, muualle se ei kuulu. Pyrimme myös avaamaan hautauspalvelut ja hautuumaita myös kirkkojen ja muiden kristillisten hautuumaiden rinnalle; uskonnottomia hautuumaita minne haudataan henkilöt jotka toivovat ettei heitä haudattaisi syystä tai toisesta kirkonmaille kristilliseen maaperään. Hautauspalvelut ja koulut tullaan avaamaan vapaaksi eroon yhden uskonnon alaisuudesta. Hautauspalvelu koulut vapautetaan ja uskonnottomien hautuumaiden ylläpito asetetaan kunnan alaisuuteen, on myös mietittävä yksityisiä hautuumaita, että tulisiko niitä perustaa tai antaa niiden ylläpito vapaan kilpailun piiriin.
Kuten aiemmin kirjoitimme, niin me pyrimme avaamaan Suomen armeijaa kansainvälisyydelle perustaen kansainvälisiä joukko-osastoja, minne myös ulkomaankansalaiset voisivat hakeutua suorittamaan sotilaspalveluksemme. Suoritettuaan palveluksen, he saisivat kansalaisuuden. Tähän joukko-osastoon voi hakeutua myös Suomen kansalaiset. Tämä olisi väylä niille suomalaisille, jotka tahtovat kansainväliseen sotilasuralle, esimerkiksi NATOn joukkoihin. He saisivat tärkeitä kontakteja ulkomaisiin sotilashenkilöihin mistä voisi olla niin heille kuin muillekkin hyötyä. Tahdomme myös avata palvelusaseen kotona halluussapitämisen aktiivisille reserviläisille. He saisivat säilyttää sitä kotonaan lukitussa asekaapissa minne vain heillä on pääsy. He saisivat käydä ampumassa ampumaradalla näillä aseilla. Ihmisillä saisi olla myös käsiaseita halluussaan enemmän, kunhan mielenterveys ja muut asetukset kohtaavat. Tahdomme myös perustaa kaupunkisotilasyksikköjä, minne henkilöt voivat hakeutua palvelukseen rauhan-aikana jos ovat päätyneet työttömiksi tai muusta vastaavasta syystä; se olisi avoinna asepalveluksen suorittaneille, tai heille, jotka tahtovatkin astua palvelukseen armeijaan, jos on vaikka nuoruudessa jäänyt palvelus suorittamatta tai on käynyt siviilipalveluksen. Kaupunkisotilasyksikkö voisi myös toimia vaihtoehtona vankeusrangaistukselle; eli henkilö suorittaisi rangaistuksensa kaupunkisotilasyksikössä. Tahdommekin tuoda sen vaihtoehdon että henkilö joka tuomitaan rikoksesta voi hakeutua armeijaan suorittamaan vankeusrangaistuksensa tai osan siitä. Se kestäisi vähintään kaksi vuotta minkä aikana hänen itsekuria, elämäänsä, asennettaan ja ajatusmaailmaansa pyritään muokkaamaan hänen edukseen. Hän voi suunnata tästä syvemmälle armeija maailmaan, jos ei tahdo luopua palveluksesta koska kokee siitä jotakin henkilökohtaista tai yhteiskunnallista hyötyä. Aseen halluussapidosta en tiedä. Tietenkään henkilö jolla on mielenterveysongelmia tai aktiivinen päihdeongelma, ei ole hyvä antaa asetta haltuun. Tahdomme myös perustaa turvallisuusjoukot jotka ovat sotilasyksikköjä jotka toimivat viranomaisten kanssa yhteistyössä ja he partioivat julkisilla alueilla aseidensa kanssa. Heillä on raskas aseistus, rynnäkkökiväärejä ja muita. He partioivat ja vartioivat alueita ja niiden järjestystä ja rauhaa. Se olisi osa heidän asepalvelusta; toimia kaduilla osana yhteiskuntaa.
Pyrimme aktiivisesti kehittämään hampputeollisuutta ja vapauttamaan sen potentiaalia kaikin mahdollisin tavoin, kuten siten että esimerkiksi paperi tulisi tuottaa hampusta eikä puista, jotta metsät saisivat kasvaa vapaasti. Hamppu olisi meidän ympäristö tekojemme keskiössä. Maataloustukien uudelleen kohdentaminen eläinperäisten tuotteiden tukemisesta kasvispohjaisten tuotteiden kehitystyöhön ja niiden tuotantoon. Esimerkiksi uudelleen järjestelemällä siten että sitä kasvisproteiinia mikä menestyy maassa on siellä silloin viljeltävät sitä eikä esimerkiksi rehua eläimille. Kasvintuotannossa ihmisravinnoksi meneviä kasveja tulee viljellä ensisijaisesti ja toissijaisesti eläinten rehuksi meneviä kasveja. Tahdomme myös kehittää kasviskunnantuotteiden kehitystä, etenkin proteiinin lähteitä ja niiden jalostustyötä. Hampputeollisuudella korvataan osa metsäteollisuudesta; koemme että metsät ovat arvokkaampia kuin hamppu siten, että hamppu on hyödyllisempi ja ympäristöä säästävämpi ja luonnon monimuotoisuutta tukeva kasvi kun sen hyödyntämisessä ei tarvitse kaataa ikimetsää ellei kaada sen viljelyn tieltä metsää; mitä on mietittävä että onko se hyvä asia. Hamppua voisi vapaasti hyödyntää kun taas metsiä tulisi suojella. Ihanteemme ja tavoitteemme on se että eläinteollisuuden määrän laskiessa vapautuvilla rehupelloilla ja laidunmailla voidaan viljellä muun muassa hamppua, mikä vapauttaa paineen kaataa metsää muunmuassa paperiksi. Tavoittelemme myös sitä että turkistarhauksen lakkauttaminen vapauttaa hampulle viljelypinta-alaa mistä voitaisiin tuottaa kangasta, mistä voisi valmistaa muunmuassa vaatteita, verhoja ja muita kangastuotteita. Tahdomme myös ennallistaa suot ja lakkautta turpeennoston ja kieltää turkisatarhauksen. Tahdomme kieltää lihan maahantuonnin sekä tahdomme jalostaa Suomen kotoperäisistä lajeista uusia rotuja jotka terveempiä ja mitä nyt keksimme. Ne lihatuotteet jotka voidaan tuottaa kotimaassaamme myös tuotetaan kotimaassaamme. Haemme myös muutosta siihen että sähköverkostot niiden teknologia olisi suomalaisessa omistuksessa. Myös kaivostuotannon ja kaivosten tulisi olla suomalaisessa omistuksessa. Ympäristövahingot mihin yritykset syyllistyvät, maksavat yritykset itse, vaikka ne menisivät konkurssiin sen seurauksena. Olkaa huoleellisia ja nähkää vaivaa, se on teistä itsestänne kiinni.
Jatkakaamme ohjelmamme selitystä. Me pyrimme muuttamaan yhteiskuntajärjestelmää siten että työttömyystuki ja asumistuki korvataan kansalaistulolla. Myös kansanedustajille maksetaan kansalaistuloa mikä on yhtä suuri kuin työttömällä. Kansanedustajille maksetaan tämän tulon lisäksi palkkioita istunnoista ja kokouksista ja muusta aktiivisuudesta ammattikuvansa mukaisissa työtehtävissä. Muille kansalaisille kansalaistulon saannin edellytys olisi aktiivisuus kansalais-yhteiskunnassa. Eli henkilön tulisi toimia jonkin kansalais-yhteiskunnan yhteisön toiminnassa aktiivisesti vähintään kolmena päivänä viikossa kolme tuntia kerralla että hän saisi kansalaistuloa. Passiivisuudesta ei maksettaisi kansalaistuloa. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö joka ei osallistu kansalais-yhteiskuntaan, ei saisi kansalaistuloa, ja jos mahdollista, hän voi rahoittaa elämänsä jotain muuta kautta, mutta passiivinen ei olisi oikeutettu julkisiin tukiin vaan hänen tulee rahoittaa elämänsä yksityistä kautta. Myös turvapaikanhakijoiden tulee olla aktiivinen kansalais-yhteikunnassa tai muussa yhteiskunnassa jotta hänellä olisi oikeus olla maassamme. Ajattelemme että tämä toiminta ehkäisee syrjäytymistä, jos henkilön on toimittava tuen saamisen eteen jotain eikä voi vain istua kotona ja olla miten haluaa olla. Tai voihan sitä käydä kansalaistyössä ja olla miten haluaa olla. Mutta passiivisuudesta emme enään maksaisi julkisia tukia henkilöille, ellei hän ole eläkkeellä tai vastaavassa elämäntilanteessa. Työttömänä voisi olla korkeintaan puolivuotta minkä jälkeen on astuttava kansalaistyöhön jotta olisi oikeutettu julkisiin tukiin. Kansalaispalveluksen, tai kansalaistyön, sijaan voi myös osallistua kaupunkisotilastoimintaan, mikä tuo tiettyjä etuja, kuten kuntosali, liikunta, ja suurempi taloudellinen tuki, kuin tavallisella kansalaistuloa saavalla henkilöllä. Tämä on arvojemme painopiste sillä tahdomme tukea enemmän sotilaita kuin siviilejä. Työ ja palveluspäivinä työtoiminta on velvoitettu tarjoamaan aamupalan ja lounaan. Työtoiminnassa saa olla myös kauemmin. Valtio maksaa ruokien tuottamat kulut yhdistykselle. Kansalais-yhteiskunnan toimielimeksi perustetaan kansantalo, mikä ylläpitää toimintaa vapaasti; valtio voi rahoittaa jossain määrin toimintaa; on virallisia yhdistyksiä, mistä rekisteriä pitää kansantalo. Kansantalo on hallintaelin. Virallinen yhdistys on oikeutettu tarjoamaan työtoimintaa kansalaisille mitkä oikeuttavat kansalaistuloon ja joiden ateriapalveluja valtiorahoittaa hakemusten perusteella. Tätä on kehitettävä eteenpäin uusin ajatuksin yleisessä keskustelussa.
Meidän tulee perustaa eläinvirasto, joka hallinnoi eläimiin liittyviä asioita, kuten ylläpitäisi ainoaa laillista ja virallista eläintoria missä eläimiä saa myydä, ostaa tai lahjoittaa. He myös rahoittaisivat ja tukisivat eläinlöytökoteja. He myös julkaisevat ja teettävät tutkimuksia eläimistä. Myös mietittävä villieläinten pelastus järjestön ylläpitoa. Eläinviraston ylläpitää myös eläinrekisteriä. Eläinrekisterin eläimistä maksetaan veroja eläinvirastolle, millä rahoitetaan eläintenterveydenhuoltoa, jolloin hoitokustannukset ovat pienemmät. Joka kuukausi maksetaan tietty summa millä rahoitetaan julkista terveydenhuoltoa eläimille. Tämä laskee tai tarjoaa jopa ilmaisen terveystarkastuksen tai hoidon eläimelle, jos se vain mahdollista. Tämä olisi kohdennettu lemmikkieläimiin, ei tuotantoeläimiin. Olemme myös harkinneet että maatilat olisivat valtion omistamia ja maanviljelijä olisi töissä maatilallaan, mistä maksettaisiin kuukausituloa, eli kansalaistuloa ja maatilan kustannukset kattaisi valtio koska valtio sen omistaisi. Eli tilallinen ei huolehtisi laskuista vaan keskittyisi työhönsä. Olen myös saanut ajatuksia siitä että maatilanpitäjä saisi myös osan tuotantojensa voitoista. Voitot jaettaisiin valtion kanssa. Ohimennen toin asian esiin kun tuli mieleen. Elintarvikkeille tulee laittaa värikoodit sen mukaisesti mikä on tuotteen hiilijalanjälki, sekä qr-koodi mikä johtaa sivulle mikä kertoo tuotantoeläinten elinoloista ja elintarvikkeen tuotannosta kuvien kanssa. Myös tulee olla niin että henkilö voi hakea yleistä lupaa käydä tuotantoeläintiloilla tai teurastamoissa ottamassa valokuvia jotka he saavat julkaista. Hakemus on yleinen, sillä ei haeta tietylle teurastamolle tai tuotantotilalle vaan se on yleinen lupa minkä luvalla he saavat mennä tilalle tai teurastamolle ottamaan kuvia.
Meidän tulee tutkia onko siinä järkeä että kerrostalojen ikkunat uusitaan sellaisilla ruuduilla mitkä keräävät sähköä, millä osa asunnon sähköstä tuotetaan. Sekä harkittava sitä että kaikkien kerrostalojen katoille asennetaan aurinkopaneeleja ja pienoistuulimyllyjä millä tuotetaan osa kerrostalon tarvitsemasta sähköstä. On mieitittävä onko se järkevää Suomen korkeudella. On kehitettävä tätä teknologiaa pidemmälle ja perustettava ja rahoitettava tällaisen teknologian kehitystä.
Palatkaamme aiempaan, me ajamme myös sitä asiaa eteenpäin että 16-vuotiaat saavat äänioikeuden eduskunta ja kuntavaaleihin. 16-vuotiaat saisivat myös ostaa nikotiinipusseja sekä mietoja alkoholijuomia. 16-vuotiaat saisivat muuttaa opiskeluasuontoihin tai muihin asuntoihin 16-vuotiaana ja hän olisi oikeutettu opiskelijoille suunnattuun taloudelliseen tukeen, sekä työskentely mahdollisuuksia mietittävä. 16-vuotias voi myös hakea sotilasuralle mutta rintamalle hänet päästettäisiin vasta 18-vuotiaana. On mietittävä että mikä olisi koulutuksen sisältö ja se että onko tämä järkevää; kun pitäisi kaksi vuottakin odottaa että pääsee tositoimiin.
Me ajamme kovempia vankeustuomioita ja rangaistuksia törkeisiin huumausainerikoksiin, mutta samalla keventäen pientenmäärien halluussapidosta. Lastenraiskaajia ja hyväksikäyttäjiä tulee rangaista huomattavasti kovemmin kuin nykyisin. Ajamme myös uusien korkeanluokituksen vankiloiden rakentamista ja niiden rakennuksissa katsotaan mallia ulkomailta, kuten Yhdysvalloista ja Venäjältä. On myös harkittava kuolemanrangaistusta sarjamurhaajille. Heidän olisi mahdollista välttyä kuolemantuomiosta tekemällä täydellistä ja avointa yhteistyötä viranomaisten kanssa selvittäen kaikki omat rikoksensa. Henkilöt jotka jatkuvasti syyllistyvät seksuaali rikoksiin, heidät sterilisoidaan. Vankiloista tulee luoda entistä eristävämpiä siten ettei ole niin paljon aikaa sellinsä ulkopuolella. Eri ryhmiä ja muuta on oltava tarjolla. Lievissä rikoksissa yhteiskuntapalvelukset otetaan laajempaan käyttöön. Ja on tarjottava mahdollisuus suorittaa rangaistus armeijan riveissä. Tulee perustaa omat yksiköt tähän tarkoitukseen minne vanki voi vapaaehtoisesti osallistua. Meidän tulee tehdä tällainen kokeilu, koska jotkut ehkä tahtovat muuttaa elämäänsä ja saada itsekuria, ja siihen toimii lääkkeenä armeija. Aseiden halluussapidosta on harkittava sillä henkilön mielentilasta tai vastaavasta on vaikea ottaa selkoa, että onko turvallista antaa heille asetta käteen. Palvelus voisi liittyä kaupunkisotilasyksikköjen toimintaan kun on päässyt leiriltä. eli sen jälkeen palvelus voi jatkua kaupunkisotilasyksiköissä mikä tarjoaa henkilölle merkityksellistä sisältöä päivään. Emme voi tuomita heitä täysin sillä on ihmisiä jotka tahtovat muuttaa elämäänsä kunhan saisivat siihen vain todellisen vaihtoehdon. Vangeille on myös tarjottava vaihtoehtoa että asuminen järjestettäisiin toisella paikkakunnalla kuin siellä missä henkilö on elänyt, jos hän sitä tahtoo, jottei hän palaisi rikollisiin piireihin. Meidän tulee järjestää entisille vangeille sisältöä päivään. Ja pyrkiä siihen, että yksikään joka vapautuu, ei vapaudu kadulle, vaan että hänellä on asunto ja jotain sisältöä elämässä. Voisi olla jotain asuntoloita joihin otetaan mallia kuntoutuskodeista. Ensin avovankilaan, siitä kuntoutuskodin tapaiseen paikkaan ja sieltä omaan kotiin kun on kokemusta itsenäisestä elämisestä. Päihteidenkäyttö johtaisi paikan menettämiseen ja henkilön täytyisi muuttaa pois kuntoutuskodilta. Tämä kaikki on vapaaehtoista vangeille, jos he tahtovat he saavat mennä kadulle elämään, jos sitä tahtovat. Emme pakota ihmisiä näihin ohjelmiin tai muuhun. Vain rangaistus on varmaa jos tekee väärin ja saa tuomion.
Meidän tulee perustaa filosofiakouluja Turkuun, Helsinkiin, Tampereelle, Ouluun ja Rovaniemelle missä on filosofinen kirjasto missä kattavasti filosofisia teoksia, minne filosofiasta kiinnostuneet voivat mennä viettämään aikaa, lukemaan, keskustelemaan ja luennoimaan.
Kannatamme eutanasian laillistamista koska uskomme armoon, emme jonkin uskonnon itsekkäisiin ja armottomiin opinkappaleisiin. Tämän kuitenkin tulee perustua lääkäreiden vapaa-ehtoisuuteen. Me emme voi pakottaa lääkäriä toimimaan mahdollisia eettisiä näkemyksiä vastaan.
Turun statuksen nosto; tunnin juna Helsinkiin ja suora junayhteys Poriin, mikä taas nostaisi Porin statusta. Turusta olisi suora junayhteys Helsinkiin, Tampereelle ja Poriin. Turun kansainvälistäminen ja muuttaminen suomalaisen kulttuurin ja sivityksen kansainväliseksi pääkaupungiksi. Paljon kulttuuria ja tutkimustyötä, korkeakulttuuria ja korkeakouluja; kaupungin infstraktuurin uudistamista, kuten uusi poliisiasema, sairaala, rautatieasema, satama, lentokentän uudistaminen, julkisten liikennevälineiden kehittäminen ja muita palveluja. Turku myös laillistaisi kannabiksen oston, myynnin, kasvatuksen ja käytön, ja siellä olisi näille omat kahvilat missä niitä myytäisiin. Myös korkeakulttuurinen kehittäminen, kuten ooppera ja baletti. Katukuvan uudistaminen, lentokentän uudistaminen, sataman uudistaminen, rautatieaseman uudistaminen, korkeakoulujen ja kampusten perustaminen. Näin alkuun.
Toiseen aiheeseen, on tehtävä laaja ja tarkka tutkimustyö kemikaaliyliherkkyyksistä sekä sähköyliherkkyydestä, sekä rakentaa kaupunginosia, joissa sähköyliherkkyys otettu huomioon.
Syntyvyyden kasvattamiseksi meidän tulee myöntää valtiontakaamia pankkilainoja perheen ensikodin ostamiseksi. Valtio maksaa lainoista 20 prosenttia jokaisesta lapsesta. Eli kun perhe on saanut viisi lasta, laina maksetaan pois valtion toimesta. Kotivanhemmalle maksetaan vanhemmuusrahaa mitä hän saa kun huolehtii kodista ja lapsistaan. Vähävaraisille perheiden lapsien harrastuksia tulee tukea taloudellisesti. Etenkin kamppailulaji harrastuksia.
Kouluihin otettaisiin käyttöön kulttuurioppitunnit missä opiskellaan eri filosofioita, uskontoja, kulttuureita ja niiden tapoja, opetuksia ja ajatusmalleja. Tällä korvattaisiin uskonnon ja elämäntiedon oppiaineet. Oppiaine olisi monivuotinen oppiaine mikä aloitettaisiin sopivassa iässä. Kotikielioppitunnit missä oppilas opiskelee suomen lisäksi kotonaan ja sukulaisten kanssa puhumaansa kieltä. Kieli voi olla myös joku muu kieli; ajatus on että kaikki opiskelevat kolmea eri kieltä koulunaikana. Suomenkielinen voi valita niistä kielistä mitä on saatavilla mitä tahtoo opiskella. Ruotsin kielinen taas ruotsia tahtoessaan, saksalainen saksaa, arabi, arabiaa, somali, somalia, romani romania. saamelainen saamea ja niin edespäin. Tämä voisi tehostaa oppilaan kielien oppimista ja oppimista ylipäätään ja helpottaisi hänen integroitumista osaksi yhteiskuntaan. Pakkoruotsi lakkautettaisiin ja korvattaisiin tällä kotikieli oppiaineella. On myös harkittava sitä että olisi jokin sotilaallinen vapaaehtoinen kurssi tai oppiaine minne oppilaat voisivat mennä, vaikka ylä-aste iässä. Opettaa sota-tilan yhteiskunnan toimintaa ja ihmisten tehtävistä siinä.
Maatalouskuntien elvyttäminen ja kehittäminen. Maatalouskeskuksen sijainti tulee harkita tarkoin; ajatuksena on että maanviljely tapahtuisi maatalouskeskuksen ympärillä ja maatalouskeskuksessa tapahtuisi jatkojalostus tuotteeksi. Tällä alueella olisi kerrostaloja missä työntekijät ja paikalliset voisivat elää. Esimerkiksi viljoja viljellään alueella ja maatalouskeskus otollisella sijainnilla missä on myllyt, missä viljat jalostetaan kauppatavaraksi, jauhoiksi, leivoksiksi yms. Myös teurastamot ja muu maataloustuotanto olisi tällaisissa maatalouskeskuksissa; tällä saamme edistettyä työllisyyttä maaseudulle sekä ylläpidettyä elinvoimaista maaseutua, vaikka nykyisin on ajatuksena siirtää väestö kaupunkeihin. Me toimisimme tätä vastaan tällä toiminnallamme. Maatilojen tulisi pyrkiä kasvattamaan kasvikunnan proteiinituotteita sekä hamppua ensisijaisesti. Lihantuontanto, maitotuotteiden tuotanto ja muiden eläinkunnantuotteiden omavaraistettaisiin ja pyrkisimme kehittämään uusia rotuja kotoperäisistä roduistamme eettisesti kestävämmiksi sekä terveellisimmiksi roduiksi. Vuohen ja lampaanlihan suosion kasvattaminen. Eli maatalouskunnista tulisi muodostua uusi asuinalue ja maataloustuotanto keskuksiksi, eli tuotteet tuotetaan lopulliseen muotoonsa sillä paikkakunnalla missä vilja, liha, kasvit ja muu tuotetaan. On tuotantokeskus, eli teurastamo, mylly yms asutuskeskuksen yhteyteen, ja näistä ne sitten kuljetettaisiin eri kaupunkeihin.
Kansalaisasema määriytyy kansalaisoikeuksien pohjalta. Kansalaisoikeudet tulee ansaita yhteiskunnallisen menestymisen mukaisesti. Esimerkiksi äänestysoikeus vaaleissa ansaitaan peruskoulun käymisellä. Kansalaistulo ansaitaan osallistumalla kansalaisyhteiskuntaan, kansalaisyhteiskuntaa hallinnoi kansantalo, mikä pitää listaa kansalaistuloon oikeuttavista yhdistyksistä. Virkaan tai muuhun yhteiskunnalliseen asiaan, eduskunta, kuntapolitiikka yms. vaatii kansalaispalveluksen suorittamisen. Maahanmuuttaja saa kansalaisuuden käymällä korkeakoulun, on ollut palkka tai yritysveron maksaja viisi vuotta. Maahanmuuttajien lasten statusta mietittävä että saavatko he vanhempiensa saaman kansalaisuuden puolesta myös itse kansalaisuuden.
Suomen Armeijan sotilaita kävisi Yhdysvaltojen ja muiden NATO-maiden armeijassa osan palveluksesta. Suomen Kansainväliset joukot käyvät palvelemassa Yhdysvaltojen ja muiden NATO-maiden armeijassa. Tähän heitä valmistettaisiin Suomessa kansainvälisissä joukko-osastoissa. Ja nyt kun Suomi on NATOssa niin voisimme ryhtyä valmistamaan ballistisia ohjuksia ja Droneja millä voitaisiin korvata tykistöä. Nykyaikaistaa meidän asevalikoimaa, taistelutekniikoita, varusteita, aseita ja strategioita kun dronet ja ohjukset ovat muuttaneet sodankäyntiä, asekantaa ja taistelutekniikoita. Mikä toimii ja mikä ei. Sodankäynti on murroksessa ja muutoksessa. Katsottaisiin mallia vaikka Israelista, Ukrainasta, Yhdysvalloista ja Venäjästä. Oikeastaan voisimme perustaa monikansallisia joukko-osastoja NATO-maiden kanssa jotka operoivat yhdessä eri NATO-operaatioissa. Tämä taitaa olla jo käytössä mutta kirjoitimpa vain. Suomen Armeijan Kansainvälset joukot olisivat ensisijaisia joukkoja NATO-operaatioihin.
Lotta-järjestö tulisi jälleenperustaa missä naisia koulutettaisiin sotatiloihin ja muihin selviytymistaitoihin; Kamppailuharrastuksia ja joitain aseiden käyttöä; Puukkoja, pistooleja yms. Naiset suorittaisivat kansalaispalveluksen Lotta Svärdissä. Lotta järjestö olisi yleinen naisten järjestö joka tekisi tutkimustyötä naisiin liittyen. Lotta järjestö olisi myös naisten tukena silloisessa elämäntilanteessa missä he elävät. He järjestävät vaellus, patikointi, erä, kamppailulaji, ampumaharjoituksia ja keskustelukerhoja. He myös luennoisivat ja tiedottaisivat vanhemmuudesta ja lastenhoidosta ja työ, koulutus, yritys ja muissa naisiin liittyvissä asioissa. Myös omat kotisivut sekä lehti mitä he julkaisisivat. Lotta järjestö olisi Naisten sivistysjärjestö mikä sivistäisi naisia naiseuteen liittyvissä asioissa.
Meidän tulee luoda uusi laitostyyppi millä olisi oma lakikokoelma oikeuspsykiatriaa ja oikeuspsykiatrista sairaanhoitoa koskien. Meidän tulee myös perustaa uusia psykiatrisia tutkimus ja hoitolaitoksia. Esimerkiksi Vanhaan Vaasaan tulisi perustaa uusia osastoja ja uusia sairaalarakennuksia. Tulee olla laki mikä mahdollistaa osaston missä ei ole mahdollista saada paketti postia eikä kännyköitä. ja että henkilökunta saa tarvittaessa avata paketin ja takavarikoida sen sisällön. Hoitohenkilökunnalle tulee antaa suurempia oikeuksia turvatakseen työnsä ja potilaiden turvallisuuden. Lakia ja laitostyyppiä kehittäessä kuunneltava hoitohenkilökuntaa miten ne asiat olisi parhaiten ja käytännöllisesti hoidettava, jotta henkilökunta ja muut potilaat ovat turvassa, jotta voi turvata parhaimman mahdollisen hoidon.
Me emme saa menettää suomalaisuutta kansainvälistyvässä maailmassa vaan olla suomalaisia kansainvälisessä maailmassa.
Tulisi järjestää siten että vanhuksille olisi omat kerros ja rivitalo alueet mikä olisi heille ilmaista, ja että heillä olisi ilmaista käydä kaupassa tiettyyn summaan asti viikossa. Esimerkiksi voisivat käydä hakemassa vaikka 60 euron arvosta ruokaa kaupasta, tai se tilattaisiin heille. Luvut päästä heitettyjä. Sekä sellainen lisä että heille järjestettäisiin parin viikon kesä loma Suomessa, Ruotsissa tai Virossa ja ulkomaanloma etelään talvella, tai jotain vastaavaa. Heidän ei tarvitsisi miettiä raha asioitaan ollenkaan. Voisi olla myös ilmainen taksikyyti kauppaan, terveydenhoitoon ja ehkä jotain puutarha, kasvimaa juttuja näiden asioiden lisäksi kesäksi. Eläkeläisten yhteisö.
Taide ja kirjallisuus verotusta huomattavasti alemmas. Voisi miettiä myös nollaverotusta sillä taide ja kirjallisuus ovat kulttuurin ja sivistyksen kulmakiviä.
Mitä suurempi palkka sitä suuremman summan saa pienemmällä verotuksella. Veroja alas, palkkoja ylös. Verotusta ei tarvitse nostaa kun nostaa palkkoja. On suuremmat verot pienemmällä prosentilla kun verotettava summa on suurempi. Pienemmällä prosentilla saa enemmän, tai ainakin yhtä paljon. Samalla rahaa on enemmän markkinoilla kun ihmisillä on enemmän rahaa käytettävissä ja he ostava verotettavia tuotteita enemmän koska on enemmän rahaa, jolloin veroja tulee myös enemmän. Samalla yritykset lähtevät kasvuun ja kukoistukseen, mikä taas kasvattaa markkinoita, mikä taas kasvattaa työllisyyttä kun yritykset kasvavat. Positiivinen kierre. Pienyrityksille keveämpi verotus, mutta mitä enemmän yrityksessä työntekijöitä, sitä kevyempi verotus yritykselle, jotta palkkaus houkuttelevampaa, sen tietenkin tulisi olla kannattavampaa kuin maksaa veroja valtiolle. Ja mitä suurempi palkka työntekijöillä, sitä pienempi verotus yritykselle. Se miten saisimme työnantajat maksamaan enemmän palkkaa työntekijöille, onnistuisi niin, että sen tulisi olla kannattavampaa kuin maksaa veroja valtiolle. Tai sitten yritys vain maksaa ennemmin enemmän palkkaa kuin veroja. Kerrataan, työntekijälle maksettavan korkeamman palkan tulisi olla kannattavampaa maksaa kuin maksaa valtiolle veroja. Oletteko valtion vaiko työntekijöiden puolella? Olisi myös harkittava että säädettäisiin laki mikä velvoittaisi suurempia yrityksiä maksamaan bonuksen kerran vuodessa palkan lisäksi mikä olisi sidottu yrityksen tulokseen. Tämä tulisi kirjata lakiin. Tulonsiirto valtiolta yrityksille ja työntekijöille.
Uusien vankiloiden perustamista; Lievistä rikoksista ehdonalaista, yhteiskuntapalvelusta, siivoamista ja muuta, sekä sakkoja. Mutta myös uusia entistä eristävämpiä vankiloita joiden suunnittelussa haettava mallia Yhdysvalloista, Britanniasta, Venäjältä. Videopelien ja pelikoneiden käytöstä luovuttava. Enemmän filosofista ja psykologista kirjallisuutta tarjolle. Liikunta mahdollisuudet tulee olla aerobisiä liikuntamuotoja, ei voima ja kuntosali harjoittelua. Vanginvartijoille enemmän palkkaa sekä heidän asemansa suojelu laein, eli jos heille tekee jotain niin siitä tulee suuremmat seuraamukset kuin tavalliselle siviilille tai vangille. Kuten jo aiemmin kirjoitin niin kirjoitetaan se tämänkin asian yhteyteen kun käsittelee aihetta. Olisi myös hyvä järjestää armeijan yllpitämää kansalaispalvelusta rikollisille; eli he menisivät armeijaan rangaistuksensa yhteydessä; eli he suorittavat vankeusrangaistukensa armeijassa, ainakin alkuun aseettomassa palveluksessa; Heidän itsekuria ja sen kautta määräysvaltaan itseään kohtaan pyritään vahvistamaan jotta he näkisivät itsessään muutakin kuin huumeiden tai rikosten orjan vailla kunniaa, että he pystyvät muuhunkin kuin rikoksiin tai huumeiden käyttöön. Tämä voisi olla vapaaehtoista, tai siihen sen pitäisikin perustua. Tämä palvelus kestäisi vähintään kaksi vuotta minkä aikana hän eläisi armeijan palveluksessa. Tästä tulisi olla jotain hyötyjä henkilölle kun hän pääsee sieltä pois. Jotain yhteiskunnallisia hyötyjä. He voisivat jatkaa kaupunkisotilasyksiköissä palvelusta kun muuttavat takaisin kaupunkiin tai pyrkiä töihin tai yrittämään tai kouluun, tai sitten jatkaa sotilasuralla. Pienistä laittomien huumeiden halluussapidoissa meneteltävä niin että päihteitä saa olla pienissä määrin hallussa, ylimenevä osuus takavarikoidaan ja annetaan sakot, muttei pidätetä, ellei ole uhkaava ja väkivaltainen tai soita suuta; viranomaisia tulee kunnioittaa.
Perustettavat kaupunkisotilasyksiköt ylläpitäisivät sotilaskahviota minne veteraanit ja sotilaat saavat mennä syömään päivän ilmaisen ruuan ja juomaan teetä, kahvia tai matea. Turvallisuusjoukot tulee perustaa mutten tiedä olisiko ne osa kaupunkisotilasyksikköjä vaiko siitä erillinen armeijan eliittisotilasyksikkö joka valvoisi toreilla ja eri kaupungin osissa ja olisi osa armeijan toimintaa jotka tekisivät yhteistyötä viranomaisten kanssa ja heillä olisi oikeus ampua ja puolustaa itseään sekä pidättää ihmisiä. Heillä olisi sotilasvarustus ja tarvittaessa kommandopipot päässä. Tämä voisi olla myös osa tietyn sotilasjaoston palvelusta. Olemme nyt lukeneet Ruotsin, Tanskan, Britannian ja Saksan lähiöistä ja niiden kehityksestä, sekä meidän maassaamme henkilöt käyvät yleistä huumekauppaa häiriten tavallisia kansalaisia, tämä on saatava loppumaan. Poliisille lisää rahaa ja heille rakennettava uusia tiloja, eli poliisilaitoksia. Uusissa tulee olla tilavammat tilat ja enemmän putkia koska väestö kasvaa, joten enemmän rikollisia, joten enemmän pidätettäviä. Tätä tietenkin pyritään vähentämään sillä vankiloita ja putkia ei ole niin paljoa käytössä että olisi mahdollista heitä pidättää; tämä olisi ensiapua, sitten kun enemmän tiloja, asioita voidaan harkita uudelleen.
Suurempiin kaupunkeihin perustettava filosofia keskuksia tai filosofia kirjastoja/kouluja minne kuka tahansa voi mennä keskustelemaan tai lukemaan kirjallisuutta.
Palataan kulttuuriin; kuten kirjoitin niin taiteelle ja kirjallisuudelle pienempi verotus tai nollaverotus tuotteista, jotta sitä tuotettaisiin lisää. Teattereissa, oopperassa ja baletissa pienempi verotus. Kirjallisuudessa määriteltävä lakiin se minkä prosentin itse kirjoittaja saa ja minkä kustantaja saa. Taiteelle, veistoksille, maalauksille, koruille ja muulle pienempi verovapaus tai ainakin pienempi verotus.
Ja nyt palataan aiempaan ja kerrataan ajatuksia uudelleen. Nämä kaikki tullaan järkeistämään loogisempiin jaostoihin kunhan vain tulee sen aika, mutta toistetaan tiseämme nyt. Psykiatrian lakeja uudelleen tarkasteltava; onko pakkohoito lakeja muutettava; onko muutettava oikeuspsykiatristen hoitolaitosten statusta ja luotava uusi laitostyyppi mikä on vankilan ja sairaalan risteymä, jota koskee uusi ja oma lakikokoelma. Psykiatrinen hoitolaitos. Jos potilas syyllistyy toistuvasti rikoksiin, hänet voidaan määrätä eristysosastolle, mitä tulee perustaa uusiin sairaaloihin. Tälle osastomuodolle ja tyypille tulee perustaa uusi lakikokoelma mikä käsittelee tätä osastoa ja hoitomuotoa. Näillä potilailla ei ole kontaktia osaston ulkopuolelle, eikä puhelimia eikä tietokoneita eikä nettiä käytössä tai halluussa. Tällä osastolla voidaan pitää puolivuotta tai pidempään jos henkilö on uhka muiden hengelle ja terveydelle sekä on riski että henkilö syyllistyy rikoksiin uudelleen tai käyttää huumeita. He saavat saada vain postikirjeitä, ei paketteja eikä heillä saa olla tietokoneita tai puhelimia saatavilla; henkilökunnalle tulee antaa oikeus tarkistaa postipaketit sekä kirjeet ja lukea ne tarvittaessa jos epäillään jotain laitonta asiaan liittyen. Tätä lakia luotaessa on kysyttävät henkilökunnilta psykiatrisissa hoitolaitoksissa olevilta mikä helpottaisi heidän työtään sekä mikä lisäisi heidän ja muiden potilaiden turvallisuutta ja potilas terveyttä. Uusien tutkimuslaitosten perustamista missä tutkittaisiin mielenterveyteen liittyviä asioita. Jotkut tahot jotka tahtovat tutkia näitä asioita, on kuunneltava ja annettava suunnittelutyö heidän vastuulle. Myös lakikokoelman ja uuden laitostyypin perustaminen tulee jättää asiantuntijoiden haltuun. Turvaosasto.
Valtionlaitosten, vankiloiden ja koulujen ruokavalio siirrettävä kasvispainotteiseksi; vähemmän lihaa, kalaa ja kanaa ja enemmän kasvikunnan tuotteita. Liha, kala ja kana tarjolle mutta maksulliseksi.
Karhun salakaadosta 25 000 euron sakot ja 10 vuoden aseenomistus ja metsästyskielto. Ei saa olla edes ajomiehenä. Sama laki koskee susia, ilveksiä, ahmoja ja mäyriä.
LSAta sisältävien siementen kasvatus, halluussapito ja käyttö dekriminalisoitaisiin. Psykedeelisten sienten kasvatus, käyttö ja halluussapito dekriminalisoitaisiin. Meskaliinia sisältävien kaktuksien kasvatus, halluussapito ja käyttö dekriminalisoitaisiin. Salvian kasvatus, käyttö ja halluussapito dekriminalisoitaisiin. Kannabiksen käyttö, kasvatus ja halluussapito dekriminalisoitaisiin, jos emme saa sitä laillistettua.
Kemikaalien, jotka eivät ole erikseen laillistettu, ovat laittomia, ja niiden valmistus, myynti, osto, halluussapito ja käyttö kielletty; vain erikseen lailla sallitut ovat laillisia; kaikki mikä ei ole laissa erikseen sallittuja, on lailla kiellettyjä; niille tulee hakea ensin valmistus lupa ja sen saatua ja kemikaalin luotua, sen vaikutukset tulee tutkia ja sen jälkeen sille tulee hakea käyttöoikeus ja lupa valmistaa ja myydä niitä. Haetaan ensin lupa niiden luomiselle, ja sen jälkeen, kun on saatu lupa valmistaa kemikaaleja, niitä tulee testata ja tutkia ennen kuin niitä saa jakaa; Kaikki mikä ei ole lailla hyväksyttyä, on lailla kiellettyä. Uusia kemikaaleja ei saa tuottaa omatoimisesti vaan sen tuotantoon tulee ensin hakea lupa. On lista laillisista kemikaaleista, ja ne kemikaalit, mitkä eivät ole tässä listassa, ovat laittomia, ellei niiden valmistamiseen ole haettu erikseen tutkimus ja valmistuslupaa. Edelleen; Se, mikä ei ole laillista, on laitonta.
Kaikista näistä asioista päätellen, voimme todeta, että työ tässä maassa on vasta alussa. Maamme, ja maailma, ei ole vielä lähellekkään valmis. Työ on vasta alussa. Kun mietitte niin työtä on hyvin paljon.

Tässä ei ole kaikki asiat mitä tahtoisimme edistää yhteiskunnassa, vaan osa siitä. On kirjoitettu kattavampikin lista/luettelo, miksi sitä tahtoo vain kutsua, mutta näistä lähdettäisiin liikkeelle.

Tässä ei ole vielä kaikki se mitä olemme kirjoittaneet ylös. Tämä oli yleisluonnos pääaiheista.

Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti