Riimu Kodista

Koti on Pyhä, joten pitäkää se siistinä ja huolehtikaa siitä ja pitäkää se kodikkaana, jokaiselle makunsa mukaisesti. Kodista huolehtiminen ja siivoaminen on myös Pyhä Sakramentti sillä koti on Pyhä. Se on yksi perheenne jäsenistä. Pitäkää sen henki puhtaana ja hyvänä.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Riimuja Liitoista, Rahasta.

Seksi pyhittää liiton ja lapset ovat sen siunaus vaiko kirous? Kaipa se minkä tahtoo nähdä.

Jos et anna lastesi kasvaa aikuisiksi, he eivät kasva aikuisiksi, joten anna itsenäisyyttä äläkä ole itsekäs vaan anna heidän tehdä omat virheensä, se on rakkautta ja huolenpitoa mikä kantaa heitä myös sinun kuolemasikin jälkeen.

Avioerossa omaisuus ja raha jaetaan henkilöiden tulojen suhteen mukaisesti, eli esimerkiksi jos toinen tienaa 60 prosenttia talouskassaan niin hän saa 60% koko omaisuudesta ja varoista ja toinen 40% omaisuudesta ja varoista. Prosentit ja suhteet voivat olla mitä tahansa mutta 60/40 esimerkki.

Se mihin rahan käytät kertoo sen arvon.

Se miten rahan hankit, kertoo sen arvon.

Raha on arvoton minkä arvon määrittelee se millä sitä hankit ja mihin sitä käytät.

Raha on neutraali, ei hyvä eikä paha, vaan se miten sitä hankit, ja mihin sitä käytät, kertoo sen onko se hyvä vaiko paha.

Kiitos Jumalat, kiitos.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Pyhistä Sakramenteista

Meidän uskon henkiseen harjoitukseen kuuluu kävely tai lenkkeily ulkoilmassa, mieluiten ilman kuulottimia. Myös muu liikunta lasketaan siihen mukaan kuten voima harjoittelu ja kestävyys harjoittelu. Tämän lisäksi jos tahtoo voi rukoilla, joogata tai meditoida. Mutta päämuoto on kävelyllä käynnit ja ulkoilu. Vihannesten, itujen, versojen, siemenien, marjojen, hedelmien ja sienten syöminen on Pyhä Sakramentti. Lääkärin, eli parantajan, määräämien lääkkeiden syönti, harjoitus tai ohjeiden seuraaminen on Pyhä Sakramentti, mutta tulee myös keskustella heille hoidosta ja lääkkeistä. Pyhiä Sakramentteja on kävelyllä käynnit, avanto, saunominen ja liikuntakin. Se toiminta mikä tukee mahdollisessa sodassa on myös Pyhä Sakramentti. Esimerkiksi ammunta ja kestävyys harjoittelu. Mutta mikä tahansa liikunta on Pyhä Sakramentti. Voisi sanoakkin että itsensä kehittäminen niin fyysisesti kuin psyykkisesti, niin sivistyksellisesti kuin liikunnallisesti on Pyhä Sakramentti. Kirpputoreilla käynti ja kierrätys on myös Pyhä Sakramentti. Lemmikkieläimen hoito ja ruokkiminen on Pyhä Sakramentti, uhraa ruokaa, juomaa ja aikaa heille joka päivä pari kolme kertaa tai enemmän.

Kerron sen minkä olen itse oppinut hyvän elämän kokonaisuudeksi omien elämänkokemusten pohjalta.

Meidän uskomme uhrit jumalille on ruuan uhraamista nälkäisille, juoman uhraaminen janoisille ja rahan uhraaminen temppelille ja kynttilän sytytys muistoksi tai uhriksi Jumalille, hengille tai vainajille. Muita uhreja emme tee. Ei eläin eikä ihmisuhreja.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: ajatuksia, Elämänfilosofia, Elämännuora, Elämänoppi, Jumalasi, kulttuuri, Kunniakulttuuri, laki, Maailmankuva, opetus, Oppi, paatos, pakanuus, Pohjoinenvaltakunta, Pohjola, riimu, Saagat, Säännöt, Saarna, Sadut, Satu, Sopimukset, Telluslaisuus, Totuus, Usko, uskonriimut, Uskonto | Avainsanoina , , , , , , , , , | Jätä kommentti

Pyhiä Riimuja Rahasta

Lisää ajatuksia Telluslaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Rahaa ja kynttilä uhrataan kotitemppelillä siunaamaan matkaa ja sen tavoitteita lähdettäessä sekä saavuttaessa toiseen kylään tai kaupunkiin menet sen paikalliseen temppeliin uhraamaan rahaa ja kynttilän perille pääsystä ja siunaamaan siellä viettämääsi aika ja sen tavoitteita. Jos matka onnistuu hyvin voi tehdä lisäuhrin jos on oikein hyvin mennyt ja kokee saaneen siunauksen Jumalilta. Raha lahjoitukset, eli raha uhrit, tehdään salaa kirjekuoressa tai tilimaksuna temppelille. Voi tehdä uhrin myös toiseen aikaan jos rahaa ei sillä matkan hetkellä ole laittaa uhreihin tai kynttilöihin. Temppelissä muistetaan Jumalaasi, jumalia, henkiä, vainajia, pyhimyksiä. Uhri on rahan anto ja kynttilän sytytys kynttilä telineeseen. Kynttilän eri tuoksut kertoo eri toiveista ja siunauksista ja kelle uhri ja pyyntö osoitettu. Uhri kynttilä sytytetään paikalliselle temppelille sekä uhri lahjaraha lahjoitetaan paikalliselle temppelille. Temppelissä voi uhrata mille tahansa Jumalalle, niin Odin, Tyr, ukki Väinämöinen, Yešua, Yehowa, Allah, Krishna, Buddha, näin vain muutama mainitakseni. Myös eri hengille, vainajille, marttyyreille ja pyhimyksille mistä tahansa uskonnosta voi käydä sytyttämässä kynttilän ja lahjoittaa rahaa. Kaikki temppelit ovat yleisiä temppeleitä eikä ne ole vain yhden hahmon temppeleitä. Koska raha on Pyhää ei sitä saa tienata häpeällä eikä käyttää häpeään. En vielä tiedä kenen Jumalan hallluussa se on. Tällä Jumalalla johon päädymme on hänen ensimmäinen tienaamansa lantti tuomassa onnea, vaurautta ja vakautta. Hän voisi istua Kirstun päällä. Rahan Ja Vaurauden Jumala Onkin Jumalatar. Rahan jumalatar on Pyhä Äiti, se on yksi tämän naisjumalattaren ilmenemismuodoista. Kun Pyhä Äiti on vaurauden ja rahan jumalatar niin se sopisi yhteen sen kanssa, että kun perhe syntyy, kun pariskunta saa lapsia, ja kun ideamme on se että kotivanhempi huolehtii raha asioista, niin vasta sen jälkeen kun kotivanhempi on lapsen ja perheen huoltajana, ja jos ei töissä, niin hän saa enemmän päätäntää perheen raha asioihin. Perheellä on oma yhteinen talouskassa minne jokainen laittaa prosentteina yhtä paljon rahaa. Jos samassa asunnossa asuu isovanhempia niin hekin laittavat varojensa mukaisesti rahaa sen talouden kassaan rahaa. Omaan käyttöön jätetään 15-20 % tuloista, loput käytetään talouden hoitoon, laskuihin ja ruokaan sekä sijoitetaan eri osakkeisiin, jos rahaa jää sen verran että tämä menettely järkevää. Nyt Hänen korkeutensa nuudeleita syömään.

Suomen Telluslainen, Shamaanin Poika

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

Väinämöisen Oppi

Väinämöinen makasi vuoteellaan huoneessaan missä oli riimukankaat lakana ja muita uskomme pyhiä symboleja joka puolella huonetta ja muisti että minähän se olin joka antoi Jaakobin uskon opetuksen Raamattuun mikä toimii siltana meidän ja Raamatun välille. Se onkin yksi meidän uskomme opeista.

Huomenna on uusi päivä,

Kestä vielä tämä

Ja odota

Mielenkiinnolla

Mitä huominen

Tuo

Tullessaan

Ei ole syytä

Surra murehtia

Elämä jatkuu

Kuu nousee

Kuu laskee

Uusi päivä koittaa

Sen lupaan.

Se oli pieni sanaleikki minkä mieleni pyöritteli ja leipoi mutta palataan seuraavaan kun kerron tätä päiväkirjaani teidän luettavaksi. Voisimme puhua ennemmin elinarvosta ja elämänarvosta eikä ihmisarvosta. Ihmisessä itsessään ei ole arvoa ellei hänen elämänsä ole arvokas. Sekä sosiaalinen arvo, yhteisölle tuotu arvo. Usein saat sitä mitä annat. Ja se usein tuo arvon elämään. Olla elävä osa yhteisöä. Tehdä hyvää, tekemällä hyvää ympäröit itsesi hyvällä. Elämän pienet ilot, ovat suuret kun niitä on monta. Kun teet jotain arvokasta, ympäröit itsesi arvokkailla asioilla sinulle. Päivä on huomennakin ja on aika olla ylevä ja uljas. Pyhittää päivänsä hyvillä töillä. Muutos on usein hidas mutta lopputulos palkitsee. Lopussa kiitos seisoo joko ihmisten tai viimeistään Jumalten edessä, voi toki myös olla että sekä että, niin Telluksella kuin Tuonelassa. On kuitenkin muistettava että Ihmiset luovat asioista ongelmia enkä minä ole poikkeus siinä. Mun mieli miettii jotain ja kun se kohtaa konfliktin se tunnistaa sen ongelmaksi mihin tulee reagoida tai puolustaa tai ratkaista. Olisi kysyttävä, mikä minussa kokee tällä tavalla tämän asian? Onko minut opetettu kokemaan tämä asia tällä tavalla? Ja miksi? Mitä sillä tavoitellaan? Konfliktin aiheuttaa ristiriita todellisuuden ja arvomaailmani välillä. Arvoilla on väliä mutten määrittele niitä, en minä eikä muut. Minä en myöskään määrittele ihmisten ihmisarvoa vaan se jääköön uskontomme ja viisaittemme asiaksi. Meillä ei ole pappeja vaan viisaita jotka johtavat yhteisöjämme. He käyvät yleistä keskustelua asioistamme. Koko konkkaronkka käy keskustelua yhdessä viisaiden kanssa eri asioista. Me järjestämme keskusteluryhmiä missä keskustellaan eri asioista. Tälle keskusteluryhmälle on oma tilansa temppelissämme. Ja Meidän tulee pohtia että jos elämä on kärsimystä, mistä se johtuu? Mistä se kertoo? Miksi on kärsimystä? Täytyykö siitä päästä eroon? Miten siihen tulee suhtautua? Miten siitä pääsee eroon jos tarvitsee päästä eroon? Miten saavuttaa ilo, onni, hyvä elämä ja rakkaus? Ylipäätään meidän tulee pohtia mistä näkökulmasta keskitymme maailman näkemään, mihin keskitymme? Näemmekö vain huonot ja pahat puolet vaiko vain hyvät puolet vaiko molemmat? Tiedostamme hyvän ja pahan ja elämme niiden mukaisesti. Tarjoammeko lohtua ja annamme vastauksia vai mitä teemme? Ja lähteä näiden kysymysten pohjalta luomaan omaamme eikä lueta mitä jotkut roomalaiset on kirjoitellut, tai mitä joku saksalainen tai ruotsalainen tai Buddha on kirjoitellut ja keksiä omia ratkaisuja ja vastauksia. Tämä aihe voisi olla yksi riimu kirjoitusten aihe ja sitä täydentää opetus saagoilla missä kuvaillaan ja kerrotaan jonkun ihmisen, eläimen, Jumalan kokemuksia, miten hän suhtautui, miten hän selätti vaikeudet, minkä ajatus prosessin hän kävi lävitseen, mitä se toi lisää hänen elämään. Ymmärsin myös jokin aika sitten kuinka järjetöntä on väitellä ateismista ja uskosta. Eikö ihmiset vain voisi hyväksyä toisensa ajatuksineen? ”Minulta puuttuu usko” ”et usko oikein, jumala tai jumalat on olemassa etkä saa ajatella muuta vaan sinun tulee uskoa kuin minä!” Sama toisinpäin. Tämä on täydellistä narsistista hulluutta. Toinen on elämänneuvojat jotka vain sanovat miten toisten tulisi elää ja korostaa omia asioitaan, uskoaan tai muita arvoja. Jääköön kirjoitukseni tältä iltaa tähän. Ukko totesi ja ryhtyi juomaan oolong teetä.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Ukon Ohjeistus Elämään

Niin oli jälleen Väinämöinen Kalevalan kankailla liikkeessä juhlistamassa Kalevalan kansalaisen elämän päämääriä ja tavoitteita. Hän sanoi, tulkaa tunnetuksi luotettavina, ahkerina ja rehellisinä. Laittakaa maineenne palvelemaan teidän hyvää ja sen kautta meidän hyvää. Käyttäytykää kunnianne arvoksi ja takokaa kannuksianne. Olkaa oikeudenmukaisia ja rehellisiä, ja tulkaa niilläkin tunnetuksi. On parantajan tie, on shamaanin tie, on viisaan tie, on tietäjän tie on työläisen tie ja monia muita teitä joita en tähän kirjaa. Voi kulkea myös montaa eri tietä yhtäaikaan tai peräjälkeen jolloin yksi tavoite on yksi etappi ja matka jatkuu. Ne joilla on parantajan henki on usein sairaanhoitajina ja lääkäreinä, voisi puhua kutsumuksesta. Parantajan kutsumus. Ja on monta muutakin kutsumusta, mutta nyt muistuta teitä siitä että jos joku sanoo sinua tyhmäksi tai ajatuksiasi tyhmiksi niin kysy häneltä perusteluja väitteelleen. Että minkä perusteella olen tyhmä tai ajatukseni ovat tyhmiä? Usein se on vain heidän arvojen vastaisia ja haukkuvat sen tähden tyhmäksi ja tahtovat vaientaa heidän arvojen vastaisen ajatukset tai asiat, eikä heillä ole aitoja perusteita, he ovat vain täynnä ilmaa, kuin pieruja mitkä haisee. He haukkuvat jotta saavat alennettua sinua vaikka todellisuus on että he kompensoivat omaa alentunutta ajatteluaan ja heikkoa henkistä tilaansa haukkumalla muita kun tietävät ettei heillä ole mitään todellista halluussaan. He haukkuvat alentaakseen muita ja korottaakseen itseään. Haukkumalla ja pilkkaamalla he myös pyrkivät mitätöimään sen että joutuisivat perustelemaan omia katsantokantoja. Usein haukkuminen ja alentaminen on ajatus ja sana pieruja, ei mukava haistella tai kuunnella. Haukkumalla usein kompensoidaan omaa alemmuuttaan. Kysy mikä todistaa heidän väitteensä, ja kun vastaavat, on kysyttävä miten se todistaa heidän väitteensä? Ja ylipäätään kysyä miksi käyttää sellaista kieltä? Voitte myös tuoda esiin että ongelma ei ole tyhmyydestä vaan vastakkaisessa arvoissa ja maailmankuvassa, sekä eri tiedoista mihin näkemys pohjautuu ja on otettu eri asioita huomioon päättelyssä. Ne voi olla vain eri tietoihin perustuvia näkemyseroja. Niin oli jälleen maailma pelastettu Väinämöisen toimesta ja Yešua otti opetuksen kuuleviin korviin. Hän tuumasi mielessään, Hän on esikuvani mutta opetan aikanaan myös omaani. Matka pohjolaan Kalevalan valtakuntaan ei totisesti ollut turha, aikanaan valo nousee pohjoisesta Ukkoon Väinämöisen uskovien keskuudessa ja minun sanomana vääristellään ja käännetään ihmistä ja kaikkea hyvää vastaan roomalaisten toimesta ja ukkokin tietää sen muttei välitä, kaipa Hänellä suurempi tieto kuin minulla. Ja niin päättyi Saaga ja opetus. Saduissa mikä tahansa on mahdollista.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Mielen Nuotio

Ukko Väinämöinen opetti nuotiolla ollessaan kuulijoille jotka tahtoivat kuulla että aikanaan Yešuan nimissä ryhdytään harjoittamaan hiljaisuuden joogaa mikä on Pyhä Sakramentti Yešuan palvonnassa ja rukoilussa meidän uskossamme. Se annetaan aikanaan tiedoksi ihmisille mutta vanhauskoiset vastustavat asiaa kun he eivät ymmärrä elämästä asioitaan. Heille on annettava se anteeksi. Ukko Väinämöinen jatkoi että ihmiset operoivat omasta mielen maisemasta, sen arvoista ja maailmankuvasta käsin ja ne saa ihmiset toimimaan tietyllä tavalla ja näkemään asiat tietyllä tavalla. Antaa tietyn naisen kokenuksen asioista. Tiedoilla vaikutetaan siihen miten hän kokee asiat. Miten hänet on opetettu kokemaan asiat. Te ette välttämättä usko samoihin sanoihin tai ajatuksiin, tai uskotte samoihin sanoihin muttette käsitä niitä samoin. Ne eivät välttämättä sisällä samaa sisältöä kuin toisille vaikka sanat olisivat samat. Se ettei usko samoihin sanoihin tai ajatuksiin tai käsityksiin ei tarkoita että ihmisiä tulisi vihata koska heillä ei samoja käsityksiä samoista sanoista ja ajatuksista. Rakentakaa siltoja, älkää riitoja. Puhukaa heille jotka kuulevat, ei heille jotka ei kuule. Ja muista se että ne jotka kuulevat ja ymmärtävät eivät välttämättä kerro sitä koska pelkäävät. Me jumalat emme välitä siitä mikä tie vie teidät hyvään elämään. Pääasia on että löydätte Mimirin lähteelle ja elätte hyvää elämää. Sauronilla on monta silmää ja monta suuta mitkä palvelevat Hänen tahtoaan. Meillä on erillinen paha olemassa sillä teidän Jumalanne on se paha teidän elämässä. Te ette tarvitse erikseen pahaa jumalaa sillä teidän Jumalanne on paha. Meidän uskossa on hyvä ja paha, jotka kamppailevat vallasta, kumpikaan ei pysty täysin tuhoamaan toista ja ovat olemassa toisistaan riippumatta mutta samalla tuovat sisällöt toisilleen. Jos ei ole pahaa ei myöskään ole hyvää kun asiat vain olisivat ilman mitään sisältöä. Tietenkin henkilön omat käsitykset tuovat kokemuksen mikä on joko hyvä, neutraali tai paha, tai jotain näiden sekoitusta. Jos ihmisessä ei ole sisältöä ei teot ole hyviä eikä pahoja. Tapahtumille tuo sisällön arvottaja, kokija, se on arvioijan oma näkemys asiasta onko asia hyvä vaiko paha tai jotain muuta. On olemassa muitakin kuin hyvä tai paha ja niitäkin on montaa eri laatua, hyödylliseksi hyvä, hyvä luopua jostain, hyvä saada jotain ja sitten on paha luopumus, eli vaikka varastetaan, tai muita pahan olomuotoja, ja monia hyvän olomuotoja. Myös kunnioitusta on montaa eri muotoa. Joskus pohdin vegaani asioihin liittyen että onko paha pahaa vaikka kokija ei tietäisi sitä. Eli jos eläin ei tiedostaisi tekoa hyväksi tai pahaksi niin onko se tekijälle hyvä vaiko paha se teko, eli saisiko eläimen teurastaa jos se ei tiedostaisi mitä tapahtuu vai onko eläimen teurastus väärin koska eläin surmataan. Tietenkin tulee eteen monimutkaistajia ja selittelijöitä jotka selittelee ummet ja lammet, suotakoon se heille.Tavoitellaan yksinkertaisuutta älkääkä tavoitelko mitään. Olette tässä ja nyt lukien tätä kirjoitusta, älä mieti sen suuremmin asioita. Monimutkaisuus usein monimutkaista asioita ja sen kautta voivat estää iloa ja onnea saamasta juurta ja elintilaa. Meditoinnin idea on herättää pyhä valo sisimpään, että se herää sisimmässä ja vapauttaa henkesi vapaaksi sinusta itsestäsi ja täyttää egosi valolla mikä häivyttää sen pois ja sulauduy osaksi valoa, osaksi onnea, osaksi hyvää, häivytä itsesi . Se on eräänlainen henkinen räjähdys mikä vapauttaa sisimpäsi energian roihuun. Samaa voitte tavoitella tanssilla. Tanssi onkin hyvä harrastus niin miehille kuin naisille ja etenkin pariskunnille ja rakastavaisille, oli ne sitten hetero tai homopareja. Mutta on muistettava myös kamppailulaji harrastus jotta osaatte kamppailla. Tanssi ruokkii henkeä ja kamppailulajit jotain muuta. Harrastakaa kulttuuria, harjoittakaa kamppailulajeja ja jokin yhteinen harrastus kumppanin kanssa. Hyväelämän aakkoset, olisi hyvä olla työpaikka tai yritys millä elättää itsensä.Tulee olla jokin yhteinen harrastus kumppanin kanssa, mikä lähentää suhdetta kuten tanssiharrastus, sekä avoin keskustelu mikä syventää suhdetta.Sitte olisi hyvä harrastaa itsepuolustus laji millä voi suojella yhteisöön ja perhettään.Sitten jokin kulttuuri harrastus kutea maalata tai soittaa jotain soitinta tai runot tai teatteri tai kirjoittaa saagoja ja riimuja tai muuta kirjallista työtä.Ruuanlaiton harrastus missä opetellaan kokkaamaan uusia ruokia.Kulttuuri ja ruuanlaittoa harrastuksen idea on rikastaa yhteisömme kulttuuria.Itsepuolustus on meille tärkeän ja rakkaan puolustusta.Yhteinen harrastuskumppanin kanssa taas hyvää ja syvää parisuhdetta.Työpaikka tai yritys millä elättää itsensä, perheensä, sukunsa ja maksaa yhteisön jäsenmaksuja.Jokainen näistä oman mielen mukaan mitä tahtoo harrastaa, kaikki ei kuitenkaan pakollista. Nämä on vain esimerkkejä ja voitte etsiä itsellenne ja elämä tilanteeseenne sopivan elämänmuodon. Muistakaa että se mitä menetät tai jäät vaille tässä maailmassa, saat sen Tuonelassa. Se minkä uhraatte tässä elämässä, saat sen seuraavassa mutta me emme usko ihmis tai eläinuhreihin joten mitä uhrata? Saako uhrauksilla kunnioitusta Jumalilta vaiko saako sen konkreettisesti Tuonelassa kun aika on? Vaiko sekä että? Jos uhraan ruokaa nälkäisille ja juomaa janoisille ja rahaa temppelille niin saanko niitä itse Tuonelassa? Vai lisääkö ne kunnioitustani mikä kantaa Tuonelan valtakuntaan? Vastaus on että saatte kunniaa Jumalilta sekä kaiken sen hyvän minkä olette uhranneet ja kaikesta siitä pahasta mistä olette luopuneet, palkitaan Tuonelassa. Muistakaa myös että seksi on Pyhää ja jumalaista joten älkää harrastako sitä kaikkien kanssa, sillä se on rakkauden Sakramentti. Äläkä uhraa rahaa Jumalille, vainajalle tai hengille, vaan lahjoita rahaa temppelille. Äläkä uhraa ruokaa Jumalille, vainajille tai hengille vaan nälkäisille ja ruokaa tarvitseville. Äläkä uhraa juomaa jumalille, hengille tai vainajille vaan janoisille. Se minkä uhraat tässä elämässä, saat seuraavassa. Muista myös että koti on Pyhä ja siitä huolehtiminen, remontointi ja siivoaminen on Pyhä Sakramentti. Älä anna homeen, saasteen tai tuholaisten tehdä pesäänsä sinne vaan huolehdi kodistasi. Pidä huolta ettei ne tee kotiaan sinne. Rakentakaa kotinne ja rakennukset siten ettei home tee pesäänsä sinne. Hyvä ilmastointi on tärkeää ja hyvä eristys jotta kylmyys ei pääse rakennukseen tai kotiimme. Puhuinpa paljon Väinämöinen sanoi ja totesi että olipas se tarve sanoakkin. Ajatukseni rönsyilevät mutta jos se on hyvää rönsyilyä ja monologin niin sitten on niin. Tuli monta tärkeää asiaa kerrottuna tässä ja toivomme muidenkin pääsevän ääneen saduissamme mitä saagoiksi kutsutaan. Jos sinulla on hyvää sanomaa niin kirjoita rohkeasti saagojasi iloksemme. Minä en ole ainoa jolle viestiä on annettu. Voihan se oudoksuttaq kirjoittaa jotain mutta rohkeasti vain ajatuksia esittämään. Saduissa ja saagoissa kaikki on mahdollista. Nyt lisään puita nuotioon ja ryhdyn juomaan teetä. Mielen Nuotio. Nuotio on tietoisuutesi, tai aurinkosi pimeydessä. Mielesi valaisee, mielesi on valonkipinä tai nuotio, valo pimeydessä.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Alkumaailma Tolkien

Jumalat lähettivät Tolkienin kautta ilmoituksen meille. Jumalat eivät katso kenen kautta tai minkä uskonnon kautta opetustaan lähettävät. Ja on huomioitava että Tolkien ei ollut profeetta eikä Raamatussa ole puhuttu mitään Tolkienista ja hänen kirjoituksesta, mutta meille hän on profeetta joka kertoi meille alkumaailmasta ennen nykyistä maailmaa. Keskimaa loppui ensimmäisessä ragnarökissä missä jumalat kuolivat tästä maailmasta. Keskimaa tuhoutui ja uusi maailma syntyi. Keskimaa oli litteä maa mistä puhuttiin Raamatussa. Raamattu on myös jo menneen maailman ja vanhan maailman sanomaa mikä ei enään ole voimassa nykymaailmassa vaan se kertoi jo edesmenneestä maailmasta eikä sitä ole syytä seurata sillä se on vanhentunutta tietoa eri maailmasta ennen uutta maata ja uutta taivasta. Voi sieltä oppia ottaa mutta seurata lapsen uskolla? Ei vaan on kasvattava kunnioitettavaksi aikuiseksi. Tolkien on menneen maailman tietoa ja Raamattu on entisen maailman vanhentunutta tietoa mitä ei tarvitse seurata nykymaailmassa. Mutta jos tarvit sen johdatusta, kulje sitä tietä mutta älä usko kaikkea mitä ihmiset kertovat sinulle siitä. Raamattu on keskimaasta periytynyt kirja. Se hallinnoi sitä maailmaa kun maa oli litteä maa eli Keskimaa ja se tarkoitettiin siihen aikaan ja kertoi sen ajoista ja johdatti sen aikaisia ihmisiä, he ovat vanhauskoisia jotka uskovat Raamattuun. Uudesta testamentista en tiedä kuin että se on monijumalainen uskonto ja onko se uuden liiton uskonto, jolloin vanhan testamentin uskoiset ovat vanhauskoisia ja uuden testamenttiin uskovat uususkovaisia?

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

uskonnosta

Mä kannatan sitä että me otamme uskonnon ytimen ja ongelmat ja luomme niiden pohjalta ihan uutta opetusta eikä vain toistella papukaijana jonkun saksalaisen kirjoituksia tai tiibetiläisen opetuksia ja tarjotaan uusia ratkaisuja niiden havaitsemiin ongelmiin mihin he tarjoavat vastauksia ja ratkaisuja. Meidän tulee pohtia että jos elämä on kärsimystä, mistä se johtuu? Mistä se kertoo? Miksi on kärsimystä? Täytyykö siitä päästä eroon? Miten siihen tulee suhtautua? Miten siitä pääsee eroon jos tarvitsee päästä eroon? Miten saavuttaa ilo, onni, hyvä elämä ja rakkaus? Ylipäätään meidän tulee pohtia mistä näkökulmasta keskitymme maailman näkemään, mihin keskitymme? Näemmekö vain huonot ja pahat puolet vaiko vain hyvät puolet vaiko molemmat? Tiedostamme hyvän ja pahan ja elämme niiden mukaisesti. Tarjoammeko lohtua ja annamme vastauksia vai mitä teemme? Ja lähteä näiden kysymysten pohjalta luomaan omaamme eikä lueta mitä joku roomalaiset on kirjoitellut, mitä joku Buddha on kirjoitellut ja keksiä omia ratkaisuja ja vastauksia. Tämä aihe voisi olla yksi riimu kirjoitusten aihe ja sitä täydentää opetus saagoilla missä kuvaillaan ja kerrotaan jonkun ihmisen, eläimen, Jumalan kokemuksia, miten hän suhtautui, miten hän selätti vaikeudet, minkä ajatus prosessin hän kävi lävitseen, mitä se toi lisää hänen elämään. Ihmiset luovat asioista ongelmia enkä minä ole poikkeus siinä. Mun mieli miettii jotain ja kun se kohtaa konfliktin se tunnistaa sen ongelmaksi mihin tulee reagoida tai puolustaa tai ratkaista. Ja meidän tulee pohtia ratkaisuja niihin asioihin ja keskustella niistä toistemme kanssa sekä analysoida asioita jotka näyttäytyvät ongelmina ja konflikteina. Konflikti viittaa arvomaailman vastaiseen kokemukseen. Asia on vastoin omaa arvomaailmaa muuten se ei olisi konflikti.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Telluslaisen elämän aakkoset

Olisi hyvä olla työpaikka tai yritys millä elättää sinut, perheesi ja millä maksaa temppelille maksuja. Tulee olla jokin yhteinen harrastus kumppanin kanssa, mikä lähentää suhdetta kuten tanssiharrastus, sekä avoin keskustelu mikä syventää suhdetta. Sitte olisi hyvä harrastaa itsepuolustus laji millä voi suojella yhteisöön ja perhettään. Sitten jokin kulttuuri harrastus kuten maalaus tai soittaa jotain soitinta tai runoilla tai teatteri tai kirjoittaa saagoja ja riimuja tai muuta kirjallista työtä. Ruuanlaiton harrastus missä opetellaan kokkaamaan uusia ruokia. Kulttuuri ja ruuanlaittoa harrastuksen idea on rikastaa yhteisömme kulttuuria. Itsepuolustus on meille tärkeän ja rakkaan puolustusta. Yhteinen harrastuskumppanin kanssa taas luo hyvää ja syvää parisuhdetta. Työpaikka tai yritys millä elättää itsensä, perheensä, sukunsa ja maksaa yhteisön jäsenmaksuja. Jokainen näistä oman mielen mukaan mitä tahtoo harrastaa, kaikki ei kuitenkaan pakollista. Nämä on vain esimerkkejä.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti