Saagoista Riimuista

Jos tapahtumassa tai muussa asiassa ei ole jo olemassa olevia riimuja tai saagoja, on niistä keskusteltava miten asia ratkaista. Viime kädessä asioista äänestetään että miten asiaan tulee suhtautua. Sekä tapahtumasta voidaan kirjoittaa saaga ja riimuja aiheesta. Sen eri ratkaisu ja suhtautumis ehdotuksista. 

Suomen Telluslainen

Kategoriat: kulttuuri, laki, riimu, Saagat, Säännöt, Telluslaisuus, tuomiot, uskonriimut | Jätä kommentti

Hautuumaa ja Kansan Temppeli

Meidän pakanojen tulisi perustaa oma temppeli ja temppelialue jonnekin päin Suomea. Sen toiminnan piirissä voisi olla kaikki wiccat, Suomen uskon, karhun kansan ja muiden pakanojen toimijoita. Ateistit, kristityt ja muslimit eivät voisi järjestää siellä mitään. Tai sanotaan näin, yksijumalaiset eivät saa järjestää siellä tapahtumiaan, eikä ateistit. Toiminta olisi myös politiikan ulkopuolella joten ei prideliputuksia tai muita vasemmiston orgioita järjestettäisi siellä. Myös feminismin tunnustaminen olisi kiellettyä siellä eikä heillä olisi asiaa alueelle. Homoja ja lesboja voitaisiin vihkiä. Tämä voisi olla jokin toimintakeskus missä voitaisiin vihkiä, haudata yms. Eli olisi ainakin temppeli, hautuumaa, saunoja ja muita rakennuksia kuten aittoja ja asuntoauto-alue, teltta-alue ja esiintymislavoja. Alue olisi tietenkin merkitty riimuin, Hannun vaakunoin ja muin kuvioin. Paikalla voitaisiin järjestää tapahtumia yms. Nyt vain kolehti kiertämään asiamme vuoksi? 

Suomen Telluslainen

Kategoriat: kulttuurikeskus, Telluslaisuus, uskonriimut | Jätä kommentti

Kelttiläinen Kulttuurikeskus

Kirjoitus Kelttiläisestä kulttuurikeskuksesta 
Nimityksiä, taiteiden temppeli, tai taiteen palatsi.
Kelttiläinen kulttuurikeskus
Kulttuurikeskus
Ravintola/Kahvio
Taide ateljeita
Kirjailijoiden tiloja
Musiikkitiloja
Musiikkitilat kahvio ravintolassa
Kulttuuritoimijoiden kohtauspaikka jolloin vaikutteita toisiltaan.
Kirjailijoiden ja maalareiden tilat toisessa paikassa kuin musiikkitilat sekä oltava mahdollisimman hyvät äänieristykset jotta saavat olla hiljaisuudessa luomassa. Oltava sänky ja minikeittiö jääkaappi yms jotta voivat keittää kahvit, teet, ja jotain purtavaa jottei tarvitse poistua luomistilasta.
Hyvä lämmöneristys, maalämpöpumput aurinkokennot energiakulujen laskemiseksi sekä hyvä ilmastointi.
Kulttuurikeskuksessa myös monta eri taidenäyttelyä monessa eri kerroksessa. Niitä voitaisiin pitää monta yhtä aikaan.
Keskuksessa voisi viettää pidemmän aikaan kun olisi mahdollista ruokailla välissä ravintolassa tai juoda kahvit ja mennä seuraavaan näyttelyyn jos näyttelyitä monta. Eli viettää päivän taiteen parissa syöden välillä.

Kulttuurikeskuksen ravintolassa olisi tarjolla ylellisen ruuan lisäksi tumma, keski ja vaaleapaahtoisia kahveja, mustaa, vihreää ja valkoista teetä. Musta tee samovaarissa. Alkoholituotteina laadukkaat puna, Valko ja roseeviini, punssia, konjakkia ja laadukkaita oluita.

Kulttuurikeskuksissa voisi toimia taidennäyttelyiden lisäksi ravintola missä voisi syödä. Eli käy näyttelyssä ja syö päivällisen tai illallisen yms. Ja jatkaa seuraavaan näyttelyyn toiseen kerrokseen. Tämä toisi lisätuloja keskukselle. Keskuksessa voisi toimia myös ateljoita ja kirjailijoiden työhuoneita. Sekä musiikkitilat Ja esiintymistilat vaikka ravintolan yhteydessä. Rakennuksen ilmastointi tulisi olla hyvä jottei homehdu sekä maalämpöpumput ja hyvät eristykset jotta lämmityslulut laskisi sekä aurinkopaneelit jotta sähkölaskut laskisi. Minimoida energiankulutus jolloin ylläpitokulut pienet. 

Suomen Telluslainen

Kategoriat: kulttuuri, kulttuurikeskus, kulttuuritilat, Yleinen | Jätä kommentti

Yhteiskunnan Perustukset, osa 4 Päihteet

Päihdenlainsäädäntö
Käsityksemme päihdelainsäädännöstä.
Saat kasvattaa, pitää halluussa ja käyttää kaikkia niitä kasveja ja sieniä mitä kasvatat itse itsellesi. Sen minkä kasvatat, saat pitää halluussasi ja käyttää. Mun päihdelainsäädäntö on kiteytynyt siihen että ihminen saa kasvattaa päihdyttäviä sieniä, kasveja sekä tuottaa siemeniä omaan käyttöönsä. En asettaisi minkäänlaista rajaa sen suhteen kuinka paljon saisi kasvattaa. 
Päihdelainsäädäntöä tulisi muuttaa myös siten että amfetamiini, subutex, suboxone, lsd, mdma ja tietyt huumaavat lääkkeet ovat dekriminalisoituja tiettyihin määriin saakka, jolloin poliisi ei saa takavarikoida niitä kuin dekriminalisoidun määrän yli menevän osuuden; loput täytyy jättää henkiön omaan haltuun. Ylimenevistä määristä tulee sakko sen mukaisesti. Jos henkilö käyttäytyy hankalasti tai sekavasti, voidaan henkilö ottaa kiinni ja viedä putkaan. Päihteet laitetaan henkilön tavaroihin, mitkä hän saa takaisin päästyään putkasta. Ainakin fentanyyli, tutkimuskemikaalit, mdpv, lakka, kokaiini, metamfetamiini, heroiini takavarikoidaan aina kaikki ja siitä tulee aina vankeusrangaistus, mikä kestää vähintään yhden vuoden eikä siitä voi päästä ehdonalaisella vaan tuomio on aina ehdoton vankeustuomio; henkilö voi hakeutua vieroitushoito-osastolle jos paikkoja vapaana. Tai tähän tarkoitukseen perustettava omat vankilat minne nämä vuoden tuomion saaneet voidaan sijoittaa, se on suljettu vankila mistä ei ole pääsyä lomille tai vapaille vaan se vuosi ollaan vähintään vankeudessa; on eri tason osastoja joilla omat tarkoituksensa. Vierailut järjestetään vain sellaisessa huoneessa missä vanki tapaa vierailijan plexin takaa eivätkä he voi olla kosketuksissa toisiinsa.
Vieroitusosasto, missä määrätään korvaushoitoa sekä tehdään mielenterveys ja muita lääketieteellisiä tutkimuksia ja diagnooseja ja määrätään niihin tarvittavat lääkkeet. Kun sieltä pääsee pääsee kuntoutusosastolle missä tulee olla jotain kuntouttavaa ohjelmaa, kuten kuntosali ja aerobisia laitteita ja muuta, ja sitten pois pääsyosasto missä järjestellään asioita siihen että on valmis vapautumaan. Täällä tulee olla filosofisia kirjoja, psykoanalyysia ja muuta tietokirjallisuutta saatavilla kirjastopalvelussa.
Khat, taikasienet, meskaliinikaktukset, salvia, lsa-siemenet, kannabis ja ayahuasca dekriminalisoitaisiin kaikissa määrissä. Päihtyneenä ei saa ajaa autoa tai aiheuttaa muuta häiriötä aamukuuden ja iltapäivä viiden välillä. Tällöin viedään putkaan aina. Kannabiksen osto, myynti, käyttö ja halluussapito laillista Turussa ja Torniossa, muussa maassa dekriminalisoitua, muiden päihteiden luokituksen mukaisesti. Tupakka, nuuska ja nikotiinipussit tulee laillistaa ja sijoittaa omiin kauppoihinsa myyntiin. Vankiloissa saa myydä, ostaa, halluussapitää ja käyttää nuuskaa. Tupakointi selleissä kielletään ja korvataan nuuskalla sekä nikotiinipusseilla. Ulkoilussa vangit voivat tupakoida. Nuuska laillistettaisiin myös muualla kuin vankiloissa.
Tässä sekava sepustukseni näistä aiheista mitä tulemme jonain päivänä edistämään maailmassa. Kirjoitukseni ei ole vain yhdelle maalle Suomelle vaan vaikutuksemme pyritään levittämään laajemmin maailmassa, pyrimme vaikuttamaan monien eri kansojen toimintaan, emme vain yhden maan asioihin. Itse käsittelen joissain asioissa lähinnä Suomea mutta olen kirjoitellut myös Euroopasta ja monista muista maistakin ja maa-alueista, lähinnä Eurooppa ja lähi-itä, Venäjä. Arjalaisten kansojen kotimaita. Se miten minä käsitän asiat ja mitkä arvot ja käsitykset olen niille antanut merkitsevät historian kirjojen ja muiden ihmisten mielissä eri asioita. Minä en käsitä esim Arjalaisuutta kuten vasemmistolainen tai natsi, minulle ne eivät merkitse samoja asioita vaan olen ladannut niille oman arvoni mitä minä niillä sanoilla tarkoitan. Jätetään tähän.

Kategoriat: järki, lainsäädäntö, laki, riimu, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Tasa-arvosta

Uskon siihen että jokaisella tulee olla sukupuoleen, rotuun tai seksuaaliseen suuntautumiseen riippumatta oikeus pyrkiä ansaitsemaan samoja oikeuksia muiden ihmisten ja eläinten kanssa.

Oikeuteen pyrkiä ansaitsemaan samoja oikeuksia muiden kanssa.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti

Yhteiskunnan Perustukset; osa 3 Kansalaisasema

Kansalaisasema, kansalaisoikeudet, kansalaistulo, kansalaistyö, kansalaispalvelus

Kansalaisoikeudet
Kansalaisoikeudet ansaitaan seuraavalla tavalla.
Äänestysoikeuden vaaleihin saa käymällä peruskoulun läpi.
Ammatin saa ammattikoulun tai työssäoppimisen seurauksena.
Jos tahtoo asettua poliittiseen virkaan tai kansanedustajaksi, tulee henkilön olla suorittanut kansalaispalvelus, joko armeija tai Lotta järjestön riveissä. Miehet käyvät armeijan ja naiset suorittavat Lotta-järjestön tarjoaman tavan palvella valtiota ja heille opetetaan sota-ajan henkeen ja kerrotaan miten toimia sota-aikaan ja mitä tehtäviä heillä on sota-aikaan kun enimmät miehet ovat rintamalla.
Kansalaistuloon oikeuttaa osallistuminen kansalais-yhteiskuntaan, osa-aikatyössä, kansanedustajana, maatalousyrittäjänä, yrittäjänä, kulttuurityöntekijänä, ammattiurheilu niin yleisurheilu kuin kamppailulajeissa, kansalaispalvelusta suorittaville, käymällä ammattikoulua tai muita kouluja sen jälkeen kun on muuttanut omilleen kotoaan.
Kaupunkisotilas toiminta, veljestupa.
Perustettava kaupunkiolosuhteissa palveleva sotilasyksikkö, jonka tarkoitus partioida julkisilla alueilla. On myös mahdollista suorittaa asepalvelus sen yhteydessä palvellen kaupungissa. Kansalaiset jotka käyvät sotilaspalveluksen saavat oikeuden hakeutua poliittiseen virkaan, tai että voisivat perustaa yhdistyksen tai kansalaisyhdistyksen. Joka ei ole käynyt palvelusta, ei voi hakeutua poliittiseen virkaan, kansanedustajaksi tai muuhunkaan poliittiseen tai yhteiskunnallisesti merkittävään asemaan. Hän saa tehdä töitä, maksaa veroja ja äänestää.
Kaupunkisotilas toiminnasta siirryttäisiin varsinaiseen armeijaan missä mentäisiin maastoon ja muualle; tämä oli se peruskunnon kehittäminen ja tarvittaessa laihduttaminen. Olisi harkittava kaupunkikasarmeja kerrostalo keskittymän sisäpihalle; kerrostalot armeijan ja sen toiminnan tukikohtana.
Eli yhteenveto,

Kansalaisoikeudet, kansalaisasema, kansalaispalvelus ja kansalaistyö
Kansalaisoikeudet ansaitaan eri keinoin. Suorittamalla peruskoulun, saa oikeuden äänestää. Suorittamalla ammattikoulun saa ammatin. Käymällä korkeakoulun tai suorittamalla kansalaispalveluksen, saa oikeuden hakeutua yhteiskunnallisiin virkoihin, poliittiseen virkaan tai kansanedustajaksi, sekä saa oikeuden perustaa yhdistyksen ja pyörittää sitä.
Kansalaistyö oikeuttaa kansalaistuloon, siihen oikeuttaa maatilan pitäminen, kansanedustajana toimiminen, kulttuurityöntekijänä toimiminen, kamppailu-urheilu, osa-aika töissä käyvä, pienyrittäjä sekä jos käy toisenasteen koulutusta sekä asuu omillaan omassa asunnossa.
Jos tulot ylittävät tietyn pisteen niin kansalaistuloa ei enään makseta.

Kategoriat: kansalaisasema, kansalaisoikeudet, kansalaispalvelus, Kaupunkisotilas, koulu, koulutus, kulttuuri, lainsäädäntö, lotta, Maatalous, Yhteiskunta | Jätä kommentti

Yhteiskunnan Perustukset; osa 2 Laki ja Oikeus

Vankeusrangaistusten alustavat pituudet törkeistä rikoksista
Törkeä huumausainerikos on elinkautinen mistä aikaisintaan voi anoa ehdonalaiseen 15 vuoden jälkeen, 10 vuoden kohdalla voi hakea avotaloon.
Törkeä pahoinpitely, elinkautinen mistä voi hakea ehdonalaiseen aikaisintaan 10 vuoden jälkeen ja avotaloon kun on istuttu 2/3 osaa tuomiosta.
Törkeä raiskaus, elinkautinen mistä voi hakea ehdonalaiseen aikaisintaan 10 vuoden jälkeen ja avotaloon kun on lusittu 2/3 osaa tuomiosta.
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tai raiskaus on elinkautinen mistä mahdollista hakea ehdonalaiseen aikaisintaan 10 vuoden jälkeen, avotaloon aikaisintaan kun tuomiosta suoritettu 2/3 osaa, minkä ehtona lääkitys sairaisiin taipumuksiinsa. Tai sitten tämä lääkitys tähän sairauteen on ehto sille että pääsee vankilasta tai sairaalasta pois jottei henkilö aiheuta uhkaa muille potentiaalisille uhreille. Jos henkilö lopettaa lääkityksen, hänet sijoitetaan takaisin vankilaan tai mielisairaalaan kunnes on valmis vapautumaan laitoksen ulkopuolelle.
Törkeä petos on elinkautinen mistä mahdollista hakea aikaisintaan 10 vuoden jälkeen, avotaloon kun 2/3 osaa lusittu.
Taposta tulee elinkautinen mistä mahdollista vapautua aikaisintaan 12 vuoden jälkeen, mistä voi anoa avotaloon aikaisintaan kun on suoritettu 2/3 osaa tuomiosta.
Murhasta tulee elinkautinen mistä mahdollista hakea ehdonalaiseen 16 vuoden jälkeen, mistä voi hakea avotaloon suoritettuaan 3/4 osaa, missä suorittaa lopputuomion kokonaisuudessaan ellei tee jotain tuhmaa.
Terroririkoksista jokainen rikos käsitellään yhtenä rikoksena jolloin jokaisesta tuomiosta tehdään yhdistelmätuomio, jolloin esimerkiksi tuomitaan 2 murhasta terroristisessa tarkoituksessa, henkilö tuomitaan molemmista murhista erikseen, jolloin tuomio voi venyä kahdeksi peräkkäiseksi elinkautiseksi, eli 32 vuoteen.
Kaikissa näissä tuomioissa ehtona avotalolle on nuhteettomuus ja asiallinen ja kunniakas käytös niin henkilökuntaa kuin muita vankeja kohtaan, jos et aiheuta ongelmia, on siitä etuja. Ja kaikki tuomiot suoritetaan täysimittaisesti, vaikka pääsisi avotaloon, ei pääse aikaisemmin pois tuomiolta vaan tuomio suoritetaan täysimittaisesti loppuun asti avotalossa. On myös harkittava että kaikista rikoksista voi hakea ehdonalaiseen 25 vuoden tuomion jälkeen. Esimerkiksi terroririkolliset voivat hakea ehdonalaiseen 25 vuoden jälkeen, tai moninkertaiset murhamiehet ja naiset voivat hakea 25 vuoden jälkeen ehdonalaiseen, eli maksimi ehdoton olisi 25 vuotta minkä jälkeen voi hakea ehdonalaiseen ja avotaloon. Kaikissa tuomioissa voi hakea avotaloon 20 vuoden jälkeen ja vapauteen 25 vuoden jälkeen.
Rikosoikeudellinen vastuu lasketaan 10-vuoteen törkeissä rikoksissa ja tähän tarkoitukseen perustetaan erillinen vankilakoulukoti mistä henkilö voi vapautua aikaisintaan kun täyttää 18-vuotta. Jos teko murha, se lisää tuomion pituutta sen mukaisesti. Tietenkin nuori-ikä alentava seikka. Tulee harkita sitä että vanki voi hakeutua ammattikouluun tai lukioon aiemmin, jos käyttäytyy kunnollisesti ja kunniakkaasti mutta hänellä on pantajalassa ja hän on ehdonalaisessa 18-vuoden jälkeen 5 vuotta sen jälkeen kun on vapautunut ja tänä aikana tehdyt rikokset tietää vankeustuomiota. Tämä rikosoikeudellisen vastuun alentaminen koskisi henkirikoksia ja muita väkivaltarikoksia. Eli 10- vuotias voidaan tuomita murhasta tai taposta vankeuteen mistä hän voi vapautua aikasintaan 18 vuotta täytettyään minkä jälkeen tulee panta tuomio ja ehdonalainen mistä hän voi vapautua aikaisintaan 5 vuotta sen jälkeen kun hän on täyttänyt 18 vuotta. Eli täysi vapaus 23 vuotiaana. Tuomio olisi aina vähintään 8- vuotta nuorena tehtynä rikoksessa jossa kuolee toinen tai useampi ihmistä ellei tilanne johtunut itsepuolustuksesta. Tämä koskisi vakavia väkivaltarikoksia, kuten törkeää pahoinpitelyä, tappoa tai murhaa. Jos henkilö syyllistyy pantarangaistuksen aikana rikoksiin, hänet toimitetaan vankilaan mistä voi vapautua aikaisintaan 25- vuotiaana.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: lainsäädäntö, laki, tuomiot, vankila, Yhteiskunta, Yleinen | Jätä kommentti

Tornio

Olen saanut nyt ajatusta siitä että Torniota tulisi kehittää eteenpäin ja laajentaa palveluja kuten tulisi perustaa yliopisto ja jokin toinen korkeakoulu, tulisi rakentaa kunnollinen ranta sekä avantouintipiste sekä kattavilla palveluilla oleva sairaala ja sille oma asuntola missä vieraat voivat viettää aikaansa kun vierailevat potilaiden luona. Ajatus olisi että se olisi lähempänä pohjoisia maa-alueita jolloin lappalaisten ei tarvitse matkustella niin kauas kun olisi palveluita lähempänäkin. Tietenkin huomioitava rovaniemikin ja kannatan edelleen sitä että Kolariin rakennettaisiin korkeanturvaluokituksen vankila sekä sinne rakennettaisiin talvikaupunki ja talviurheilutoimintaa sekä muuta kulttuuria. Samankaltaisia toimia tehtäisiin Tornioon. Talvikaupunki. Luistelustadioni, jalkapallo, jääpallokentät, luistelurata, kamppailuhalli ja katsomot yms. Konserttihalli.

Kannabiksen osto, myynti, kasvatus, halluussapito ja käyttö lailliseksi. Tämä olisi toinen kaupunki missä kannahis olisi laillista. Toinen olisi Turku.

Elikkäs, Tornion palvelujen kehitys.

Yliopistollinen sairaala.

Yliopisto ja toinen korkeakoulu sekä tutkimuslaitoksia.

Avanto ja uimaranta, kalastus,

Suunniteltu etenkin talvikaupungiksi.

Tavara ja matkustus satama, minne voisi tarvittaessa siirtää sotilaskalustoa sekä tutkittava mahdollisuutta siihen että voiko sinne perustaa laivan rakennus sataman. En tiedä onko siellä jo näitä asioita.

Ostoskeskus ja kauppakatu, mitkä jo varmaan löytyy sieltä.

Sitten olisi vielä tällainen hanke mikä tiivistäisi pohjoisia meri-alueita, eli risteily Tornio, Oulu, Raahe, Ruotsin puolella joitain satamia missä pysähdyttäisiin ja takaisin Tornioon.
Valtio rakennuttaa matkustussatamat jos mahdollista.

eli Joenrannalla kahvioita ja kävelykatuja. Ja kannabiksen myynti.

Jalkakäytävän yllä katos minkä alla kävelykatu kulkee. Myös muihin kaupunkeihin  

Jätetään tämä tähän ja katsotaan tuleeko uutta ideaa jossain välissä aiheeseen liittyen.

Suomen Telluslainen, ei kristitty.

Kategoriat: Tornio, Yhteiskunta, yliopisto | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Yhteiskunnan perustukset: osa 1. Koulutusohjelma

Julkaisen jälleen koulutuksesta saamani vision jotta voitte ottaa oppia siitä ja saada kaikenlaisia ajatuksia siitä.

  1. Harrastustunti
  2. Kotikieli
  3. Ihmisyysoppiaine
  4. Uskonto
  5. Yhteiskuntaoppi
  6. Tiede oppiaine
  7. Kirjallisuusoppiaine
  8. Matematiikka
  9. Historia
  10. Kansalaisoppiaine
  11. Sotilasoppiaine
  12. Euroopan Unioni

Oppiaineissa opetettaisiin oppikauden alussa perusopetus eri oppiaineista minkä jälkeen oppilas valitsee syventävät oppiaineet. Olisi perusrunko mistä haarautuu eri oppiaineiden syventävään opetukseen. Voi niin sanotusti erikoistua tiettyihin oppiaineisiin.
Puhelimia ei saa pitää halluussa oppitunnin aikana vaan ne laitetaan jonnekkin oppitunnin ajaksi.
Ylä-asteelta lähtien luokassa samovaari mistä saa teetä aamun alkutunneilla sekä iltapäivällä viimeisillä tunneilla missä käydään läpi päivän asioita mitä oppinut. Luokassa oltava myös hedelmiä jos ei ole syönyt aamupalaa jostain syystä. Näitä tarjolla myös iltapäivällä ennen kotiin lähtöä. Tai voisi olla viikon viimeinen oppitunti missä käytäisiin läpi mennyttä viikkoa. En tiedä onko tarpeellinen mutta se voisi olla hyväksi. Tämä mitä oppinut päivän aikana oppitunti voisi olla joko ala-asteen asioita tai sitten ala-asteelta lähtien tai sitten tai sekä, olisi viikonlopetus oppitunti missä käytäisiin läpi eri asioita ja vietettäisiin aikaa muuten vain luokan muiden oppilaiden ja luokan omaopettajan kanssa. Oppilaat siivoavat luokkahuoneensa keskenään. Opettaja tukee toimintaa. Tähän päättyy joka päivä opetus ala-asteella, tai sitten olisi joka toinen päivä tai joka viikko tai jotain vastaavaa. Siivous huolehditaan oppilaiden toimesta. Olisi myös harkittava että koululaisilla olisi koululaisasu minkä he pesisivät itse yhdessä tämän viikon päättävän koulupäivän lopussa. Tämäkin opettaisi lapsia kantamaan vastuuta itsestään ja vaatteistaan ja ympäristöstään. Sekä sen että heidän teoillaan on seuraamuksia.
Koulu tarjoaa lounaan koulussa. Lihaa, kalaa ja kanaa oltava kerran viikossa, muina päivinä kasvisruokaa. Oltava tarjolla kasvijuomaa sekä maitoa. Pitkän päivän päätteeksi on oltava tarjolla ruokaa ennen kuin oppilas lähtee kotiinsa.
Koulu alkaa joka päivä kello 8 jolloin oppilaat pesevät hampaansa aamulla ennen päivän alkua. Koulu maksaa laadukkaan hammastahnan ja harjan. käydään läpi tulevaa päivää ja hoidetaan aamutoimet ja syödään aamupalalla hedelmiä ja mysliä ja valmistaudutaan koulupäivään. On hyvä opettaa lapset heräämään aamuisin ajoissa ja aloittamaan päivänsä aikaisin sekä opettaa pesemään hampaat ja syömään aamupalan.

  1. Harrastusoppiaine
    Harrastusoppiaineella korvataan liikunnan, kuvaamataidon ja musiikin oppiaineet. Oppiaine järjestetään siten että koulu ostaa nuoren harrastuksen eri toimijoilta ja maksaa sen tuomat kulut eri toimijoille. Harrastusoppiaineeksi voi valita parikin harrastusta.
    Harrastukset mitkä korvataan palveluntarjoajalle joka ottaa nuoren mukaan toimintaansa, voivat olla teatteri, taidemaalaus, veistäminen, seppä, koruseppä, muu taide, laulu, musiikki, kamppailu-urheilulajit, joukkueurheilu lajit, hiihto, telinevoimistelu, tanssi, yleisurheilu, kirjallisuuden alat ja ehkä joitain muitakin aineita mitkä voi luokitella harrastuksiksi; niin nämä opinnot ovat ilmaisia nuorelle kunnes hän täyttää 18 vuotta, sen jälkeen harrastuksen maksu vastuu tulee nuorelle itselleen. Harrastusoppiaineet voivat tapahtua virallisen kouluajan ulkopuolella, kuten iltaisin tai viikonloppuisin. Tämä lyhentää koulupäiviä kun ei ole liikunnan, kuvaamataidon tai musiikkitunteja. Harrastusoppiaine alkaisi viimeistään ylä-asteelle siirryttäessä. Harrastusoppiaine voi olla myös kaupunkisotilastoiminta minne voi hakeutua 15-16 vuotiaana, myös myöhemmin mahdollista. Kaupunkisotilas toiminnassa eri asioita mitkä liittyvät armeijaan ja sotimiseen kuten asehuolhtoa ja ampumista yms. Tästä jotain etua kun on asepalveluksen aika. Tästä lisää sotilasoppiaine aineessa.
    Aiempi kuvaus minkä olen kirjoittanut toisaalle. Kertaa asioita mutta jaetaan silti.
    Harrastustunnit, alkavat viimeistään ylä-asteen ensimäisellä luokalla, eli 7-luokalla. Oppilas valitsee seuraavista aineista mieluisimman, eli joko kulttuurialaa tai urheiluharrastuksia, eli oppilas voi valita teatterin, kamppailulajin; nyrkkeily, jujitsu, kickboxing yms, tai joukkue urheilun, jääkiekko, jalkapallo, futsal, salibandy, koripallo, tai kulttuuria eli kuvaamataito/taidetunnit, musiikki, laulu, soitto, bändi, yms. tai sitten kuntosali, baletti, tanssi, jooga yms. Voi olla myös joku laji mitä en luetteloinut. Nämä harrastukset olisivat ilmaisia opiskelijoille 18-vuotis päivään asti ja ne alkaisivat siinä 13- vuotiaana ylä-asteelle siirryttäessä. Samalla me lakkautamme valtiontuet kulttuuri ja urheilulajeille, mutta niin että he jotka ottavat koululaisia toimintaansa mukaan niin silloin heidän seuraa tuetaan. Oppilasta tietenkin tuetaan hankkimaan urheiluvarusteet lajiinsa. Tai laulutunnit, tanssi, baletti, teatteri aloille vaadittavat maksut. He saavat vähän rahaa ja uuden henkilön alalleen. Oppilas voi valita myös monta eri ainetta näistä kategorioista.
  2. Kielenopetus ja kotikieli oppiaine
    Olisi kaksi eri kieltä mitä nuoren tulee osata. Asuinmaansa kieli ja englanti sekä jokin kolmaskieli mikä voisi olla se kieli mitä oppilas käyttää kotonaan tai mitä hän muuten vain tahtoo opiskella. Kolmoskieli olisi pakollinen mutta se olisi valinnainen mikä tämä kolmas kieli olisi. Se voisi olla kotikieli mitä hän puhuu kotonaan tai sitten olisi sellainen kieli mitä oppilas tahtoo oppia. Opettaja palvelut voitaisiin järjestää myös kansalaisopiston kautta tai muun kieltä osaavan opettamana.
    Esimerkiksi Suomessa olisi kolme eri kieltä mitä nuoren tulee osata. Suomessa se on suomi, englanti ja sitten kolmas kieli mitä kutsun kotikieleksi. Kolmaskieli olisi pakollinen mutta se olisi valinnainen mikä tämä kolmas kieli olisi. Kotikieli voisi olla kieli mitä hän puhuu kotonaan mutta myös sellainen mitä tahtoo oppia. Pakkoruotsi lopetettaisiin ja korvattaisiin tällä kolmoskielellä minkä kieli olisi valinnainen. Opettaja palvelut voitaisiin järjestää myös kansalaisopiston kautta tai muun kieltä osaavan opettamana.
    Aiempaa kertausta mitä olen aiemmin kirjoittanut aiheesta.
    Oppilaan tulee opiskella suomea ja englantia, sitten hänen tulee valita jokin kolmaskieli mitä hän opiskelee. Se voi olla kotonaan suvulleen ja perheelleen puhuma kieli. Esimerkiksi somali, kurdi tai vastaava. Kieli voi olla myös esperanto, viittomakieli, saksa, ruotsi, norja, arabia, venäjä, viro, japani, kiina, mitä näitä nyt on; tämä tietenkin vaatii sitä että mikä vain on mahdollista opiskella sillä alueella missä henkilö opiskelee niin hän opiskelee niiden rajoissa. Kansalaisopistolla on kieliosaajia ja opettajia joilta voidaan ostaa näitä palveluita.
    Tämän muutoksen myötä meidän tulee myös lisätä kirjastojen kielivalikoimaa laajemmaksi ainakin seuraavilla alueilla, Suomen Historia, Suomen sodat, filosofia, Islam, Kristinusko, juutalalaisuus, politiikka, psykologia, psykoanalyysi, ateismi, pastafarismi, rastafarismi, buddhalaisuus, hindu yms. Sekä se että tuemme taloudellisesti maahanmuuttajien kirjallistatyötä heidän kotimaidensa tilanteesta, historiasta, nykytilanteesta sekä heidän omia elämänkertoja, ja nämä sijoitettaisiin yleisiin kirjastoihin monelle eri kielelle jotta saisimme tietoa heiltä itseltään näistä asioista.
  3. Ihmisyys oppiaine.
    Ihmisoppiaineessa käydään läpi ihmisyyttä, niin kehoa, seksuaalisuutta kuin psykologiaa ja muita aiheeseen liittyviä asioita. TIetävämmät voisivat tätä kehitellä eteenpäin että mitä olisi hyvä tietää ihmisyydestä.
  4. Uskonto Elämänkatsomus Filosofia
    Uskonnon oppiaineessa nuori valitsee mitä uskontoa tahtoo opiskella. Alkuun käydään yleinen uskonnon oppiaine minkä jälkeen oppilas voi tahtoessaan valita eri uskontojen syventävät opinnot. Kristityillä käy pappi opettamassa, muslimeilla imaami, buddhalaisilla buddhalaisuuden harjoittava yms. Voi myös opiskella ateistisia oppiaineita uskonnon tilalla ja kertoa esimerkiksi pastafarismista yms sekä tulisi olla yleinen uskonnon opetus vaihtoehto ettei mene syventäviin opintoihin vaan keskittyy kaikkiin tasapuolisesti. Ateisteille opetetaan eri filosofioista ja niiden suuntauksista. Stoalainen filosofia, epikuros, länsimaiset filosofiat, itämaiset filosofiat yms.
    Eri uskontojen edustajat käyvät opettamassa uskostaan oppitunneilla mitkä olisivat kaikille yhteisiä. Eri uskontojen edustajat käyvät opettamassa omasta uskonnostaan yleisen uskonnon oppiaineen yhteydessä kurssit, sitten oppilaat tekevät valinnan mihin uskontoon syventyvät kun ovat käyneet nämä yleiset uskonnon oppiaineet läpi, valittavana myös filosofian syventävät opinnot.
    Aiempaa kirjoitusta toisaalta.
    Ylä-asteella olisi ensin pari kurssia yleistä uskonnoista, ateismista ja muista elämänkatsomuksista ja filosofioista; sitten oppilaat valitsevat mihin erikoistuvat; eli voi syventyä Islamiin, Juutalaisuuteen, Kristinuskoon, Buddhalaisuuteen, uskonnottomuuteen tai ateismiin, pastafarismi, rastafarismi yms. Täytyy vain löytää opettaja aiheeseen liittyen.
    Syventävillä oppiaineilla opetusta voisi hoitaa munkki, pappi, imaami, niille aloille mihin ovat erikoistuneet. Eli Imaami opettaa Muslimeja, Pappi Kristinuskoa, Munkki mitä hän tietää; Buddhalainen Buddhalaisuutta, Rabbi Juutalaisuutta.
    Uskonnolliset tilaisuudet voidaan järjestää näillä oppitunneilla.
  5. Yhteiskuntaoppi
    Yhteiskuntaoppitunnilla opetetaan yrittämisestä, demokratiasta, kansalaisvaikuttamisesta, sijoittamisesta ja rahastoista ja niiden toiminnasta, pankeista rahoituksista ja yhdistysten perustamisesta. Puolueiden perustamisesta. Opetetaan meidän yhteiskunnan toiminnasta.
    Kuten aiemmissakin niin tässä aikaisempi kirjoitus aiheesta.Opetetaan yrittämisestä, sijoittamisesta, rahastoista, politiikasta, markkinoista, yhteiskunnasta ja siellä toimisesta. Näistä minulla ei ole selvää tietoa kaikesta siitä mikä voisi sisältyä tälle oppiaineelle mutta joku muu voi tietää enemmän kuin minä ja jolla on selkeämpi visio aiheesta.
  6. Tiedeoppiaine
    Opetetaan kemiaa, fysiikkaa, biologiaa, tähtitiedettä, yms
    Näistä voisi mennä syventäviin oppiaineisiin siten että opiskelee jotain näistä aineista syvemmin. Ensin opetetaan perusasiat kustakin tieteenalasta ja sitten oppilas valitsee mitä tahtoo opiskella enemmän.
    Opetetaan alkuun perusteet, sitten oppilas voi valita mihin syventyy opinnoissaan. On opetettava biologiaa, fysiikkaa, tähtitiedettä, kemiaa ja mitä näitä tiedeaineita on. Joku joka tietää enemmän, visioikoon ja ideoikoon lisää, minä vain annan raamit ja ideat siihen, mitä voisimme kehitellä eteenpäin.
  7. Kirjallisuusoppiaine
    Opetetaan eri kirjallisuuden aloista ja niiden sisällöistä. Luetaan kirjoja ja pidetään niistä jotain keskustelupiirejä ja luentoja tai esitelmiä. Tästä voisi lähteä toimittajan tai muiden kirjallisten opintojen syventäviä opintoja. Onko historian opetus tämän yhteydessä vaiko erikseen?
  8. Matematiikka.
    Matematiikan opetusta. En tiedä tästä aiheesta tämän enempää, mutta tärkeä oppiaine joka tapauksessa mitä tulee opettaa.
  9. Historia
    Opetetaan eri asioiden historioista ja erikoistumisessa oppilaat tutkivat mahdollisimman omatoimisesti eri aiheita mitkä heitä kiinnostavat. Heitä tuetaan tässä. Voi opiskella musiikin historiaa, sotien historiaa, Suomen historiaa, euroopan historiaa, Venäjän historiaa ja monien muiden maiden ja aihealueiden historiaa mistä oppilaat sitten kirjoittavat esseitä ja voivat pitää esitelmiä toisilleen. Opettaja tutustuu aiheisiin ja tutkii pitääkö tiedot paikkaansa.
  10. Kansalaisoppitunti.
    Suomessa käydään läpi kansalaispalvelus eli armeija, siviilipalvelus ja Lotta järjestöjen toimintaa. Opetetaan yhteiskunta järjestelmän toimintaa, demokratiaa, äänestys, oikeuksien ansaitseminen. EUsta asioita.
    Koulun yksi tärkein tehtävä on asettaa päämäärä ja tavoite mitä tavoitella. Selkiyttää yhteiskuntaa ja kaikkea siihen liittyvää. Kertoa miten asiat toimivat. 
  11. Sotilasoppiaine
    Maanpuolustus kurssi ja kansalaispalvelus kurssi. Puolustusvoimat pitävät yhden oppiaineen ylä-asteella minkä yhteydessä voi hakeutua kaupunkisotilas nuorisojärjestöön sekä lotta järjestöön.
    Oppiaineessa käsiteltäisiin sotilastoimintaa sekä lottien toimintaa. Sotilasoppiaine missä käytäisiin läpi mm ydinlaskeumaa ja ydinaseiskuilta suojautumista. Jodi tableteistä yms. Sekä kouluttaa mitkä kasvit ja ruuat voivat olla turvallisempia kuluttaa kun on ydintalvet ja kesät. Valuuko säteily sadeveden mukana vesistöihin jolloin jotkin ruuat voisivat olla syömäkelpoisia ja vesi taas saastunutta. Kaikkea tällaista tulisi opettaa kouluissa. Tehdä niistä arkea niistä tiedoista. Tämä kaikki myös valmistelisi lapsia ja ainakin nuoria siihen mahdollisuuteen että sota syttyy sekä saataisiin valmistettua yleiseen asevelvollisuuteen kun lapset ja nuoret oppivat kuinka tärkeä asia asepalvelus on.
    Lyhyesti Lotista ja heidän tehtävistä.
    Lotta järjestö
    Lotta Svärd toimisi siviilien suojaamiseen sota- ja kriisiaikaan. Heidät koulutettaisiin tähän toimintaan ja opetettaisiin aseiden käsittelyä niille jotka sitä tahtovat. Sekä kamppailulajeja. Tämä olisi vapaaehtoista sisältöä niille jotka sitä tahtovat. Sitten olisi ne palvelukset mitkä olisivat pakollisia jos tahtovat kansalaisoikeuksia enemmän. Lotta Svärd olisi pakollinen kansalaispalvelus niille jotka tahtovat kansalaisoikeuksia. Jokaisella tulisi olla oikeus pyrkiä ansaitsemaan kansalaisoikeuksia. Lotat on pääasiallisesti suunnattu naisille missä he suorittavat kansalaispalveluksen. Samalla se toimisi naisten tukijärjestönä naisten ja tyttöjen eri elämäntilanteissa. Lotta järjestö. Naisten järjestö. Naisasian järjestö. Tukee naisia heidän kaikissa elämänvaiheissa. Äitiys järjestö. Martta järjestö. Naiseus järjestö, Armeijan Hallinto järjestelmän ylläpito.
  12. Euroopan Unionin Oppiaine Opetuskieli on englanti tai esperanto, ajan mukaisesti sillä millä on parhainta hoitaa euroopan unionin asioita. Opetus vieraskielinen sekä se opettaa EUsta asioita miten se toimii yms.

On myös harkittava että olisiko myös täysin englannin tai esperanton kielisiä oppiaineita missä opetus olisi joko englanniksi tai esperantoksi.

Lyhyt loppulausunto.
Kaikki nämä uudistukset todennäköisesti lyhentäisivät koulupäivien pituutta millä voisi olla hyvä vaikutus oppilaiden mielenterveyteen ja keskittymiskykyyn kouluissa. Harrastusoppiaineet toisivat sisältöä nuorison vapaa-aikaan mikä voisi toimia rauhoittavana tekijänä heidän rauhattomiin sieluihin.
Voi olla myös muita oppiaineita mitä en ole listannut listaan mutta tämä on suuntaa antava luettelo mitä on mieleeni putkahtanut jostain. Kehitelkää te eteenpäin näitä ajatuksia jos olette tietoisempia asioita, tai ylipäätään jos on ajatuksia mielessänne mitä ja miten asiat voitaisiin järjestää järkevästi. Vaikka sekin järki on suhteellista. Toisen järki on toisen järjettömyys. Joten kuunnelkaa enemmän omaa järkeänne. Tai no kuunnelkaa myös muita eikä vain itseänne vaikka kokisitte itsenne kuinka järkeväksi ja älykkääksi itsenne. Tieto on tietoa. Ajatukset ajatuksia.
Lyhytesti koulukiusaamisesta ja vastaavasta.
Koulujen järjestäminen siten että koulukiusaajat ja häiriköt erotetaan koulusta joksikin aikaan jotta muut saavat opiskella. Peruskoulun käynti on ainoa keino saada äänestysoikeus vaaleihin. On myös perustettava sisäoppilaitoksia sekä tarvittaessa sotilaskoulutus minne nuori voi hakeutua tai minne hänet voidaan sijoittaa. Koulukiusaajille voisimme myös pyrkiä perustamaan omat koulut missä he käyvät koulua, koulu on sisäoppilaitos missä nuori tai lapsi asuu. Tahtoessaan lapsi voi asua koko kouluajan sisäoppilaitoksessa. Peruskoulu ei pakollinen mutta se on ainoa keino ansaita kansalaisoikeuksia, kuten äänestämisen oikeuden. Tarvitsemme myös sisäoppilaitoksia sillä joillain nuorilla ja lapsilla on haitallinen kotiympäristö mikä tukee häiriökäyttäytymistä ja voi muutenkin olla haitallinen ja vahingollinen lapselle tai nuorelle, joten on oltava vaihtoehto siihen ettei lapsen tarvitse asua kotonaan vanhempiensa tai huoltajiensa luona jotta hän saa mahdollisuuden normaaliin elämään. Rakentavan kasvuympäristön. Ei tuhoavan.

Kategoriat: koulu, koulutus, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

Riimu Lihansyönnistä

Keho tarvitsee lihassa olevia ravinteita ja vitamiineja minkä pääasiallinen lähde on ollut liha. Aiemmin ei ole ollut mahdollisuutta pillereihin. Ihmiskeho kykenee hyödyntämään lihaa koska se on kehittynyt hyötymään siitä koska ihminen on ryhtynyt syömään sitä. Asiasta saa ongelman eettisistä syistä, sekä siitä kuinka suurta lihan kulutus on ettei se ole kestävää luonnon kantokyvylle tai järkevää ihmisen omalle terveydelle. Itse olen ryhtynyt syömään naudanlihaa kolme kertaa viikossa. Jos voisin valita ja vaikuttaa niin söisin mieluiten metsässä laiduntavia Suomen karjan karjarotuja joiden ruokavaliota täydennettäisiin kotimaisella hampulla. Voisi tehdä tutkimuksen olisiko tämä päästöjen ja muun ohella paras ja kestävin lihantuotanto laatu.

Ja se on oikeastaan turha puhua noista lihansyöjien ja kasvissyöjien hampaista sillä tiikerit, karhut, sudet ja muut petoeläimet metsästävät hampaillaan ja kynsillään millä ne tappaa saaliinsa ja sitten repivät sen kappalaiksi hampaillaan. Ihminen metsästää omilla keksinnöillään ja käyttää keksimään työkaluja lihan pilkkomiseen ja syömiseen, ei hampaillaan eikä kynsillään. Hampaat kertovat ehkä enemmän saalistustavoista millä keinoin eläin puolustautuu tai millä keinoilla hän metsästää ja syö.

Suomen Telluslainen

Kategoriat: Yleinen | Jätä kommentti