Olen saanut mieleeni että tulisi perustaa kansalaistulo millä korvattaisiin työttömyystuki, sosiaalituki ja asumistuki ja sen saamiselle asetettaisiin ehtoja milloin on oikeutettu sen saamiseen. En osaa sanoa suuruutta, en ole niin pitkälle miettinyt. Kansalaistuloa saa henkilö joka on työkykyinen muttei ole töissä, yrittäjänä tai koulussa. Tätä kansalaistuloa maksetaan vain ihmisille jotka ovat osallisia kansalaisyhteiskunnassa, eli työtön tai oleskeluluvan saanut ei voi nostella pelkästään työttömyyden tai oleskeluvalla valtiontukia vaan hänen on oltava hyväntekeväisyystyössä jotta saisi valtionkassasta taloudellista tukea. Opiskelijoilla on omat tukijärjestelmänsä, sotilaspalveluksessa olevilla omansa, mutta työttömyystukien ja olekseluluvan saaneiden tulojen ehdot muuttuisivat. Muutoksilla pyrkisimme ehkäisemään syrjäytymistä, mielenterveysongelmien ja päihdeongelmien kehitystä. Valtiontukia maksettaisiin vain henkilöille jotka ovat osallisia kansalaisyhteiskunnassa tekemällä vapaaehtois- tai muuta hyväntekeväisyystyötä mikä oikeuttaisi valtion taloudellisen tuen saamiseen. Kansalaistuloon oikeuttava toiminta voi olla mitä tahansa yleishyödyillistä vapaaehtoistyötä mitä valtio tai kansalaisyhteiskunta tarjoaa, kuten esimerkiksi vanhusten kaveri joka käy tapaamassa yksinäisiä vanhuksia, osallistua luonnonsuojeluun, yleisten alueiden siisteydestä huolehtimiseen, käydä eläinsuojissa huolehtimassa eläimistä yms. Työtön ja oleskeluluvan saanut saavat merkityksellistä tekemistä ja kansalaisyhteiskunta taas saa lisää tekijöitä levittämään hyvää ihmisten elämiin. Tälle vapaaehtois, hyväntekeväisyys työlle voitaisiin keksiä oma termi. Onko se vapaaehtoistyötä jos sille on ehto. Kansalaistyö?
Työttömyystukea maksetaan ensimmäiset puolivuotta minkä jälkeen tukien maksu muuttuu siihen että on osallistuttava kansalaisyhteiskuntaan, sotilastoimintaan tai kouluun, jotta saisi valtiontukea, kansalaistuloa. Jokainen yli 16- vuotias joka asuu omillaan on oikeutettu tähän tukeen.
Olen kehitellyt myös sellaista että olisi kansalaissotilasyksikköjä kaupungeissa minne työttömät voivat kirjautua palvelukseen. Olen kirjoituksissani nimennyt sen kaupunkisotilastoiminnaksi ja myös tämä oikeuttaisi kansalaistuloon, mikä voitaisiin oikeastaan muutta sotilastueksi tai vastaavaksi. Eli työtön voi osallistua joko kansalaisyhteiskuntaan tai sitten sotilastoimintaan saadakseen valtiontukea. Nämä yksiköt olisivat kuntien alaisuudessa, tai ainakin niin että jokaisessa kunnassa olisi oma vastaava komentaja ja hänen esikuntansa joka pyörittäisi tätä toimintaa kunnassa. Kaupunkisotilastoiminta olisi jotain reservin kaltaista toimintaa mutta useita kertoja viikossa ja tahtoessaan päivittäin; tämän kautta voisi hakeutua syvemmälle sotilasmaailmaa ja ehkä jotenkin voisi liittyä NATOon ja siirtyä ammattisotilaaksi. Kaupunkisotilas toiminnasta saisi korkeampaa tukea kuin hyväntekeväisyystyöstä houkutellaksemme heitä sotilaspalvelukseen. Olisi joitain etuja kuten kuntosalijäsenyys, alennuksia urheiluvarusteissa ja kamppailulajeihin, tai nämä voisi olla sotilasyksikön omia paikkoja, tosin olisi hyvä jos sotilaat toimisivat samassa ympäristössä kuin muutkin ihmiset etteivät pyöri vain omissa piireissä vaan ovat osa kansaa. Kaupunkisotilaat myös ylläpitäisivät veljestuvaksi nimettämiäni kahviloita minne veteraanit ja muut sotilaat voivat mennä ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan syömään ja viettämään aikaa. Minulla on lisää ajatuksia tästä sotilastoiminnasta myös laajemmin kuin kaupunkisotilas toimintaan mutta tässä osa niistä, käsittelen niitä joskus omalla artikkelilla. Nyt juomaan matchaa kuppi ja annetaan asian hautua kannen alla.
Olen myös sitä mieltä että ihmiset saavat tulla Suomeen ja Eurooppaan paremman elämän perässä. Miksei saisi? Miksei he saisi tulla tekemään osansa täällä ja maksamaan veronsa yhteiseen kassaamme? Minulle on ihan sama kuka tekee työn kunhan se tulee tehdyksi, minulle on ihan sama kuka maksaa verot, kunhan maksaa ne. Oleskelua taas en suvaitse; on joko osallistuttava kansalaisyhteiskuntaan tai opiskeltava jotta olisi oikeutettu valtiontukiin, ja töitä saa tehdä vapaasti. Kaikkien Suomessa ja Euroopassa olevien on osallistuttava kansalaisyhteiskuntaan jotta saisi valtiontukia. Se olisi ehto sille ja se koskisi niin kantaväestöä kuin myös maahanmuuttajaa. Ei passivoiville, syrjäytymistä edistäville valtiontuille. Minulla on näitä samoja aiheita käsitteleviä kirjoituksia paljon mutta tämä seuraava kiteytti tämän asian selkeästi miten minä ajattelen tästä asiasta; ”Elintason perusteella maahanmuuttavat ja maahanhakeutuvat tulee päästää Eurooppaan töihin ja kouluun. Tähän heidän tarvitsee vain osoittaa työsopimus tai opiskeluoikeuden saaminen. Heidät tulee saada Eurooppaan maksamaan veroja Eurooppalaisten valtioiden kassoihin. Maahan saisi tulla vapaasti töihin ja kouluun jos on sellaiset saanut järjestettyä itselle; heille myös maksettava työttömyystukea ja eläkettä siltä ajalta minkä viettää asuinmaassaan jossa on maksanut veroja; heitä koskee samat velvollisuudet kuin muitakin veronmaksajia jos he eivät työllisty tai jos he menettävät työpaikkansa. Meidän tulee rohkaista ihmisiä tulemaan Eurooppaan töihin ja kouluun ja maksamaan veroja yhteiseen kassaamme, sekä korkeastikouluttautuvat tuovat henkistä pääomaa Eurooppaan ja rikastuttaa meidän korkeakouluja ja sen ajattelua ja ajaa siten eteenpäin Eurooppaa ja sen kansoja. Jokaisella tulee olla oikeus opiskella ja työskennellä Eurooppalaisissa maissa jotka ovat siihen kykeneviä ja hyviä siinä siten että saavat kursseja läpi ja keskittyvät opiskelemaan. Ajattelen että jokaisella tulee olla oikeus tehdä töitä, opiskella ja menestyä elämässään. Jokaisella tulee olla oikeus tavoitella näitä asioita syntyperästään riippumatta. Jokaisella tulee olla oikeus muuttaa eri maahan paremman elintason ja elämän perässä oli hän mistä vain lähtöisin; sen hän voi toteuttaa omilla teoillaan maassa joka mahdollistaa tämän. Tämä on kansojemme, ihmistemme ja yhteiskuntiemme yhteinen hyvä.”
Hyvinvointi ei ole sitä että nostetaan tukia ja elellään mukavasti tekemättä mitään, eikä se auta ihmisen eikä yhteiskunnan tai valtionkassan hyvinvointia; tämän tähden meidän on saatava työttömät osallistumaan kansalaisyhteiskuntaan mikä lisää heidän hyvinvointia, ehkäisee syrjäytymistä sekä parantaa mielenterveyttä. Passiivisuudesta maksettava tuki on haitallista yksilölle itselleenkin. Ei anneta heidän eristäytyä ja syrjäytyä sillä se lisää mielenterveysongelmia ja muita ei toivottuja vaikutuksia ihmisen hyvinvoinnile. Joillakin se ylläpitää ja edistää päihdeongelmaa. Passiivisuudesta saatava tuki on passivoivaa ja edistää syrjäytymistä ja mielenterveysongelmien kehitystä, joten ehdotan että tukea saadakseen on osallistuttava johonkin toimintaan kansalaisyhteiskunnassa. Jos henkilö osallistuu hyväntekeväisyystyöhön niin sitä voisi olla vaikka vähintään kolmena päivänä viikossa yhteensä 15 tuntia; eli voi tehdä kolmena päivänä viikossa 5 tunnin työpäivän valitsemassaan hyväntekeväisyystyössä; on luettelo yhdistyksistä tai niiden luokista joihin osallistuminen antaa oikeuden kansalaistukeen. Tämä on yksi keino ansaita tuloja ja saada taloudellista tukea sekä edistää kansan hyvinvointia. Tuet myös voisivat olla porrattaiset, eli saa tukea aktiivisuuden mukaisesti; tämä voisi olla vaikka kolmiportainen porrastus. Minimi tukea saa 5 tunnin työ viikosta, 10 keskituloa, ja 15 tuntia viikossa saa täyden tuen? Tämä on minun ehdotukseni, mikä on teidän? Mikä on teidän tarjoama ratkaisu hyvinvoinnin lisäämiseen, syrjäytymisen ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi tai valtion kassan ja hyvinvointivaltion säilyttämiseksi.
Kotivanhemman tuki. Henkilö joka jää huolehtimaan kodista ja lapsista, saa taloudellista tukea vanhemmuuteensa. Kotivanhemmalle maksettava tulo olisi vaikka 1500-1700 euroa kuukaudessa, (en osaa sanoa mutta pitää olla hyvä summa millä tulee toimeen, enkä tiedä edes sitä onko jo tällaista?) kotivanhemmuudestaan jos hän jää kotiin hoitamaan lapsia. Jos tahdomme että syntyvyys lähtee nousuun; on sen eteen tehtävä aidosti asioita eikä vain puhua kauniita sanoja ja valittaa ettei ihmisiä synny ja sitten lääkkeeksi tarjotaan sitä että otetaan turvapaikanhakijoita maahan nostelemaan kelantukia vaatimatta mitään siitä hyvästä ja sitten valitetaan siitä kun talous on kuralla ja pitää leikata menoista yms. Ei ole järkevää ottaa maahan passiivisia työttömiä mitkä nostavat valtionmenoja. Tottakai passiivisuudesta rahan maksaminen houkuttelee maahan; tämän tähden meidän on muutettava tätä meidän järjestelmää kuvailemani kaltaiseksi jotta houkuttelevuus laskisi kun olisi tehtävä sen eteen jotain eikä vain notkua rautatieasemalla. Tämä nostaisi myös turvallisuutta ja ihmisten hyvinvointia kun olisi tekemistä. Meidän tulisi tehdä maastamme houkutteleva paikka tulla maahamme elämään, yrittämään ja tekemään työtä ja opiskelemaan, kun helpottaisimme sitä siten että kuka tahansa joka on perustanut yrityksen, saanut työpaikan tai opiskelupaikan suomessa todistamalla sen sopimuksella tai jollain, saisi tulla maahan töihin, yrittämään ja/tai opiskelemaan. Suomesta tulee kehittää houkutteleva maa asumiseen, yrittämiseen, tekemään työtä ja opiskelemaan. Ilmainen koulutus ja hyvät palkat, alhaiset verot ja elinkustannukset, hyvä turvallisuus. Niillä houkutellaan osaavia ja kykeneviä ihmisiä maahamme elämään kanssamme. Ei vain taloudellinen pääoma vaan myös henkinen pääoma; ihmisten kouluttaminen maksaa itsensä ennen pitkää takaisin; ei tule miettiä vain välitöntä menetystä, etua tai muuta, vaan on katsottava tulevaisuuteen. Ne yhdessä mahdollistavat kaiken!
Opiskelijoille ei maksettaisi taloudellista tukea mutta heidän elämisensä järjestettäisiin muuten; ruoka, vesi, suihku, sauna, asuminen, sähkö, netti, asunto joka sijaitsisi kampuksella vai miksi niitä opiskelukaupunginosia nimitetään? Myös oppimateriaali ja tietokone annettaisiin ilmaiseksi. Jos he tahtovat rahaa, he voivat mennä töihin. He voivat myös tahtoessaan ottaa opintolainaa jos tahtovat ja rahoittaa sen kautta elämäänsä; mutta tällöin henkilö rahoittaa itse omat elämisestä koituvat kulunsa. Tai sitten opiskelumateriaalit ja tietokoneen he ostaisivat itse ottamalla sitä opintolainaa mutta pienempiä summia? Tai sitten opintojen etenemisestä maksettaisiin opintotuloa? Se perustuisi opiskelujen etenemisen mukaisesti? Jos opintopisteet vaikka pisteyttäisivät tukien saantia. On näyttöä että henkilö opiskelee ja etenee opinnoissaan kohti valmistumista ja tästä palkittaisiin ja kannustettaisiin opiskelemaan. Tähän tietenkin kehitettävä jokin järjestelmä jos opinnot keskeytyvät jonkin syyn takia, mitä en osaa vielä hahmottaa. Mutta eiköhän muut ihmiset sen säädä oikeanlaiseksi. Yliopistoalueella oltava kahvio tai ruokala missä opiskelijat voivat käydä ruokailemassa ja viettämässä aikaa toistensa kanssa. Kahvit, teet, ruuat voisivat olla ilmaisia tiettyyn määrään asti. En tiedä onko jo tällaisia, toivottavasti on. Minulla on näistä opintoasioista myös juttua enemmänkin enkä niitä kaikkia tähän kirjoita, tämä käsittelee tukia joten jätän tämän ideoinnin tähän.
Koska työttömät ja toimeettomat eivät saa minkäänlaista taloudellista tukea valtionkassasta puolen vuoden työttömänä olon jälkeen. Hänen tulee rahoittaa elämäänsä eri keinoin joko menemällä töihin tai perustamalla yritys tai muuta. Hän voi rahoittaa omaa elämäänsä myös yksityisten lähteiden kautta mutta valtion julkisista varoista heille ei makseta taloudellista tukea jos on passiivinen. Jokaisella on oikeus osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin ja mennä töihin, kouluun tai hyväntekeväisyystyöhön. Hyväntekeväisyystyöhön oltava helppoa päästä mukaan. Mitä ennemmän tekee, sitä enemmän saa. Vielä se että koska valtiontukien maksu lopetettaisiin voisi syntyä kodittomia joten olen siihen kehitellyt sen että on perustettava asunnottomienasumisyksikköjä minne kodittomat ihmiset voivat mennä asumaan. Heille ei makseta taloudellista tukea vaan asumisyksikkö huolehtisi ruuat ja muun tarvittavan. Ihmiset ovat näissä niin kauan että saavat taloutensa siihen kuntoon joko kouluun menemällä, peustamalla yrityksen, töihin tai hyväntekeväisyystyöhön mikä oikeuttaa taloudelliseen tukeen. Asumisyksikkö voi myös järjestää jonkinlaista työtoimintaa mistä he voivat maksaa palkkaa asukkaalle minkä kautta hän saisi rahaa jonkun verran; verottaja ei puutu niihin jos summat ovat kohtuulliset. Kuten voitte päätellä, en anna nykyaikaisten tasa-arvo käsitysten tai minkään muunkaan rajoittaa ajatteluani. Ajattelen kuitenkin että tasa-arvon päälle on hyvä rakentaa oikeus ansaita oikeuksia, jokaisella ihmisellä on oikeus ansaita oikeuksia; jokainen ihminen jolla on samankaltainen elämäntilanne, ovat tasa-arvossa keskenään. Ja se että maapallo, tämä planeetta minkä pinnalla elämme, on pallonmuotoinen ja se kiitää avaruudessa kohti kohtaloaan me kyydissä; nautitaan matkasta tekemällä oikein ja hyvin. Helpolla päästäminen ei ole oikein tai hyvä oikeasti; voit itse miettiä miksi näin.
Vielä ajatuksia mielenterveyskuntoutujista. Mielenterveyskuntoutuja joka on avohoidossa omassa asunnossa, tulee osallistua tietyn ajallisen määrän viikossa jonkin yhdistyksen toimintaan saadakseen taloudellista tukea. Jos hän ei kykene osallistumaan, hänet ohjataan kuntoutuskotiin missä hän saa asunnon, ruuan ja muun välttämättömän elämiseen muttei taloudellista tukea tai hyvin vähän esim. 50 euroa viikossa mikä maksettaisiin kerran viikossa. Kuntoutuskoti voi järjestää aktiivisuudesta kuntoutusrahaa asukkaille mihin verottaja ei puutu jos ne ovat kohtuullisia, se määriteltäköön myöhemmin. Kun henkilö on valmis jatkamaan elämäänsä, hän voi ryhtyä käymään yksikön ulkopuolisessa kuntoutustyössä tai muussa työssä. Alkuun voisi olla kevyempää muutama tunti viikossa, jolloin hänelle aletaan maksamaan osittaista kuntoutustukea, muttei täyttä tukea. Tuen suuruus riippuu aktiivisuudesta. Täydet tuet saa kun muuttaa omaan asuntoon ja jatkaa kuntouttavassa työtoiminnassa tai on muuten aktiivinen kansalaisyhteiskunnassa. Se, että henkilölle annetaan passivointirahaa, ei ole armoa tai hyvä asia vaan vahingollista henkilölle itselleen kuin myös muulle yhteiskunnalle taloudellisten ja muiden epäsuorien vaikutusten pohjalta.
Syrjäytymistukien maksut voitaisiin sijoittaa johonkin muuhun kuin syrjäytymisen edistämiseen. Tuet ovat jostain muualta pois, joten ne ovat vahingollisia muulle yhteiskunnalle ja luonnolle ja eläimille. Rahat voitaisiin käyttää esimerkiksi johonkin muuhun yhteiskunnalle tai luonnolle tai eläimille merkittävään hankkeeseen mistä hyötyisi suurempi määrä ihmisiä, eläimiä tai luontoa. Ei, passivointirahalle.
Sille masentuneelle että älä tapa itseäsi vaan ole hyödyksi. Älä elä itsellesi, vaan muille; elä arvoillesi, oikeudelle, hyvyydelle, oikeudenmukaisuudelle, uhraa niille elämäsi ja edistä niiden toteutumista yhteiskunnassa. Elämäntarkoitus ei ole me itse, vaan arvot ja asiat joihin uskomme, ne ovat tarkoitus ja merkitys. En etsi syitä elämälleni itsestäni vaan niistä asioista joihin uskon. Elän niiden kautta ja niiden vuoksi. Nyt kävelylle ja sen jälkeen vegaanista tofuwokkia ja sitten läpiluku ja asioiden kertaamista ja artikkelin muotoilua. Muistakaa; Jumala on tukemme ja turvamme; on vain luotettava; se on valinta uskotko mihin ja mihin et; valitsetko Jumalan vaiko et; valinta on sinun. Itse elän itseni näköistä elämää. Kiitos siitä itselleni ja Jumalalle joka on antanut ymmärrystä ja luottamusta elämään; Jumala pitää huolen omistaan; Kiitos Ukko että olet tukeni ja turvani. Olen ikiaikaisesti siitä kiitollinen sinulle. Tiedän että vaikka minua pilkattaisiin, pahoinpideltäisiin tai jopa tapettaisiin, tiedän ettet antaisi minulle tapahtuvan mitään pahaa. Tiedän että sinulla on hyvä tahto minua kohtaan; kiitos.
NP- Inouwee – empty bodies.