Riimuja uskostani ja siihen liittyvistä asioista. Alustusta ja tietoa miten ja miksi ja mitä tehtävä.

He aikoinaan kielsivät lailla meidän uskontomme ja elämäntapamme. Ehkä niin oli tarkoitettu jotta tänä päivänä voimme siitä kirjoittaa.
Yksi lempimuusikoistani ja julkisista hahmoista on ollut Varg Vikerness ja hänen yhtyeensä Burzum. Pidän etenkin ambient levyistä ja kappaleista, mitä oikeastaan hänen kaikki tuotantonsa on. Hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia jotka ovat avartaneet omaa ajatteluani. En jaa kaikkia asioita hänen kanssaan, en oikeastaan kovinkaan montaa näkemystä. Hän 90- luvulla poltti pari kirkkoa ja tappoi saatananpalvojan. Hänen mukaansa kirkonpoltot olivat isänmaallisia tekoja sillä vihaajat aikoinaan tuhosivat alkuperäisuskomme pyhät paikat ja rakensi omat rakennuksensa niiden tilalle. Kolonisaatio, kansanmurha. On myös yksi ajatus jonka häneltä omaksuin ja se on se että saatanpalvonta on kristillinen ilmiö; uskotaan kristilliseen hahmoon ja palvotaan sitä. Se herätti minussakin niitä ajatuksia etten tahdo olla kyseisen uskon ja sen eri tulkintojen ja palvontojen kanssa missään tekemisissä. Saatananpalvojat ovat kristittyjä. Koen kuitenkin että he ovat alkuperäisuskomme kansaa jonka henkinen kehitys ja vaihtoehto kristinuskolle tuhottiin ja estettiin jottei kyseiselle uskonnolle löytyisi vaihtoehtoa tai kilpailua hengessä. Tosin heidän uskossaan uskotaan että autuaita ovat hengessä kuolleet tai jotain. Vihaajat aikoinaan tuhosivat uskomme ja sen myötä nykyiset paholaisen palvojat ovat eksyneet tähän uskoon sillä he eivät ymmärrä että heitä on johdettu harhaan; ainoa keino löytää totuus on hyljätä kyseisen uskonnon paholainen ja sen palveleminen ja irtisanoutua täysin irti kyseisestä uskonnosta ja sen eri hahmoista. Meidän tulee palata tosiuskoomme ja kirjoittaa uskoamme uudelleen niiden tietojen pohjalta mitä meillä vielä siitä on, vaikkemme voi tietää pitävätkö ne paikkaansa koska vihaajat ovat ne ylös kirjoittaneet mutta on meidän velvollisuutemme kasvaa hengessä ulos heidän henkisyydestä ja uskosta, minkä kehityksen he estivät ja kielsivät meidän kansoiltamme aikoinaan. Suomessa usko kiellettiin 1600-luvulla sorto ja riistolailla. Meidät jaettiin moneen eri kansaan ja henkiseen perinteeseen, jotta emme muodostuisi uhaksi etelän valtioita kohtaan. Meidät erotettiin toisistamme henkisesti jotta olisimme heikkoja emmekä kykenisi yhdistymään, kaikki tämä Rooman vallan pönkittämiseksi pohjolassa. Mutta nyt meidän tulee kirjoittaa uusia tarinoita eri jumaltarustoista ja yhdistellä niitä toisiinsa ja kirjoittaa tarinoita ja opetuksia ja opetussatuja lapsille ja aikuisille missä meidän, suomalaisten, slaavien, germaanien ja muiden kansojen jumalat seikkailevat yhdessä yhteisillä opettavaisilla seikkailuilla, mitkä yhdistäisivät meidän kansoja henkisesti yhteen. Minä uskon Ukko ylijumalaan taivasten valtakuntien ja maailmojen luojaan. Hän on kaikkeuden ainoa Jumala. Pienemmät henkiolennot ovat haltijoita, jotka ovat kuin Jumalia ihmisille. Heitä ovat esimerkiksi germaanien ja viikinkien jumalat kuten Odin, Thor, Freyja ynnämuut tai slaavien tuntemat ja palvomat haltijat kuten Perun ja Veles ja heidän uskontonsa muut henkiolennot joita ihmiset pitivät jumalina. Slaavien Perun Haltija tunnettiin Suomessa nimellä Perkele; tämä on samanlainen sana kuin rxssä nykysuomessa venäläisiä kohtaan, eli halventava ilmaisu haltijasta. On myös tykätty sanoa Ukko Pexkele, jolla on viitattu Ukon pahuuteen ja vieraankansan jumalana pidetyksi henkiolennoksi ja että Suomalaisten todellinen jumala olisi tämä Aabrahamilaisten jumalperheeseen kuuluva jumala. Suomalaisina jumalolentoina pidetyt henkiolennot ovat Tapio metsänhenki, Ahti Vedenhaltija ja muut olennot mitä en nyt muista ja en edes tiedä miltä aikakaudelta niitä nyt on ja mitä uskomuksia on ollut samaan aikaan. Ukkoa kuitenkin pidän ainoana tosijumalana. Jumalat ovat eläneet aikojen saatossa ja olleet eri luonteisia ja muuta. Raamattu on saanut meidät siihen uskoon että jos uskomme alkuperäisuskoomme on meidän uskottava että kalevala tai joku vastaava kirja kertoisi koko totuuden koko uskosta vaikka todellisuudessa uusia tarinoita ja satuja ja muuta on kerrottu uusia aikakausien mukaisesti; joten sinänsä uskomme ”pyhiä kirjoja” ei tarvitse pitää ainoina kirjoina vaan näitä kirjoja, satuja, tarinoita on useita ja niitä saa kirjoittaa lisää; eli ei ole vain yhtä muuttumatonta ja pysyvää kirjaa joka kertoisi kaiken vaan niitä saa ja pitääkin kirjoittaa uusia; uskomme olisi elävä ja kehittyvä. Luoda sille lisää sisältöä. Voimme esimerkiksi kirjoittaa että Väinämöinen jälleensyntyi kuoltuaan Odiniksi ja että Ukko, ainoa tosiJumala, antoi riimut Odinille, tai että joku Jumalhahmo on tunnettu toisen kansan keskuudessa jollain nimellä ja että uskoimme samoihin jumalhahmoihin ja muihin hahmoihin. Tämä blogini käsittelee minun uskomuksiani ja ajatuksiani henkisestä perinteestämme ja ristiriitatilanteissa vetoan uskooni. En usko täysin historiankirjoitusta tai siihen miten jossain tutkimuksessa tai muussa kuvaillaan asioita sillä se voi ola vihaajien kirjoittamia. Uskon että Ukko pitää minut Totuuden tiellä näissä asioissa; Hän antaa nämä ajatukset minulle ja minä vain toteutan Hänen tahtoaan ja levitän Hänen sanomaansa. Kirjoitukseni tulevat rönsyilemään enkä edes pyri niitä mitenkään rajoittamaan tai pysymään aiheessa vaan annan ajatusteni juosta vapaasti; en ole sivistynyt systemaattinen ihminen vaan jotain muuta. Jatkan sitä henkistä perintöä mikä on Väinämöisestä lähtöisin; tai sen ihmisen kertomuksia joka kirjoitti tai runoili Väinämöisestä. Nykypakanat ovat median luomien stereotypioiden luoma kuva siitä että pakanat ovat jotain kaljaa litkiviä kovanaamoja ja raakalaisia. Ne on median luomia vihaajien kirjoittamien tarujen mukaisia olentoja. Heitä voisi kutsua kristityiksi pakanoiksi; he mukautuvat siihen kristinuskon luomaan stereotypiaan siitä että mikä on pakana; tosin en koe itseäni pakanaksi sillä se on kristittyjen antama nimitys sille ilmiölle, sille ihmiselle, joka ei ole kristitty, juutalainen tai muslimi, niin häntä kutsutaan pakanaksi. Kristitty ehkä pitää minua pakanana mutten itse koe itseäni pakanaksi. Pakana sanan juuret ovat muistaakseni kreikassa missä sillä tarkoitettiin maalaista, henkilöä joka ei uskonut kuten kaupunkilaiset uskoivat vaan pysyivät omissa tavoissaan. En myöskään ole ihminen joka uskoo voimaeläimiin, kristalleihin, enkeliterapioihin tai nykyshamanismiin, vaan lähinnä näen nekin tietyissä tilanteissa haitallisiksi ilmiöiksi ja ovat omiaan pilaamaan ihmisten ja uskontojen maineen. Antavat kuvan jostain lapsenomaisesta leikistä kuinka ollaan shamaania ja pakanaa, mutta he saavat uskoa ja tehdä mitä tahtovat; minä uskon mihin uskon, he uskovat mihin uskovat; itse asiassa se on heidän oma uskontonsa joten kuka minä olen sanomaan mitä heidän usko on tai miten heidän tulee uskoa mutta nämä edellä mainitut ovat olleet omia käsityksiäni kyseisistä ilmiöistä. Se on uuspakanllisuutta; minä luon jotain muuta. Me emme pitäydy missään tietyssä traditiossa tai pyhiksi ja muuttumattomiksi koettuihin kirjoihin vaan luomme uutta vanhaa jossain määrin kunnioittaen. Meidän ei tule jäädä menneeseen kiinni vaan luoda jotain uutta sen pohjalta, kuten uusia koruja, tapoja, rukouksia, lauluja, perinteitä, satuja, tarinoita, myyttejä, taruja, opetuksia, ajatuksia, runoja, lauluja, yms. asiaan ja uskoon liittyvää. Kirjoittaa omia uskontunnustuksia uskoomme. Kertoa ja kirjoittaa omaa filsofiaa, kirjoja tai muuta. Ihan mitä vain. Uskon myös että vanhempani olisivat olleet parempia vanhempia ja että minä ja muut ihmiset elämässäni olisivat olleet parempia ihmisiä jos heillä olisi ollut tämä meidän oma uskomme olemassa minkä perinteet ja kehitys estettiin ja tuhottiin. Ilman oikeaa uskoaan ihminen on henkisesti hukassa ja pimeydessä. Meidän tehtävämme on kirjoittaa uskomme, tapamme, perinteemme ja elämäntapamme ylös ja kertoa omasta elämästämme, omista arvoistamme, omista ajatuksista, omasta henkisyydestä, jotta muutkin tietäisivät että ei ole vain yhtä uskontoa olemassa ja kaikki muut ovat jotain vääryyttä tai sisällötöntä tai jotain lapsellista ei vakavastiotettavaa leikkimistä. Tai että ryypätään ja toteutetaan jotain median luomaa näkemystä siitä mitä on olla pakana; ryypätään ja juhlitaan ja ollaan matkalla valhallaan. No, sitä kai se pakanuus on, kun en itse sitä ole, mutta minut ehkä koetaan pakanaksi koska en ole kristillinen tai islamilainen hahmo ja usko niihin vaan uskoni pohjaa näihin alkuperäisuskontoihin joissain määrin mitä pidetään kristillisissä piireissä pakanallisina. Minun uskoni ei ole leikkimistä ja ryyppäämistä ja juhlimista ja matkaa valhallaan vaan elämistä luonnon kanssa sopusoinnussa ja jatkuvaa kirjallisuuden lukemista ja siitä kirjoittamista. Tutkimusta siitä, mihin minä uskon. Kuka minä olen; miksi minä olen, mikä minä olen, mihin minä uskon, tai uskonko. Tiedän vain se että olen Telluslainen ja uskon ainoaan tosijumalaan Ukko Ylijumalaan; haltijoiden Jumalaan ja taivasten valtakuntien ja maan Luojaan. Telluslainen on Jumalan valtakunnan maankansalainen. Se minä olen.
Olen viimeaikoina lukenut shintolaisuudesta ja siellä on yhteensattumia suomalaiseen muinaisuskoon. Mutta jätetään tämä tällä kertaa tähän. Kirjoitan jotain uutta huomenna. Aihetta en vielä tiedä. Katson mitä olen kirjoitellut tiedostoihini ja jos siellä jokin puhuttelisi enemmän ja saisi aiheeseen liittyviä ajatuksia.

Jaakko Telluslainen.

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa