Riimuja tavoista osa 9

81. Tulkitkaa riimuja; perustakaa asutuskeskuksia

Perustakaa uusia asutuskeskuksia ja kaupunkeja; suunnitelkaa kaikki siten kuin niistä kasvaisi suurkaupunkeja. Niistä on löydyttävä kansantaloja ja kaupunkisotilasyksiköitä ja veljestupia. Rakentakaa kaikki siten että ne soveltuvat sodan aikoihin; kunnollisia väestönsuojia ja rakennus sijoitteluja niin että niitä olisi helppo puolustaa taisteluissa. sekä kunnolliset logistiikkaväylät sekä niiden tulee olla esteettisesti kauniita rakennuksia; ei vain halpoja betonipunkkereita vaan laadukkaita suunniteltuja rakennuksia. Voitte myös asua jo olemassaolevissa kaupungeissa ja perustaa sinne kansantaloja ja tupia; tuvat ovat pienempiä seurahuoneita ja kirjastoja minne voitte kokoontua viettämään aikaa ja keskustelemaan toistenne kanssa asioista. Asutuskeskukset tulee olla suunniteltu linja-autoille ja metroille, joukkoliikenteen ehdoilla. Keskustat ovat puistomaisia kävelykatuja missä jumalhahmojemme veistoksia.

82. Tulkitse riimuja; lipusta

Telluslaiset liput ovat ainoita joilla liputtaa; ette voi liputtaa muita lippuja.

83. Tulkitkaa riimuja; paastosta

Meidän tulee paastota tietyin väliajoin päivät jolloin saamme syödä ja juoda aamu kuuden ja ilta kuuden välillä vain vihanneksia, hedelmiä, pähkinöitä, marjoja ja teetä. Tämän ajatuksena on puhdistaa kehoa epäpuhtauksista ja kehittää itsekuria ja kestävyyttä; tekee hyvää myös henkisesti.

84. Tulkite riimuja; vaimoista ja niiden lukumääristä

Teillä voi olla korkeintaan kolme vaimoa; sen mukaisesti kuinka monta voitte elättää kohtuullisesti. Vaimot eivätkä miehet käy ravintoloissa ryyppäämässä jotteivat lankea kiusauksiin; onhan alkoholi ja päihteet muutenkin kiusauksia mitkä altistavat muihin kiusauksiin. Naisia on suojeltava väkivallalta ja kunnioitettava jos sen ansaitsevat; naisten tulee kunnioittaa miestään ja suojeltava heidän mainetta. Miehen tehtävä on suojella vaimoa ja tyttäriään väkivallalta. Naisella voi olla vain yksi mies.

85. Tulkitkaa riimuja; Asustuskeskuksista

Muuttakaa pikkukunnille ja perustakaa sinne uusia asutuskeskuksia hyville sijainneille logistiikan ja kaupunkäynnin kannalta, kuten suurkaupunkien risteyskohtiin mistä matkat suurempiin kaupunkeihin on yhtä suuri. Tutustukaa elinympäristöönne, sen katuihin, metsiin ja maastoon. Kun perustatte uusia asutuskeskuksia; nimetkää katujanne ja koulujanne alkuperäisuskontonne mukaan; niiden tapaisesti. Laittakaa kulttuuria ja omintakeista taidetta, veistoksia, katukuvaan. Kauniita puiden ja pensaiden ja kukkien ja kasvien reunustamia katuja ja puistoja. Laittakaa juottolanne sivukujille piiloon; älkää hyväksykö tai salliko julkijuopottelua julkisilla paikoilla; päihtyminen on häpeällistä. Asustuskeskuksessa tulee olla kauppapuistikko; eli puisto jonka reunamilla kauppoja, liikkeitä kahviloita; siellä ei ole yleisiä autoteitä; liikkeiden logistiikka huolehditaan liikkeiden takaseinän kautta. On myös hyvä pystyttää jumalienkuvia ja patsaita näihin puistoihin.

86. Tulkitse riimuja; vartiointi

Jokaisen kerrostalon sisäpihat on kaupunkisotilaiden vartioimia. Niissä on vartiointiyksikkö joka päästää sisään pihalle ihmisiä. Kaupunkisotilaat valvovat tätä.

87. Tulkitse riimuja; Telluslainen imperiumi

Telluslaisen imperiumin luominen ei ole ilmaista; se vaatii meidän elämämme, uskomme, aikamme, työpanoksemme ja rahamme; imperiumin luonti ei ole ilmaista tai vaivatonta. Meidän on kehitettävä kulttuuriamme ja luoda uusia tapoja palvella uskoamme ja jumaliamme. On pyhiä juomia, pyhiä sanoja, pyhiä kirjoja, pyhiä ajatuksia, on jumalaisia ajatuksia, on jumalaisia arvoja, on jumalaisia ihmisiä.

88. Tulkitse riimuja; Turvallisuudesta

Meidän tulee perustaa turvallisuusjoukot jotka suojelevat ja puolustavat meidän kansalaisiamme väkivallalta. Meillä tulee olla turvallisuusjoukot jotka partioivat kaduilla ja suojelevat ihmisiä ryösteleviltä ja väkivaltaisilta joukoilta; heillä voi olla hihamerkki mikä kertoo ketä he oikein ovat ja millä asialla he ovat. Heidän tehtävä on suojella meidän lapsia, naisia ja vanhuksia; heitä jotka eivät siihen itse pysty. Niissä maissa joissa saa pitää halluussa aseita; tulee joukkojemme kantaa aseita ja niissä maissa jossa ei saa, voitte itsepäätellä mitä teette. Ensisijainen puolustatumiskeino on fyysinen voima. Tämän tähden meidän turvallisuusjoukkojemme on kehitettävä taistelu ja kamppailulajitaitojaan ja ehkä jopa oma laji jotta kykenevät puolustautumaan uskottavasti.

89. Tulkitse riimuja; pyhistä toimituksista

Alkoholi ei kuulu Pyhiin toimituksiin millään tavalla tai missään muodossa. Se on täysin uskomme ja sen tapoja ja hartoittamista vastaan. Se ei ole osa telluslaista elämää, elämäntapaa tai uhritoimituksia, mutta joka juo, niin juo; se on hänen häpeänsä. Hiiteen ei saa mennä Humalassa eikä säilyttää siellä alkoholituotteita. Humalassa ei saa suorittaa Pyhiä toimituksia. Humalassa ei saa uhrata tai tehdä muutakaan pyhäin toimitusta. Voi vain rukoilla humalan loppumista ja juomisen lopettamista. Alkoholilla pyhitetään paholaista; se on saatanan pyhittämää litkua mihin ei saa koskea.

90. Tulkitse riimuja; pyhäin häväistys

Mikään muovinen ei ole pyhää vaan pyhäinhäväistys; täten jumalien uvia tai muita pyhiä asioita ei saa valmistaa muovista; se on täydellinen pyhäin häväistys ja loukkaus meitä ja meidän uskoamme kohtaan.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa