Riimuja kaupunkisotilastoiminnasta

Olen miettinyt tai odottanut saavani nimityksen tälle kaupunkisotilas nimistykselle. Olisiko nimitys kansalliskaarti hyvä? Sillä on ilmeisesti jos olemassa olevaa historiallista taustaa. Olen pyöritellyt myös suojeluskuntaa tai suojeluskaartia ynnä muita variaatioita mielessäni. Vai tuleeko nimen olla kaupunkisotilas jotta sillä ei olisi historiaa vaan loisimme jotain ”uutta”. Jäädään odottamaan yläkerran Ukon antamia ajatuksia.

Kaupunkisotilaiden toiminta
Asevelvolliset käyvät sotilaspalveluksen. Jos maahan hyökätään niin heitä käytetään ensin puolustuksessa ja sen jälkeen hyökkäyksessä ja tarvittaessa maa-alueiden valloittamiseksi ja vihollismaan miehittämiseksi kunnes rauhanehdot on toteutettu ja on asennettu rauhanmielinen paikallinen hallinto. Vihollisen maa-alueita ja luonnonvaroja voidaan hyödyntää pidempikestoisesti, sekä perustaa pysyviä sotilastukikohtia maahan.

  • Sotilaallista kansalaispalvelusta suorittavalle sotilastuloa ja muita etuja. Ilmainen ylläpito jos asuu kasarmilla. Ammattisotilaille kunnollinen palkkio ja ilmainen ylläpito.
  • Työttömät asevelvolliset osallistuvat kaupunkisotilastoimintaan. 6 kuukauden joutenolon ja työttömyyden jälkeen on velvollisuus astua kaupunkisotilaspalvelukseen.
  • Kaupunkisotilailla kasarmeja kerrostalojen yhteydessä, sisäpiha suljettu ulkopuolisilta ja rakennukset sotilaskohteita. Asevarastoja ja hallintorakennuksia yms-
  • Kaupunkisotilaat osallistuvat yhteiskunnan valvontaan ja turvallisuuden ylläpitoon yhdessä poliisien ja vartijoiden kanssa.
  • Kaupunkisotilas toiminnan läpikäyminen mahdollistaa poliittisten virkojen saamisen sekä on ehto poliisi että vartija kuin muuhunkin turvallisuustyöhön hakeutumiselle. Vain sotilaspalveluksen läpikäynyt henkilö ja reservissä oleva henkilö voi olla puolustusministeri tai vaikuttaa armeijan toimintaan jotenkin. Koska Presidentti on armeijan ylipäällikkö niin siviilipalvelusmies ei voi olla presidentti. Kuitenkin kaupunkisotilaspalveluksen käynyt voi toimia myös sotilasviroissa ja hänestä tulee reserviläinen. Mietittävä olisiko kaupunkisotilaalla oma arvomerkki tai asema? Ja onko kaupunkisotilas toiminta yksi keino hakeutua muuhun sotilastoimintaan? Mietiään.
  • Kaupunkisotilaat ylläpitävät sotilaskahviota/veljestupia. Voi olla kasarmin yhteydessä tai siitä erillään. Olen kehitellyt sitä että olisi sellainen paikka minne sotilaat, veteraanit ja kaupunkisotilaat voivat mennä viettämään toistensa kanssa aikaa ja syömään ja juomaan teetä tai kahvia tai jotain alkoholitonta juomaa. Täältä saisi sotilaspassilla tai vastaavalla ilmaisen ruuan ja juoman kerran päivässä. Tämä olisi kaupunkisotilaiden ja armeijan ylläpitämä paikka/kahvio/seurahuone sotilashenkilöille ja entisille sotilashenkilöille.
  • Kaupunkisotilasta ei voi lähettää ulkomaisiin operaatioihin vaan niihin käytetään ammattisotilaita. Kaupunkisotilaista helpompi hakeutua ammattisotilaaksi.
  • Perustettava sotilaskuntoutuskeskuksia ja sotilaskuntoutuskolhooseja minne entiset sotilaat ja sotaveteraanit voivat mennä kuntoutukseen ja missä he saavat tarvittavan tuen ja elämisen edellytykset. On oltava keskusteluapua ja terapia mahdollisuuksia. On myös harkittava psykedeelisten lääkeaineiden lääkinnällisiä ominaisuuksien hyödyntämistä ja tutkimista. Kolhoosit ovat niitä neuvostoliitossa olleita maatiloja, mutta minä soveltaisin niistä sotilaskuntoutuskeskuksia missä hoidetaan eläimistä ja kasvatetaan ruokaa. Se voisi ehkä olla hyvä aloitus kuntoutumiselle kun joillekkin sopeutuminen yhteiskuntaan voi olla lievästi sanottuna haastavaa. Tällaisia ihmisiä ei saisi jättää oman onnensa nojaan. Koen että luonto ja rauha voisi olla hyvä alku kuntoutua yhteiskuntaan, tai sitten jäädä sinne elämään. Eikö roomalaiset ja kreikkalaiset luvanneet viljelysmaata omille veteraaneilleen? Ehkä tämä ajatus on sieltä itänyt.
  • Kaupunkisotilas toiminta ylläpitää sotilasampumaratoja, missä voi käydä ampumassa. Olen pohtinut että onko tämä alue sotilasaluetta missä asevarasto joka vartioitu ja sieltä sitten reserviläiset voivat ottaa aseita lainaan ja käydä ampumassa vai miten tämä hoidettaisiin. Olen myös pohtinut että reserviläisillä olisi mahdollista omistaa palvelusaseensa ja pitää sitä halluussaan kotonaan. Tai sitten jos on näitä kaupunkikasarmeja tai jotain sen kaltaista, niin siellä olisi palvelusaseita säilössä ja sitten reserviläinen, tai joku jolla oikeus käsitellä niitä, voisi hakea niitä sieltä, käydä ampumassa ja muuta, ja sitten palauttaa ne kasarmille. On myös mietittävä olisiko niin että jos tilanne kuumenee, niin silloin aseita annettaisiin kotona säilytettäviksi. Itse kannatan sitä että reserviläiset saisivat pitää halluussaan palvelusasettaan kotonaan asekaapissa niin ettei kenelläkään muulla ole minkäänlaista mahdollisuutta saada niitä hallintaansa kuin asekaapin omistajalla. Suomessa on jo muutenkin paljon aseita käytössä, joten en näe suurena ongelmana sitä että olisi muutamia sotilasaseita sotilailla halluussa. Eihän nykyäänkään ole mitään suurta aseellista ongelmaa Suomessa että aseita olisi jotenkin väärinkäytetty. Suomalaiset ovat kunnian ihmisiä. On kunnia asia hoitaa aseita asianmukaisesti.
  • Tämmöistä vielä tähän päivään kun tuntui että täytyy tällainen kirjoittaa nyt kun tuli sellainen olo, ehkä johdatusta?
  • Suomen Telluslainen Jaakko.
Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa