Haave ja Toive

Toivon että aikanaan Viro ja Suomi jakavat Pietarin tehden samanlaisen rajan kuin Belgiumin ja Alankomaiden välillä missä on vain viiva maassa minkä voi ylittää tahtoessaan ilman rajavalvontaa ja mitä ei valvota ollenkaan. Samaa toivon Suomen ja Ruotsin välille Haaparannassa ellei Suomi saa Pohjois-Ruotsia. Toivoisin myös Suomen saavan jonain päivänä Pohjois-Norjan. Ihanne olisi että Suomen alue kattaisi nykyisen Suomen, Pohjois-Norjan, Pohjois-Ruotsin, Karjalan tasavallan, Viipuri, Pietari ja Kuolanniemimaan. Aina saa toivoa mutten tiedä toteutuuko lie koskaan. Tälle uudelle valtiolle uusi nimi, vaakuna ja lippu. Lipussa olisi kannuksenpyörä missä eri väriset haarat ja ehkä eri värejä taustalla. Olen pohtinut olisiko se lippu samantyylinen kuin englannin, eli tasaneliö minkä keskellä vain Kannuksen pyörä. Vaakunassa voisi olla Ilves ja nimeä en vielä saa hahmotettua. Tämä uusi valtio ei perustuisi kristilliselle arvoille eikä olisi valtion kirkkoa vaan valtio perustuisi Telluslaisille arvoille eikä olisi yhtä valtion uskontoa muiden yläpuolella.

Ja Uhtuasta, eli Kalevalasta, tulee tämän valtion uusi pääkaupunki niin uuden valtion ainoa kansainvälinen lentokenttä sijaitsee Uhtuan läheisyydessä mistä voi lentää maan sisäisiä lentoja.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): ajatuksia, ideat, järki, Pohjoinenvaltakunta, Suomi, Telluslaisuus, Unelma, Yhteiskunta Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa