Tämä mun kirjoitustyö ja tämä uskontoni on kirjoitettu heille jotka ovat kyllästyneet nykyisen maailman uskontojen ja politiikan touhuille, tekemisille ja kiistoille ja niiden moraalittomuudelle ja väärintekemiselle uskontonsa, aatteensa ja politiikkansa nimissä. Tämä on kapina hulluutta, pahuutta ja järjettömyyttä vastaan. Tämä on protesti ja vastalause, kirjoitus ja aikoinaan kirja mille voitte sanoa että uskon tähän kirjaan ja sen viestiin ja sen viesti on edellä kuvailtu asia, mutta on tässä myös se positiivinenkin sanoma näissä kirjoituksissa niin kuin myös järki. Ne perustuvat järkeen. Tämä on kirja minkä voitte sanoa olevan teidän uskonto, politiikka ja Totuus maailmasta ja se miten tulisi elää. Tämä kertoo elämäntavan minkä mukaisesti tulisi elää. Se on höystetty uskonnollisilla tarinoilla ja tavoilla joilla tuodaan auktoriteettia ja sisältöä ilmoitukseen, Suureen Tietoon. Oli se totta tai ei. Kuitenkin, minä uskon.
Näissä mun kirjoituksissa pyritään vakinaistamaan ihmisoikeuksia, tuomaan eläimille oikeuksia ja arvoa. Luonnolle ja metsille oikeutta ja arvoa ja sitä että niitä suojeltaisiin. Maailman tuhoaminen pyrittäisiin estämään. Luonnon ja merien roskaamisen ja saastuttamisen estäminen. Tuomaan ihmisiä yhteen. Tuottaa hyvinvointia, auttamaan ihmisiä elämään tuoden heille tavat miten käyttäytyä, elää, juoda, käytöstapoja yms. Ruokavalion ja elämäntavan vakinaistaminen. Tunne-elämän työstäminen, totuuden puhuminen, kirjojen lukeminen ja kirjoittaminen. Tavan suhtautua asioihin, eli ohjeita ja käytöstapoja. Oikeutta elämään, uskonnollisia tapoja, eli sisältöä ja merkitystä elämään, ihmisten ja eläinten yhteen Tuominen, ekologia, luonnonsuojelu, kierrätys, elämän ja luonnon kunnioitus, villieläinten kunnioitus yms. Näin alkuun.
Suomen Telluslainen