30.07.2019
Viimepäivien kännykkä muistiinpanoja ja ajatuksia niistä.
Putin ja Venäjän hallinto sortaa ja alistaa venäläisiä sekä siellä eläviä suomalais-ugrilaisia heimoja, eli sukulaiskansojamme. He ovat asuttaneet suomalais-ugrilaisten maaa-alueet, mikä ei itseäni haittaa, ainoastaan niiden hallintoa kohtaan tunnen epäluottamusta ja muutenkin, suomalais-ugrilaiset ovat venäläisiä. Olen sitä mieltä että Venäjän tulisi irtisanoutua euroopasta ja sanoa että me emme ole eurooppalaisia, vaan venäläisiä. Tämä olisi osoitus kansallisesta itseluottamuksesta sekä itsetunnosta.
Hallinnon tulee perustua ihmiseen ja inhimillisyyteen sillä valtio on ihmisten yhteisö, ei markkinoiden ja yritysten yhteisö, tosin nekin koostuvat ihmisistä, tosin he palvelevat rahaa, heidän yhteiskuntansa perustuu rahaan. Meillä se perustuisi ihmiseen, tai ainakin sen pitäisi perustua ihmiseen, en tiedä miten kirjoituksiani tullaan tulkitsemaan ja muuta, mutta minusta ihminen ja ihmisen hyvinvointi tulisi olla etusijalla, ja se mikä on ihmiselle parasta, on luonnolle parasta. Hallinnon ja yhteiskunnan tulee olla inhimillinen sillä ihmisellä on merkitystä, ei markkinoilla ja rahalla, vaan ihmiselle, vai minkä tähden valtiot on perustettu?
Totuus piilotetaan, sillä totuus vapauttaa, ja valhe hallitsee. Totuus piilotetaan valheella. Totuus piilotetaan jottei valta katoa. Valheella hallitaan, totuus vapauttaa.
Nyt lisää ajatuksia minun venäjästäni:
Venäjän yhtenäisyyttä tulisi vahvistaa. Idän ja lännen yhtenäisyyttä. Venäjän sisäpolitiikkaa ja infsraktuuria, vai mikä se hieno sana oli? tulisi vahvistaa. Tulisi perustaa itä-venäjän hallinto ja länsi-venäjän hallinto, mitkä toimisivat keskushallinon alaisina, minkä kotipaikka olisi mahdollisimman keskellä Venäjää. Valtaa tulee jakaa, jotta siitä tulee vahvempi ja tehokkaampi. Kaikkiin virkoihin tai hallinnon jäsenet äänestettäisiin demokrattisesti. Valtaa tulisi jakaa, jotta olisi vahvempi hallinto ja vahva hallinto tulee vain vahvasta kansasta. Tämä tietenkin vaatisi yleistä yhtenäisyyttä eikä vastakkainasettelua, ei ainakaan liikaa. Tulee olla joitain asioita joista ihmiset ovat yhtämieltä. Tämä voisi vahvistua sillä, että Venäjä hylkäisi euroopan ja keskittyisi omiin asioihin eikä hakisi hyväksyntää muualta kuin omalta kansaltaan. Suuntaisi katseensa muuallekkin kuin eurooppaan. Ei tavoittelisi euroopan suosiota, vaan oman kansansa suosiota. Venäjä on yksinäänkin suurvalta, tai voisi olla, ja jos Venäjä olisi vahva ja yhtenäinen ja aidosti itseäinen, se uhkaisi koko maailmaa. Tulisi lopettaa maa-alueiden haaliminen ja neuvostoliiton ihailu ja tavoittelu, se on menneisyyttä eikä kukaan järkevä sinne tahdo palata. Tulisi keskittyä niihin venäläisiin jotka asuvat venäjällä eïkä niihin jotka asuvat muualla kuin venäjällä, jos he tahtovat, niin he kyllä omin voiminkin pystyvät muuttamaan venäjälle. Tulisi perustaa valtion ylläpitämiä kouluja, jotka tarjoaisivat jokaisen kansanryhmän kielistä opetusta. Tulisi tehdä heidän kulttuuri riippuvaiseksi hallinnosta; mutta heidän kulttuurin erillaisuutta tulisi tukea eikä yhtenäistää, asema ja rooli olisi lähinnä tukemisena sekä hyväksyntänä, hyväksyä erillaisuus, sillä venäjä on täynnä erillaisuutta, ja se on rikkautta. Valtio olisi ystävä, ei vihollinen joka tuhoaa ja alistaa.
Itä-Venäjän hallinnon äänestäisivät itä-venäläiset ja lännen länsi-venäläiset. Venäläistä identiteettiä tulisi vahvistaa jotenkin sekä sen tulisi yhdistää venäläisiä jottei venäjä hajoaisi. Yhteinen armeija voisi toimia yhdistävänä tekijänä. Ihmisten venäjällä tulisi opettaa ajattemaan, että me emme ole venäläisiä, vaan me olemme ihmisiä. Talouden tulisi perustua pienyrityksiin ja olla vapaa markkinatalous, missä on vapaa kilpailu. Hajauttaa markkinoita ja varoja, jotta valtiolla olisi suurin ja hallitsevin asema. Rahaa saattaisi tulla enemmän kun olisi enemmän verotettavia; suurrityksillä on liian paljon valtaa ja rahaa; tämän tähden niiden tulisi olla valtion omistamia; kansa omistaa valtion ja valtio omistaa suuryritykset, joten kansa omistaisi suuryritykset. hajota ja hallitse. Valtio omitaisi suuryritykset tai ainakin luonnonvarat, joilla rahoitettaisiin hyvinvointiyhteiskuntaa. Tulisi tukea naapurimaiden taloutta. Ostaa ja käydä muutenkin kauppaa heidän kanssaan. Järkevää ja reilua kauppaa eikä vain toisen osapuolen miellyttämistä ja lahjomista, vaan niin, että meidän valtiomme hyötyisi siitä, minkä kautta myös kansa hyötyisi siitä. Kansa äänestää kansanedustajat, kansanedustajat hallinnon; ei puolueita? Puolueet tarpeellisia, vai onko? Asiaa pohdittava ja käytävät keskustelua asiasta. Yliopistoihin ja muihin kouluihin panostettava. Valtion ja kirkon ero tehtävä selvästi. Valtio palvelee ihmistä, ei jumalaa. Hallinon ikä 10v? Ja väliäänestys 5v välein? Myös voi tehdä kysymyksiä hallinnosta ja esittää epäluottamuslauseita. Vankiloita uudistettava. Voisi pohtia talkoo töitä joilla toteuttaa kaikki nämä uudistukset ja muut asiat. Päihdepolitiikkaa muutettava; päihteet klinikoille, päihdekauppa eli lääkekauppa klinikoille, mistä tavaran saisi reseptillä. Nuorille tekemistä ja toivoa tulevaisuudesta. Kansan hyvinvointi, mikä vahvistaa kansaa ja valtiota ja hallintoa. Kaikki rakennukset tarkistettava homeesta ja muusta, kestääkö rakenteet jne. Rakennettava uusia, venäjän näköisiä, rakennuksia, missä käytetty venäläistä arkkitehtuuria, ei neuvostoliiton perintöä. Kaikki ne revitään alas ja rakennetaan uudelleen uusiksi. Se symboloi Venäjän jälleensyntymää. Kodittomille ja työttömille ohjelmaa ja suunnitelmaa elämälle. Muutoksen tulisi tapahtua kansan sisältä, jotta muutos olisi pysyvä ja mahdollisimman vakaa eikä vain tuhoaisi kaikkea. Eikä saattaisi venäjää alttiiksi uhkille eikä olisi heikko, jotta ulkopuoliset eivät voisi käyttää hyödyksi heikkoutta. Narkomaanit pois vankiloista ja hoitoon, omia kuntoutuslaitoksia heille. Tutkittava eri sosiaalitoimipalveluita ja järjestelmiä, jokin mukavan oloinen paikallinen sosiaalitoimijärjestelmä oli oikein mukavan oloinen, pitää tutkia asioita enemmän. Sosiaali ihmiset myös etsisivät kodittomia ja muita, ja auttaisivat heitä.
Meille suomalaisille syötetään ”ryssä” vihaa, jotta emme löytäisi juuriamme ja jotta kieltäisimme itsemme ja jotta emme löytäisi totuutta. Ja jotta emme kieltäisi eurooppaa jotta kääntyisimme euroopan puoleen. Meitä johtaa eurooppamieliset ihmiset joiden valta perustuu kristinuskoon ja eurooppalaisuuteen ja ryssä vihaan. Kaikki se on propagandaa millä meitä pyritään hallitsemaan. Tekosyynä käytetään sotia mitkä tapahtuivat. En silti sano, että tulisi heittäytyä nyky venäjän syliin. Mutta, en ole suomalainen, vaan ihminen. Niin kuin me kaikki, kansalaisuus on vain hallintakeino jolla valtio määrittelee sinut heidän alamaiseksi.
Tämä on hyvin idealistista ja naiivia ajattelua eikä älyllisesti kovin kestävää. Realiteetit ovat liian haastavia tällaiselle muutokselle mistä olen kirjoittanut. Ja on mietittävä onko mielekästä kirjoittaa toisen valtion asioista ja maa-alueista. Se voi olla jopa vaarallista.
Suomen Telluslainen