Riimut Menneisyydestä osa 103

20.01.2019
Opin tänään ettei saa olettaa toisista ihmisistä mitään jos ei ymmärrä heidän puheitaan heti ensi yrittämällä. Tällä ehkäistään väärinymmärrysten sarjaa, tulee kysyä mitä tarkoitit eikä olla loukattuna heti ja jahkailla omassa mielessä että mitä se nyt tuolla tarkoitti ja muuta. Ei ihmiset yleensä ole pahoja ihmisiä toisille; näitäkin ihmisiä toki on, mutta ei aina tulisi olettaa pahinta muista ihmisistä.
Meidän ainoa oikea ja todellinen keino vaikuttaa ei ole äänestäminen vaan se miten elämme.
Viimepäivien tai viikkojen ajatuksia:
Rauha ei asu halussa ja tarpeessa, vaan tyytyväisyydessä. Tulee olla tyytyväinen siihen mitä on ja vain silloin voi olla rauhassa.
Oman itsensä löytäminen on kuin olisi saanut koko maailman; vain siten voi saada koko maailman. Oman äänensä löytäminen, identiteetin löytäminen.
Vain löytämällä itsensä, voi löytää rauhansa.
Ihminen on kehittynyt siihen että hän uskoo jumaliin tai korkeampiin voimiin.
Vain löytämällä itsensä, voi elää itselleen.
Ihmisiä tulee sääliä, ei vihata.
Se tieto, että mikään ei ole pysyvää, antaa minulle rauhan.
Valheet elävät vain niin kauan kun kukaan ei kerro totuutta.
Elämä on se Jumala jota minä palvelen eläessäni ja jolle uhraan itseni kuollessani.
Tappaminen ja murhaaminen ei ole kunnian palauttamista vaan sen menettämistä. Hyväksyntä on kunnioituksen osoitus.
Valheen voi voittaa vain totuudella. Valheen voi voittaa vain kertomalla totuuden.
Elämäni on tieni. Elämäni on Totuuteni ja minä olen tämä elämä. Se on tie minkä voi käydä vain itse, muttei sitä ole pakko yksin kulkea. Ihmisiä on tämän tien varrella; hyviä ja pahoja. Ihmisiä ja eläimiä, jotka antavat teille elämyksiä ja opetuksia. Tätä tietä ei kulje kukaan sinun puolestasi vaan sinun on itse tehtävä se. Se on sinun tiesi; älä anna muiden kulkea sitä sinun puolestasi ja päättää minne menet; se on sinun elämäsi, sinun tiesi sinun ainoa elämäsi. Mutta tämä ei tarkoita sitä että tulisi käyttäytyä täysin itsekkäästi joka ei välitä muista; muista että se mitä kylvät ympärillesi, sitä sinä myös niität. Kylvät vihaa ja saat vihaa. Kylvät iloa ja niität iloa. Ympäröi itsesi onnella, ilolla ja rakkaudella ja saat osaksesi iloa, onnea ja rakkautta. Näin voit saavuttaa mahdollisimman tasapainoisen ja onnellisen ja hyvinvoivan elämän. Ei eletä yhtä elämäämme kärsien, vaan luovutaan siitä. Mutta kuitenkin; kärsitään mitä on kärsittävänä ja nautitaan mitä on nautittavana, iloitaan mitä on iloittavana ja ollaan onnellisia kun on sen aika; elämä on muutosta, mutta voimme hyvin pitkälle vaikuttaa elämäämme, jos vain niin tahdomme. Meidän tulee pyrkiä ymmärtämään tapahtumia ja ihmisiä ja elämäntilanteita, ne opettavat meille jotain aina. Tuskin kellään on elämää joka on vain iloa ja onnea, mutta voimme pyrkiä siihen hallitsemalla mieltämme ja ymmärtämällä itseämme ja muita ja elämäämme ja sen elämän tapahtumia. Tämä vaatii elämänkokemusta joka voidaan saavuttaa vain elämällä ja mietiskelyllä ja meditoinnilla ja lukemalla kirjoja. Voimme vaikuttaa asioihin siten miten suhtaudumme niihin. Meidän läheisemmekin tulevat jonain päivänä kuolemaan ja me jäämme elämään, tämä on ymmärrettävä, on ymmärrettävä,että kaikki kuolevat tässä elämässä; kukaan ei jää ikuisesti elämään tänne tähän todellisuuteen. Meidän tulee hyväksyä tämä asia tai muuten se vaivaa meitä aina kun joku kuolee, mutta on muistettava että suremme aina kun joku kuolee, koska on surtava mitä on surettavana. Tämä opetus myös kertoo sen, että kuinka meidän tulee nauttia toistemme seurasta ja hyvinvoinnista koska me olemme tässä maailmassa vain hetken. Kuinka ainutlaatuista meidän aikamme täällä onkaan ja siten meidän tulee arvostaa jokaista hetkeä jonka vietämme toistemme seurassa tässä hetkessä, kaikki tapahtuu tässä hetkessä ja tässä paikassa, ei tuolla jossain muualla jonain toisena hetkenä. Meidän yhteinen aikamme on kallisarvoista ja sitä on arvostettava paljon ja siten elettävä hyvin; pyrkikää elämään niin ettette tee mitään mitä katuisitte myöhemmin; näin jotta ettette joutuisi kärsimään ja voisitte hyvin; tekemällä hyviä asioita saa hyvän mielen; auttamalla heikompia saavuttamaan onnen ja hyvinvoinnin on mitä parasta lääkettä sielulle ja mielelle. Mutta meidän tulee myös levätä jotta jaksamme nauttia elämästämme toistemme seurassa yhdessä. Väsyneenä ei nauti elämästä vaan tahtoo nukkua, nukutaan kun on nukuttavana ja eletään kun on elettävänä. Meidän tulee elää hetkessä nauttien hetkestä ja keskityttävä hetkeen, siihen mitä on olemassa tässä tilanteessa ja paikassa, tähän voimme vaikuttaa eikä huolehdita siitä mihin emme voi vaikuttaa, siinä ei ole mitään surtavaa, jokainen tekee mitä parhaaksi näkee. Meidän tulee tulla vapaiksi kehittämällä itsehallintaamme ettemme mene vain ympäristön ehdoilla vaan että meillä on meidän oma tahtomme joka päättää mitä teemme milloinkin, mutta olosuhteisiin tulee myös mukautua ettei jatkuvasti ole vain että minä teen mitä minä haluan, muut tulee ottaa huomioon, mitä kylvät sitä niität. Jotta olisimme vapaita, meidän tulee olla vapaita siten ettemme ole kenenkään alamaisia mutta me emme myöskään saa hallita ketään ja olla johtajia, sillä silloin olemme vastuussa alamaisillemme emmekä siten vapaita. Me emme ole johtajia emmekä alamaisia vaan vapaita tästä. Tulee mukautua myös senkin johdosta ettei aiheuta kärsimystä kun on kokoajan jotain muutosta vastaan. Meidän tulee kohdata elämä sellaisena kuin se tulee; emme voi padota tunteita ja teeskennellä ettei niitä ole. Emme tule kaikkea ymmärtämään mutta voimme yrittää ja ehkä löydämme keinon.

Suomen Telluslainen

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa