18.04.2019
Miksei voisi uskoa joihinkin asioihin muttei joihinkin toisiin? Miksi perustaa elämänkatsomuksensa uskoon? Aivan kuin usko olisi ainoa asia joka on todellinen ja jolla on merkitystä. Minä esimerkiksi uskon että metsässä on eläimiä, mutta onko sillä uskomuksella sen suurempaa merkitystä kuin sillä joka uskoo Jumalaan; Käskeekö ne metsän eläimet minua tekemään jotain? Ihan perusjärjellä voidaan elää kunnollista ja hyvää elämää. Minä en perusta koko elämänkatsomustani uskolle. Minä en yleensä keksi selityksiä päästäni pohjustamatta niitä mitenkään? Minun uskoni ei määrittele minua tai sano minulle miten minun tulisi uskoa tai elää elämääni.
En tiedä kerroinko jo mutta hyväksyin itseni sellaisena kuin olen vaikken tiedä kuka tai mikä tai mitä olen; hyväksyn itseni joka tapauksessa, olen sitten minkälainen tahansa tai ilmenen tai tulen minkälaiseksi tahansa. En ala elämään itsekieltäämyksessä, se tuottaa kärsimystä itselleni. Ei tule asettaa ehtoja itselle; en hyväksy itseäni jos olen sellainen ja sellainen, haluan olla sellainen ja sellainen. Ei se ole oikea ajattelutapa vaan väärä. Elämässä niin moni asia helpottuu kun hyväksyt itse itses sellaisena kuin olet; et enään ajattele niin paljon sitä että mitä muut sinusta ajattelevat vaan olet vapaasti oma itsesi. Nyt keittämään kahvia.
Te sanotte että tämä teidän jumalanne joka antoi synnin ihmiskunnalle, pystyi ottamaan sen pois vain uhraamalla itsensä itselleen; miksi tällä tavoin kun hän olisi voinut tehdä sen niin monin eri tavoin; voitte väittää sitä vertauskuvaksi siitä, kuinka paljon jumalanne rakastaa teitä, mutta, raamattu sanoo että jumala ei tunne kipua ja että kuolemaa ei ole, joten missä kärsimys ja uhraus jonka jumala teki puolestanne? Mielestäni hänellä olisi vain kovat puheet. On huomioitava myös että hän on kaikkitietävä joten hän tiesi hyvän ja pahan tiedonpuun luomisen yhteydessä sen miten tulisi tapahtumaan; onko hän vähän tyhmä? Vai hyvä uskoinen? Tiedän miten käy ja mikä on lopputulos mutta teenpä silti kaiken tämän. Te väitätte sen olleen väistämätöntä ja välttämätöntä mutta missä todisteet? Lukeeko tästä raamatussa vai keksittekö omianne?
Miettikää mitä kaikkea se teidän jumalanne on tehnyt ja mitkä tapahtumat hän olisi teidän pyhän kirjanne mukaan tehnyt; kaikki ne asiat ja tapahtumat joista raamattu kertoo ja tämä teidän jumalanne on tiennyt että kaikki se tulee tapahtumaan kun karkotti aatamin ja eevan paratiisista; vedenpaisumukset, murhat, tapot, raiskaukset, ja te sanotte ihmistä syntiseksi? Onko ihmisen vika että hän ei tiennyt mikä on oikein ja mikä on väärin ja siten he eivät tienneet sitä että jos jättäisi tottelematta jumalaa niin se olisi väärin, mutta entä sitten se, että jumala loi sen puun ja tiesi kaiken sen ennalta ja silti loi sen puun. Kuin asettaisi ansan jollekkin ja sitten syyttäisi siitä häntä ja tuomitsisi ja rankaisisi hänen lapsensa ja lapsenlapsena ja kaikki ne ihmiset jotka hän tuottaisi.
Jos raamatun jumalanne olisi ajaton ja täydellinen niin miksi hän ei ole jaksoittanut raamattua ajallisesti ja kertonut mikä on täydellinen ja ajaton moraali joka pätisi kaikkina aikoina? Miksi hän kirjoittaisi vain raamatun ja sanoisi sen jäävän siihen? Me olemme jo nyt noudattamatta raamatun kohtia ja menee hyvin ja uskomme hyvään ja tämä johtuu siitä että me olemme luopuneet joistain raamatun kohdista. Kun raamattua noudatettiin orjaallisesti, elimme pimeällä keskiajalla, jolloin porukkaa tapettiin ja poltettiin ja hukutettiin ja muuta. Nykyään pidämme sitä aikaa pahana ja huonona asiana. Jos vetoatte että se oli sitä aikaa ja nyt me noudatamme oikeaa tulkintaa niin oletteko huomanneet, että ihmiset eivät noudata raamattua ja sen opetuksia niin kuin aiemmin tehtiin ja tämä on luonut maailmasta hyvän paikan. Raamattu on kaiken pahan ja ymmärtämättömyyden lähde. Sieltä kumpuaa viha ja ymmärtämättömyys ja suvaitsemattomuus. Se aiheuttaa jonkinlaisen vääristymän identiteettiin ja maailmankuvaan, joka aiheuttaa identiteetti kriisin ihmiselle. Minä kuvaan sekoittuu raamattu ja jumala ja hänen käskynsä; tulee täyttää raamatun antamaa identiteettiä; tulee kelvata Jumalalle jolle et kelpaa omana itsenäsi; tässä hänen ehdoton rakkautensa.
Miksikö puhun niin paljon uskontoja vastaan? Olen epäoikeudenmukaisuutta ja pahuutta vastaan; sitä en hyväksy; kyllä ne valkopesee näitä uskontoja hyväntekeväisyydellä mutta se heidän ongelmien alku ja juuri näiden hyväntekeväisyyden kohteiden kanssa on se, että ne heidän ongelmat ovat saaneet alkunsa uskonnosta ja nyt he korjailevat jälkiään. Tai no he ylläpitävät näitä ongelmia joiden oireita he hoitavat jotta saisivat osoitettua muille tahoille ja maailmalle, että he tekevät hyvää ja auttavat ihmisiä, vaikka he samalla ylläpitävät ongelmaa; he ovat aiheuttaneet nämä ongelmat ihmiskunnalle ja kaikille köyhille ja hätää näkeville kansoille. He alistavat kansat ja toimivat valtaeliitin palvelijoina; kirkot ja muut seurakunnat ovat aina palvelleet valtaapitävien tahojen puolia sillä heidän tehtävänsä on hallita ja alistaa kansaa; sillä onhan heidän pyhien kirjoitusten mukaan kaikki johtajat jumalan asettamia ja siten jumalan asialla. Näin he ajattelevat asian. Valtaeliitti on valtuuttanut heidät palvelemaan heitä. Uskonto ei ole opiumia kansalle vaan myrkkyä; se on myrkkyä kansan luonteelle ja mielelle. Se on vain palvelijoiden alistamista, mutta suotakoon se heille, jos he niin tahtovat elää. Meidän tehtävämme ei ole pakottaa heitä muuttumaan, vaan he itse tekevät sen päätöksen, miten tahtovat elää ja mihin uskoen, mutta me emme voi suvaita ja sallia ihan kaikkea mitä he tekevät uskonsa valtuuttamina. He ovat valjastaneet uskonnon vallankäyttöön; se ei ole totuus vaan alistus ja hampaidenkiristys. Tämä on sota jota he käyvät; se on sota sieluista, sota sieluja vastaan; se on heidän asiansa ja tätä he toteuttavat. He vievät ihmisten sielut ja kastamalla tuhoavat sen. Miten voisimme voittaa tämän taistelun jos sitä ei käydä fyysisessä maailmassa vaan maailmassa jonka he ovat keksineet? He ovat omineet kaikki uskonnolliset käsitykset ja valjastaneet ne käytettäviksi omaan asiaansa ja valjastaneet ne ajamaan heidän asiaansa. He sanovat Jumalan olevan olemassa ja että teidän tulee kelvata hänelle ja teidän tulee olla tietynlaisia ja uskoa tiettyihin asioihin jotta kelpaisitte hänelle; ja he sanelevat mikä kelpaisi jumalalle jonka he väittävät olevan olemassa. Tätä tarkoitan kun puhun identiteetti kriisin, sisäisen kriisin aiheuttamisesta ihmisille jotka uskovat tähän asiaan. Tämä on kokonaisvaltainen asia joka määrittelee ajatuksia, identiteettiä ja sitä miten he näkevät maailman. He sanovat sen olevan uskosta kiinni ja että sinun tarvitsee vain uskoa. mutta mitä kaikkea se aiheuttaakaan teille jotka uskotte? Pahaa mieltä ja kärsimystä jonka voi parantaa vain sillä mitä he tarjoavat. Jatkakaamme myöhemmin.
Nämä uskovaiset aina vetoavat siihen että jotkut raamatun tai koraanin jne. kohdat ovat vanhentuneita ja sen ajan hedelmiä mutta eikö tämä heidän jumalansa olekkaan ajaton ja kaikkitietävä? Miksi hän antaisi aikaan sidottuja ohjeita ja sääntöjä? Mitä on tämä hänen ikuinen viisautensa jos se on sidottu johonkin tiettyyn aikaan? Hän olisi voinut antaa vaikka ja mitä opetuksia ja käskyjä mutta hän huolehti vain siitä että häntä palveltaisiin ja rukoltaisiin ja näin. Hän olisi voinut antaa vaikka ja mitä käskyjä ja niitä olisi ollut pakko seurata; mistä todisteet jumalan ikuisesta viisaudesta ja tietämyksestä? Miksi opettaa vain väliaikaista? Hän olisi voinut opettaa ja käskeä vaikka ja mitä ja sitä olisi ollut pakko noudattaa sillä hänhän on jumala, joten miksi tällaisia ohjeita ja opetuksia jotka ovat meidän ihmisten yleisessä käsityksessä väärin ja vahingollisia ja moraalin vastaisia pahoja tekoja, jonka te väitätte olevan Jumalasta ja Jumalalta lähtöisin vaikka se nykyinen moraalimme on vastoin hänen antamia opetuksia ja moraalisia käsityksiä. Miksi ihmisen moraali ja jumalan moraali ovat vastakkain? Vai onko kurittomien lasten kivittäminen hengiltä moraalisesti oikein? Onko moraalisesti oikein murhata vihamiesten lapset isänsä rikoksista? Miten natsi-saksan teot olisivat tuomittavia tämä uskonnon ja jumalan silmissä? Miten te voisitte tuomita natsit tai kommunistit tai ylipäätään kenet tahansa siitä nähden että tämä teidän jumalanne on raamattunne mukaan tapattanut ja murhannut maapallon kaikki ihmiset pois lukien nooan ja hänen perheensä? Ja kaikki ne muut murhat ja tapot joita tämä teidän jumalanne on tehnyt? Millä moraalisella perustalla te tuomitsette natsien tai kommunistien teot? Kyllä, te voitte vedota Jeesukseen mutta ei se muuta isä jumalaa mihinkään jonka luokse te tahdotte päästä. Te hyväksytte ne teot; tämä teidän jumalanne hyväksyi ne teot ja hän kaiken lisäksi antoi teidän kirjanne mukaan valtuudet Hitlerille ja Stalinille sillä jumala on asettanut kaikki hallitsijat hallitsemaan maailmaa. Ja on muistettava, että tämä teidän jumalanne, josta teidän kirjanne kertoo, on ennalta nähnyt kaiken tämän mitä on tapahtunut kun hän loi sen hyvän ja pahan tiedonpuun jonka hedelmiä nämä teidän esivanhempanne söivät ja jonka seurauksena ihminen lankesi syntiin ja karkotettiin maanpäälle; siis tämä teidän jumalanne tahtoi kaiken tämän tapahtuvan. Näin te uskotte. Ja te sanotte että ihminen on syntinen ja moraaliton vaikka kaikki vastuu tapahtuneesta on teidän jumalallanne. Aivan, ihmisen sanotaan olevan tämän teidän jumalanne kuva, joten kaipa ihminen silloin olisi syntinen. Millä kriteerillä te luokittelette ihmisen syntiseksi? Mikä tekee ihmisestä sen syntisemmän kuin tämä teidän jumalanne? Ainiin, synti luokitellaan jumalan tahdon vastaiseksi toiminnaksi, mutta tämä jumala on kaikkivaltias ja ihmisen vapaa tahto on jumalan tahto. Jumalanne loi sen hyvän ja pahantiedonpuun vaikka ennalta tiesi ihmisen syövän siitä ja saavan vapaan tahdon ja lankeavan syntiin, joten eikö se tee siitä jumalan tahdon mukaisen tapahtuman ja toteutumisen, kun jumala tiesi mitä tapahtuu, joten eikä se silloin ole jumalan tahdon mukaista. Jumalanne tahtoi ihmisen lankeavan ja sitten esitti tietämätöntä ja etsi ja huhuili ihmisiä, aatamia ja eevaa paratiisissa ja leikki yllättynyttä kun löysi ihmiset piileskelemästä ja suuttui; miksi tämä show jos tiesi mitä on tapahtunut? Vai eikö Jumalanne olekkaan kaikkivaltias tai kaikkitietävä? Mihin, miksi ja miten te uskotte? Ja te uskotte siihen että tämä jumala on yksi ja sama jumala joka ilmenee kolmessa asiassa, Isässä, Pojassa ja Pyhässä Hengessä. Eikö raamatussa sanota myös että Jumala ei tunne kipua? Entä voiko Jumala kuolla? Miten jumala sovitti nämä asiat? Hän ei kärsi koska ei tunne kipua vai minkälaisesta kivusta te puhutte? Jumala ei voi kuolla joten miten tämä kuolema ilmenee? Kuoliko Jumala ja syntyi uudelleen? Onko jumalan kärsimys katumusta siitä mitä Hän on tehnyt? Sekö on ristillä kärsimyksen todellinen viesti? Kuoliko Isä Jumala ja syntyi uudelleen Pojassa? Onko enään jäljellä Poika ja Pyhä Henki? Eikö raamattu kehota poikaa nousemaan isäänsä vastaan? Elikö Jeesus kuten opetti vai onko tämä Jeesuksen opetuksia? Onko juutalaisten jumalaa enään olemassakaan? Isä Jumalahan oli raamatun, vanhan testamentin, jumala ja Jeesus uuden testamentin Jumala? Vanha testamentti kertoi Isä Jumalasta ja Uusi Testamentti Jeesuksesta ja Hänen elämästään? Mutta on huomioitava että Jeesus opetti että vain Hänen kauttaan pääsee Isä Jumalan luokse, joka siis on vastuussa kaikesta tästä mitä on tapahtunut. On myös muistettava että kaikki tämä mitä raamattu on ja mitä se opettaa, on katolilaisen kirkon perintöä ja sieltä lähtöisin. Tämä tämä teidän uskontonne on täysin sairasta ja sekavaa josta ei ota mitään selkoa. Itse en ymmärrä mihin ihminen tarvitsee uskontoa. Se on tarpeeton asia jonka ainoa tarkoitus on hallita ihmisiä. Sen hyvät asiat joita siinä on, on vain sen tähden, että ihmiset uskoisivat siihen. Ei löydy kovin montaa ihmistä jotka uskoisivat puhtaaseen pahuuteen, ellei siihen liity pakko ja pelote niin kuin raamatussa.
Emme ehkä elä ikuisesti mutta lastemme kautta me mahdollistamme elämän jatkuvuuden. Elämä jatkuu meidänkin jälkeemme.
Ihminen etsii itseään maailmasta vaikka se tulisi löytää itsestään, sisimmästään. Nykyään ihmiset etsivät itseään maailmasta ja muista ihmisistä; tämä on luonnollista laumaviettiä ja sitä että tahtoo kuulua osaksi muita ihmisiä ja ryhmiä. Mutta se on vain illuusio jonka me muodostamme itsestämme joka heijastelee maailmaa; tahtoo olla hyväksytty, mukautuu osaksi yhteisöä. Tähän uskonnot ovat kehittyneet ja muut alakulttuurit.
Jumala on filosofinen käsite; mitä jumala merkitsee sinulle, minkälainen jumala on, onko jumala olemassa, missä jumala on olemassa, miten jumala ilmenee, miten todistat tämän jumalan olemisen,
Katso sisimpääsi; se todistaa sen, että minä olen olemassa.
Ihminen rakastaa käsitettä; ihminen rakastaa milloin mitäkin, ihminen tuntee milloin mitäkin, ihminen voi uskoa mihin tahansa, ihminen voi rakastaa luomaansa uskomustaan.
Suomen Telluslainen